Näytetään tekstit, joissa on tunniste cookie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste cookie. Näytä kaikki tekstit

lauantai 18. maaliskuuta 2017

Kukkia ja cookieita


Lauantai! Ihan parasta! Tällä viikolla siivosin jo torstaina ihan vaan siksi, että viikonloppuna olisi kaikki mahdollisuudet rentoutumiseen. Eli pääsin aloittamaan vapaapäivät perjantaina siistissä kodissa!


Loistavaan lauantaihin kuuluu mun lempiasioita: kukkia, leipomista ja joogaa. Ja kaikki niistä on tänään toteutettu :) Vaaleanpunaiset leinikit on tänä keväänä päässeet mun suosikkikukkien listalle. Ne on niin suloisia ja keväisiä.





Heräsin aamulla jo valmiiksi innoissani edessä olevasta joogatunnista. Nykyisen opettajan myötä jooga ei ole enää pelkkää liikuntaa, vaan olen innostunut maailmoja syleilevästä joogafilosofiasta. Siinä on jotain niin kaunista ja lämmintä: puhdasta hyvyyttä! Pidän siitä tunteesta, kun tunnin ajaksi pääsee sisään siihen hyvyyden kuplaan ja samalla voi haastaa itsensä fyysisesti. Hauskaa!

Joogan jälkeen olin päättänyt uppoutua pitkästä aikaa taikinaterapiaan. Leipominen on mulle tapa rentoutua, mutta viime kuukausina aika ei ole siihen riittänyt. No, valintakysymys sekin ja tänään halusin valita mukavia asioita. Lopputuloksena oli ihanan tahmaisia cookieita ja nautinnollinen kahvihetki lehtiä lueskellessa. Mä alan oppia tän hyggeilyn taidon ;)


Ja ohje muistiin:

175 g voita
2 dl sokeria 
1 dl siirappia
2 tl vaniljasokeri
1 muna
5,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
3 dl suklaata paloiteltuna

Sulata voi kattilassa ja sekoita joukkoon sokerit, siirappi ja muna. Yhdistä kuivat aineet ensin keskenään ja lisää sitten taikinaan. Lisää viimeisenä suklaapalaset.

Nostele taikinakökkäreitä pellille ja jätä kunnon leviämisvara. (Jos haluat isoja amerikkalaistyylisiä cookieita, taikinasta tulee 16 kpl ja yhdelle pellille mahtuu 8 kpl ilman että ne levähtää toisiinsa kiinni.) Paista 200 asteessa 7-10 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa, ettet paista cookieita liian kuiviksi. Nämä ovat parhaita, kun pinta on rapea ja sisus pehmeän tahmea.

Ja hei, kun noi leinikit on niin ihania, osallistun näillä myös kukkailotteluun Mansikkatilanmailla.


sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Karpalo-valkosuklaa cookiet

Tämä syksy on ollut kummallinen. Erilainen. Olen aina terve, mutta nyt olen sairastellut jatkuvasti. Se on vetänyt vähän mieltäkin matalaksi. Kuukauden tauko liikunnasta on tainnut olla se pahin: sekä ruumiin, että mielen hyvinvoinnille.



Kun ajatukset on olleet muualla (eli ei oikein missään), on joulukin hiipinyt nurkalle ihan varkain. En ole saanut oikein mitään aikaiseksi aikomuksista huolimatta. Ajattelin silti olla itselleni kiltti. Jaksamattomuuteen on syynsä, enkä aio siitä syyllisyyttä kantaa.

Meillä on ollut tapana pitää siskon kanssa  yhteinen leipomispäivä joulun alla. Meinasi mennä sekin ohi tänä vuonna, kun en vaan pysty suunnittelemaan etukäteen mitään. Onneksi sisko on nyt aikaansaavampi kuin minä: tänään vietettiin muutama tunti kahvikuppien ääressä jutellen ja cookieita paistellen. Ja nyt on pakko kehua: nää on aivan mielettömän hyviä!


Karpalo-valkosuklaa cookiet

4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta 
1/2 tl ruokasoodaa
1/4 tl suolaa
150 g margariinia
2 dl sokeria
1 dl siirappia
1 kananmuna
100 g valkosuklaata
1 dl kuivattuja karpaloita

Rouhi valkosuklaa pieniksi. Pilko myös karpalot pienemmiksi.

Sulata margariini. Jäähdytä hetki ja vatkaa joukkoon sokeri ja siirappi. Lisää kananmuna ja jatka vatkaamista, kunnes taikina on kuohkeaa. Sekoita yhteen jauhot, leivinjauhe, ruokasooda ja suola. Sekoita jauhoseos taikinaan. Lisää lopuksi suklaapalat ja karpalot.

Nostele uunipellille leivinpaperin päälle taikinasta kökköjä. Jätä väliin reilusta tilaa, äläkä litistä kekseiksi ennen paistoa, koska kököt leviävät uunissa reilusti.

Paista 170 asteessa 15-20 minuuttia. Tarkkaile paiston loppuvaiheessa ja ota cookiet pois uunista heti kun alkavat saada väriä. Cookiet saavat jäädä sisältä tahmeiksi.


sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Sunnuntain suolapähkinäkeksit

Sunnuntai aamu alkoi mahtavasti toteamalla, ettei ole mitään tekemistä! Tiedättehän nää lapsiperheen "ei mitään tekemistä"-päivät: ei tarvinut mitään muuta, kuin pestä pari koneellista pyykkiä ja astioita, siivota Romeon häkki, leikittää lapsia pihalla, tehdä ruokaa, imuroida, käydä zumbassa ja leipoa keksejä. Armottoman toimeton päivä!!! Mikakin joutui kaivamaan ojan ja tekemään yhdelle myymälälle pohjapiirroksen, että sai aikansa kuulumaan ;). Kun pääsi vielä käymään saunassa niin päivä sai arvoisensa loppusilauksen...

Kekseistä tuli törkeän hyviä ja älyttömän rumia. Ne näyttää ihan pilalle menneiltä näkkileiviltä! Mutta maku on sen verran hyvä, että ohjetta täytyy vielä vähän jalostaa, että ne sais vielä näyttämäänkin hyviltä...

Valmiit herkku-kammo-köppänät

Suolapähkinäkeksit 

125 g margariinia
3 kukkuraista ruokalusikallista maapähkinälevitettä
2,5 dl sokeria
0,5 dl siirappia
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
3/4 tl ruokasoodaa
2 dl suolapähkinöitä

Mittaa pehmeä rasva, maapähkinälevite, sokerit, siirappi, vaniljasokeri ja suola kulhoon ja vatkaa muutama minuutti. Lisää muna ja jatka vatkaamista hetki.

Lisää ruokasooda jauhojen joukkoon ja lisää seos sekä rouhitut suolapähkinät taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vatkaa enää.

Tee 24 littanaa kökköä kahdelle pellille. Paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Ei ollenkaan valmista.
Hei oikeesti: "Start the day with nutella"! :D :D