Kaikki järjestyy, niinkuin kyllä tiesinkin ...

Vapaapäivä. Eilen siivosin "lattiasta kattoon" joten tänään teen vain mukavia asioita. Silittäminen on niistä yhä yksi.

Tarkoitukseni oli, että kun työt alkavat niin pidän torstaisin siivouspäivän niin viikonlopusta tulee ikäänkuin pidempi. Mutta olen työpäivien jälkeen toistaiseksi aivan poikki ettei tule mieleenkään ottaa imuria esille, hyvä että iltaruoan jaksan laitttaa. Mutta sain viime viikonloppuna lahjaksi B-vitamiinia ja Aldissa oli tarjouksessa neljä greippiä 59c (ostin kahdeksan isoa, hyvää ja makeaa alle 1,20 eurolla) joten niihin luotan ensi viikon.

Miriamin hoitokuviot ovat selvinneet. Koo muutti kaikki vuoronsa myöhäisemmiksi, joten hän voi viedä hoitopaikkaan, joka avautuu vasta 7:30 ja mä sitten haen ennen viittä illalla. On kuljetus koululle ja koululta. Eli ei tarvitse mun lyhentää päivää.

Kerron jossain vaiheessa lisää, mutta voin sen verran paljastaa että kyllä Facebook'in kilpailuissa voi ihan oikeasti voittaa isojakin palkintoja. En minä, mutta Koo (jälleen).

Vanhan kuvan laitan, koska en ole löytänyt kevyttä ohjelmaa, jolla suoristella ja croppaila kuvia, vinkkejä saa antaa. Windows 8 on haasteellinen. On kuvailukin jäänyt vähään.

Reilu kuukausi työelämää

"Olin jo muuttamassa tuota "välitilaäiti" määritelmää, mutta onhan tämäkin yhä välitilaa. Työsopimus on väliaikainen ja päättyy 20.12.

Olen ollut joka päivä ajoissa ja Miriamilla on hoitopaikka aamuin ja illoin.

Haasteellista on ainoastaan väsymys. Töiden jälkeen hädin tuskin jaksan ruoan laittaa, villakoirat otan kiinni nähdessäni ja silitettävien pino kasvaa."


Tuo ylläoleva on jäänyt luonnoksiin reilu viikko sitten. Sen jälkeen hoitopaikka meni vaakalaudalle, koska hoitaja "ei oikein jaksaisi aamuja", tammikuussa alkavaksi pitänyt uusi työ muuttui 95% varmasta saman verran epävarmaksi, mutta hei: väsymys on pysynyt!

Kirjoittaminen on kuitenkin sellainen selkeyttäjä, että vaikka pitkiä välejä tässä bloggaamisessa on niin en ole kyllä aikonut lopettaa.

Mukavia asioita pääsee tekemään viikonloppuisin, kuten viime lauantaina vietimme päivän Dublinissa, Miriam pääsi haaveilemaansa Disney kauppaan ja sai sieltä ihailemansa Brave hahmon jousipyssysetin. Skotlanti ja Brave on hänelle tällä hetkellä kaikki. Tammikuisia synttäreitäkin jo suunnitellaan skotti-hengessä jne.

Lisäksi tapasimme ystäväpariskunnan, joiden luokse päädyimme vielä pizzalle ja maailma parani kummasti.

Nyt kello tulee viisi (aamulla), joka on mulle sen merkki, että kone kiinni, suihku ja töihin. Työt alkavat vasta 7:30, mutta nämä viikot kun Koo vie neitokaisen hoitoon  haluan mennä ajoissa tekemään enemmän keskittymistä vaativat hommat ennen kuin puhelinlinjat aukeavat. Nniin uusi hoitopaikkakin on löytynyt jo ja sinne vienti alkaa lokakuun toisella viikolla ensi viikon vielä nykyisen hoitajan on vaan jaksettava...

Iloa ja valoa ja enkeleitä!

CBT - Kognitiivinen psykoterapia

Huomenta! Eilen oli ensimmäinen vapaapäivä töistä neljän viikon jälkeen. Olin pyytänyt päivää vapaaksi jo paljon ennen työsuhteen alkua, sillä aamulla oli terapian "jälkitarkistus" ja halusin ottaa varman päälle.

Paljon kehuja ja tunteellisiakin hetkiä sisältyi käyntiin. Jossain vaiheessa keväällä olin vähän kiukkuinenkin, että olin päässyt sinne terapiaan vasta vuosien taistelun jälkeen, mutta eilen mietin että jos en olisi saanut lääkitystä ensin kohdalleen niin mulla ei varmaan olisi ollut voimia tehdä töitä itseni kanssa niin paljoa kuin nyt tein. Ilman oikeaa lääkitystä en olisi jaksanut näin nopeassa tahdissa.

Kaikkien asioiden summana olo on nyt niin normaali kuin tällaisella hörhelöllä voi olla. Pystyn käymään töissä ja keskittymään riittävästi etten tee virheitä (tai ainakaan jää niistä kiinni ;) ). Asiakkaiden negatiiviset kommentit osaan jättää omaan arvoonsa eikä se, että joku tökkii näyttöäni ja jättää sormenjälkiä siihen, kaada koko maailmaani.

En ole halukas ainakaan vielä luopumaan, tai edes pienentämään lääkitystäni. Haluan elää näin edes hetken. Mustista mustimmat hetket ja tunteet ovat vielä muistissa liian hyvin.

Halusin jakaa tämän, sillä itselleni ensimmäinen helpotus oli kun täällä blogistaniassa opin, että en olekaan ainoa maailmassa. Opin, että ei ole oma vikani, että masennuin. Opin, että ei tarvitse tuntea syyllisyyttä ihan koko aikaa.

Yksi itselleni parhaista oppikirjoista itseeni ja masennukseeni oli ja on yhä ihanan Susupetalin "Sairaalapäiväkirja". Suosittelen aina vaan, myös niille jotka tätä pirullista sairautta sivusta seuraavat. Sillä "mä olen ihan masentunut / masiksessa / down  jne." on ihan eri asia kuin sairastaa masennusta.

Tässä linkki ensimmäiseen postaukseeni tuosta kirjasta.

Takapakkia vai onnenpotku?

En ole kuullut juuri mitään kuukauteen siitä seuraavasta työpaikastani (vuodenvaihteen jälkeen alkavassa) ja en ole kiireiltäni sitten oikein ehtinyt asiaa miettiäkään. Olin laskeskellut, että lokakuussa on varaa aloittaa opiskelut ja ehdin saada tarvittavat sertifikaatit 2014 alkuun mennessä. Reilu viikko sitten laitoin asiaan liittyvän kyselyn (vahvistaakseni mikä ensiapukurssi on sopiva) ja en ole siihen saanut vastausta.

Viikonloppuna havahduin siihen, että ensi maanantaina naapurissa avattava "childcare centre" on täysin vielä autio eikä siellä ole lattioita paikallaan ei kalusteita ja sähköjohdot roikkuvat ilmassa. Sain sitten tietää, että rakennuksen omistaja, jolta tila vuokrataan on tehnyt oharin. Vielä en tiedä onko Miriamilla maanantaina hoitopaikkaa ja onko mulla vuodenvaihteen jälkeen uutta työtä.

Jostain syystä olo on ihan rauhallinen. Jo nyt ovat nimittäin vihjanneet, että olisivat tarjoamassa mulle uutta neljän kuukauden sopimusta tuolla missä nyt olen. Uskoni siihen, että musta pidetään huolta on vahva. Jotain on tulossa. Kaikki järjestyy.

En onneksi ollut laittanut vielä rahojani kiinni opintoihin ja ehkä se ei sitten kuitenkaan ollut mun paikka. Ja jos on niin sekin järjestyy.

Se on tiistai. Ja syyskuu.

Ja ylläoleva ei ole kahvia, vaikka Koo niin yritti mulle vakuuttaa :)