Blogissani käsittelen pääasiassa puutarhan tapahtumiin, suunnitteluun ja hoitoon liittyviä asioita. Talviaikaan käsittelen myös muita aiheita.
Translate
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keuhkosammal. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keuhkosammal. Näytä kaikki tekstit
maanantai 8. toukokuuta 2017
Ikävä löytö
Viikonloppuna hankkimiani maanpeitekasveja istuttaessani löysin tämän todellisen riesan taimipurkista.Tämä ei toki ole ensimmäinen eikä varmasti myöskään viimeinen löydös ikävästä kiusasta, jonka olen havainnut taimipotin juurelta. Kyseessä näet on keuhkosammal. Se on todella hankala vieras etenkin, jos sen antaa vallata alaa puutarhassa sen leviämistä mitenkään estämättä. Se näyttää viihtyvän etenkin kivituhkakäytävillä ja kivien koloissa ja olen löytänyt sitä myös kukkapenkkiin levinneenä.
Alkuun poistin sammalta vain sen näkyviltä osin, mutta sitä näyttää ilmaantuvan samoihin kohtiin ja kasvupaikkoihin hyvin herkästi uudelleen ja olenkin alkanut kuoria maata laajemmin lapiolla esiintymän ympäriltä. Keuhkosammal on kaksikotinen, eli heteet ja emit ovat eri yksilöissä.
Kun sammaleeseen yleensä tehoaa kalkitus niin keuhkosammaleeseen se ei näytä tehoavan lainkaan, vaikka sellaisia ohjeita netistä on löytynyt, jossa kalkitusta suositellaan. Onneksi löysin ammattilaisen
Sinikka Neuvosen ohjeet. Voit lukea ne täältä.
Olisi kiva tietää onko teillä blogilaisilla kokemuksia keuhkosammalesta ja etenkin siitä miten olette mahdollisesti pitäneet sen kurissa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)