Kasvien jalostajat ovat kautta aikojen omistaneet lajikkeitaan heille rakkaille ja tärkeille ihmisille. Nimiä on annettu mm. äidin, vaimon, pojan, tyttären, hallitsijoiden tai kuuluisuuksien nimien mukaan. Näin on tapahtunut myös pioneilla. Uudessa pionipenkissäni komeilee nyt kolme naista: Madame de Verneville, Shirley Temple ja Yang Gui Fei.
Istutin pionit vuosi sitten ja kevään olenkin jännittäen seurannut niiden kehitystä. Penkki sijaitsee syreeniaidan edessä, tammen, perheomenapuun ja kasvihuoneen kolmiossa. Paikka on puolivarjoinen, väliin suoran auringon lämmittämä, väliin syreenien varjostama kohopenkki.
Hyvin ovat kasvuun lähteneet. Ne peittosivat kasvussa Festiva Maximan kaksi jakotaimea, tosin myöhäisenä lajikkeena se ehkä muutenkin ilmaantuu näkyviin jälkijunassa. Pionipenkki on jatkumoa varjopuutarhalle, vaikka se sitä ennen valmistuikin. Syreenipuolella on penkissä samanlainen puunrunkopenger kuin syreenien alla olevissa. Penkin etupuoli on vielä vapaana. Näissä kuvissa varjopuutarha on vasta muotoutumassa.
Mutta asiaan. Shirley Templen tunnistavat varmasti kaikki. Onko lapsitähti-Shirleyllä ja Shirley-pionilla todellista yhtäläisyyttä, jää vain mielikuvituksen varaan. Vaaleankeltaiset kutrit molemmilla, ehkä. Myöhemmällä iällä Shirley Temple oli tummahiuksinen poliitikko ja suurlähettiläs.
Pioni kukki ekana vuonna yksinkertaisemmilla kukilla, kuin oletin. Ehkä siksi, että on vielä nuori taimi. Kaunis se oli, muistutti hieman viereisen penkin Ewelinaa väritykseltään. Reunoilla aavistus vaaleaa punaa ja keskellä kellertävää kermaa. Shirleyn alkukevään punavihreissä versoissa ja myöhemmin avoimessa kukassa on jotain samaa maljamaista, sivuilta korkeuksiin kurottavaa. Hieno ja tukevan oloinen pioni.
Madame de Verneville on jäänyt minulle arvoitukseksi. Ehkä hän on herra Vernevillen puoliso tai joku rouva Vernevillen kylästä Koillis-Ranskasta. Minusta Madame de Verneville voisi olla hienostunut ja hyvin lämminsydäminen rouvashenkilö 1700-luvulla. Nimissä parasta onkin pieni salaperäisyys, sillä silloin voi itse mielikuvituksessaan sepittää tarinan.
Pioni aloittaa kukinnan hyvin tiiviinä terälehtien rykelmänä, jotka ovat järjestäytyneet vähitellen keskeltä kohoavaksi kukkulaksi. Jossain vaiheessa kukinto on sivusta katsoen kuin kolmio, jonka keskiosa aina vain kohoaa. Lopulta kolmio muotoutuu palloksi, jolla on edestä katsottuna kerrotun ruusunkukan piirteitä. Olemukseltaan kasvi on aluksi kukintoineen topakan tuntuinen, mutta kukkien laajetessa suhteettomaan suuriksi, alkavat kukkavarret tuntua kovin heikoilta niitä kannattelemaan. Väritys kulkee päinvastoin Shirleyllä: reunat ovat valkoiset, sitten kuultavat keltaista ja keskustaa kohti vaaleanpunaista. Keskellä terälehtien kärjissä on vielä ohuen ohut rajaus karmiininpunaista, samaa kuin Festiva Maximan kukissa.
Yang Gui Fei oli Tang-dynastian aikainen kaunotar, jota yhä pidetään yhtenä Kiinan historian neljästä kauneimmasta naisesta. Yang Gui Fein tarinasta on useita versioita Kiinassa ja Japanissa, enkä ole ihan varma, oliko hän juonittelun uhri vai juonittelija itsekin. Hänestä enemmän esim. naishallitsijoita esittelevältä sivustolta.
Pioni on joka tapauksessa lumoavan kaunis. Pionin nimi Yang Fei Chu Yu on suomennettu "Jalkavaimo nousee kylvystä", ja kieltämättä kukinto tuo mieleen vaahtokylvyn pärskeet ja tuolloin ihannoidun hyvin vaalean ihon. Jalkavaimo on pionipenkkini kaunottarista valkoisin. Sillä on vain keskimmäisten terälehtien juuressa keltainen hehku. Kukinto muodostuu täyteydessään keskeltä kohenevaksi palloksi. Jo maasta nousevissa versoissa on jotain hyvin eleganttia ja naisellista.
Tänä vuonna sain tyytyä 1-2 kukkaan per perenna, ja helteet viimein päättänyt rankka sade ja puuskainen tuuli eivät ehkä olisi hakanneet suojaisessa kolmiossa olevia uusia pioneitani aivan poikki, mutta aidasta päälle katkennut syreeninrunko teki niistä osittain tanelia. Muualtakin puutarhasta keräsin vedenraskaita, maahan taipuneita ja katkenneita pioninkukkia. Varovaisesta ravistelusta huolimatta ne eivät enää jaksaneet kannatella kukkiaan.
Ensi kevät onkin taas uuden odotusta, sillä jatkoin pionipenkin teemaa varjopuutarhassa ja istutin polun toiselle puolen uuden naisen nimeä kantavan valkoisen pionin. Duchesse de Nemours, alkuperäiseltä nimeltään Marie d'Orleans-Longueville, jäi nuorena äidittömäksi, nai ikälopun Nemours'n herttuan ja sai 1699 Neuchâtelin prinsessan arvonimen.
Odotuksissani on voimakkaasti tuoksuva, kerrottu, keskeltä keltatyvisin terälehdin varustettu kukinto. Pionin taustalle jää tumma kartiomarjakuusi ja jokunen uusi varjopuutarhan perenna. Barokin jykevyyttä ja alkavan rokokoon keveyttä siis tiedossa tämän pionin osalta.