Eilen illalla oli taas yksi niitä ilmaisia elämän herkkuhetkiä. En viitsinyt tuhlata "vapaata" koti-iltaani Prinsessan nukkumaan menon jälkeen telkkaria katsomalla, joten pujahdin suihkun jälkeen ulkoilmassa kuivuineiden, raikkautta hohkaavien ja tuoksuvien lakanoiden väliin kirja kädessä kymmenen aikaan. Tekstasin Koolle "bonne nuit" ja nautin epätavallisesta yksinolosta. Laitoin radion päälle ja sieltä tuli live irkkumusiikkia jostain pubista. Pidän kyllä pubi-illoistakin (varsinkin sen jälkeen kun niistä tuli savuttomia) ja erityisen mukavia ne ovat silloin kun on elävää musiikkia, mutta eilen en olisi iltaani sellaiseen vaihtanut vaikka olisi ollut babysittereitä jono oven takana.
Irkkumusiikki ja pubin hälinä ei oikein sopinut tunnelmaani, joten sammutin radion. Ehkä kaksi sivua luettuani olen nukahtanut ja heräsin ensimmäisen kerran kun kello näytti 04:37. Olin virkeä, mutta en kuitenkaan noussut ylös (niinkuin joskus teen), vaan jatkoin lukemista. Vähän ennen kuutta tuli sitten Prinsessa ilmoittamaan että on aamu. Nyt olemme olleet reilun tunnin alakerrassa ja eilen ennen nukkumaan menoamme suoritettua tavaroiden paikoilleen laittamista ei kyllä enää usko kukaan. Nyt on lattialla brazit ja barbit somassa kaaoksessa. Ei haittaa, siivoan ennen kuin papaKoo tulee kotiin.
Aamuaurinko valaisee ihanasti kotimme. On rauhallista. Lähden keittelemään kahvia. Tästä tulee hyvä päivä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti