Oli isäni aika lähteä.

Ehdimme olla lomalla Mallorcalla vasta kaksi päivää, kun minulle tuli hotelliimme puhelu aamulla vanhainkodista ja hoitaja kertoi isäni olevan tosi huonona. Sokki ja hätä oli melkoinen, koska heti ymmärsin hoitajan puheesta, että tilanne oli todella vakava ja  isän lähtöhetken olevan käsillä. Soitin edellisenä päivänä ennen lomalle lähtöämme vanhainkotiin ja tiedustelin isän vointia ja kaiken kerrottiin olevan hyvin. Isälläni olivat kuitenkin viikonlopun aikana yllättäen tulehdusarvot nousseet korkealle, ilmeisesti puhjenneen flunssan takia ja sen seurauksena hän sitten sunnuntaina aamupäivällä menehtyi. Suuri lohtu oli, että isäni lähtö oli ollut lopulta tosi rauhallinen ja hänen ei  tarvinnut lähteä viimeiselle matkalleen yksin, vaan omaisia ja perhettä oli hänen vierellään. Itse en olisi ehtinyt paikalle isän nopean heikkenemisen takia, vaikka olisin ollut kotona Suomessa, sillä välimatkaa on yli viisisataa kilometriä. Olin jo pitkään osannut varautua, että mitä tahansa ja koska tahansa saattaa sattua, isän korkean iän johdosta.  Oikeaa hetkeä lähdolle ei kuitenkaan koskaan ole. Mitään ei kuitenkaan jäänyt isälle sanomatta tai tekemättä, joten sekin on lohduttavaa suuressa surussa.  Saimme tavata perheeni  kanssa isääni vielä elokuun lopussa ja käynnistä jäi tosi hyvä ja lämmin muisto. Isä olisi täyttänyt ensi vuoden kesäkuussa 92 vuotta. Hän sai elää pitkän ja vaiherikkaan elämän iloineen ja suruineen ja siitä olen osaltani luojalle hyvin kiitollinen. Rakkaat muistot jäävät elämään ja ne lohduttavat suuresti. Nyt vain oli isäni aika lähteä.

Syysaamun hämärässä

luoja luokseen kutsui väsyneen.

Tarttui käteen, kuiskas hiljaa

tule nyt me lähdetään.