Elämäni aakkoset - i

kas, koko kuukausi jäänyt väliin muutenkin hitaassa päivitystahdissa.

Elämäni aakkonen liittyy kuitenkin menneeseen reiluun kuukauteen. Kaksi sanaa:

itku ja ilo

Yhdessä vaiheessa kolme neljästä lähimmästä ihmisestäni ja perheenjäsenestäni Suomessa oli sairaalahoidossa, ilo saapuu silloin itkun jälkeen pienimmästäkin syystä, koska on pakko löytää jotain positiivista.

i-piirustuskin kärsi odotellessaan kuvattavaksi pääsyä.

Pitää äkkiä löytää seuraava elämäni aakkonen, että pääsen hehkuttamaan sitä seuraavalla aakkosella. Tosin tänään en sitä voisi julkaista.

kaikesta huolimatta ja nimenomaan juuri siksi:

ILOA PÄIVÄÄNNE!

Mitä sitten olen tehnyt

Kun ei sanoja tähän hätään löydy niin yritän kuvin...

Olen virkannut

- kännykän ja iPhonen suojuksia

- ranteenlämmittimiä ystävän lähettämästä superpehmoisesta langasta

- lumitähtiä, hiuskoruja, korviksia, kukkia... 

Olen näperrellyt levottomilla käsilläni supersotkuisessa työpisteessäni (sekä sohvalla, keittiössä, sängyllä...)

  -omaksi terapiakseni

Ja Miriamin koulun "Winter Fair" myyjäis-kirppari-joulutapahtumaan myytäväksi (kaikki käpytontut menivät kaupaksi! samoin piparkakut ja joulutortut sekä aika monta virkattua hiuslenkkiä ja pinnikoristetta)

Olen myös vastaanottanut

isäni lähettämien käpyjen lisäksi "koi-käsiteltyä" lankaa, jota äitini säästänyt ainakin vuodesta 1978 (jolloin Hyvilla Oy lopettanut toiminimensä)

rakkaita Suomesta ja saattanut heidät takaisin kentälle

Olen myös leiponut. Esimerkiksi sämpylöitä, jotka joutuivat Tukholman lumimyrskyn ja kaikenlaisten kommellusten vuoksi odottamaan matkalaisia 36 tuntia siitä kun kotoaan lähtivät (yhä siis kuitenkin asun Irlannissa enkä missään eteläisen pallonpuoliskon autiolla saarella, jonne olisi yksi lento viikossa)

Olen todennut että naapurin kissa on samanvärinen kuin joulukuinen västäräkki

Olen yrittänyt virittäytyä jouluun

 lukemalla vanhoja joulukirjojani ja sytyttämällä tunnelmavaloja ja kynttilöitä

Välillä ihaillut myös toki taivaankaarta ja lähettänyt yläkertaan hartaita toiveita paremmasta tulevasta - ihan perustavallisemmasta elosta ja olosta, en mistään ihmeellisestä

Torstaipohdintaa

On hyvä, että löysin tuon "Tänään olen onnellinen" haasteen Anskukan blogista sillä ei niin kauhean positiivinen olo ole. Äitini soitti eilen ja jo puhelun alusta arvasin, että soiton syy ei niin kauhean positiivinen ole.

Soiton syy oli enon vaimon odotettu(kin) poismeno, 90++ vee tätini kaatuminen & sairaalaan joutuminen ja serkkuni aivoinfarkti & toispuolinen halvaus. Vaikka ei mitään "omaan" perheeseeni liittyvää niin taas pysähdytti. Nyt jotenkin vain haluan selvittää ajatuksiani kirjoittamalla. Yli yhdeksänkymppinen tätini on pystynyt asumaan kotonaan, koska hänen poikansa on asunut kanssaan ja pitänyt "huolta". Nyt ei kukaan tiedä pääseekö kumpikaan takaisin kotiin. Ajatukseni ovat väkisinkin heidän sekä enoni perheen luona.

Välttämätttä ajatukset siirtyvät myös lähipiiriin. Omat vanhempani ovat kahdeksankymppisiä ja asuvat kaksistaan Helsingissä toinen toisistaan huolta pitäen ja muistutellen "otitko nyt ukki jo lääkkeesi" tyyliin. Meitä on kaksi sisarusta, siskoni asuu perheineen Turussa (vilkutukset) ja minä täällä. Käytännössä jos jotain tapahtuu niin pikkusiskoni lähtee tapahtumapaikalle ja kuulen sitten häneltä. Kun asuin yksin itselläni oli selvä toimintasuunnitelma "SOITON" varalle: ilmoitan työpaikalle, menen nettiin ja etsin ensimmäisen vapaan lennon. Nyt sellaista toimintasuunnitelmaa ei ole, ehkä en halua ajatella vaikka se "soitto" on realistisesti lähempänä vuosi vuodelta. Tottakai toivon, että vielä on vuosia aikaa.

Jotenkin luotan noihin tulevien vuosien määrään myös todella mukavan asian vuoksi; 82-vee isästäni oli sanottu viime viikolla, että hän on "aika epeli". Syynä oli se, että kun hän ei päässyt ensimmäisestä inssistä läpi joulun tienoilla (se vaadittiin parin vuoden takaisen aivoinfarktin seurauksena) niin oli sisuuntunut niin että oli käynyt vaaditut 10 ajokoulutuntia ja perjantaina läpäisi inssiajon. Meille tyttärille kerrottiin uudesta yrityksestä, ajotunneista ja inssistä vasta kun kortti oli plakkarissa. Kun puhuin isäni kanssa niin kuulin äänestään kuinka äänessä oli ihan uutta pontta ja ryhtikin parantunut. Se, että pääsevät nyt vapaasti kesällä lähtemään mökilleen on tosi iso asia molemmille.

Kyllä kuulkaa vaan kirjoittaminen helpotti. Olikohan se Anne kun kirjoitti jossain, että blogi on paras kaveri - tänään se oli sitä minulle.

Täysikuu ja töihin paluu valvottaa

ja kai tässä on muutenkin vähän elämää suurempia mietteitä pieni pää täynnä.

Mutta kohta (vajaan 2 tunnin kuluttua) lähden ajelemaan kohti työpaikkaa, jossa 17 työpäivää vielä jäljellä, laitan itseni kuplan sisälle hymyilemään ja ulkoiset ärsykkeet vain kimpoavat takaisin lähettäjilleen. Mielikuvissani menen vaikka tähän pöytään juomaan kaffet vanhempieni pihalle:



Vieraat (sukulaiset) ovat osoittautuneet omatoimisiksi ja jätän heidät selviytymään omin toimin ilman huolta.

Palattu kotiin Irlantiin ja pikapäivitys

En ehdi blogikierrokselle, sillä vaikka tänään vielä lomapäivä niin talo täynnä sukua, mikä mukavaa. Reissut eivät valitettavasti menneet ihan suunnitellusti, ja vein juuri papaKoon takaisin lentokentälle, hänen isänsä nukkui pois ikiuneen sunnuntaina ja hän lähti vanhimpana poikana järjestämään asioita ja hautajaisiin Marokkoon.

Minä yritän saada täällä arjen rullaamaan.

Vilkutukset & aurinko kanssanne. Kuvia ja muita lomajuttuja viimeistään ensi viikolla.

Huumorintajuinen anoppi

Olen varmaan useastikin kirjoittanut, että meillä ei ole anoppini kanssa yhteistä kieltä eli kaiken sanomani hänelle Koo tulkkaa ja päin vastoin. Eipähän tule riitoja kun varmaan puolin ja toisin välillä kaunistellaan. Välillä harmittaa, mutta en vain saa noita ranskan kielen aloitus CD:itä ZENiini että aloittaisin opiskelun. Harmittaa siksikin, että anopillani on aivan varmasti hyvä huumorintaju. Vai mitä sanotte tästä tuliaisesta, jonka Koo sain häneltä Saudi Arabiasta:



Ensin ajattelin käyttää kuvaa aprillipilana: "Nokia on siirtynyt sandaalien valmistukseen"

Eilen oli aivan upea ilma ja kotiin tultuamme olin menossa pihalle Prinsessan kanssa, mutta sillä välin kun olin käymässä keittiössä oli neiti nukahtanut sohvalle. Oli uupunut päivän leikeistä. Ei herännyt vaikka puin pyjaman ylle, käytin vessassa ja kannoin auton, ajettiin hakemaan Koo junalta ja kannoin takaisin sänkyyn. Äsken heräsi 11,5 tunnin nukkumisen jälkeen nälkäisenä ja syö tuossa nyt "man size" aamupalaa.

Viikko sitten sujahti perjantaihin tiistain jälkeen nopeasti ja nyt edessä yhteinen viikonloppu eli ruokaostoksia Pohjoisessa ja yhdessäoloa. Ensi viikon lauantai-aamuna vilkutan Prinsessalle ja Koolle hyvää matkaa Ranskaan aamuviideltä ja edessä omaa oloa 3 päivää!!!! Arvatkaa vaan odotanko.

Huippu perjantaita teille kaikille!

Perjantai-ilta

Loppuihan se työviikko lopulta!

Perjantaisin usein tilaamme pizzat kotiin ja niin tänäänkin. Prinsessa vain nukahti "pyjamapäivän" jälkeen sohvalle ennen pizzamänin tuloa.



Eskari osallistui "Make a wish foundation" (www.makeawish.ie) kampanjaan ja lapset ja opet olivat pyjamissaan koko päivän. Siskon perheestä kuului niin hyviä uutisia Prinsessan serkkupojasta, että on syytä juhlia ja halusin tälläkin tavalla tukea niitä jotka ei niin onnekkaita. Kaikki siis hyvin Turussa, kasvain oli hyvänlaatuinen niinkuin pitikin ja poika toipunut odotetulla tavalla.

Edessä perheviikonloppu. Kaksi edellistä ovat humahtaneet pienemmillä kokoonpanoilla. Eikä mitään suunnitelmia! Paitsi että papaKoon pitää leikata nurmikko, tai voimme alkaa myydä lippuja viidakkoelämyksiin puutarhassamme. Tästä se sitten alkaakin - nurmikko viikottainen leikkaaminen.

Nauttikaa viikonlopuistanne itsekukin, itse taidan ottaa lasin viiniä! Kippis sisko!

Kälyn perhe kylässä

(editoin postaukseen äitienpäiväkorttini)

On ääntä riittänyt perjantaista asti kun 2,5 vee ja 4 vee haluavat kumpikin tahtonsa läpi lelujen ja tekemisten suhteen. Ei haittaa vaikkei Prinsessan ranska niin hyvin sujukaan - se saadaan kyllä ymmärretyksi mitä halutaan heti, just, nyt, heti ja mitä EI haluta. Hauskaa on. Ja mä tarvittaessa komennan sujuvasti suomeksi kumpaakin.

Nyt lähtivät muut Belfastiin ja me jäimme Prinsessan kanssa kotiin tekemään pääsiäiskortteja. Niitä sitten ei tehdäkään vaan yhtä per perhe vaan jokainen perheenjäsen saa omansa ja sen lisäksi meille itselle jää useampia. Täytyy kai salaa postitella.

Kohta pitää alkaa väsätä lasagnea porukalle, eilen tein uuni-savustuspussissa lohta ja mereneläviä. Huomisesta ruoasta saa huolehtia Koo, sillä mä lähden töihin lepäämään.




Tällainen tuoksutus on kuulemma Ranskassa tällähetkellä hitti. Onkin miedoimman ja miellyttävimmän tuoksuinen mihin olen ennen törmännyt ja ainoa mikä on ikinä autooni kelvannut. Sitäpaitsi hauska hipinoloinen. Mauton mut sopii tyyliin, sanoisi entinen työkaveri.



Tämän yläpuolella olevan ikkunan takana tänään tapahtui tätä:



Ai niin - tänään on täällä äitienpäivä. Ollaan päätetty viettää niitä juhlapäiviä missä maassa asutaan. Prinsessa oli väritellyt kortin eskarissa:

Serkukset eläintarhassa

kuvat papaKoon ottamia (paitsi eka, josta häivytin sekasotkuisen taustan ;o)

Tyttöjen viikonloppu, vähän toisenlainen kuin viimeksi

(edittiä: lisäsin kuvia ja tekstiä)

PapaKoo lähti eilen aamulla Ranskaan tervehtimään isäänsä. Pari viikkoa sitten selvisi, että hänellä keuhkosyöpä ja Koo otti sen raskaammin itseasiassa kuin isä. Papi jäi vasta eläkkeelle ja on hyvässä kunnossa ja elää muutenkin terveellisesti.
Papi on luottavainen paranemiseensa, sanoi että ei ne kemohoitoa aloittaisi jos tilanne olisi toivoton. Näin minäkin uskon ja pikkuhiljaa saan valettua tätä Koohonkin. Mutta hänelle oli tärkeää mennä ja nähdä. Onneksi Ranskaan pääsee helposti kun useasti päivässä on suora lento.

Meillä siis tyttöjen viikonloppu. Eilen tuunattiin pizza iltaruoaksi ja katsottiin Nalle Puhin jouluDVD ennen nukkumaanmenoa, prinsessan valinta.

Tänään mennään prinsessan koulun avajaisiin. Koulu aloitti kyllä jo syksyllä, mutta viralliset avajaiset tänään yhdeltä, oli kiva kun saimme kutsun. Vaikka olimme saaneet suullisen vahvistuksen kahdestikin kouluun hyväksymisestä, niin virallinen kirje oli iso helpotus. Koulu on Educate together koulu mikä sopii meidän taustoihin hyvin. Eipä tarvitse miettiä juhliin mennessä parkkeerausongelmaakaan kun koulu on meidän ovelta minuutin päässä.

Siskon puoleltakin kuului hyviä uutisia, prinsessan serkkupoika on päässyt teholta ja toipuu vauhdilla tavallisella osastolla. Helpottaa ja nopeuttaa toipumistaan sekin että tavallisella osastolla saa olla toinen vanhempi yötä. Vilkutukset sinne.



Hyvä syy olla imuroimatta, sillä meillä LEIKITÄÄN. Eikä suinkaan yhtä leikkiä kerrallaan vaan liki kaikki yhtäaikaa kun äiti ei kerrankin komenna, että tidy-up ennen kuin kaadetaan seuraava laatikko lattialle. Ja nimenomaan olohuoneen lattialle. Välillä vaan kuuluu hirmu kolina kun nukketalosta kouraistaan kaikki huonekalut takaisin lattialle että voi taas sisustaa.



Koululla oli mukava käydä. Prinsessa kyllä liki kokoajan harvinaisen hiljaisena ja vakavan eikä tarvinnut erikseen pyytää pitämään mun kädestä kiinni ihmispaljoudessa.

Ensin kiertelimme koulua, sen jälkeen olimme Prinsessan tulevassa luokassa kuuntelemassa nykyisen luokan lauluesityksiä jonka jälkeen siirryimme aurinkoiselle, mutta tuuliselle pihalle katsomaan irkkutansseja, kuuntelemaan "minister of justice"n, pormestarin ja koulun rehtorin puheet.

Tilaisuus päättyi sambaesitykseen ja kuulemma käärmehatun teko on edessä. Tuuli niin mielettömästi että violetti korkea hattu sai paikan maassa eikä esittäjäopen päässä. Kuvat kännykällä otettuja ja niin huonoja, etten varmaan loukkaa kenenkään suojaa kun ne täällä julkaisen.