Kasvimaallamme olevat, lankusta aikoinaan tehdyt, ja jo vuosia palvelleet kasvilavat alkavat olla ihan tiensä päässä, joten eipä auttanut muu kuin pyytää miestäni tekemään uudet.
Täällä on juttua vanhoista kasvilavoista. Juttu on alkuaan tehty Vuodatuksen puolella 2010 ja kolme vuotta sen jälkeen siirsin sen tänne bloggeriin.
Tällä kertaa lavat tehtiin huomattavasti edullisemmaksi tulevasta laudasta.
Koska käsittelemättömänä lauta ei kestä lahoamatta kovin montaa vuotta, käsittelin lavat itse sekoitetulla seoksella johon tuli yksi osa tervaa, yksi osa keitettyä pellavaöljyä, eli vernissaa ja yksi osa puutärpättiä. Mineraalitärpätti eli lakkabensiini ei käy, sillä se paakkuunnuttaa tervan seoksessa. Seoksella käsitelty pinta on hengittävä ja ekologinen. Käsittelyainetta on saatavana myös valmiina Roslagin Mahonki nimisenä. Kasvilavat nostimme pukkien päälle, jossa ne oli helpompi käsitellä, kun voi seisoa hieman suorempana käsittelyn ajan.
Mieheni käytti naulainta lautojen kiinnityksessä ja se nopeutti työtä oleellisesti.
Tässä kaksi kasvilavaa kuivumassa ja valmiiksi käsiteltyinä sekä sisä, että ulkopuolelta. Seos on aika juoksevaa. Vaakapinnoille se on vielä melko helppo levittää sen suuremmin valumatta, mutta pystypintoja käsitellessä onkin jo huomattavasti hankalampaa. Pidinkin sutiessa seosämpäriä alla, jotta enimmät valumat valuivat sinne eikä maahan.
Laatikot tehdään mitoittamalla ne suurelta osin vanhojen laatikoiden koon mukaan. Vain muutamasta laatikosta tehdään hieman pienempiä entiseen verrattuna. Uusia laatikoita pitää tehdä tällä erää yhdeksän kappaletta. Osa vanhoista laatikoista uusitaan sitten myöhemmin tarpeen mukaan.
Aina ei mene kuin Strömsössä. Niinhän siinä tietenkin kävi, että käsittelyseos loppui kesken. Niinpä Helsingissä asioidessamme päätimme hakea aineet menomatkalla RTV:stä. No, siellä oli pitkä jono odottamassa kassalle pääsyä, joten emme voineet tiukan aikataulun vuoksi jäädä odottamaan vuoroamme, vaan päätimme asioida paluumatkalla asian tiimoilta K-Raudassa. No eipä onnistuneet hankinnat täysin tälläkään kertaa, sillä vernissaa ei ollut saatavana lainkaan. Sateet ovat sitten lopullisesti keskeyttäneet koko projektin loppujen kasvilaatikoiden tekoa myöten ja katsotaan, koska pääsemme mieheni kanssa saattamaan työn loppuun.
Kovin syksyiseksi ja sateiseksi on sää mennyt. Toivottavasti vielä ainakin jossain päin Suomea aurinkokin vielä paistaa.
Mukavaa alkanutta viikonloppua.