Kukkuu taas kerran

No nyt blogin ulkoasu on ainakin siisti jos se ei nyt niin ainutkertaisen erityinen olekaan. Ei vain tekniset taidot riitä kummempaan. No, ehkä se on kuitenkin se sisältö, joka ihmisiä kiinnostaa. 

Vaikka itse kyllä tunnustaudun melkoiseksi esteetikoksi. Luen joitain blogeja lähinnä sen takia, koska ne on niin kauniisti toteutettu ja niissä on hienoja kuvia - ruotsalaiset bloggarit ovat tässä mielestäni erityisen taitavia. Toisaalta luen myös blogeja, joissa nämä ulkoasuasiat eivät ole ollenkaan keskeisiä, mutta teksti vie mennessään...

Piti leipoa teille norjalainen kakku, "Suksesskake", mutta siitä nyt ei tullut ihan suksess, niin jää esittelemättä :D. Sitäpaitsi kun sitä lusikalla raavin suoraan kakkuvuoasta, niin se oli niin (ällöttävän) makea, että pitänee etsiä toinen resepti jos sitä vielä yritän. Norjalaiset rakastavat kakkujaan ja leipovat mielellään, mutta nämä täkäläiset kakut ovat usein niin tolkuttoman makeita, että ainakin tällaisella suomalaisella hapannaamalla meinaa jäädä suu auki… 

Kuvat ovat viime tammikuulta, mutta koska tänään olisi tullut ihan samanlaisia kuvia, niin en vaivautunut ulos kameran kanssa. Lunta riittää siis edelleen.

Mukavaa viikonloppua!

Tappavan tasaista tammikuuta

Nämä kuvat on otettu jo helmikuun alussa 2012, eli ensimmäisenä talvenani täällä, mutta ne kuvaavat niin hyvin tammikuun syvintä olemusta, että kaivoin ne tuolta kuvien joukosta. Vähän mitäänsanomattoman väritöntä, valkoista, harmaata ja luonnossa hyvin, hyvin hiljaista. Pakanen muuttui tänään yhtäkkiä plusasteiksi ja lumet tulevat rymisten katoilta. Eläimien jäljet lumessa paljastavat, että metsässä on elämää - muuten kaikki vaikuttaa juuri nyt kovin kuolleelta. Jokin yksinäinen piipitys jostain pensaasta. Uuden vuoden euforia on ohi ja nyt vain odotellaan. Kunnes kevät syöksyy päälle ja yhtäkkiä tulee hirveä kiire.

Elämäkin on vähän mitäänsanomatonta. Pieni flunssa häiritsee edelleen ja tekee väsyneeksi. Kävin uudessa verikokeessa niiden kilpirauhasjuttujen takia ja sekin asia on mietityttänyt. Kaivoin esille vanhoja papereita ja huomasin, että arvot on olleet pielessä jo 2004. Lääkäri ei silloin reagoinut, enkä minä tajunnut… Olen ihmetellyt vain huippu-urheilijan pulssiani (alle 50), tosi matalaa ruuminlämpöä, laihduttamisen vaikeutta, huonoa muistia, keskittymisvaikeuksia, käheää ja voimatonta ääntä ja sitä, että hiussoljet on niin venyneet, että ovat muuttuneet liian isoiksi…. Tehnyt itselleni erilaisia kotidiagnooseja mutta en ole saanut itsestäni irti, että olisin mennyt lääkäriin. Eli älkää tehkö samaa virhettä, jos teillä on samalla tavalla outo olo. Älkääkä uskoko sitä ensimmäistä lääkäriä jos teitä ei oteta vakavasti.

Mutta ei pelkkää matalapainetta vaan kaikkea mukavaakin. Tänään tuli afrikkalainen djembe-rumpu postissa ja pääsin rummuttamaan :). Se on n i i n kivaa ja terapeuttista, suosittelen! Ja niille tutuille, jotka ehkä pyörittelevät päätään uudelle "harrastukselleni", niin tämä on taito, jota pääsen ehkä joskus käyttämään myös työssäni. Erinomaisen terapeuttista ja hyvää terapiaa monelle :). You tubesta löytyy paljon opetusvideoita. Rummutella voi vaikka ämpärin pohjaan, jos ei satu olemaan rumpua. Kokeilkaa ihmeessä.

Nyt nukkumaan, taas lipsahti uuden vuorokauden puolelle… Ja yritän saada tämän blogin ulkoasunkin tässä joskus korjattua kunnolliseksi.

lunta, lunta ja lunta

Ensin monta päivää lunta ja sitten tänään kahdenkymmenen asteen pakkanen. Kunnon talvi siis. Mutta toisaalta: tänään aurinko paistoi ensimmäistä kertaa ikkunan läpi kahvipöytään ja häikäisi silmiä. 

Tiistaina olin ystävieni luona ja innostuttiin rummuttamaan afrikkalaisilla rummuilla. Se oli niin kivaa, niin terapeuttista ja olin siinä sen verran näppärä ihan luonnostaan, että tilasin itselleni oman rummun :D. Afrikkalaisen djenben. Ja samalla sen nokkahuilun, jota olen myös suunnitellut monta vuotta. Niillä on hyvä alkaa musisoiminen kun laulaa en vielä oikein uskalla. Eli tämä kuulukoon siihen sarjaan "pelkojen kohtaaminen".

Työhuonekin alkaa olla kunnossa ja nyt en voi ainakaan moittia tilanpuutetta, jos en saa mitään tehtyä. Se on tällä hetkellä ainoa siisti paikka asunnossani, koska ne siitä nykyisestä työ- tai askartelu- tai harrastushuoneesta siirretyt tavarat ovat nyt täällä pitkin ja poikin…

Ja siitä aikaansaamattomuudesta vielä. Ehkä kyse ei olekaan pelkästä laiskuudesta ja heikosta luonteenlaadusta. Kävin lääkärissä ja kilpirauhasarvot olivat aika korkeat joten minulla on ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoiminta. Sinänsä ikävää, mutta toisaalta hyvä uutinen. Oireita kun on ollut jo vuosia, mutta laboratorioarvot ovat olleet aina siinä rajoilla, joten asialle ei ole tehty mitään. Mutta nyt arvot oli sen verran korkeat, että ilmeisesti sille jotain tehdään. Joten ehkäpä minä tästä kovinkin vielä reipastun. Ja laihdun. Mutta saa nähdä.

Kauniita talvipäiviä!

Kahden päivän matka menneisyyteen

Olen ihan pikkutytöstä lähtien ollut kiinnostunut perheemme historiasta. Kysellyt äidiltäni menneistä ja hän on myös kertonut. Turhanpäiväinen salailu ei ole onneksi kuulunut oman perheeni kulttuuriin, vaan traagisista ja ikävistäkin asioista on kerrottu rehellisesti. 

Koska tiedän sukulaisistani niin paljon, olen myös vaalinut vanhoja valokuvia. Kummityttöni pyysi laittamaan niitä digitaalisen muotoon ja minähän laitoin. Skannasin ja tallensin. Se vei täysin mukanaan. Näin itsekin ensimmäistä kertaa nuo pikkuruiset kuvat isossa koossa ja pystyin tunnistamaan henkilöt. Nauravat sisarukset onnellisina nuoruuden päivinään.

Mietin sukumme tarinoita ja sitä, miten tietyt tarinat ja kohtalot ovat toistaneet itseään sukupolvesta toiseen. Vahvat naiset ja petolliset miehet. Naiset, jotka eivät ole kuitenkaan olleet lopulta kovin onnellisia vahvuudessaan. Lähtökohdat aikoinaan melko vauraat, mutta hyvin harvoja "tavallisia" perheitä ja kestäviä liittoja. Levottomia sieluja.

Sama kohtalo tuntuu edelleen toistavan suvussamme itseään. Onkin tosi mielenkiintoista, joskin myös vähän surullista ja traagista huomata, miten kauaksi tämän kaiken juuret oikein menevätkään. Seitsemänteen polveen, sanotaan raamatussa. Nyt seitsemän polvea tunnettua historiaa alkaa olla täynnä, joten ehkä meidänkin sukumme tarina lopultakin muuttuu.

Mutta vaikka sukumme tarinoihin on kuulunut surua ja traagisia tapahtumia, niin myös paljon iloa ja naurua. Se välittyy noista kuvista paljon paremmin kuin ne ikävämmät tarinat. Ja sen naurun muistan lapsuudestanikin. Kuvan tytöt ovat muuten isotätejäni. 

Tunnetko sinä sukusi tarinan? Siihen kannattaa tutustua ja kysyä vanhemmilta polvilta niin kauan kuin se on mahdollista. Aivan liian usein ihmiset päätyvät sanomaan: "Olisi pitänyt joskus kysyä…". 

Tuntematon herkkä hurmuri

Näin tämän kasvin ensimmäisen kerran Plantasjenissa ennen joulua. Luulin ensin, että se on kuollut, mutta jotenkin se oli samalla niin hurmaava. Olen miettinyt sitä monta kertaa ja katunut, kun en silloin ostanut. Nyt törmäsin siihen uudestaan tuolla omassa lähikukkakaupassa, ja kun sitä ihailin, ystäväni osti sen minulle lahjaksi "kuskaamisesta" (olen ajanut häntä aina välillä fysioterapiaan). Ja tämä on niin hurmaavan herkkä! Olen aina pitänyt pienilehtisistä ja siroista kasveista, mutta tämä on kyllä kaikkein vaatimattomin... Kukkakauppias ei tiennyt (!!!) tämän nimeä, joten kun joku sen varmaan tietää, niin kertokaa :).

Ostin hortensiankin kun monet siitä niin pitävät, mutta ei ole edelleenkään oikein minun kasvini… Liian korea makuuni. Pioni taitaa olla ainoa isokukkainen ja korea kasvi, josta pidän. Nyt tuo hortensia on tuolla vähän verhojen takana, niin ei pistä niin silmään…

Vaatimattomuus kaunistaa kyllä kasveja ja sopivassa määrin myös ihmistä. Tai ehkä pikemminkin herkkyys. Ainakin omissa silmissäni. Mutta nämä ovat tietysti makuasioita :).

Aurinko armas!

Kuten eilen jo mainitsin, aurinko on palannut laaksoomme. Kävin tänään vierailulla tuolla naapuritilalla, siellä entisessä mökissäni. Laakso tekee tässä kahden kilometrin matkalla sellaisen mutkan, että päivän aurinkoinen aika on siellä paljon pidempi kuin täällä meillä. Välillä on ikävä tuota maisemaa ja tuota pihapiiriä!

Mutta kyllä täälläkin aurinko jo hetken pilkisti ja sai hevoslauman nuorison heittäytymään hangelle aurinkoa ottamaan - se on varma kevään merkki. 

Tänään taas muistin, miksi oikein asun täällä :).

Kukkuu :)

Tässä kävi vähän samalla tavalla kuin joulusiivouksen kanssa. Piti vähän ehostaa blogia, mutta päädyin tekemään niin isoja muutoksia, että taidot loppuivat kesken. Mutta periksihän en anna. Sitten tulikin flunssa ja muita kiireellisiä juttuja tielle, joten en ole alkua pidemmällä. Blogi on vain onnellisen sekaisin ja sekainen. Tulin kuitenkin ilmoittautumaan välillä, koska ne muut jutut vievät nyt sen verran aikaa, että tämän siivous vähän siirtyy. Niin kuin sen joulusiivouskin :).

Tänne on kuitenkin tullut reilusti lunta tässä välillä. Ollut kauniita lumisia päiviä ja pikkupakkanen. Hienoja kelejä. Valo lisääntyy jo selvästi. Yhtenä päivänä olin koirien kanssa umpihankikävelyllä tuolla pellolla ja tulin takaisin vasta viideltä. Eikä ollut säkkipimeää, hämärää ainoastaan! Sama aamulla, kun käyn ruokkimassa hevoset: taivaanrannassa alkaa sarastaa jo seitsemän jälkeen. 

Nyt ei muuta, nautitaan talvesta. Yritän saada tätä blogia vielä vähän ehompaan kuntoon. Kunhan ehdin. Yhtäkkiä on olevinaan hirveä kiire ja melkein stressi...

Kevään siemenet

Nyt se tuli - ensimmäinen siemenluettelo. Ja ulkona alkoi sataa vettä. Eli kevättä kohti mennään :). On vähän naurattanut, kun lukee muiden blogikirjoituksia. Aika moni on nimittäin laittanut ainakin jo sen sitruunan siemen multaan - niin kova on into päästä taas kylvämään, istuttamaan, hoitamaan ja kitkemään. Itse mietin vähän hämmentyneenä, että kuinkas tässä jo nyt pitäis kylvöhommia alkaa miettiä ja miksi pimeä aika tuntui niin lyhyeltä. Mutta se saattaa johtua siitä, että hain viimeiset kehäkukat ulkoa maljakkoon marraskuun 19. pvä eli puolitoista kuukautta sitten. Miettikää! No, se kovin talvi on todennäköisesti vielä edessä, mutta sormethan saa  multaan vaikka ulkona vielä paukkuisi pakkanen ja pyryttäisi lunta. 

Koska tiedän, että lukijoissani on aika monta puutarhaihmistä, niin vinkkinä tuo Impecta fröhandel. Ruotsalainen firma, jossa on tosi laaja valikoima kaikkea mielenkiintoista. Mm. paljon ekologisia siemeniä, vanhoja lääkekasveja, vanhoja kulttuurikasveja, pohjoismaisia villikukkia ja paljon, paljon muuta mielenkiintoista ja erikoistakin. Ja tilaukset tulee ainakin tänne Norjaan tosi nopeasti, usein parissa päivässä. Joten suosittelen lämpimästi. Firmalla on hyvät nettisivut, jotka löytyvät täältä. Ruotsinkieliset sivut, mutta kasveilla on toki latinankieliset nimet ja kuvat, joten ei kovin kummoista kielitaitoa tarvitse. Ja tämä mainos ei ollut maksettu - ihan vain haluan suositella hyvää ja mielenkiintoista siemenkauppaa.

Koska tuolla vesisateessa ei paljon kuutamosta pääse nauttimaan, voin toteuttaa sen yhden uudenvuodenpäätöksen, eli mennä ajoissa nukkumaan. Mikä on nukkuessa kun vatsa on täynnä lohisoppaa ja sade ropisee kattoon :).

Kuutamokävelyllä

En tehnyt uudenvuodenlupauksia, mutta olen tässä elämää pohdiskellessani tehnyt päätöksiä. Olen mm. päättänyt pelätä vähemmän ja seikkailla enemmän. Edes sellasisia pieniä seikkailuja. Asioita, jotka jättävät jäljen muistiin ja parhaimmillaan ikimuistoisen jäljen. 

Aloitin tänään ja lähdin keskiyön kuutamokävelylle tuonne pellolle ja joen rantaan. Vähän teki mieli tuossa pihalla kääntyä takaisin - oli sen verran maagista ja kummitustalomme synkän näköinen kuutamossa. Mutta onneksi voitin arkuuteni ja menin. Pakkaslumi narskui ja tuhannet pienet timantit heijastivat kuunvaloa. Siellä oli niin uskomattoman hienoa! 

Olen tehnyt tänään myös toisen päätöksen, ja päättänyt lopultakin, kolmen vuoden jälkeen, lukea järjestelmäkamerani ohjekirjan. Vähän noloa. Olen räpsinyt automaattiasetuksilla kuvia ymmärtämättä mistään mitään. Suunnitellut valokuvauskurssia. Mutta oli siis ihan fiksua aloittaa tuosta ohjekirjasta… Valokuvaus on nimittäin yksi niistä asioista, josta oikeasti nautin tosi paljon. 

Nämä kuutamokuvat otin kuitenkin ihan vain käsivaralla ja tavallisella pokkarilla. Ei nyt niin laadukkaita, mutta tunnelmallisia. Aika hienoja oikeastaan.

Ja kun olen nyt toteuttanut näitä muutamia päätöksiä, niin siinä samalla olen myös rikkonut yhden päätöksen. Eli sen, että menen ajoissa nukkumaan. Kello on taas puoli kaksi yöllä. Mutta kun keskiyön kuutamokävelyllä ei voi käydä ennen puolta yötä… Eikä tätä juttua olisi niin kiva kirjoittaa valoisan aikaan. Tunnelma kärsisi :).

Mutta huomenna sitten. 

Välikausisuklaat

Lännessä myrskyää ja idässä myrskyää, mutta täällä on kauniita, lähes keväisiä, aurinkoisia päiviä ja pikkupakkanen. Tänään aurinko ensimmäisen kerran pilkisti ihan vähän tuolta vuorten välistä ja kahvipannusta tuli jo varjo seinälle. Eli meidän vuoristokaamos alkaa olla ohi.

Pää on jostain syystä ihan tyhjä ja kirjoittaminen tuntuu tosi vaikealta. Mutta niin tuntuu puhuminenekin. Juuri tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla ihan vaan omien ajatustensa kanssa ja toivoa, että niistä syntyy jotain järkevää. Ihan hyvällä tuulella, mutta tuntuu, kuin tuo pääkopan kovalevy olisi uudenvuoden yönä tyhjennetty ja nyt pitäisi saada ajatuksen päästä taas kiinni. Kummallinen olo, mutta luotan, että tästä syntyy jotain hyvää.

Blogien valtavirrasta poiketen ja kaikkia laihdutusohjeita vastaan kapinoiden päätin laittaa tänne kuvan ja reseptin suklaaherkuista. Koska joulusiivouksenikin on edelleen kesken, niin vielä voi tehdä nameja. Vähän kuitenkin keveämpiä. Ainaki täältä Norjasta saa ostaa tuollaisia buffattuja riisejä ja kauranjyviä, eli siis riisistä ja kaurasta tehtyä popcornia. Saa niitä varmaan Suomestakin, en vain ole koskaan ajatellut. Ja niitä sitten pyöritellään tummassa suklaassa.

Muistatteko Ultra Bran laulun, jossa "yön viimeinen drinkki aamiaiseksi vaihtuu, lisäsin siihen kahvia"? Menen täällä vähän samalla filosofialla sekä siivouksen, että keventämisen kanssa. Joten kyllä se tästä sitten sujuvasti liukuu kevääksi. Joulusiivous muuttuu huomaamatta kevätsiivoukseksi ja joulunamit vähitellen sellerinvarsiksi. Eikö vain? Jos ei stressattu joulun kanssa, niin ei ainakaan tehdä sitä kevään kanssa. Ei ne mahdolliset uudenvuodenlupaukset pidä ainakaan stressaamalla. Itse en edes muistanut tehdä yhtään varsinaista lupausta kun mietin niitä suurempia linjoja :).

Ristopper

50 g voita

2 rkl kermaa

100 g tummaa suklaata

3 dl buffattua riisiä

Voi ja kerma sulatetaan kattilassa, sekaan sulatetaan paloiteltu suklaa. Sitten lisätään riisit ja sekoitetaan hyvin. Nostellaan lusikalla kikkareita leivinpaperin päälle (tai paperisiin karamellimuotteihin) ja viileään jähmettymään. Hyviä ovat. Ja kun niitä joutuu säilyttämään jääkaapissa, niin tulee hyötyliikuntaa kun niitä sieltä hakee yksi kerrallaan ;). 

Tein pienen kokeiluerän myös buffatulla kauralla ja valkoisella suklaalla. Oli vähän (aika paljon) makeampi versio, mutta hyvä sekin. Ja jos "terveellisempää" haluaa, niin monessa reseptissä voin tilalla on kookosöljyä. Itse en niin kookoksen mausta pidä, joten tämä voiversio sopi paremmin.