Kukassa tänään

Kuvasin aamulla kahden päivän tauon jälkeen puutarhaa, ja yllätyin miten moni nuppu olikin kehittynyt jo täyteen kukkaan. Niin vauhdilla, vaan onhan jo kohta juhannus ja kesä hehkeimmillään. Juhannus onkin eräänlainen vedenjakaja alku- ja loppukesälle, sillä kasvuvauhti tasaantuu (onneksi) ja kasvit ikään kuin ottavat rauhallisemmin ja kypsemmin elonsa juhannuksesta eteenpäin.

Käsillä on ruusujen aika, on akileijojen aika ja kurjenmiekkojen aika, ja on unikoiden aika, ja vuorikaunokkien, ja mirrinminttujen, ja syreenien ja lumipalloheisien, ja … On lämmintä ja on kesä! Miten paljon voi tästä vuodenajasta nauttia.

Marsipaaniruusu sitten avasi ensimmäisen kukkansa tällä tontilla. Pieni taimi vielä, mutta versoissa paljon nuppuja aukeamaan. Teresanruusu myös availi kesän ensimmäistä nuppuaan, samoin juhannusruusu. Yleensä juhannusruusu ehtii ennen teresaa, mutta tänä vuonna se oli kaadetun omenapuun oksakasojen välissä hädin tuskin välttäen linttaantumisen. Ei rakoon päivä paistanut, joten tänä vuonna kukitaan sitten yhdessä.

Erona muutamaan edelliseen kesään, tänä vuonna on saatu vettä sopivin annoksin ja väliajoin. Huomennakin on vuorostaan luvassa sadetta. Kosteus näkyy kasvien hyvinvoinnissa, mutta myös korkeudessa. Eipä ole ennen raparperin kukinto ollut niin korkea, etten sen latvaan yletä, tai vaaleanpunaiset akileijat rintaan asti, tai telliman kukinnot kainaloon. Vehmaudesta kumminkin pidän kunhan pysyvät lakoamatta pystyssä.

Sinistä väriä puutarhaani tuo tällä hetkellä runsaana kukkivat mirrinmintut ja tänään myös kukinnan aloittanut vuorikaunokki. Mirrinminttu on selvästi nauttinut saamastaan vesisateesta ja on nyt vehmaampi kuin koskaan ennen. Tämän kesän superyllätys oli tontin länsireunalla syreenirivistössä kasvava 'Charles Joly' -syreeni. On ehkä vaikea uskoa, mutta todellakin kadotin kokonaisen syreenipensaan pihasyreenin juurivesojen ja vähän isompienkin syreenien joukkoon useamman vuoden ajaksi. Ennen kukintaa ne näyttävät mielestäni kaikki samalta. Mutta viimein löytyi ja voi miten ihanat kukinnot siinä on. Kannatti odottaa.

Kosteudesta on nauttinut erityisen paljon tänä kesänä lumipalloheisi. Siinä on somia valkoisia palloja enemmän kuin ennen. Lumipalloheidellä on myös lehdistö pääsääntöisesti vielä tallella, vaikka huomasin sillä jo alkavaa lehtien reikiintymistä. Eikä ihme, sillä lehtien alla luurasi toukkien armeija. Taitaa olla seuraava tehtäväni puutarhassa päästä niistä eroon.

Mainittakoon vielä erikseen akileijat. Ne saavat kasvaa meillä itse valitsemillaan paikoilla. Niitä löytyykin milloin mistäkin. Tämä yksilö sinnittelee omenapuun ja köynnöshortensian luomassa varjossa ilmeisen tyytyväisenä. On asustanut siinä vuositolkulla, vaikka paikka on pimeän puoleinen, mutta ehkä juuri siksi sille riittää kosteutta. Ilman varjostusta aurinko pääsisikin porottamaan kaunottaren niskaan lähes koko päivän.

Tätä on odotettu. Viime kesänä istutetut tarhakurjenmiekat alkoivat kukkia eilen. Olen ihastellut ’Red Zinger’ -iiriksen terälehtien värejä aamulla ja illalla, aurinkoa vasten ja varjossa sekä ottanut kuvia edestä ja takaa. Täytyykin kuvata, sillä kukinta hellepäivänä menee nopeasti ohi. Onneksi näkyy olevan varsissa uusia kukkia luvassa.

Ettei värivoimaa puuttuisi, niin onhan idänunikot jälleen vallanneet pari penkkiä ihan kuin vahingossa ja huomaamattani. Rakastan niitä ja vihaan niitä. Yksi siellä ja täällä on ihan ok, mutta kun ne lisääntyvät, siementävät ja jakaantuvat niin, että ei perässä pysy, on tuota voimaa ja väriä välillä ihan pelottavan paljon. Mutta kuuluvat vakiona kesääni.

Mitä sinulla kukkii tänään?

 

 

 

Kevät ja iiris-itku

Pienikin kevään edistyminen on tänä keväänä ollut suuri asia. Miten helposti unohtaa parin viikon lämpöisen jakson ennen takatalvea tai jää huomaamatta lämpöiset päivät jääkylmien aamujen jälkeen. Yöt ovat niin kylmiä, että kasvimökistä ei ole taimien turvaksi, sisällä taimipöytä notkuu, mutta kyllä taimeni jo kaipaisivat kunnon ulkoilmaa. Puutarha kumminkin puskee eteenpäin, vaikka sitten sen kuuran ja lumipeitteen alla.

Toukokuu on jo pitkällä, tulppaanit ja narsissit nupulla ja pionit työntävät lehteä. Vasta nyt alan ne huomata. Kevään odotus on ollut pitkä, ehkä liian pitkä. Koskaan ei ole kevät edennyt näin pitkälle, etten olisi siitä osannut riemuita, hihkua ilosta jokaista kukkasipulin piippoa tai vihreää pilkotusta.

Mutta ei puutarha minun hihkuntaani kaipaa, siellä se porskuttaa vääjäämättä eteenpäin, ja kun viimein tarkenen pistää nenäni ulos, olenkin tupsahtanut keskelle mitä ihaninta kevättä. Omenapuissa on jo isot silmut. Niistä näkee, että kukkia on tulossa paljon. Sama kirsikka- ja päärynäpuissa. Suorastaan toivon, että silmut eivät enää kasvaisi, eivät aukeaisi ihan vielä, sillä yöt ovat niille liian kylmiä.

Surullinen talvikylvöprojektini on saanut onnellisempia vivahteita, sillä kyllä purkeista vielä kaiken hukuttamisen ja pakastamisen jälkeen nousee elämää. Ainakin vähän, hyvin heiveröisiä kurkkauksia, mutta silti. Viljelylaatikon nurkasta löytyi kaksi vihreää tupasta ruohosipulia. Ovat viime kesän kylvöksiä, ja näköjään selvinneet talvesta hyvin havukatteen alla. Pillisipulikin on hengissä, tai kiinansipuli. En tiedä kumpaa se on.

Tänä kesänä on usean kukkapenkin uudistamisen aika. Niitä olen mielessäni pyöritellyt, osaan varten jo kylvänyt kukkiakin. Talon edessä olevaan penkkiin aurinko porottaa aamusta myöhään iltapäivään. Ajattelin, että tässä voisi viimein olla hyvä paikka tarhakurjenmiekoille, parrakkaille kaunokaisille. Niinpä eksyin netissä videoon iiriksistä, ja itku tuli. Miten voi olla jotain niin kaunista?

 

Lupauksia

Kevätkesän vauhdissa on hyvin lohduttavaa huomata uusia nuppuja muodostuvan puutarhan kasveihin. Nuput ovat lupauksia tulevasta kukinnasta. Paljon on siis edessäpäin, eikä kaikki ollutkaan vielä tässä. Samaa tulevaisuutta lupaavat kasvavat versot.

Iirikset ovat jo kukassa. Yksitellen terälehdet avautuvat nupuistaan, ja mikä parasta, nuppuja riittää tulevillekin päiville. Siperiankurjenpolvea olen levittänyt kolmeen penkkiin, etupihan Isonportin penkkiin, keskipihalle ja vielä ihan perälle syreenien varjoon. Se on viihtynyt hyvin meidän hieman savisessa maassa ja näyttääpä tyytyvän sekä aurinkoon että varjoon.

Tuoksukurjenpolvet, ja muutkin kurjenpolvet, ovat täynnä nuppuja. On tulossa komea ja runsas kukinta. Kiviluiskan lämpöisessä penkissä yksittäisiä nuppuja on jo auenneena, osasta raottuu pieni sininen kurkistus ja osa nupuista on tiukassa supussa. Kuten nämä tuoksukurjenpolvet, jotka vasta kasvattavat kukkavarsiaan ja nuppujaan kivimuurilla talon päädyssä jääden sen varjoon pitkälle iltapäivään asti.

Purppuraheisiangervossa on nuppuja todella paljon, ja ne ovat pitkien versojen kärjissä. Muutenkin angervo on tänä kesänä kasvanut pituutta ja leveyttä niin, että joudun vielä pelastustoimiin pitääkseni hengissä sen puristukseen jääneen ripsialpin. Samassa pinteessä oleva hopeamaruna osaa itsekin levitä vähän syrjemmälle, joten siitä en ole huolissani. Alempi kuva on viime kesältä ja tiedän, että tuo kasvurako orapihlaja-aidan ja purppuraheisiangervon välissä on huvennut olemattomiin.

Akileijatkin aloittivat kukintansa jo aikaa sitten. Ensin kiviympyrän alppiakileijat, sitten omenapuun alla Green Apples, ja nyt muutaman päivän sisään tavalliset lehtoakileijat availevat nuppujaan. Uusia nuppuja on paljon, joten paras kukinta on vielä edessä. Lisäksi maa, täynnään uusien akileijojen taimia, on pakattu toivoa täyteen. Ei kukintaa tänä kesänä, mutta lupauksia vuosiksi eteenpäin.

Köynnöshortensian nuput alkavat raottua. Osassa terttuja laitakukat ovat jo auki. Hortensia on vuosikymmenten myötä kipaissut korkean Antonovkan latvaan, ja onpa se kietoutunut sivuille kurkottaviin oksiinkin. Hortensia muodostaa toisen kukinnan puuhun, kuukausi varsinaisten omenankukkien jälkeen. Kun köynnöshortensia kukkii, on kesän tuntu parhaimmillaan. Silloin surinasta päätellen samaa mieltä ovat myös sadat mehiläiset ja kimalaiset sen kukilla.

Sitten on uuden odotusta. Syksyllä istutin ensimmäiset tähtilaukat kukkapenkkiin ja nyt olen päivittäin seurannut kukintojen avautumista. Kaikki kolme nousivat maasta hyvin, vaikka yhtä jouduin odottamaan pidempään sen löytääkseni. Tämä on jännittävää. Mitenkä hauskasti sojottavasta huiskilosta muodostuu suorastaan säkenöivä tähtien pallo!

Luvassa on myös vaaleanpunaista kukintaa. Istutin viime kesänä Rosakönigin-loistosalviaa pari taimea kokeeksi. Hyvin ovat kesän myötä lähteneet hyvään alkuun ja nyt on toisessa jo pari kukkavanaa odottamassa. Viehätystä lisää, että viime syksynä keräsin niissä olleista kukista kypsyneet siemenet, ja nyt minulla on liuta uusia taimia varttumassa. Ehkä joskus saan loppupäänkin talonvieruspenkistä uudistettua.

Lemmikit ovat lupauksensa tältä kesältä täyttäneet runsain mitoin, ja seuraavien päivien homma onkin nyhtää niiden kukinnot pois paraatipaikkoja rumentamasta. Lemmikkiä on niin paljon puutarhassa, että reilu siistiminen ei sitä hävitä. 

Mitä ajattelit puuhata tulevina hellepäivinä?

 

Siitepölyä ja sadetta

Onneksi en ole allerginen siitepölyille. Voin vain kuvitella, miten allergikot toivoivat sateen saapuvaksi koivujen runsaan kukinnan vuoksi.

Siitepölyn huomaa kyllä ei-allerginenkin. Auton katto on keltaiseen huntuun peittyneenä jo aamusta. Kasveja kitkiessä niiden pinnalta suorastaan pöllähtää siitepölyä. Jos ikkuna on hetken auki, sama ohuen ohut hiutu peittää ikkunalaudan ja kulkeutuu sisälle ilman mukana. Koivu on kyllä antelias. Meillä ei sitä (onneksi) ole omassa pihassamme, mutta saamme silti osamme siitepölynä, viheliäisinä siemeninä ja tuulen mukana lehtinä. Silti en antaisi pois kevään ensimmäisiä hiirenkorvia ja niiden heleänvihreää väriä puutarhani taustalla.

Kasvimökin lasi on oudon "harmaa" ja saunan tummanharmaa peltikatto onkin muuttunut keltaiseksi. Kasvimökin päällä pieni varjostus ei tällä kertaa ole pahasta. Tomaatit saavat rauhassa tottua uuteen sijaansa ja juurtua paistumatta auringonsäteissä.

Sademittari odottelee pisaroita, mutta se saakin kerroksen tomua. Vaan kun taivaat ukkosen myötä keskiviikkona aukesivat, oli parissa tunnissa 25 mm vesipisaroita tipahdellut sen kumajavaan kitaan.

Puutarha on suorastaan pesty rankassa sateen vihmonnassa, sadevesitynnyrin pinnalla kulkee keltaisia vanoja ja ilma on huomattavan raikas. Kyllä tuli sade tarpeeseen, ja parissa päivässä koko puutarha on humahtanut taas uuteen kasvupyrähdykseen. 

Kuvailin hieman sateen jälkeen puutarhassa. Sade jatkuu jälleen tänään, mikä tuntuu ihan mukavalta.

Mukavan rentoa ja kaunista viikonloppua!

 

Mitä ihmettä!

Joka kevät kasvuvauhti jaksaa hämmästyttää. Joko nyt? Äkkiä maa puskee kasvinvartta ja lehtinykeröä. Hädin tuskin olen ennättänyt lumen alla olleita lehtiä tai talventörröttäjiä poistaa.

'Chatto' on yllättäen levinnyt. Viime kesänä istutettu mätäs on lähtenyt rehevästi kasvuun ja sen ympärillä pilkistää pieniä alkuja. Juuriversoja vai siemenistä? Nuokkuluppioksi ne katsoin, vaan johan sillä on vauhti päällä ja saan tällä menolla pari jakotaimea syksyllä toisiin kohteisiin. Enpä arvannut.

Ensi viikolla on luvassa sininen pienoismeri nurmikolle. Sinililjat aukovat ensimmäisiä nuppujaan, nyt jo sini läikehtii lupaavasti. Vaikka niin kovasti olen odottanut, tämä kaikki tulee taas turhan joutuin.

Vaskikurjenpolvet ovat elossa. Saa etsiä hyvin tarkkaan tummaa taustaa vasten olevia samanvärisiä lehtiä. Näin myös pronssisaumayrtin kanssa: parin millin tuore "ruskea viherrys" saa kiljumaan riemusta. Lämpöisellä paikalla 'Samobor' tiheänä kasvuna ja siemenistä kylvetty 'William Guinness' -akileija ilmavampana ovat nekin kasvussaan jo pitkällä.

Eniten yllättää, että lähes kaikki viime kesänä istuttamani erikoisemmatkin taimet ovat alkaneet kasvaa. Vain 'Perovskia' odotuttaa ja harva se päivä polvistun sen ääreen tiiraamaan elonmerkkiä. Tummalehtinen pensaskärhö sekä punaruskein lehdin ja kirkkaankeltaisin kukin varustettu ripsialpi 'Firecracker' ovat jo tovin kurottaneet terhakkaasti kohti valoa. Sama tumma linja jatkuu purppuraheisiangervon ensimmäisessä auenneessa lehdessä. Liekö vahinko tai varovainen lämpötesti, koska pensaan muut lehtisilmut ovat vielä tiukasti oksaa vasten. 

Mirrinminttu tietenkin, mutta myös uudet ruusut ja pionit, pyörötähkämunkki, hapsutöyhtöangervo, kiinanmaruna, 'Johnsson's Blue' -kurjenpolvi, äidiltä saadut kevätesikot ja kellukat, kaikki ne vihertävät lämpöä lupaavassa sunnuntaiaamussa.

Kiviympyrän taakse tekemääni uutta kukkapenkkiä ehdin kuvata, mutta kameran akku latautuu välillä. Sillä aikaa voin haravoida, katkoa kuivia oksia tai leikata tontin kosteamman reunan kukkapenkkien päällä yhä retkottavat talventörröttäjät. Parempi tehdä se ennen kuin uusi kasvu ehtii  pujottautua kuolleiden varsien välistä. Puutarhassa hommaa riittää, mutta ahneeksi ei saa ruveta. Näin ihanana päivänä pitää osata nauttia myös auringosta ja lämmöstä.

Tervetuloa lukijaksi, Minna!