Ihastuneena Ateneumissa

Kesäloman alettua lähdimme H:n kanssa käymään visiitillä Helsingissä. Olin odottanut tilaisuutta päästä katsomaan Ateneumin uutta ripustusta. Jos nyt joku ei ole käynyt siellä ja on kiinnostunut, tulee tässä muutama suosikkini.

Olen kulkenut äitini kanssa taidenäyttelyissä lapsesta asti. Alussa ehkä enemmän tai vähemmän innostuneena; ketä nyt lapsena taulut, sen enempää kuin kirkot tai museotkaan niin kamalasti kiinnostaisivat. Vanhempani olivat tiedonhaluisia ja uteliaita ja halusivat koluta paikkoja kesämatkoilla ympäri Suomea. Ja kyllä Oulussakin taidenäyttelyitä riitti. Sittemmin aikuisena se on ollut yhteinen hupimme.

Taidepostikortteja olen ostellut museoista ja tehnyt niistä vaihtelevia kokoelmia jääkaapin ja pakastimen oveen. Siksi monet taulut tuntuvat niin tutuilta ja lähes omilta, hehe. Siksiköhän sydämeni oli lähes pakahtua onnesta, kun astuin sisään Suomen taiteen tarina -näyttelyyn. Kaikki nämä täällä!

Tarvitseeko kertoakaan, että olin ripustuksesta valtavan vaikuttunut. Sen on suunnitellut alankomaalainen Marcel Schmalgemeijer, luin täältä. Tämä ripustus on pysyvä, ainakin vuoteen 2020 asti.

Kuvat, värit ja aiheet korostuvat ihan eri tavalla, kun ne on ripustettu ajatuksella ryhmiksi. Yksi taulu kerrallaan näyttää jotenkin ankealta tämän jälkeen.

Oli niin paljon tällaista hyvin tuttua...

Ja sitten tällaista vähemmän tuttua, mutta sitäkin ihanampaa katsella.

Tämä taulu on Hugo Simbergin Iltaa kohti, enkä ole ennen nähnyt sitä. Löysin tiedon, että se on hankittu Ateneumiin vasta viime vuonna. Mallina Simberg on käyttänyt omaa isäänsä ja poikaansa.

Edelfeltin Lapsen ruumissaatto

Gallén-Kallelan Aino-taru

Albert Edelfeltin Pariisin Luxembourgin puistossa

Olin kerran kiertelemässä Edelfelt-näyttelyssä ja kuljin tämän taulun ohi, kun sen eteen oli istunut ryhmä pieniä koululaisia. Esittelijä tai opettaja kysyi lapsilta, mikä aika päivästä taulussa oli, ja mikä vuodenaika. -Jestas, huomasin etten koskaan ollut pohtinut moista tauluja katsoessani. Huomasin taas kerran, että olen hotkija kuvien katselussa niin kuin olen lukemisessakin. Liika nopeus kostautuu, hitaasti saisi paljon enemmän irti kaikesta.

Tästä tunnistan ylhäällä vasemmalla Elin Danielson-Gambogin ihanan omakuvan.
Sen alla on pieni Maria Wiikin tekemä kuva. Keskellä Edelfeltiä.

Edelfeltin Kuningatar Blanka vetosi minuun kovasti nuorena, 

mutta sen alla oleva Magnus von Wrightin kuva Annankadusta talvisena päivänä vetoaa vieläkin kauneudellaan.

Tämäkin Gino Severinin klovni on koristanut jääkaappiani kauan sitten. 

Nyt puhuttelee enemmän sen oikealla puolella oleva Unto Koistisen teos ja riipaiseva Schjerfbeck.

Kenen lie, mutta mitkä värit!

Tyko Sallinen oli rikkinäinen ihminen ja pirullinen aviomies, mutta osasi kyllä maalata. Omakuvasta ei tule mieleen kovin sympaattista mielikuvaa, eikä kuva Helmi-vaimosta oikealla ole mitenkään imarteleva. Mirri mustassa puvussa on tämän nimi, minulla oli joskus julisteena kuva Mirri sinisessä puvussa -taulusta.

Taulut alhaalla vasemmalta Magnus Enckell ja Jalmari Ruokokoski. Nämä sopivat hyvin yhteen.

***

Kuvat otin miehen iLuuri-kutosella, koska vain se oli sallittua.
Jatkoakin seuraa, tässä joskus.

Tervehdys Lontoosta

Lähetän pikaterveisiä ja kokeilen samalla kertaa, miten onnistuu tehdä blogipostaus puhelimen Blogger-sovellutuksella. Jos tämä siis näyttää omituiselta, voimme syyttää sitä. 

Lähdimme miehen kanssa tänne sunnuntaina ja palaamme kotiin huomenna perjantaina. Neljä täyttä päivää miljoonakaupungissa on sopiva aika. 

Willendorfin venus on löytänyt somen.
Näin käy naiselle, joka on aina tietokoneen ääressä, väittää Harrodsin väki. 

Olen Lontoossa vasta kolmatta kertaa. Omituista kyllä, pääsin käymään Harrodsilla vasta nyt. Kannatti kyllä käydä!

Victoria ja Albert -museoon olin aina halunnut tutustua ja sekin onnistui nyt. 

Kierroksen välissä oli virkistävää nauttia mansikkatartaletti ja tuplaespresso tuon upean museon aurinkoisella sisäpihalla. 

Naisten salaisia aseita yli sadan vuoden takaa.

Arkikuvia torstailta

Viimeinen vapaapäiväni tällä viikolla ja ohjelma on sama kuin melkein aina: viimeistään puoliltapäivin on lähdettävä ulkoilemaan, koira pitää siitä huolen. Jostakin syystä Vilma ei ole kahtena edellisenä päivänä suostunut kävelemään pitemmälle ennen kuin illalla, mutta nyt suostuu, vaikka oli selvästi lämpimämpää.  Mukava tuulenvire auttaa asiaa, kun asteet ylittävät hellerajan. Lopuksi se kuitenkin hyytyy viileälle nurmikolle makoilemaan. 

Eilisen päivän olin itse liikenteessä. Kävin leikkauttamassa tukan, hammaslääkärissä ja kaupungilla vaatteita katselemassa. Tukasta tuli hyvä. Oikaistava poskihammas todettiin valmiiksi, nätisti rivissä ja mukana purennassa. Vetokuminauhaa tarvitsee pitää enää vain yöllä, ettei hammas lähde vetäytymään takaisin. 

Puhelinkuvilla mennään, ja se puhelin muuten roikkuu avaimen kanssa kaulapussukassa ulkoillessa.  Ohuissa farkkucapreissani ei ole taskuja, mikä on minusta ihan älytöntä. Mutta kun ei niin ei. Eikä ole muissakaan capreissani, nyt kun ajattelen asiaa. Ei naisten kesävaatteissa ole taskuja muutenkaan, joten se kaulapussi on lenkillä tarpeen. Joo, ei sentään vyötärölaukkua, siihen tarvittaisiin ensin se esittelykelpoinen vyötärö.

No, joka tapauksessa on kiva nähdä, että lähimaastossa kielot ovat nupulla, tuomet kukkivat ja ennen kaikkea koivunlehdet kahisevat tuulessa! Siinä on ääni, josta pidän aina yhtä paljon. Pääskyset lentelevät ja ääntelevät taivaalla. Pysähdyn taas kerran katselemaan niitten lentoa ja annan tuulen hivellä ihoa samalla tavalla kuin aurinkoa ottaessa. Tulee mieleen ajat, jolloin vielä otettiin aurinkoa, maattiin mökillä tai rannalla silmät kiinni ja kuunneltiin vain kesän ääniä. Ajattelen, miten ihanaa on olla vapaalla ja ulkona tällaisena päivänä.

Huomiseksi on luvattu vielä paljon lämpimämpää ja silloin istun seitsemän tuntia työkokouksissa.

Lounaaksi keitän itselleni sosekeiton nipusta vihreää parsaa. Katan kauniisti ja syön ilolla. On kesä.

Arkikuvaa ja juhlaakin tiistailta

Huomaan toteuttavani tätä arkikuvahaastetta vähän omalla tavallani, mutta sallinette sen. Tämä aamu alkoi normaalien aamukahvi-sanomalehtirutiinien jälkeen sikäli oudosti, että netti oli poikki eikä edes puhelimen 3G-yhteys toiminut. Apua, en päässyt blogeihin enkä facebookiin, rutiini meni sekaisin! Eilisillan ukkonen kiersi kyllä jostakin kauempaa ja jyrähteli täällä vain kohtuullisesti. Sadetta ei saatu juuri ollenkaan. Yleensä kaupungissa ei mene sähköt poikki eikä juuri verkkoyhteydetkään ukkosten takia, joten siksi tämä oli aika outoa. 

Otin ulkona muutaman kuvan kukkivista puista ja pensaista. Tuomi aloittelee kukintaansa, samoin   pensaat. Puolenpäivän jälkeen tekaisin  nopean lounaan yhdelle, tosin samanlaisen kuin edellisenäkin päivänä, eri vihanneksilla vaan. Onneksi kolesterolini ovat matalat ja voin syödä munia. Pidän niistä kaikilla tavoilla valmistettuna, ehkä eniten pehmeäksi keitettynä. Jääkaapissa oli tuoreita herkkusieniä ja parsaa, jotka keitin ennen pannulle laittoa. Pyöräytin ne sitten punasipulin ja tomaattien kanssa öljyssä. Yrttilaatikosta pilkoin tuoretta timjamia ja salviaa joukkoon.

Sitten alkoikin tulla jo kiire. Nopea laittautuminen, siistit kesävaatteet päälle ja kävelemään pysäkille: kahdella bussilla työpaikalle juhliin. Kolme lähintä työkaveriani on nyt jäänyt peräkkäin eläkkeelle ja se se kolmas lähti tänään. Olemme hänen kanssaan tosin joutuneet eroon toisistamme jo aikaa sitten, kun olemme kumpikin olleet jo vuosia osa-aikatyössä ja meillä on ollut yhteinen sijainen. Olemme siis voineet tavata vain työn ulkopuolella. Minä jään pakertamaan vielä vuosiksi, ja niin tietysti moni muukin. Kaksi seuraavaa lähtee tietääkseni ensi vuonna, eli paljon muutosta on tiedossa. Toivottavasti hyvä yhteishenkemme säilyy uusien tulokkaittenkin kanssa, sillä sen varassa ollaan kaikki jaksettu niin, että vain yksi on lähtenyt pois muuten kuin eläkkeelle kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. 

  

Arkikuvaa maanantailta: lisää pinkkiä!

Kun kerran kesä päätti aloittaa heittämällä kunnon helteet kehiin heti alkajaisiksi, piti minunkin heti aamusta kaivella kaapista kesävermeet esille. Onneksi niitä löytyi ja mahtuivat vielä päällekin, ainakin viimekesäiset.  

Seuraavaksi tärkeää oli lakata varpaankynnet kesäisen pinkiksi ja sormenkynnet vähän reilummin vadelmaiseksi. Essien lakat ovat luottolaatua ja pidän myös pulloista kovasti. Leveä sivellin ja voimakas pigmentti jaksavat aina ilahduttaa, ei ollut ennen sellaista. Kummastakin riitti yksi kerros aluslakan päälle ja Seche vite hoiti viimeistelyt. 

Kävin seuraavaksi läpi huulipunavarastoni ja siirsin kesäsesonkiin liian neutraalit värit toiseen laatikkoon. Minullahan on aina violetit tai punaiset silmälasit päässä, silloin kun ei ole aurinkolasit, joten kovin väritön huulipuna ei näytä kesällä miltään.

Tein huvikseni näytteet kesäpunista käsivarrelle. Nuo ovat kaikki ihanan laatuisia ja viileitä värejä käyttävälle aivan loistavia valintoja. Jos kynsilakan pitää olla voimakaspigmenttinen, niin huulipunassa en välitä samasta ominaisuudesta. Huulipuna saa olla rasvainen ja jopa läpikuultava. Ensimmäisenä vasemmalla olevan Dior Addictin levitin siveltimellä, koska se on loppumassa, ja siksi se näyttää ehkä tukevammalta kuin onkaan. Se on ollut jo parin kesän suosikki ja luultavasi hankin taas jonkun uuden värin. Laatu on pehmeä ja kauniisti levittyvä. En juurikaan käytä huulikiiltoa yksistään, mutta tuossa oikean reunan Diorissa oli niin herkullinen väri, että se oli pakko keväällä ostaa. Olen sipaissut sitä enimmäkseen jonkun toisen päälle.

Näillä punilla selviäisin toki hyvin koko kesän, mutta ihan varmasti hankin tulevalla matkalla ainakin muutaman uuden huulipunan, niitä vaan ei ole koskaan liikaa.

Päivää on vietetty aika paljon sisällä, koska täällä on hiukan viileämpää kuin ulkona. Vilma-parka ei suostunut olemaan ulkona tai kävelemään kuin pikkukierroksia korttelin ympäri. Kukapa haluaisi altistaa itsensä paahtavalle auringolle mustassa turkissa! Meillä ei ole viilennyskonetta, joten etsin  pikkutöhöttimen vaatehuoneen hyllyltä ja viritin sen tuulemaan keittiöön. Mies haki töistä tultuaan varastosta isomman tuulettimen olohuoneeseen.

Ulkona oli tänään 30° ja sisällä 27°. Vasta nyt illalla pääsimme kävelemään vähän enemmän, kun taivas meni pilveen. Huomasin olevani kovin pinkeissä: pinkki hihaton kukkamekko ja pinkit nilkkapituiset housut. En voinut olla ajattelematta erästä itseäni nuorempaa naista, johon tutustuin kymmenen vuotta sitten, kun jaoimme Sorrentossa viikon ajan hotellissa saman illallispöydän suomalaisen pariskunnan kanssa. Hän puuskahti, että mikään ei näytä pahemmalta kuin vaaleanpunainen väri vanhalla naisella. Jep, en kaivanut matkalaukustani esille sitä haaleanpinkkiä pellavapaitaa, jota olin ajatellut käyttää sikäläisessä helteessä. Lähdimme nimittäin joka ilta yhdessä  hotellin illallisen jälkeen kaupungille tämän muuten hauskan pariskunnan kanssa. Joitakin asioita ei voi unohtaa, mutta toisaalta se ei ole estänyt käyttämästä lempiväriäni täällä kotopuolessa.

Arkikuvaa sunnuntailta: päätön nainen kertoo

Sunnuntaiaamuni alkoi jo kahdeksalta, kun kumpikin pikkukoira ilmaisi heränneensä. Uloshan siitä oli lähdettävä. Aurinko paistoi jo ihanasti ja linnut lauloivat. Aamupalani oli parasta mitä tiedän: luonnonjogurttia, pensasmustikoita, mysliä ja hunajaa. Sanomalehden äärellä aamuauringossa nautittuna se on mieluisin aamunaloitukseni. Kahvia otan vasta tämän jälkeen. 

Täydennystorkkujen jälkeen olimme valmiita lähtemään taas ulos. Lämpimänä päivänä koirille on mieluisaa kulkea metsän viileydessä ja siellä viihdyn hyvin kyllä itsekin korkeitten puitten keskellä. Luna sai vauhtia töppösiinsä, kun pääsi kirmailemaan metsässä vapaana. 

Istuttelin viime syksynä penkkiin pari pussillista tulppaaninsipuleita, ja nyt on tasan yksi noussut nuppuvaiheeseen, muut näyttävät kuivahtaneilta.  Ajattelin ennen viime viikon sateita joka päivä kotiin tullessani, että kukat tarvitsevat vettä ja unohdin kastelun aina samantien kun astuin sisään. Ei minusta ole noihin hommiin.

Ja loppupäivän aion vain chillailla.

Arkikuvahaaste lauantai

Kaisa Reetta T.  heitti haasteen kuvata omaa arkea viitenä päivänä peräkkäin. Pidin parhaana tarttua siihen vasta vapaalla, sillä muuten olisin kuvannut joka ilta omia varpaitani sohvalla maatessa. Lauantain kuvat otin puhelimella, koska se on aina mukana. Joskus harmittaa, kun oikeita kameroitakin on käytössä kolme eri kokoista, niin en  ota niitä enää ulos mukaan. Oikeastaan voisin tehdäkin tämän haasteen niin, että otan kaikki kuvat puhelimella ja yhdistän ne yhdeksi kollaasiksi.

Lauantain olikin sitten niin täynnä kaikenlaista mukavaa tekemistä, etten käynyt tietokoneella ollenkaan. Päivän alkajaisiksi lähdimme miehen ja koiran kanssa lenkille metsään. Oli lämmintä ja  raikas tuuli tuntui kivalta iholla. Vilma uskalsi kahlailla lammella, vaikka yleensä ei vapaaehtoisesti kastaudu yhtään. Tosin siellä oli myös yksi rohkea nainen uimassa, ja pitkään. Minulla oli pitkästä aikaa sauvat mukana. 

Tykkään muuten kovasti  noista uusista Niken lenkkareista, ne ovat kevyet ja ihanan joustavat pohjasta. Aion ottaa nuo iloisenväriset kengät mukaan Lontoon-matkalle, siellä niillä jaksaa kävellä koko päivän. Mieleen palaa edellinen käynti Lontoossa 1996, siis kahdeksantoista vuotta sitten. Etsin silloin kissojen ja koirien kanssa lähtiessä yksivärisiä valkoisia lenkkareita, mutta eihän niitä tahtonut mistään löytyä. Inhosin silloin vauhtiraitoja yhtä paljon kuin nytkin.

Muistan myös, miten keräsin omasta mielestäni tyylikkään matkagarderobin vaaleista pellavahousuista, farkuista, siniharmaasta pellavaliivistä ja valkoisesta T-paidasta. Sinä kesänä vaatekaappini muuttui niukkaväriseksi, siellä oli vain farkunsinistä, valkoista, mustaa, tummansinistä ja hiekan- ja pellavansävyjä. Myöhemmin mukaan tuli harmaa. Nyt ovat violetti ja vadelmanpunainen palailleet jo takaisin, ja haastan jatkuvasti itseäni käyttämään enemmän värejä. Silti viihdyn parhaiten noissa edellämainituissa yksinkertaisissa väreissä.

Olen hankkinut myös LauRien nilkkapituiset pinkit kesähousut ja Eccon sandaalit. Odotan lievällä kauhistuksella, miltä näyttää kun tungen selluliittireiteni noihin tiukkoihin housuihin...Mutta mitä sillä on niin väliä, ajattelin kun näin kerran Teneriffalla yhdellä naisella shortsit ja metallisen jalkaproteesin.

Sorsia syynäämässä

Kävimme sunnuntaikävelyllä vaihteeksi autolla. Ajoimme Jyväsjärven toiselle puolelle Viherlandiaan tarkoituksena käydä katsomassa ensi kesän asuntomessualueen edistymistä ja kiertää samalla kävelylenkki. Matkan varrella löytyi pieni joenvarsi täynnä sorsia. Niitähän piti pysähtyä ihmettelemään pitemmäksi aikaa. Mukana oli taas vain puhelin, mutta onneksi sillä saa nykyään ihan kelpoja kuvia, varsinkin pienen käsittelyn jälkeen.

 

Yleensä Vilma haukkuu lintuja ja lähtee ajamaan niitä takaa,
mutta nyt tyytyi muina miehinä katselemaan niitä.

Eivät muuten olleet moksiskaan, vaikka menin ihan lähelle kuvaamaan. 

Kukaan herrasväestä ei kääntänyt edes päätään.

My Prescious ulkoilee

On se vähän outoa, että minulla on järjestelmäkamera ja kaksi uudehkoa pokkaria, mutta postaan jatkuvasti puhelimella otettuja kuvia. Kotona on niukasti valoa eikä täällä ole yhtään kuvauksellista, ja toisaalta ulos lähtiessäkään ei näytä vielä kuvaukselliselta, kun lunta on vasta tomusokerin huiskauksen verran.

Eilen tuli hetken aikaa hiukan lisää lunta, pieniä pakkashiutaleita leijaili hiljaa maahan. Ei ollut tuulen häivääkään ja siksi ei ollut yhtään kylmä. Pakkaslukema näytti meillä vain kahtatoista eikä ollut yhtään kylmä. Sellaisella ilmalla on ilo kävellä ulkona, on helppo hengittää ja antaa valon vaikuttaa. 

Vilma olisi taas uuden puseron tarpeessa. Viime talvena aloittelin kahtakin erilaista, mutta nyt ei ole kutominen kiinnostanut pätkän vertaa. Lanka- ja käsityökori saa pölyttyä kaikessa rauhassa, en ole edes pöyhäissyt sitä kokonaiseen vuoteen. Ehkä tänään pöyhäisen vähän korin sisältöä ja etsin inspiraatiota. Se voi vielä löytyä, eihän sitä koskaan tiedä.

Ei millään houkutuksella saa katsetta kameraan. Jos osuu, niin se on vahinko!

Meikkihullu himon kourissa

Ei mitään valittamista tänään. Hiippailin jo aamutuimaan eli ennen kymmentä hammaslääkäriin. Alle kymmenessä minuutissa vaihdettiin uusi kiristyslanka takahampaaseen, jota yritetään saada liittymään pururivistöön. Kuulemma onnistuu, vaikka tähän mennessä se on kahdessa kuukaudessa tullut ylös vasta noin millimetrin tai jotain. Jaksan kyllä odottaa, vaikka hitaasti meneekin, mutta tuntuuhan se osa-aikapalkansaajan pussissa. Onneksi maksetaan käynnistä kerrallaan. Hammaslääkäristä tultua tarjosin itselleni kahvit Wilhelmiinan konditoriassa. Menin istumaan yläkertaan ikkunan ääreen, josta voi nahkanojatuolissa istuen katsella kadulla kulkevia ihmisiä. Se on näitä arkipäivän iloja, katsella ihmisten touhuja kaupungin aamupäivässä.

Kotiin tultuani kokeilin uusia Urban Decayn luomivärejä ja poskipunia tilaamastani Shattered Face Case -paletista. Lookfantasticilla se maksoi 37.51€, lähetyskuluja ei ollut. Valmistajan sivulla se näkyy olevan alennuksessa hintaan 21.21€, mutta siihen tulee lähetyskulut päälle. No, olipa hinta kumpi tahansa, tämä tuplapaketti on kyllä koko rahan väärti ja itse asiassa halpa. 

Yläosassa on viisi hyväpigmenttistä luomiväriä. Pigmenttiä on niin paljon, että tarvitaan hyvät siveltimet ja värin levittämisen ja häivyttämisen kanssa saa olla tarkkana. Ostin myös Urban Decayn kuuluisan silmäluomi-primerin, jota olen kokeillut vasta pari kertaa. Toimii, kunhan muistaa olla nuukana annostelun kanssa. Ensimmäisellä kerralla levitin sitä ehkä liikaa ja puuteria päälle. Tuloksena oli viisitoista lisävuotta ja oikein ryppyiset luomet! Mutta jos levittää vain vähän ja päälle luomivärit, niin toimivat hyvin yhdessä. Ja pysyvät iltaan asti, edes alaluomilla ei leviä. Jos ihan tarkkoja ollaan, minulla kyllä on noita värejä jo ennestäänkin monessa paletissa. Ostin aikoinaan ensimmäisen UD:n Naked-paletin innoissani ja huomasin heti, että sen ruskehtavat värit ja helmiäiset eivät olleet minua varten. Toivottavasti siskontytöille on ollut siitä jotain iloa!

Tuo paletissa mukana tuleva musta rajauskynä on ehkä paras, mihin olen ikinä törmännyt. Se on ikäänkuin geelimäistä levitettäessä, ja liukuu kuin unelma luomivärin päällä, mikä ei ole ollenkaan itsestäänselvää. Hetken kuluttua se "kuivuu" ja sen jälkeen pysyy kuin tauti. Lähtee kuitenkin pois ihan tavallisella puhdistusaiheella.

Paletin alaosassa on ihanan värinen poskipuna, varsin hyväpigmenttinen, joten levittämisessä tarvitaan hyvä iso sivellin ja kevyt ote. Tummempi väri sopinee varjostuksiin, joskin on aika punertava leuan alle, mutta pitää vielä kokeilla sinnekin. Käyttäisin sitä poskipunana kesäaikaan ruskettuneelle iholle. Pieni väri oikealla on hohtoväri poskipäille ja nenänselkään tai minne nyt hohtoa haluaa. Kulmaluulle joka tapauksessa se on liian tumma. Huulikiiltokynä on laadultaan jotakin punan ja kiillon väliltä, hyvän tuntuinen ja hieman bimbon värinen. Sopii siis hyvin.

Aika kiva paketti, ja kun ajattelee mitä kaikkea siinä saa. Tässä saa laatutavaraa jo yhden poskipunan hinnalla. Tämän kun kaappasee reissuun mukaan, ei paljon muuta tarvita. Paitsi pohjameikki, puuteri, kulmavaha, valokynä, kourallinen siveltimiä, ripsentaivuttimet, ripsiväri, huultenrajaus ja kolme huulipunaa.

Ja koska olen vielä tavallistakin höpsähtäneempi meikkeihin juuri nyt, tilasin samalla myös himoamani Benefitin poskipunan. Sekin kannatti, koska sillä saa loihdittua omaksi ilokseen talvenkalpealle naamalle ihanasti kevyttä loistetta. Nojoo, oikea loiste tulee sisältäpäin ja aito kauneus loistaa kirkkaasti tuikkivista ja ympäristöä kiinnostuneena havainnoivista silmistä, mutta puhutaan nyt vaan tästä ulkoisesta ja ihosta. Kannatti hankkia, ja jos nyt vielä saisi mahtumaan sen jonnekin. Töissäkin on jo kaksi poskipunaa...

Nyt odottelen sitten mineraalilähetyksiä. Päätin tutustua lopultakin mineraalipohjiin, kun toinen miniä kertoi tyystin siirtyneensä bareMineralsin käyttäjäksi. Koska ne ovat kalliita, tilasin jenkkiläiseltä Everyday Mineralsilta ilmaiset näytepakkaukset ja yhden kabukisiveltimen. Samaan aikaan tuli Lookfantasticilta entistäkin parempi tarjous bareMineralsin tutustumispakkauksesta, ja vaikka tuhlailu alkoi jo hirvittää, tilasin sitten senkin. Hintaan 36.26 sain setin, jonka hinta Sokoksen verkkokaupassa on 99.90. Saa nähdä, miten käy, tuleeko meistä ystävät. Tässä olisi vielä seuraava himon kohde.

Kuvat ovat valmistajien.

Paitsi nämä callunat oven vieressä omasta puhelimesta.

Sumussa ja tihkussa

Edellisillä pakkasilla tykitetty lumi on pysynyt rinteissä, vaikka lumetonta vuodenvaihdetta on muuten vietetty. Ei ole kaksiset kelit venäläisturisteilla, joita tänne keskiseen Suomeenkin on aika paljon tullut. Ensilumen ladusta on pohja jäljellä ja siellä on sivakoijia näkynyt tähän asti. Siis sieltä ei mennä lenkille.

Suuntaamme metsään Vuorilammen kautta, kuten tavallisesti. Se on vakiokuvauskohteeni, tällä kertaa puhelimella. Värikuva tuo ylläoleva on, vaikka maisema näytti tänään kovin mustavalkoiselta. Heräsin aamulla kymmenen aikaan, jolloin ikkunasta näkyi tiheä sumu, ihan uskomaton näky ollakseen tammikuinen. Nopeasti sumu sitten haihtui, paitsi tuolta ylhäältä.

Metsänraivausta on ollut tekeillä ja se on ollut tarpeen. Omituista kyllä maa on näissä kuvissa valkoinen, vaikka en muista sellaista. Monena päivänä on käväissyt jonkinlainen millinkerros lunta ja jotain sellaista satoi tänäänkin. Minun mielestäni se oli hyhmää. Miehen mielestä hyhmää on se sose, jota on jään ja rannan välissä keväällä. Minun mielestäni hyhmää voi myös sataa, silloin kun se ei ole räntää, joka on märkää, eikä lunta, joka on hiutaleina. Liekö sitten sitä kuuluisaa alijäätynyttä vettä? Puhumme muuten usein sanoista ja niiden merkityksistä, kaksi entistä kielitieteilijää.

Kummallista, että lammessa on edelleen jäät. Kunnollisista pakkasista on jo aikaa, eivätkä nekään kovin kummoisia olleet.

Auton lämmitystolppa vedessä...tai sitten entisen laiturin paikalla avannon vieressä ollut sähköpistoke vispilälle, joka piti veden liikkeessä ja esti jäätymisen. Mies löysi metsästä sienen, jota huuri katsomaan. Lähempää paljastui lepän kanto, vai haapako se on punainen?

Savusaunan ympärillä on ihanan puhdas savun tuoksu. Laiturille ei tekisi mieli paljain varpain hihhuloimaan, vedestä nyt puhumattakaan.

Ja siitä kun paineltiin rinteeseen ylöspäin, niin saatiin kierrettyä yhteensä tunnin lenkki. Se on entinen tavallinen viikonloppukierroksemme, mutta jotenkin on päässyt vauhti hiipumaan ja lenkki lyhenemään viime aikoina. Kunnon hiki tuli sauvoessa ja hengästyinkin perusteellisesti monimuotoisessa maastossa. Jukra että teki hyvää!