Syysloman vietossa

Hello taas! Syyslomaviikko hurahti vauhdilla jo melkein ohi. Meidän miehelle se oli viimeinen kalenteriin sidottu syysloma, hän nimittäin aikoo jäädä eläkkeelle ensi kesänä. Hänen alallaankin eläkeiät ovat nuoremmilla nousseet, mutta H. olisi päässyt pois jo viime kesänä, jos olisi malttanut. Minä saan odottaa vielä monta vuotta.

Kävimme tavalliseen tapaan Oulussa katsomassa aitoja eläkeläisiä eli vanhempiani. Siellä senioritalossa on viihtyisää ja siellä mahtuu ihan hyvin kortteeriin, kun ottaa oikean asenteen ja suhtautuu olohuoneen lattialta patjalta ylös könyämisen liikuntana. Kovin usein siellä ei tule käytyä, kun matkaan menee käytännössä koko päivä, tarkkaan ottaen neljä ja puoli tuntia. Aamupäivä pakataan ja iltapäivä ajetaan.

Otan nykyisin vain vähän kuvia, koska joka paikka on kuvattu jo moneen kertaan. Nallikari on yksi kiva kävelypaikka, jossa tulee käytyä melkein aina Oulussa käydessä. Merenranta vaan on meille sisämaassa asuville niin kiva! Olen varmasti lähettänyt sieltä kuvia sen pari kertaa vuodessa. 

Rantaa on paljon rakennettu ja parannettu ja sinne on lisätty kaikenlaista leikkipaikkaa ja kuntolaitetta, mikä on kyllä ihan paikallaan. Ne entiset olivat siellä jo minun lapsuudessani. Tätä kivaa kehitystä on tuettu EU-rahalla, sanoo rannalla oleva kyltti.

 Auringonleikkiä taivaalla ennen laskua horisontin taa. 

 Pikkusisko kutsuttiin miehensä kanssa kahville ja pistettiin pöytä koreaksi.

Tuollainen yhdellä seinällä oleva keittiö on aika ahdas, kun on tottunut kahdella seinällä oleviin työtasoihin. Kaappitilaakin on vähemmän kuin tavaraa. Olen miettinyt, miten itse saan joskus mahdutettua kaiken tarpeellisen pienempään tilaan. Minulla on nyt iso keittiö, jossa on kaappeja, laatikoita ja hyllyjä kolmella seinällä. Monessa uudessa keittiössä on tosi vähän säilytystilaa.

Olenko muuten maininnut, että Vilma on kerrassaan mainio automatkustaja. Tämä kuva on otettu pentuvuodelta, koska mitään muuta en tähän hätään löytänyt. Se makoilee eli siis nukkuu koko matkan takapenkillä omassa kopassaan ja turvavöissään kiinni. Puolessa välissä käytetään ulkona ja sitten nukutaan taas perille asti. Ja siellä perillä Vilma ei hauku muualla ollenkaan, mikä on kaikista mukavinta. Kotona se kai puolustaa reviiriä tai jotakin, kun ulkoa kuuluu pientäkin ääntä.

Kerrankin sain otettua paluumatkalla pari kuvaa tästä mielenkiintoisen näköisestä pihapiiristä maantien varressa noin 32 kilometrin päässä Oulusta. Se tulee silmien eteen aina yllättäen mutkan jälkeen, joten siitä ei yleensä ehdi ottaa kuvaa. Tällä kertaa ehdin varoittaa miestä etukäteen.

Pienen Facebook-kyselyn avulla selvisi, että talo on nimeltään Pehkonen ja paikkakunta on Ala-Temmes. Tila on kulttuurihistoriallisesti arvokas, kuten saattaa ulkonäöstäkin arvata. Rakennukset ovat peräisin 1700- ja 1800-luvuilta. Talosta on kotoisin myös yksi entinen Oulun läänin maaherra. 

Olipa kiva saada tämä selville, on se sen verran kauan kutittanut uteliaisuuttani.

Tyylikäs huulipuna- ja kynsilakkasävy syksyyn

Elokuussa sitä alkaa jo odottaa ja syyskuun loppupuolella siihen voi jo upota täysillä: lempiväriini kanervan- ja viininpunaiseen. Malvanväriseksikin noita voisi joku kutsua, mutta ehkä malva on vaaleampaa. Erilaisissa syvyysasteissa nämä vetoavat minuun juuri syksyllä, ja joka syksy ne tulevat yhtä varmasti kuin pimenevät illat ja varisevat vaahteranlehdet. Olen syksyihmisiä, rakastan viileää ilmaa ja rapsakkaa aamupakkasta. Tämä on vuodenaikani. Talvi on toinen.

Ostin jo kesällä Cliniquen Love Pop -sarjasta itselleni syksyä varten värin 13, tuollaisen himmeänpunaisen, joka sopii väreihini, mutta ei pomppaa esiin liian punaisena. Laatu on noissa punissa muuten ihana: pysyvä ja kuitenkin tarpeeksi pehmeä ja voidemainen.

Vähän epäselvää kuvitusta.

Keskellä suurin suosikkini syksyyn, viime vuonna hankkimani ja silloinkin esittelemäni (täällä) Yves Rocherin Grand Rouge -sarjan Mauve Subtil 22. Se on tummempi kuin muut syksypunani, syvä ihana päiväväri, joka ei kuitenkaan ole liian punainen huulilla. Sanoisin tätä väriä hienostuneeksi. Neutraalin silmämeikin kanssa ainakin oma oloni on tässä sellainen;)

Uuden huulipunan osto tulee aina mieleen, kun joku pännii tai on muuten vaan myöhästynyt bussista. Paitsi tunnesyöjä, olen myös samaa luokkaa huulipunan hankkijana. Viimemmäksi ostin Lancomelta ihanan talvisävyn 244 Rose Amnesia. Heti helpotti! Hiukan ruskettuneella iholla se ei näyttänyt miltään, mutta nyt syksyn valon muututtua jo kylmemmäksi ja ihon vaalennuttua se alkaa olla parhaimmillaan neutraalina päiväpunana.

Nämä kolme ovat aivan lähellä toisiaan. Laatikossa saattaa olla muutama muukin vielä samaa väriperhettä, mutta vanhempia. Uudet vaan kiinnostavat enemmän, ei siitä pääse mihinkään. Näistä kolmesta Clinique on kiiltävin, kuten näkyy.

Ostin kesällä Kikolta kaksi kynsilakkaa, hintaan 1.70 € kipale! Tai ostin kolme, mutta tummansininen ei ollut minua varten. Sen sijaan tämä -mikä väri se nyt onkaan, sammutettu viini, paperille kuivahtanut viinitahra vai kanerva?- tämä on loistohankinta. Väri levittyy ihmeekseni täysin peittäväksi jo yhdellä kerroksella. Kuvaa varten olen kuitenkin lisännyt toisen kerroksen, koska muutaman työpäivän jälkeen kärjissä oli jo kulumaa. Ihan täysi kymppi kynsilakkana!

Molemmissa kuvissa on kynsillä kuitenkin sama lakka:)

Toinenkin ihan kiva sävy löytyi, neutraalimpi ja aavistuksen helmiäishiukkasia sisältävä taupe. Se ei ole yhtä peittävä, vaan tarvitaan ainakin kaksi kerrosta. Ihan normaalia siis. Tämän kestävyyskään ei ole toisen luokkaa, vaan kynnenpäistä lakka kuluu pois jo päivässä, vaikka olisi päällyslakkaakin. Joka päivä saa siis lisätä yhden kerroksen. Annan sen sille anteeksi, koska väri on kiva käytössä.

Muutama kuva Tallinnasta

Siinä missä ensimmäiset vuosikymmeneni olin himolukija, siirtyi se himo tälle vuosituhannelle tultaessa tietokoneeseen ja blogiin seuraaviksi vuosiksi. Nyt on hiljakseen hiipunut into kumpaankin, kun on se tabletti. Se onkin lähes kasvanut kiinni käteeni. Toisessa kädessä on puhelin, silloin kun ei ole haarukka tai meikkisuti. Noin karkeasti ottaen.

En ennen tajunnutkaan olevani niin addikti, mutta jos ajattelee, niin nämä kaikki ovat jonkin  sortin pakoa tästä hetkestä. En osaa edes kuvitella, mitä paettavaa elämässäni olisi, mutta olen aina ollut siinä mielessä paljon poissaoleva. Olin myös poissaoleva äiti. Omat vanhempani rentoutuivat aikoinaan lukemalla kumpikin sängyllään. Kun heille meni sanomaan pienenä jotakin, kuului kummankin kirjan takaa vain muminaa. Itse olen ollut samanlainen lapsilleni, lehti tai kirja nenän edessä, usein vain näennäisesti saatavilla.

Ei tuo liittynyt mitenkään tämänpäivän aiheeseen, mutta miten lie tulikin mieleen juuri näitä vanhan tallinnalaisen luostaripihan kuvia katsellessa. Sinne vetäydyttiin satoja vuosia sitten kokonaan pakoon maailmallista menoa.

Johan siitä reissusta on pari viikkoa aikaa, en vaan ole saanut itseäni tänne tietokoneen ääreen. Ihana reissu muuten olikin! Edellisestä Tallinnan-käynnistäni oli jo kaksi vuotta. Nytkin aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta koko viikonlopun ja oli mukavan lämmintä.

Ooopera Lemmenjuomaa oli hauska, oikea hyvänmielen esitys. Ooopperatalo sijaitsi sitä paitsi vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä hotellista.Minulle Tallinnan ooppera oli uusi elämys, toiset kävivät siellä viime vuonnakin.

Olin käynyt ennenkin keskiaikaisella Katariinan kilta -kadulla, mutta itse kiltarakennusta en ollut ennen nähnyt. Se olikin sitten tosi viehättävä paikka! Naiskäsityöläisten kilta.

Tässä ollaankin sitten Farm-ravintolan näyteikkunassa Müürivahe-kadun varrella. Ravintola on kuulemma uusi. Sisustus oli aivan viimeisen päälle huoliteltu: toisaalta seesteisen rauhallinen, ja toisaalta iloisen kekseliäs. Perjantai-iltana ravintola oli täynnä yrittäessämme sisälle, mutta ihastuimme sen verran jo siinä odotellessa paikkaan, että varasimme lauantai-iltapäiväksi lounasajan sinne.

Kenelle nyt tulee mieleen tehdä tällainen kuvaelma ravintolan ikkunaan! Sen parempaa vetonaulaa ei voisi enää keksiä, sanon minä. Tätä me rouvat valokuvasimme innolla kaikki neljä.

Ruoka muuten oli myös hyvää, kunhan maltoimme tuloaulasta irrottautua ja siirtyä pöytään. Hinnat olivat Suomen tasoa. Söin värikästä ja raikasta kirsikkatomaattisalaattia yrttien ja kotijuuston kera, mukana myös ihanaa saaristolaisleivän tyyppistä jyväleipää. Pääruoaksi otin grillattua siikafilettä palsternakkakerman ja vihreitten vihannesten kanssa. Ja ihanaa valkoviiniä...ei siinä tullut enää kameraa kaiveltua esille.

Hotellin ikkunasta aamuauringossa näkyy tuossa oikealla oopperatalo puiston toisella puolella. Majoituimme siis Viru-hotelliin, joka nyt ei niin houkutteleva muuten ole, mutta kun sai business-luokan huoneen viidelläkympillä per yö, niin johan kannatti siellä 22. kerroksessa pari yötä viettää. 

Muuten se mikä Virusta tekee vähemmän houkuttelevan, on sen suuri aamiassali: se on levoton ja epäviihtyisä. Valitsen siksi aina mielelläni pieniä hotelleja, rauhallinen ja viihtyisä aamiainen on niin tärkeä. 

Maiasmokk, Tallinnan vanhin edelleen toimiva kahvila osui kohdalle nyt ensimmäistä kertaa. Enpä ole viehättävämpää paikkaa hetkeen nähnyt! Kahvila eli kohvik on pysynyt samalla paikalla siitä asti, kun se avattiin 1860-luvulla. Sisustuskin on kuulemma pysynyt ennallaan jo sata vuotta. Voitteko kuvitella samaa jossakin Suomessa?

Tunnelmakin oli jotenkin hidas ja rauhallinen. Leivonnaiset ja kahvi ihania. Huokaus.

Pyhänhengen kirkko kahvilan vieressä.

Tässä varmaan olisi sellainen hotelli, jossa olisi viihtyisää turistilla. Hotelli Schlössle veloittaa silti moninkertaisesti halpaan Viruun verrattuna, kuten nokkelat tuosta tienvarteen pysäköidystä autostakin arvaavat.

Liitän tähän loppuun vielä Vagabrothersien hauskan Tallinna-jutun, joka ilmestyi verkkoon vasta viime viikolla. Oletteko nähneet näitten kalifornialaisveljesten juttuja Suomesta ja muista pohjoismaista?

Helmihommissa

Sain maanantaipäiväksi kutsun ystäväni Eevan luokse tekemään helmiä. Alunperin kolmen kollegan porukkamme on pikkuhiljaa laajentunut neljäksi ja sitten viideksi ja myös tiivistänyt tapaamistahtia. Yksi tosin oli tällä kertaa lomailemassa Ranskassa, joten kokoonnuimme neljästään. Oli ihanaa viettää kokonainen päivä ihmisten kanssa, jotka on tuntenut vuosikymmeniä ja joitten kanssa juttu soljuu kuin itsestään. Muut ovat jo siirtyneet vapaille, minä keikun vielä työelämässä muutamia vuosia.

Ensimmäisen kahvittelun jälkeen päästiin helmien kimppuun. Olin tiennyt, että Eeva on tehnyt koruja jo pitkään, niin paljon erilaisia hauskan näköisiä kaulakoruja olen hänellä nähnyt, mutta en ollut tajunnut, että hän on kerännyt helmiä niin paljon. Laskujeni mukaan noita isoja muovilaatikoita oli ainakin kahdeksan ja ne kaikki olivat täynnä pieniä ja isompia Minigrip-pusseja tarkasti lajiteltuine sisältöineen. Helmet olivat enimmäkseen lasia, kiveä, metallia, villaa, luuta, puuta tai muuta luonnonmateriaalia. Osa oli muovia, varsinkin pienet täytehelmet. Eeva kertoi ostaneensa paljon koruja kirppareilta ja kokonaan sillä silmällä, että niistä saa purkamalla hyviä helmiä kokoelmiin.

Jokainen löysi laatikoita penkoessaan pian oman värimaailmansa. Ensin ihastuin ensimmäisen kuvan villapalleroihin, ja ajattelin tehdä pehmeän sävyisen talvikorun. Mutta kun näin nuo viininpunaisen ja puun väriset puuhelmet, olin täysin myyty: ne oli saatava! Katselin niitä eri puolilta ja ihmettelin niitten kauneutta: kuin suoraan isoja marjoja jostakin eksottisesta pensaasta. 

Punaisten lisäksi löysin liilan värisiä pieniä puuhelmiä. Nyt kuvia katsellessa tuntuu, että olisinhan voinut ottaa vaikka puunvärisiäkin. 

Tuollainen valmis mallialusta on kätevä, siihen EL sommitteli erilaisia meheviä meripihkan sävyisiä lasihelmiä.

H. ihastui vihreänturkoosiin värimaailmaan ja alkoi rakentaa itselleen kaulakorua pitkään metallinauhaan. Kaikki nämä naiset ovat käteviä käsistään ja tekevät kaikkia jännittäviä käsitöitä. Paitsi minä, joka kudon ikuisesti oikein tai nurinoikein ja siinä kaikki. Korujen tekeminen on kuitenkin houkuttelevaa ja koukuttavaa, ja tekisi mieli perehtyä siihen joskus enemmänkin. Itselläni on kotona tasan yksi pieni laatikollinen helmiä ja muuta siihen liittyvää tavaraa, ja se on ollut nyt koskemattomana vuosia.

Keittiön ison tammipöydän ääressä mahtui hyvin työskentelemään ja Eeva neuvoi meitä muita kokoamisessa, solmuissa ja lukoissa ja puuhaili emäntänä. Välillä katettiin ateria tai kahvit pöydän toiseen päähän.

 Ruskean sävyt korostuvat ja raikastuvat ihmeesti, kun välissä on ripaus vihreää.

 H:n upea koru alkaa valmistua. Keittiöpyyhkeen päällä on parempi käsitellä helmiä 

kuin kovalla pöydällä, josta ne vierivät lattialle.

Tadaa! Minun yksinkertainen ja syysmarjojen värinen puukoruni on valmis.