Tekstit

Marraskuun haaste; Portti

Kuva
Kerkesinpäs vielä  Kristiina K:n  marraskuun haasteeseen mukaan. Aiheena oli kuvata erilaisia portteja ja kun en nyt kierrokselle ehtinyt/päässyt, etsin vanhoista kuvista. Nämä kuvat ovat muutaman vuoden takaiselta reissultamme Suomessa ja Tampereen kirkkojen portteja. Nuorimmaisellamme oli silloin jokin kirkkojen bongausbuumi, joten kierrettiin sitten kirkkoja. Onneksi otin kuvia jykevistä rautaporteistakin. Eivät kovin kauniita, mutta onneksi kirkot ovat kauniita. Yksi kuva pitää laittaa meidän häistämme; kaaresta ja penkistä, jossa istuimme, kun meidät vihittiin. Voihan tämänkin ajatella olevan portti uuteen🥰❤️Oli TODELLA tuulinen päivä, että hyvä että edes nämä koristeet pysyivät seremonian loppuun asti. Edelleen jaksan ihastella tätä kaasoni tekemää luonnonkukka-asetelmaa, joka oli toisella portilla vastaanottamassa vieraita😍

Kesähuoneen Neulemyyjäiset

Kuva
Varmaankin lupasin laittaa kuvia ensimmäisista kesähuoneeni Neulemyyjäisistä tai sitten en luvannut, en nyt muista, mutta laitanpa kuitenkin ja vähän kertoilenkin tapahtumasta.😊 Olin valmistautunut myyjäisiin parisen viikkoa miettien ja suunnitellen ja tietysti kutoen ja kun menin läpi varastoani, minullahan olikin kertynyt aika paljon näitä sukkia ja lapasia. En olisi itse uskonutkaan;) Mies teki parit lyhtytelineet pihalle, tulosti mainoksia, jotka olin tehnyt ja ständihän minulla olikin jo ennestään. Myyjäisaamulle jäi sitten vain hyllyjen täyttäminen ja somistelu. Ystävä oli luvannut tulla lämmittämään glögit ja tarjoilemaan, kun kerran olin mainokseen laittanut, että glögiä tarjolla👌 Aika oli 10-16 ja ensimmäiset pari tuntia ei käynyt ketään. Eli jatkossa myyjäiset alkavat klo: 12.00. Sitten tuli glögia tarjoileva ystäväni, entinen avustajani ja yksi pitkäaikainen kaverini. No sitten tuli anoppikin piipahtamaan ja glögille😁Siinä vierähti tunti jos toinenkin mukavasti. Olisinko ...

Vuorossa miesten sukkia

Kuva
Minun piti tehdä parisen viikkoa ihan vain miesten sukkia urakalla, mutta jaksoin tehdä 11 päivää. Sitten piti jo aloittaa muuta tekemään😅 Olen siis varannut pöydän Jukkolanmäen Joulumyyjäisistä ja niitä varten täytyy nyt yrittää vähän tehtailla. Sitä ennen ajattelin pitää myös pienimuotoiset myyjäiset tässä kesähuoneessani jossain vaiheessa marraskuun alussa. Täytyyhän se nyt testata, miten soveltuu tällaiseen, kun myyjäisiäkin varten se tehtiin. Joka tapauksessa käsitöitäni varten. Tavoitteena minulla on ollut tässä koko ajan, että pystyisin elättämään itseni näillä käsitöitteni myynnillä. Tulipas jotenkin huonolla suomenkielellä tuo edellinen lause; mieli kiitää jo eteenpäin samalla kun kirjoitan, mutta ehkä tajusitte kuitenkin pointtini. Siis elättäisin niin, että en olisi enää riippuvainen Kelasta ja työmarkkinatuesta. Työmarkkinatuki ei ole montaa satasta kuukaudessa, mutta että sen summan tienaisi säännöllisesti käsitöillä joka kuukausi onkin sitten haastavaa. Varsinkin, kun su...

Kirjoneulelapasia ja vähän pipojakin

Kuva
Olen tässä nyt muutaman kuukauden ollut nuorimmaiseni jääkiekkojoukkueen rahastonhoitajana, parisen vuotta luokankin leirikoulun rahastonhoitajana. Vaikka pidänkin tästä hommasta ja siitä, että voi edes jossakin olla hyödyksi, huomaan että vointini ei oikein tykkää tästä. Monta päivää viikossa menee migreeniä pukatessa ja yleisessä oksettavassa olossa. Kun silmissä vilisee sahalaitakuviot eikä muutenkaan oikein tahdo nähdä, ei sitten oikein enää pysty muita laitteita katsoakaan. Vaikka yritän tehdä pienissä osissa ja vain vähän aikaa koneella, alkavat oireet kuitenkin. Mutta vielä en luovuta; buranaa nassuun ja nukkumaan sitten, kun ei vain pysty. Siihen nähden olen ihan siedettävän hyvin saanut näitä lapasia ja pipoja tehdyksi. Mutta enemmän olisi, jos ei niin monta päivää olisi mennyt hukkaan.  Miksi tätä nyt stressailen? No varasin pöydän Jukkolanmäen Navetanvintin Joulumyyjäisistä kolmeksi päivää ja pitäisihän sitä olla jotakin myytävääkin. Viime vuonna en jaksanut mennä tuonne...

Syyskuun haaste; Pehmeä

Kuva
Kristiina K:n blogin syyskuun haaste on aiheeltaan Pehmeä.  Täältä  pääsee tutustumaan asiaan paremmin. Valitsin muutaman erillä lailla miellettävän pehmeän ja ylemmässä kuvassa tietysti kissa on aika pehmeä. Olin tehnyt kissalle oman pehmeän pedin (taustalla), mutta kissa valitsikin meidän pehmeän mattomme nukkumapaikakseen😅 Toiseksi valitsin tämän pehmeäpaahtoisen kahvin, jota meilläkin juodaan. Pehmeä maultaan👍 Nyt olen kuunnellut äänikirjana Lilja Sigurdardottirin Aurora-dekkarisarjaa ja siinä lukija on todella pehmeä-ääninen. Oikein miellyttävä kuunnella👍

Sitä tekee, mitä pystyy

Kuva
Tässä on nyt takana tiukat kaksi viikkoa, oikeastaan koko kesä, kun en ole kunnolla pystynyt lukemaan blogejanne enkä niin tiiviisti pystynyt omaanikaan kirjoittamaan, mutta nyt toivottavasti pikkuhiljaa tähänkin tulee muutos. Olin tässä nyt pari viikkoa ilman avustajaa, kun avustajakin joutui etsimään lisätöitä ja lopulta päädyttiin siihen, että jatkaa minulla joka toinen viikko ja joka toinen on muissa töissä. Pärjäänkö? Se on pärjättävä, kun sijaista en saa. Mutta sattui, että viimeisen viikon teininikin oli kovassa flunssassa, joten sekin aiheutti lisähaasteita tähän arkieloon. Vielä viikonloppuna käynti ystävän 50-vuotispäivillä ja niinpä maanantaina sitten napsahti selkä ja nyt vähän vaikeampi olla ja oleskella. Mutta kuten sanotaan, ei hätä ole tämän näköinen, päädyin tähän, että eivät nämä kesäiset juhlat ja tapaamiset kuitenkaan välttämättä ole minun toimintakykyni rajoissa, kaikki kun ei aina ole toteutettavissa, vaikka niin toivoisi. Asiat täytyy miettiä uusiksi. Eilen sitte...

Lumotut-pitkät kirjoneulesukat

Kuva
Olin ajatellut aloitella jo syksyn neulomuksia, lapasia ja säärystimiä, tekemään, mutta sitten tuli inspis näihin pitkiin kirjoneulesukkiin. Nimi lähti taasen englanninkielisestä nimestä liikkeelle Enchanted=Lumottu ja niinpä näistä tuli Lumotut nimeltään. Jossakin vaiheessa työnimi muuttui mielessä Lumoukseksi, mutta onneksi ehdin sen muuttaa melko nopeasti, vaikka ohje olikin jo mennyt Lankajengiin, mutta oli pienellä vaivalla muutettavissa. Heini Perälä on nimittäin vähän aikaa sitten juuri suunnitellut Lumous-sukat enkä tietenkään halua kopioida samaa nimeä. Mutta on näiden ohjeidenkin nimeäminen eräänlainen aivoriihi ja työsavotta😅 No mutta, näissä Lumotut-sukissa halusin käyttää liilaa ja vaaleanpunaista ja tein sitten resorin sen verran pitkäksi, että riittää polven ylikin. Tein toisella värityksellä hieman syksyisemmät ja ihan normaalipituisella resorilla. Ohjeessa on silmukkamäärät molemmille resoripituuksille. Näitä sukkia vääntäessä tuli kyllä muutaman kerran mieleen, että ...