Palm Beach Zoo; Florida

Kun matkustaa lasten kanssa, eläintarha on usein koko perheelle sopiva vierailukohde. Miamin liepeillä eläintarhoja on useita ja me tehtiin valinta yrittäen päätellä missä selviäisi vähäisimmillä ruuhkilla sekä liikenteessä että paikan päällä. Oletus oli, että lähimpänä Miamia olisi eniten turisteja (ja kaikkia muitakin), joten suunnattiin poispäin kohti pohjoista Palm Beachin eläintarhaan. Fort Lauderdalesta hurautettiin sinne vajaassa tunnissa (Siis matkahan ei ole pitkä, mutta se liikenne...). Portilla vähän epäilytti, että tuliko valittua väärä paikka, kun muilla perheillä näytti olevan mukana ihan polvenkorkuisia natiaisia, mutta pelko oli turha. Paikka oli ihan loistava rauhalliselle kävelylle helteisenä päivänä ja koko perhe viihtyi.

Eläimiä oli paljon ja olihan niillä Floridan ilmastossa ihan eri olosuhteet kuin meillä pohjolassa. Varsinkin erilaisia lintuja oli paljon ja lisäksi apinoita, laiskiaisia, kissaeläimiä, kilpikonnia, karhuja, muurahaiskarhuja ja vaikka mitä. Osa jopa vaikutti jotakuinkin tyytyväiseltä olemiseensa. Santun omaatuntoa helpotti lukea, ettei eläimiä oltu vangittu vain ihmisten huviksi, vaan ainakin osa oli alun perin vahingoittuneita, joita ei hoidon jälkeen ole voitu palauttaa luontoon.

Itse alue oli puistomainen ja vehreä. Oikeastaan koko ajan sai kulkea puiden varjossa. Mukavaa oli myös se, että ympäri puistoa oli automaatteja, joista sai kolikolla kourallisen linnunruokaa ja alueella asuvia lintuja sai syöttää. Mulla olikin koko ajan sortsin tasku täynnä ruokaa ja sainkin sen avulla aika värikästä seuraa esim. riikinkukoista. Palm Beach Zoo oli muutenkin jotenkin kodikkaan leppoisa eläintarha ilman turhaa prameilua. Varmaan siinä on syy, miksi siellä näyttää käyvän paljon pieniä lapsia.

Kaiken kaikkiaan Palm Beach Zoo oli kiva kokemus, mutta jos ehtii matkan aikana valita vain yhden "luontokohteen", suosittelen kuitenkin ennemmin retkeä Evergladesin kansallispuistoon, ellei siellä ole aiemmin käynyt. Se on käyntikohteena ihan uniikki, kun taas eläntarhoja löytyy ympäri maailmaa. Joka tapauksessa meillä oli hauska retkipäivä, jonka jälkeen oli ihanaa pulahtaa hetkeksi altaaseen uimaan ja rentoutumaan. Ehtisipä aina viettää perheen kanssa aikaa näin!

Jungle Queen ja kanavaristeily; Fort Lauderdale

Jokilaiva Jungle Queen on näyttävä ilmestys jo satamassa levätessään, mutta sillä risteily pitkin Fort Lauderdalen kanavia on ihan omaa luokkaansa. Jungle Queen on palvellut asiakkaita jo vuodesta 1935 ja laiva huokuukin upeaa vanhan rouvan eloisaa arvokkuutta. Laivalla on mahdollista päästä eripituisille risteilyille: 90 minuutin kierroksesta 3 tunnin illallisristeilyyn. Meillä ei ollut lippuja varattuna etukäteen ja oltiin menossa vasta varausta tekemään, mutta kun paatti oli sopivasti lähdössä ja sinne oli hyvin tilaa, hypättiinkin kyytiin saman tien. Laivasta saa ostettua kahvia ja virvokkeita, joten janoonkaan ei joudu nääntymään.

Fort Lauderdalessa kannattaa tsekata kaupunkia vesiltä käsin, ellei historiallisella Jungle Queenillä, niin jollain muulla aluksella kuitenkin. Vesiltä käsin kaupunki näyttäytyy vähän eri näköisenä kuin maista. Hulppeita luksushuviloita on vieri vieressä ja oppaan puheissa vilisee julkkiksia, joille kartanot kuuluvat tai ovat joskus kuuluneet. Itse olin kiinnostuneempi kauniista rakennuksista upeine pihoineen kuin julkkiksista, niin ei jäänyt mieleen kuin Cameron Diaz, jonka vanhan lomapaikan ohitse seilattiin. Kadulta päin talot ovat hyvin suojattuja, mutta vesiltä pihat aukeavat näkyville altaineen ja istutuksineen. Lisäksi niiden laitureissa seisoo toinen toistaan upeampia jahteja. Aikamoinen näky!

Jos Fort Lauderdalessa tai Miamissa vierailet, suosittelen ilman muuta kokemaan kaupungin myös vesiltä käsin. Kanavat ovat ihan oma maailmansa :)

Voi Irma minkä teit; Florida Keys

Ajomatka läpi Florida Keysin saarirykelmän oli aika vaikuttava. Alkumatkasta ihmettelin mikä täällä on se hehkuttamisen arvoinen juttu. Melkein aloin jo epäillä, että kaikki näkemäni upeat maisemakuvat on photoshopattuja, kun joka paikka tuntui olevan täynnä vain rojua ja roskaa. Tottakai tiesin viime syksyn hurrikaanista Irmasta, kun itsekin sen etenemistä Miamin suuntaan silmä kovana seurasin. En kuitenkaan ollut tajunnut tuhojen laajuutta, enkä sitä, että edelleen paljon on korjaamatta. Miamissa ei huomaa enää mitään, mutta saarialueella... Näky on paikoin karun surullinen.

Täällä tuntuu olevan paljon trailerparkeja ja ihmiset tosiaan asuu vakituisesti vaunuissa ja asuntoautoissa. Ja mikäs on asuessa, kun lämpötila on ainainen kesä. Mutta kun iskee hurrikaani, ei asuntovaunu paljon anna suojaa. Irman aikaisissa uutiskuvissa vaunuja ja veneitä oli säpäleinä ja jopa kasoissa siellä minne tuuli ne oli viskannut. Osa on siellä edelleenkin. N. miljoona ihmistä kärsi hurrikaanin aiheuttamia vahinkoja ja heistä puoli miljoonaa on edelleen ilman vakuutusyhtiön maksamia korvauksia. Joiltakin on kodin lisäksi tuhoutunut myös elinkeino. Vaikeaa sellaisessa tilanteessa on jatkaa eteenpäin, varsinkin rahattomana.

Matka herätti paljon ajatuksia, surullisiakin, mutta juuri tämän matkan halusin ehdottomasti kokea. Teki hyvää nähdä se turismin ja idyllisen rantaelämän toisenlainen puoli. Kaiken kauniin pintakiillon alla on usein toisenlainen, vähän karumpi totuus. Ja sekin on omalla tavallaan kaunista ja koskettavaa

Siitä kauneudesta ja pintakiillostakin kuitenkin nautittiin. Istuttiin auringonlaskussa oluella, polskuteltiin uima-altaassa, ihailtiin Key Westin upeita, vaikkakin pilvisiä näkymiä ja ihmeteltiin ympäri kaupunkia vapaana touhuavia kanoja. Ajettiin läpi huikaisevan kauniiden merimaisemien USA:n eteläisimpään kärkeen, josta matkaa Kuubaan on enää vaivaiset 90 mailia. Vaikka oltiin lähellä Miamin suurkaupunkia, on Florida Keysin alue niin landea, että oksat pois. Etelän murre sai hymyilemään ja Marathonin parhaaksi rankattu aamiaispaikka The Stuffed Pig melkeninpä kauhistumaan: sen kokoisia annoksia täynnä sellaista rasvamäärää ei montaa päivää kestäisi. Kerta kokeiluna sekin toimi. Melkein alan jo ymmärtää täkäläisten tavan laittaa pannukakun päälle voita :D

Olen tyytyväinen, että tuli tämäkin paikka koettua. Jäi mietityttämään montako Irman kaltaista myrskyä nämä pikkukylät pystyvät ottamaan vastaan ja hoitamaan jälleenrakentamisen. Ehkä idylli murenee kerta kerralta hurrikaanien yleistyessä?

Kauas on pitkä matka; kohti Miamia

Tänä aamuna herätyskello soi kotona klo 3.30 aikaisen lentokentälle lähdön takia. Enpä vielä siinä vaiheessa uskonut, että ehtii vierähtää 24 tuntia ennen perille pääsyä. Niin vain kävi ja nyt olotila taitaa olla yliväsymyksen puolella, kun ei uni tulekaan silmään, vaikka väsymys on armoton.

Tästä odotettua pidemmästä matkan teosta on ensisijaisesti kiittäminen humalaisia turisteja. Onhan se aika uskomatonta, että jotkut onnistuu ennen aamuseitsemää olemaan niin ympäri päissään, ettei pääse lennolle. Matkatavarat he olivat kuitenkin onnistuneet saamaan koneeseen saakka ja koska nykyinen ilmailulaki vaatii, että koneesta on poistettava sellaisten henkilöiden matkatavarat, jotka eivät ole lennolla, oli edessä koneen ruuman mylläys, jotta kyseisten henkilöiden matkatavarat löydettiin ja saatiin poistettua. Säätämisessä ja uuden nousuvuoron odottelussa vierähtikin sitten niin pitkään, että tiesin jo Helsingistä lähtiessä, että Pariisissa missataan jatkolento ellei American Airlines jää odottamaan meitä.

Koko matka elettiin siinä toivossa, että kyllä ne odottaa; lentoemänniltä saatiin tieto, että koneessa on n. 50 ihmistä, joilla on jatkolento samaan koneeseen ja Pariisiin oli ilmoitettu, että tulossa ollaan, vaikka pahasti myöhässä. Finnairin lupauksen mukaisesti Pariisin kentällä piti olla joku meitä vastassa ja ohjaamassa pika vauhtia seuraavalle lennolle. Vaan eipä ollut. Juoksuksihan se sitten meni , mutta turhaan. Vaikka kone vielä seisoi kentällä, portit oli suljettu, eikä suomalaisia suostuttu enää päästämään koneeseen. Hämmentyneitä suomalaisia vaeltelikin sitten pitkin kenttää ja kaikilla taisi olla vähän erilainen ohjeistus ja isolla osalla ei minkäänlaisia ohjeita. Meille sentään tuli melkein heti Finnairilta sähköpostilla seuraavan lennon tiedot, johon meidät oli buukattu. Loppujen lopuksi meni juoksuksi siihenkin koneeseen ehtiminen. Tai melkeinpä kilpajuoksuksi kun kuultiin, että kone on ylibuukattu eikä ehkä mahdutakaan sinne. Ymmärtäähän sen, että täyttä on, kun yhtäkkiä pitää saada 50 ylimääräistä ihmistä mahdutettua melkein täysiin koneisiin. Mahduttiin kuitenkin koneeseen ja suureksi iloksi jopa meidän kaikki matkatavarat tuli samalla koneella. Pisteet siitä Pariisin kenttähenkilökunnalle! Ja Finnairia on kiitettävä uusien lentojen nopeasta järjestelystä ja hyvästä tiedottamisesta.

Muutenkin mun kohdalla oli tällä kertaa kovan onnen matkan tekoa: jouduin kolmesti ylimääräiseen turvatarkastukseen. Kuulemma satunnaistarkastuksia sekä Helsingissä että Pariisissa, mutta kyllä se kolmas kerta Pariisissa, juoksemisesta hikisenä, alkoi olla jo vähän surkuhupaisaa. Hädin tuskin sain enää kenkiäkään kiskottua takaisin jalkaan siinä kiireessä. Miamin kentällä jouduin sitten pulaan sormenjälkien kanssa. Niitä ei saatu multa millään! Sormen päät on jostain syystä silinneet, enkä tajua miten se on mahdollista. Tullin laite ei monen yrityksen jälkeen saanut multa jälkeä yhdestäkään sormesta ja multa kyseltiin olenko juuri rasvannut kädet tai teenkö sellaista työtä, että sormet kuluu. No joo todellakin, jos tietokoneen näpyttely niitä kuluttaa :D Tullimies alkoi jo vaikuttaa tuskastuneelta kun antoi vielä viimeisen mahdollisuuden. Mistä lie johtunut, mutta olisko ollut kahdeksas yritys kun muutamasta sormesta saatiin jälki ja yhteisesti todettiin, että ihme on tapahtunut! Loppu sujuikin sukkelaan ja ulos päästyämme saatiin körötellä kohtuullisen rauhassa hotellille saakka. Mikä autuas olotila olikaan kellahtaa maailman pehmeimpään sänkyyn <3

Takana on melkoinen vuorokausi täynnä matkustamista ja innolla odotetaan jo seuraavaa! Mutta jos nyt kuitenkin nukuttaisiin tässä välissä. Nyt silmät painuu kiinni jo ihan väkisin.... zzzzzz...

Evergladesin kansallispuisto, Gatorpark, Miami

Yhdessä päivässä saatiin tarpeeksemme ja oltiin taas valmiit karistamaan kaupungin tomut harteiltamme. Jo aamusta hypättiin autoon ja suunnattiin kohti Evergladesin kansallispuistoa ja Gatorparkia. Koska Evergladesin räme-alue on valtava, on siellä retkiä tarjoavia toimijoitakin joka sormelle ja varpaalle. Tripadvisorin avulla olin jo aiemmin pongannut Gatorparkin ja kun vielä saatiin sinne alekupongit, oli suunnitelma valmis. Gatorparkiin siis!

Everglades oli aika huikea kokemus. Ensinnäkin jo airboatilla ajelu rämeellä oli ihmeellistä. Ja sitten ne kaikki eläimet! En olisi voinut kuvitella, että voi tulla vastaan niin paljon eläimiä, joita yleensä näkee vain eläintarhassa, ihan siinä luonnollisessa elinympäristössään. Alligaattoreita nähtiin joka kokoa ja niin monta, ettei niitä enää tarvinut laskea. Lisäksi nähtiin kilpikonnia, käärmeitä, kaloja ja erilaisia lintuja. Ihmeellinen paikka!

Airboat-ajelun jälkeen oli vielä mahdollisuus katsoa show, jossa kerrottiin paljon tietoa alligaattoreista, krokotiileista ja Evergladesin eläimistöstä. Parinkympin lipuille sai todellakin vastinetta ja paikkaa voi mieluusti suositella kaikille.

Chillauspäivä Miamissa

Kauhistuttavan kaatosateessa ja ruuhkassa jumitetun päivän jälkeen aamu valkeni kauniina ja ikkunasta aukesi mitä upein näkymä kirkkaana hohtavalle merelle. Pilvetkin olivat muuttuneet harmaasta pehmeän valkoisiksi. Jo aamulla sovittiin pyhästi, että pysytään kokonainen päivä poissa autosta ja otetaan ihan rennosti. Tutustuttiin hotellin ympäristöön, uitiin ja juotiin jopa loman ensimmäiset oluet "vapaapäivän" kunniaksi.

Ranta on ihan mielettömän kaunis! Aamuauringossa, päivän paahteessa, pilvien varjostaessa ja auringonlaskun värjätessä kaiken hennon persikanpunaiseksi. Tunnelma vaihtelee, mutta kauneus ei katoa.

Pakko tunnustaa, että itse Miamista en pidä: liian suuri kaupunki, liikaa autoja, liian korkeita taloja ja kovin kallista. Miamin ympäristössä taas on upeita paikkoja ja edullisia outlet-ostosparatiiseja.

Rannan tuntumassa kohoavat pilvenpiirtäjät jakavat kaksi eri maailmaa. Huikaisevan kauniin rannan, jolta ei löydy yhden yhtä kuppilaa tai kioskia, joissa voisi edes janonsa sammuttaa. Rannalta pois pääsee vain joko oman hotellin avaimella tai satunnaisista kohdista talojen välistä. Myöskään kadun puolella ei mid beachin tai north beachin puolella ole mitään muuta kuin hotelleja. Jalkakäytävät on kapeat ja vieressä suhahteleva liikenne vilkasta, joten alueella ei ole mitenkään mukavaa kävellä jalkaisin. Eipä siellä ole mitään minne kävelläkään, mutta sitähän me ei tiedetty ennen kuin käytiin itse katsomassa.

Miami Beachillä kulkee trolleybussi edestakaisin ja sillä on ilmaista kulkea. Sillä lähdettiin illalla tarkoituksena mennä South Beachin puolelle syömään ja ihailemaan maisemia. Parin kilometrin jälkeen päädyttiin taas ruuhkaan ja tovi odoteltuamme päätettiin hypätä kyydistä pois, koska jono ei edennyt lainkaan. Kävellen saatiin kiinni edellinenkin bussivuoro ja päiviteltiin taas liikennettä; onneksi tällä kertaa ei ollut kiire minnekään eikä tarvinut itse ajaa. Ruokaa saatiin ja siitä hurautettiinkin jo taksilla takaisin hotellille.

Rauhallinen päivä teki hyvää kaikkien viime päivien kokemusten jälkeen ja nyt tuntuu, että voisi vielä vaikka vähän retkeillä. Pari vaihtoehtoa olisi vielä ennen kotiin paluuta!

Fort Lauderdale

Eka lomapäivä aloitettiin hyvin amerikkalaistyylisellä aamiaisella: pannukakkuja ja vohveleita vaahterasiirapilla ja tuoreilla marjoilla, sekä pekonilla ja munilla täytettyjä croissanteja. Ja isot mukilliset maitokahvia. Nam! Lomakiloja tiedossa. Aamiainen ulkona auringossa ja katse kirkkaana hohtavan Atlantin aalloissa sai lomafiiliksen nousemaan! Kyllä aurinko ja kauniit näkymät saa ihmeitä aikaan!

Ja ystävälliset ihmiset! On kummallista, miten täällä ventovuoraat rupattelee niitä näitä: tarjoilijat antaa retkivinkkejä ja ja kyselee Suomesta, motellin omistaja kertoi lapsuudestaan Michiganissa ja vanha rouva pysähtyi kadulla antamaan ravintolasuosituksia ihan muuten vaan. Fort Lauderdalessa tuntuu olevan lämmin pikkukylän henki, mutta pikkukylä tämä ei ainakaan suomalaisessa mittakaavassa ole. Kyllä täällä mukavasti vierähtäisi vaikka koko viikkokin. Hyvää ruokaa, kilometrien mittainen hiekkaranta ja Miamin alueen valtaisat ostosmahdollisuudet pyrähdyksen päässä!

Motelli on ollut mukava sen pari yötä, jotka täällä vietettiin, mutta tänään sanotaan vähäksi aikaa heipat rannikolle ja lähdetään pienelle roadtripille kohti Orlandoa. Vaikkakin rannikkoa pitkin suurin osa matkasta kulkee, joten maisemia saa varmaan ihailla tänäänkin. Joten hyvästit Blarney King Motellin mukavalle henkilökunnalle ja kohti uusia seikkailuja!

Helsinki-Pariisi-Miami (all day long)

Florida, Fort Lauderdale. Tänään (tai Suomen eilen) herättiin aamuneljältä ja siitä saakka on tehty matkaa. Nyt olen vihdoin pienessä Amerikkalaisessa motellissa (joo-o, motellissa, kuinka siistiä!). Täällä kello on kahdeksan illalla, Suomessa vuorokausi on jo vaihtunut ja on siis jo kolme aamuyöllä. Saattaa käydä niin, että 24h valveilla ehtii tulla täyteen. American Airlinesin kone ja palvelu oli niin hyvää, ettei pitkä lentomatka tuntunut ollenkaan pahalta. Jalkatilaa oli, tyynyjä ja peittoja riitti kaikille , jokaisella oli oma viihdelaitteisto elokuvia, musiikkia ja pelejä, syötävää ja juotavaa tarjottiin tasaiseen tahtiin ja kaikki kuului lennon hintaan. Harmi vaan, ettei meidän Eemeli saa nukuttua koneessa, joten en saanut sitten minäkään, kun istuttiin koneessa kaksin eri puolella kuin muut. Vaikka lento sujui mukavasti, alkoi sen jälkeen väsy painaa siihen malliin, että vuokra-auton lunastaminen ja sillä suhaaminen Miamista Fort Lauderdaleen ei ollut enää yhtään kivaa. Väsyneenä 7-kaistaisen tien perjantai-ruuhkassa sinne tänne poukkoilu sai sydämen pari kertaa heittämään volttia ihan siinä kartturin paikallakin. Onneksi kuski oli nukkunut lennolla, niin ei ollut yhtä uninen kuin minä.

Maahan tulo vähän jännitti, kun etukäteen oli kuultu kovista ruuhkista ja tiukoista turvatoimista. Sivusta seurattiin, kun yhden perheen Miamin matka tyssäsi jo Pariisin kentälle; heiltä oli jäänyt ESTA-hakemukset täyttämättä, joten heitä ei päästetty edes USA:an lähtevään koneeseen. Kyllä harmitti heidän puolestaan! Meille jännitysmomentti koitti sitten Miamin kentällä: vanhempi poika ei päässyt automaatti-tarkastuksesta läpi, kun passi ei ole voimassa kuutta kuukautta matkan jälkeen. Sama asia todettiin sitten ehkä viidelle maahantuloviranomaiselle, jotka kaikki äärimmäisen ystävällisesti ohjasivat aina seuraavalle henkilölle. Sormenjälkien, valokuvien ja kevyen kuulustelun jälkeen asia oli kuitenkin ihan kunnossa. Olihan Estatkin hyväksytty jo hyvissä ajoin. Mutta kyllä siinä ehti teinillä väri vaihtua kasvoilla muutaman kerran, kun oli juuri nähnyt sen toisen perheen karun kohtalon Pariisissa.

Nyt kuitenkin siis vihdoin perillä ensimmäisessä määränpäässä. Pihalla tuoksuu jasmiini ja pikkuinen uima-allas iltavalaistuksessaan näyttää kivalta. Juniori sammahti jo automatkalla ja tuhisee autuaana lakanoiden välissä. Koneessa kunnon unet nukkunut miesväki lähti etsimään ruokapaikkaa. Mutta mä en enää pystynyt! Tää tilttaa nyt täältä tähän... Zzzzzz...p