Titityy

Tämä talvi on ollut täällä aika ideaalinen - noin niin kuin talveksi. Lunta on parikymmentä senttiä, lämpötila on pysytellyt nollan ja kymmenen miinusasteen välillä, taivas on ollut pääsääntöisesti kirkas, mutta ajoittaiset sumupilvet ovat varmistaneet kuuraiset joulukorttimaisemat. Ei ole siis ollut erityisen liukasta, ei liian kylmää eikä liikaa lunta. Tosin vielä toki ehtii, mutta se on sitten vain talven viivytystaistelua.

Aurinko on ollut jo jonkin aikaa reilusti vuorten yläpuolella ja päivät pidentyneet, mutta talvi on pitänyt kuitenkin meitä vielä otteessaan ja pakkanen nipistellyt poskea. Mutta tänään sitten tuntui ensimmäistä kertaa ihan keväältä.

Tällaisina päivinä sitä on onnellinen, että saa asua täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. En tiedä mikä vetää vertoja sille ensimmäiselle titityylle. Tai sille, kun ensimmäistä kertaa voi istuskella auringossa aitan portailla veden tippuessa räystäiltä. Tai kun ensimmäiset pälvet sulavat puiden juurille. Juuri silloin tuntuu, että koko pimeä talvi pyyhkiytyy pois mielestä.

Oltiin kävelyllä, enkä olisi halunnut ollenkaan tulla pois tuolta metsistä ja pelloilta. Olisin voinut vain jatkaa kävelyä loputtomiin. Ihana, ihana kevät!

Kot kot

Tänne tilalle tuli kahdeksan kanaa. Ne tuli pahvilaatikossa - kahdeksan kanaa samassa pienessä laatikossa. Ei ihme, että ne viettivät viisi ensimmäistä päivää hiirenhiljaa ja kylki kyljessä orrellaan. Odottivat varmaan mitä kamalaa seuraavaksi tapahtuu. Tai sitten ne olivat viettäneet siihenastisen elämänsä tiukassa supussa, eivätkä pystyneet hahmottamaan tyhjää tilaa ympärillään.

Vähitellen ja ruualla houkutellen ne uskaltautuivat tulemaan pieneen ulkohäkkiinsä. Nyppivät heinänkorsia ja juoksivat kiireesti takaisin sisään heti kun joku jossain vähän liikahti. Alkoivat vähitellen kuopia maata ja harjoittaa äänijänteitään. Kaivoivat kuoppia ja ottivat hiekkakylpyjä. Sitten häkinkin ovi avattiin päiväksi, ja maailma laajeni entisestään. 

Nyt täällä juoksee ja kotkottaa kahdeksan onnellista kanaa. Aika usein tuossa keittiön ikkunan alla. Tietävät ihan tarkkaan, mitä sellaiseen oikeaan kanan elämään kuuluu, vaikka ei ne sitä tullessaan osanneet. Kaipa se on johonkin geeneihin kirjoitettu. Perustivat kylpylän lasten hiekkalaatikkoon. Osaavat leikkiä myös kuollutta, mikä tuli todistetuksi kun talon hirvikoira pääsi kerran karkuun. Ensin tuli kauhistuksen kanahäkki, mutta oikealla hetkellä kanat muuttuivat kuolleeksi. Ja selvisivät kaikki hengissä, eivätkä näyttäneet edes traumatisoituneen.

Ja joka aamu kanalasta löytyy kahdeksan munaa. 

Eräänä aamuna ovikello soi. Yksi talon lapsista toi mulle kennollisen tuoreita munia. "Sun ei tarvi maksaa näistä, kun olet niin kiltti kanoille ja hevosille ja muutenkin." Vuorosanat ei ehkä menneet ihan just niin kuin vanhemmat oli ajatellut, mutta ajatus tuli selväksi ja lämmitti kovasti mieltä :). Eläimille kannattaa olla kiltti. Ja lapsille ja kaikille muillekin.

Pääskyset ovat täällä!

Olen ahertanut kaksi päivää kasvimaani kimpussa. Perustanut perunapenkin ja istuttanut perunat. Aloittanut toisen älyttömän projektin vain huomatakseni, että siinä ei ole mitään järkeä. Huomisen joudun käyttämään sen korjaamiseksi. Sellaista on puutarhahulluus. Tarinoita myös siitä, mikä ei onnistunut.

Mutta elämä ei ole ollut pelkkää raatamista. Vein työmaalleni puutarhatuolin ja ison termoksen täynnä kahvia. Istuin auringossa ja hengittelin leutoa kevättuulta. Seurustelin kissojen ja hevosten kanssa. Soitin Äidilleni ja join äitienpäiväkahvit etänä äitini, siskojeni ja kummityttöni kanssa.

Ja taivaalla kasvimaan päällä lensi ensimmäinen pääskynen.

Toivottavasti kaikilla äideillä oli hyvä äitienpäivä. Ja hyvä päivä kaikilla muillakin.

Ps. Norjan televisisossa kerätään juuri nyt rahaa Nepalin maanjäristyksen uhrien hyväksi. Siellä pyydettiin apua, jotta eloonjääneet voisivat jäädä eloon. Apua tarvitaan edelleen. Joko Punaisen Ristin tai jonkin muun järjestön kautta. Jos haluaisit auttaa, mutta et ole vain saanut vielä aikaiseksi, tee se nyt. Vielä ei ole liian myöhäistä.

Joka kuritta kasvaa vai miten se meni?

Täällä viherkasvit virittelee keväthuumassa omiaan ja kissat ovat siirtyneet uuteen vuorokausirytmiin. Kello neljän aikoihin aamuyöllä linnunlaulu lähentelee suoranaista kakofoniaa ja kissat ovat sitä mieltä, että on aamu ja pitää herätä. Sillä ei ole mitään merkitystä, että kupit on täynnä ruokaa. Tavarat putoilee yöpöydältä, päällä hypitään tai vieressä kehrätään niin, että linnunlaulukin peittyy. Ja jos päästää omat adrenaliinit kohoamaan, niin sitten ei nukuta enää itseäkään. 

Hevoset ovatkin sitten saaneet parina aamuna aamuheinät jo ennen kuutta, ja kyllähän nämä kevätaamut ovat suorastaan huumaavia. Kissat ovat ihan oikeassa. Ja linnut. Sateen jäljiltä pilvet roikkuu matalalla ja joka aamu maisema on aavistuksen vihreämpi. 

Nyt kuitenkin nukuttaa ja tehot ovat tiessään. Pitänee mennä aikaisemmin nukkumaan, että jaksaa herätä. Neljältä. Ja jos joku kissaton ajattelee, että laita makuuhuoneen ovi kiinni, niin ei auta. Pahentaa vain :).

Bad hair day

Täydellinen aamu. Heräsin virkeänä hyvin nukutun yön jälkeen, ulkona oli mukavan kirpeää ja peipon laulu täytti ilman. Kaksi joutsenta kuherteli joella, ja haukat pyörivät yläpuolellamme kun aurinko kurkotteli vuorten takaa. 

Mutta Knektenin aamu ei ollut täydellinen, pikemminkin päinvastoin. Tukka oli huonosti ja muutenkin ärsytti. Ruoka oli kymmenen minuuttia myöhässä, kaverit tunkivat samalle heinäkasalle ja korvassakin oli pihkaa. Ei se aina naurata, vaikka olisi kuinka lempeä luonteeltaan.

Seisoin siinä tovin, rapsuttelin sitä harjan alta ja kohta oli silläkin jo parempi mieli. Mietin sitä, miten Helsingissä asuessani minulla oli vuosien taukoja, että en käynyt edes lähellä hevosta. Jos näin hevosen telkkarissa, saati oikean hevosen, saattoi alkaa itkettää ja rintaa pakahdutti. Joten jos sitä miettii, niin olen nyt varmaan ihan oikeassa paikassa.

Ensi viikolla näillä on manikyyri ja hammaslääkäri. Ja luulen, että ennen sitä vielä kampaaja. Sitten voi kesä tulla. Västäräkit tuli jo :).

ps. tiesittekö muuten, että hevosetkin joogaa aamuisin? Tekevät aurinkotervehdyksen. Ensin astutaan etujaloilla eteenpäin takajalkojen jäädessä paikalleen, sitten niiataan syvään etuosalla ja sitten takapäällä. Sitten haukotellaan perusteellisesti. Itseltä aamuvenyttely jää usein tekemättä ja se tuntuu sitten kropassa...

Varaslähtö kevääseen

Mutta tänä vuonna se en ollut minä, joka otti varaslähdön. Kävin eilen ensimmäistä kertaa kurkkaamassa kasvimaalla: penkkiin jäänyt mangoldi oli päättänyt talvehtia ja pääsen kohta keräämään vuoden ensimmäistä satoa :). Minulla ei ollut aavistustakaan, että mangoldi voi talvehtia... Siellä istui muuten myös vuoden ensimmäinen leppäkerttu aurinkoa ottamassa.

Syksyn viimeiset kehäkukat marraskuun lopussa ja kevään ensimmäiset mangoldit maaliskuussa. Just nyt en halua miettiä ilmastonmuutosta vaan nautin. Ehkä tämä oli vain poikkeuksellinen vuosi?

Päivän inspiraation löysin täältä ja muutama puutarhakirja on taas tilauksessa, vaikka olin tiukasti päättänyt olla ostamatta enää yhtään kirjaa… Kuvat on ottanut taitava ruotsalainen Kristin, jonka blogi Krickelin on ehdottomasti yksi lempiblogejani tällä hetkellä. Käykää kurkkaamassa.

Täällä on upea, aurinkoinen aamu. Keittiö on jo kuurattu, viherkasvit suihkutettu ja elämä tuntuu tänään oikein hyvältä.

Mukavaa päivää teillekin!

Linnut

Heräsin sateisen yön jälkeen aurinkoiseen aamuun. Ennen aamiaista kävin tekemässä kierrokseni, tervehtimässä ystävät ja kyselemässä kuulumiset. Hevoset ovat taas tuolla kauempana laitumella, kulkevat siellä pusikoissa keltaisia lehtiä harjoissaan ja hännissään. Laitumen viereiseen metsikköön on majoittunut varisparvi, joka näyttäisi olevan vähän röyhkeää sorttia. Kun niiden lukumäärä pääni yläpuolella alkoi lähennellä kahtakymmentä, siirryin pellolta lähemmäs metsää puiden suojiin. Tuntuivat nimittäin olevan turhan itsevarmaa porukkaa. 

Tärkeä puhelu ystävältä Suomesta. Aamiainen ehti vaihtua sen aikana aamupäiväkahvien kautta lounaaseen, ja ulkona ehti paistaa aurinko, sataa vettä ja paistaa taas aurinko. 

Toinen ystävä muuttaa parhaillaan siihen samaan mökkiin, jossa minäkin täällä aloittelin, ja pääsen itsekin vähän siivellä niihin tunnelmiin kun itse aikoinaan purin siellä tavaroitani. Kun kaikki oli vielä uutta ja outoa. Toivottavasti en koskaan kadota sitä tunnetta. Ettei tämä arki nielaise unelmiani ja maisema muutu tavanomaiseksi. 

Tästä näyttäisi tulevan hyvä päivä, vaikka imuri on edelleen keskellä lattiaa ja ulkona sataa taas vettä. 

Mukavaa päivää teillekin!

Kahvit katossa

Ihmettelin kun perkolaattori pitää vähän kummallista ääntä. Kaipa sillä on huono aamu, ajattelin. Mutta se johtui siitä, että olin unohtanut laittaa kannen paikoilleen ja kahvi lensi komeassa kaaressa aina kattoon asti… hyvät oli paineet keittimessä. Eikä tullut itku, vaan vapauttava nauru - tänään on sellainen aamu. Ja naurun lomassa ehti ottaa kuvankin. Nyt se on siivottu :).

Heräsin vähän liian aikaisin, kun ystävältä tuli viesti. Varattiin asunto Roomasta yhden palvelun kautta ja alettiin pohtia, mitä tulikaan varatuksi. Tuliko varatuksi asunto vai vuode? Aikooko omistaja asua samassa asunnossa meidän kanssa? No toivottavasti ei - pitänee kuitenkin vielä varmistaa :). Uskollinen aamukahviseuralaiseni Ines ei ollenkaan ymmärrä moista matkustusintoa. Täällä kotona on sen mielestä oikein hyvä.

Ulkona äänimaailma on muuttunut syksyiseksi. Lintujen laulu on hiljentynyt ja tilalle on tullut korppien äänet ja palokärjen huuto. Aamulla korppi lensi taloni yli ja teki ilmassa voltin. Pyörähti lennossa ympäri tuosta vain, kuin paraskin taitolentäjä. Moista en ole koskaan nähnyt. Ihanat viisaat ja leikkisät korpit!

Mukavaa päivää teille kaikille!