Puutarhauutisia

Tulipa pitkä tauko - pahoittelen. Täällä kaikki kuitenkin ihan mallillaan meillä kaikilla. Tiiviimpi työrupeama vain vei mehut, enkä halunnut ottaa bloggaamisesta stressiä - se kun ei ole tämän tarkoitus. 

Tässä vähän mallia kasvimaasta, jonka kanssa olen noudattanut tänä vuonna ns. vapaata kasvatusta. Toisin sanoen ollut tosi laiska. Esimerkki siitä, että ei se aina ole niin justiinsa puutarhahoidossakaan, vaikka mummini varmaan saisi sätkyn tämän kasvimaan nähdessään. Ja varmaan äitikin. 

Olen kastellut ainoastaan uusia kylvöksiä ihan silloin alussa, kitkenyt läpi kai kaksi kertaa, ehkä kolme. Jäi nokkosvedet tekemättä ja kompostimultasäkki ostamatta. Esikasvatuksetkin suurelta osin. Lykkäsin vaan kurpitsantaimet ihan tavalliseen multaan, vaikka siinä vaiheessa oli jo nähtävissä, että maa ei ollut kummoista - se kasvoi lähinnä sammalta. Samettiruusut kylvin suoraan maahan, en ehtinyt esikasvatella. Lehtikaalin taimet ostin puutarhamyymälästä. Ehkä se fiksuin veto oli, että koko viljelys oli tosi pitkään harson alla, joten se selvisi kylmästä alkukesästä ja niistä miljoonista kaalikärpäsistä. Vuokraisännän viljelykset eivät nimittäin olleet ihan yhtä onnekkaita ja vaikutan taas varsinaiselta viherpeukalolta omine viljelyksineni.

Mutta niin vain kävi, että Äiti-maa piti huolen lopusta. Olen saanut tuolta salaatit, lehtikaalit, porkkanat ja nyt jopa kesäkurpitsat. Puhumattakaan noista samettiruusuista, joista tuli upeat. Olen kiitollinen ja lupaan olla ensi kesänä vähän ahkerampi. Olenkin oikein tyytyväinen, varsinkin kun muistaa lähtötilanteen :).

Hyvää syksyn alkua, yritän vähän aktivoitua tämän bloginkin kanssa. Kyllä mulla juttua riittäisi, kun vain saisi sen tänne koneelle :). 

Ps. Tuosta samettiruususta: kyseessä on linnétagetes "Burning embers", se on vanha ruotsalainen kulttuuriperintökasvi 1920-luvulta.  Helppo ja upea. Siemeniä saa tilattua ainakin Impectasta. Suosittelen!

Jos metsään haluat mennä nyt

Tuo elämääni yllättäen ilmestynyt torppa on keskellä metsää. Hirvien, peurojen ja susien mailla. Siellä on entisiä metsälaitumia, joissa kullerot kukkivat kultaisina. Mustikkamaita ja lakkasoita. Vanhoja puita, jotka ovat saaneet vanheta arvokkaasti ja kuolla yhtä arvokkaasti luonnollisen kuoleman. Se on niin kaukana valtaväylistä, että siellä voi vielä kokea täydellisen hiljaisuuden.

Kävelin aikoinaan italialaisvieraan kanssa suomalaismetsässä, ja hänelle oli täysin käsittämätön ajatus, että voi kävellä kolme tuntia luonnossa tapaamatta ketään. Hän ei myöskään kyllästynyt kuuntelemaan erämaajärven hiljaisuutta vaan nojaili tuntitolkulla mökin verannan kaiteeseen tuijottaen tyyntä järven pintaa.

Meille pohjoismaalaisille metsä on niin tuttu, että emme aina ymmärrä sen ainutlaatuisuutta ja hienoutta. Eve Friolandiasta kirjoitti tästä samasta aiheesta, ja kehoitti viemään ulkomaalaiset turistit Sibeliusmonumentin sijasta metsään. En voi olla enempää samaa mieltä. Ja jos ei ole ulkomaalaisia vieraita, niin viekää edes itsenne.

Ja tässä taas ne faktat:

• 10 minuuttia metsässä: verenpaineesi alkaa laskemaan ja pulssisi tasoittumaan.
• 20 minuuttia metsässä: tunnet kuinka mielialasi kohoaa.
• 1 tunti metsässä: tarkkaavaisuutesi paranee.
• 2 tuntia metsässä: elimistösi puolustuskyky paranee.
• Retki metsään myös rauhoittaa, rentouttaa, vähentää stressihormonin eritystä ja parantaa keskittymiskykyä.
• 60% ympäristöstäsi pitäisi olla metsää, jotta voisit hyvin.
• 300 metriä on pisin kävelymatka, joka hyvässä asuinympäristössä on lähimpään metsään tai puistoon.
• 4% suomalaisista määrittelee itsensä kaupunki-ihmisiksi.
• Metsän myönteiset terveysvaikutukset alkavat näkymään kaupunki-ihmisessä kun metsässä vietetään vähintään 5 tuntia kuukaudessa.
• Yhtenäisen, pääasiassa luonnon ääniä sisältävän luonnonmetsän terveysvaikutukset ovat parempia kuin rakennetun viheralueen tai puiston.
• Metsäreissun hoitava vaikutus vähenee jos retkestä tulee väkisin suorittamista rennon samoilun sijaan.
• Mitä useammin metsässä käyt ja mitä pitempään siellä viihdyt, sitä paremmin voit!

Lähteet: Forest & medicine -tutkimus ja Metsäntutkimuslaitos.

Isokirjopeippi sisterhood

Blogia kirjoittaessa ja blogeja lukiessa olen huomannut, että aika usein jotkin asiat ovat ikään kuin "ilmassa" ja samat teemat tulevat vastaan vähän joka paikassa. Joskus kyse on tietysti siitä, että me saadaan koko ajan vaikutteita toisiltamme ja ympäristöstämme, mutta toisinaan nämä samankaltaisuudet tulevat kummallisen yhtäaikaisesti.

Viimeisin suorastaan hassu yhteensattuma oli, kun luin yhtä lemiblogiani, ruotsalaista Krickelinia. Olin juuri tullut ystäväni luota uusi pieni pistokas kainalossa, ja kappas: Krickelin ystävineen oli jakanut täsmälleen samoja pistokkaita tuolla Ruotsin puolella.

Krickelin oli saanut pistokkaan Johannalta, joka oli tuonut niitä yhteiseen tapaamiseen, jokaiselle omansa. Kauniina ajatuksena on levittää kasvia ympäri maailmaa niin, että jokainen jakaa puolestaan omasta kasvistaan pistokkaita eteenpäin. Kasvien vointia ja etenemistä voi sitten seurata instagramissa (#palettbladunite). 

No, pistokkaitahan on jaettu iän kaiken. Perimmäinen ajatus on varmaan ollut ihan sama, ja monet perheenemännät tiesivät ennen tarkaan, mistä oma pelargonia oli lähtöisin. Itsekin olen tästä kirjoittanut. Ruotsissa tämä sama ajatus laitettiin nyt vähän moderniin muotoon. Tosi hauska idea ja kaunis ajatus mielestäni. Ja idea, jonka jokainen voi ottaa (uudestaan) käyttöön ihan omassa piirissään, ilman mitään blogi- tai instagramyhteyksiä. Tai ryhtyä jakamaan omaa palettbladia eli Isokirjopeippiään (voi tämä suomen kieli…), ja liittyä tähän samaan yhteisööön :).

 ***

Olen tainnut kehua ennenkin, mutta itse pidän noista Lovelylife-blogiyhteisön blogeista tosi paljon. Omat suosikit ovat ehkä tuo Krickelin ja Tant Johanna, mutta kivoja ovat kaikki. Aika montaa noista blogeista kirjoitetaan Ruotsin länsirannikolla Göteborgin läheisyydessä, ja olen saanut Ruotsin länsirannikosta tosi kivan käsityksen. Jopa siinä määrin, että tekisi mieli hurauttaa sinne joku kerta. Täältähän pääsisi sinne autolla muutamassa tunnissa. 

Mutta sisutus- ja lifestyleblogien ystävät käykää tutustumassa. Persoonallista, inspiroivaa ja usein vähän wabi-sabi-hengessä tehtyä. Hivelee ainakin omaa esteettistä silmääni. Blogit ovat ruotsiksi, mutta siellä on niin hienoja kuvia, että pärjää heikommallakin ruotsinkielentaidolla :).

***

Olen lähdössä taas Suomeen viikonlopuksi, joten blogi hiljenee muutamaksi päiväksi. Hyvää viikonloppua ja lämpeneviä säitä. Täällä palellaan edelleen alle kymmenenssä lämpöasteessa.

Puutarhurin laulu

Eräässä facebookryhmässä eräs henkilö kommentoi puutarhakeskustelua: "Miksi kasvattaa itse, kun voi ostaa kaupasta?". 

Kuvat kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Samalla sitä huomaa, että kyllä sitä jotain on saanut aikaan, vaikka välillä tuntuu, että ei mitään. Eläköön valokuvat :).

 

Puutarhurin laulu

Minä kylvän vihreän nurmikon,

joka kasvaa apilaa;

ja vehmaalta tuoksuu tarhassa,

kun tuuli puhaltaa.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

saat siemenet itämään.

Voikukkia kasvaa varmasti 

ja vaikka et kylväkään.

Minä ruusun istutan tarhaani, 

jalon, vahvarunkoisen.

Ja kun ruusu nuppunsa aukaisee,
koko päivän iloitsen.

Älä huolehdi turhaan tarhuri, 

saat ruususi kasvamaan.

Ja sen piikit tunnet varmasti, 

jos kukka ei puhkeakaan.

Ja lintulautoja joukoittain 

panen puihin korkeisiin, 

kun linnut aamulla laulavat, 

minä herään säveliin.

Älä huolehdi turhaan tarhuri,

jos lähtevät laulajat.

Niin harakat saapuvat varmasti 

ja ne puissasi nauravat.

Aale Tynni

Pääsiäisenvietto jatkukoon

Käytiin keskiviikkona "kylillä" kaupoissa. Tai ihan vaan tuolla omassa kuntakeskuksessamme, mutta siellä oli Sparin parkkipaikalla oikein liikenteenohjaus, ja enpä ole moista näillä kulmilla ennen nähnyt. Pääsiäisenviettäjät ja mökkiläiset oli ruokaostoksilla.

Kävi niin kuin nykyään aina ja alkoi ahdistaa moinen väenpaljous. Minä, entinen keskustojen asukki, en nykyään tahdo kestää ruuhkia ja ihmispaljouksia. Pysyn edelleen teoriassani siitä, että täällä maalla ja hiljaisessa elämässä sitä herkistyy ihan eri aaltopituuksille ja jonkinlaiset "kaupunkisuojaukset" putoaa pois päältä, jolloin kaikki levoton ja kiireinen energia pääsee vyörymään päälle ihan eri tavalla.

Mutta kun Norjassa ollaan, huristelin autolla vähän ylämäkeen ja pian oltiin rauhoittumassa tuhannessa metrissä puhdasta ilmaa hengittäen ja kauas katsellen.

Mutta tässäkin poikkeus vahvistaa säännön. Reissuystäväni on Roomassa ja lähettelee sieltä viestejä ja kuvia. Siellä ei minuakaan ahdista yhtään. Pystyn tuntemaan sen kaupungin oikein kehossani; kaikki tuoksut, äänet ja tunnelman, ja haluaisin nyt n i i n olla siellä hänen kanssaan. Oikein pakahduttaa. Miten joku kaupunki voikin tarttua sieluun sillä tavalla?

Kuvassa uusi tuttavuus Narcissus Bridal Crown, ihan vain marketista ostettu. Tosi sievä mutta tuoksuu mielestäni hyasintille :). Ne keltaiset pikkunarsissit saavat sulostuttaa terassia - viihtyvät siellä paremmin. 

Täällä aurinko paistaa siniseltä taivaalta, mutta kylmä tuuli pistelee poskia. Pääsiäisenvietto jatkukoon!

Oppia ikä kaikki - puutarhassakin

En ole ihan noviisi näissä puutarhajutuissa, mutta aina riittää opittavaa. Kirjaan tähän muutaman mokan, jotka toistan joka kerta kun viljelyhulluus iskee. Ehkä nämä ovat myös jollekin toiselle muistutukseksi.

1) En ole edelleenkään oppinut, että siemenpussin kaikkia siemeniä ei tarvitse kylvää. Niitä voi säästää seuraavaan kesään tai antaa ystäville ihan vain siemeninä - ei taimina. 

Olen niin helläsydäminen, että jos kaikki siemenet sattuvat itämään (saattavat niin tehdä), niin ne kaikki myös saavat kasvaa niin suuriksi kuin vain jaksavat, ja parhaassa tapauksessa lopputuloksena saattaa olla 50 tomaatintainta ja sama määrä krasseja, samettikukkia, kosmosta ym.ym. Hirveä määrä työtä ja hirveä määrä taimiruukkuja pyörimässä täällä sisällä. Ja kaikille ei yksinkertaisesti löydy paikkaa ulkonakaan. Ja jos löytyisikin, niin kaikkea ei voi syödä. Tarkoitus ei kuitenkaan ole pyörittää kauppapuutarhaa.

Tänä vuonna esikasvatan ainoastaan kohtuullisen määrän kutakin lajia. 

2) Siemenpusseissa suositellut rivi- ja taimivälit ovat kokemuksen syvällä rintaäänellä sinne laitettu. Minulla on taipumus ainakin tuplata ellei triplata siementen/ taimien määrä, koska pitäähän ne kaikki saada johonkin sopimaan (tämä liittyy myös siis tuohon ensimmäiseen kohtaan). Tuloksena on ehkä boheemi ja kaunis, mutta ei välttämättä hirvittävän tuottoisa kasvimaa (toisaalta tällä menetelmällä ei tarvitse kovin paljon kitkeä). Ja ne pienet taimet kasvavat tosiaankin suuriksi kasveiksi, vaikka sitä on aina niin vaikea uskoa.

3) Kaikkia vihanneksia ei tarvitse kylvää samaan aikaan. Esim. porkkanoiden, retiisin, salaatin ja pinaatin kylvämistä voi ja kannattaa porrastaa, ja niin turvata satoa tasaisesti koko kesäksi.

Tässä tärkeimmät tälle kesälle - viime kesänä opittua. Viime vuonna kirjoitin kymmenen kohdan listan, jossa on ihan hyödyllisiä juttuja siinäkin.

***

Tiesittekö muuten, että mullassa on Mycobacterium vaccae nimisiä bakteereita, jotka ovat luonnon omia antidepressiivejä. Tutkimusten mukaan ne stimuloivat aivojen serotoniinin tuotantoa. Serotoniini taas on aine, joka saa meidät tuntemaan itsemme onnelliseksi ja rentoutuneeksi. Joten puheet onnellisesta puutarhurista ei ole tieteenkään valossa puppua. Lisää aiheesta voit lukea täältä (englanniksi).

Joten kädet multaan - kissatkin sen tietävät!

Puutarhageenit

Muistan kuinka mummini käveli kasvimaamme laitaa kädet selän takana ja valkoinen puuvillainen lierihattu päässään. Arvioi rivien suoruutta ja kitkemisen tarkkuutta. Osasi kasvien latinankieliset nimet. Reitkallin puutarhakoulun tarunhohtoinen nimi kaikuu vieläkin korvissani. Siellä mummini oli opiskellut opettajalinjalla. Ja lopettanut kesken, syystä jota emme tiedä. Joutunut luopumaan unelmastaan, niin kuin monet nuoret naiset siihen aikaan. Todennäköisesti joko perheensä tai tulevan miehensä vaatimuksesta. Ehkä taloudellisista syistä.

Jäljellä on kuva Reitkallin puutarhakoulun pihalta; mummini istuu siinä tummassa yksivärisessä paidassa onnellisen näköisenä. Kasvitarhakirja, jossa alleviivauksia ja vuosiluku 1923. Kolme vuotta ennen äitini syntymää. 

Monet hienot lapsuudenmuistot liittyvät kasvimaahan. Siihen kuinka kesäaamuina seisoin herne- tai mansikkapenkissä yöpaidan helma märkänä aamukasteesta. Miltä juuri maastanostettu ja heinään pyyhitty porkkana maistui. Miltä maistui oikeasti tuoreet mansikat. 

Innostus puutarhanhoitoon tässä mittakaavassa on periytynyt äidilleni ja äidiltä minulle. Minäkin harkitsin jossain vaiheessa ihan vakavasti puutarhakouluun pyrkimistä mutta annoin muiden uskotella itselleni, että se olisi tyhmä ratkaisu. Ei ole tulevaisuuden ala...

Muuttaessani tänne, jouduin luopumaan puutarhastani ja kukistani. Se kirpaisi kaikista eniten. Tällä hetkellä minulla ei ole omaa puutarhaa, mutta minulla on jo kasvimaa. Ja kyllä minulla on vielä se puutarhakin. Uskokaa pois.