Näytetään tekstit, joissa on tunniste emaliesineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste emaliesineet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Kukkia ja emalia

 
Kesäisiä kuvia...
 
 
Helteisen päivän aamuna
 

 
Porkkanan kukkia, perunan kukkia ja oreganoa... unikko ja harakankelloja.
 

 
Kerrottu mummonpalsami
 

 
Vanha hylly tuo tunnelmaa saunan pesuhuoneeseen. Hyllyn päällä on kaksi pientä emalivatia, joista toisen löysin maasta syreenipuskaa istuttaessani. Kynttilälyhdyt näkyvät myös lauteille saunan lasioven läpi.


 
Sain vihdoin kiinnitettyä keittiöön kansitelineen, johon sain esille kirppiksiltä ja metalliroskiksesta löytämäni vanhat kannet.


 
Kerrottu petunia on aivan täynnä kukkia! Emalikulho ja vanha petroolikannu täydentävät asetelman.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syksyä ja tunnustus

Syksy on hyvää istutusaikaa. Minäkin innostuin istuttamaan mökille muutamia pihasyreenipensaita, kaksi mustaherukkaa ja kaksi pihajasmikepensasta. Kun kaivoin pihasyreenille istutuskuoppaa, lapio kalahti metalliin. Kuopasta löytyi pieni emalivati! Se on ihan puhki ruostunut, mutta kuvio on todella kaunis. Mitähän kaikkea tontille onkaan haudattu...

 
Lisään tämän vadin aarrekoelmaani... :)

 
Soihtunauhukset jaksavat jatkaa näyttävää kukintaansa. Tänään oli niin kylmä päivä, että vain yksi neitoperhonen oli ruokailemassa nauhuksissa, viikko sitten niissä pyöri vielä toistakymmentä perhosta; neito-, sitruuna ja nokkosperhosia.
 
 
Nauhusten vieressä tuoksumiekkaliljat lopettelevat kukintaansa. Ne levittävät vieläkin vienoa parfyymin tuoksua ilmaan.
 
 
Portaiden pielessä daalia ja köynnöskrassi ilahduttavat kirkkailla väreillään.

 
Krassi on valloittanut kaivonrenkaankin kokonaan, ruusuliisa vain pilkistelee krassin versojen lomasta.

 
Leijonankita kukkii näin herkullisen värisenä kivikkopenkin reunassa.
 
 
Idänunikko on mennyt sekaisin vuodenajoissa. Kylvin nämä unikot viime kesänä ja istutin ne kukkapenkkiin vuosi sitten. Odottelin kukintaa alkukesällä, mutta unikko on päättänyt kukkia vasta nyt. Siltä taitaa kyllä loppua kesä kesken...

 
Järvi on jo syksyisen näköinen.
 
Sain Katjalta aivan ihanan tunnustuksen. Kiitos Katja!!! Hänen tyttärensä on maalannut tunnustuksen kuvan.
 
 
 
Olen saanut kaksi uutta lukijaa. Tervetuloa Beate ja Helka! Kaunista syysviikkoa sivullani vieraileville!
 
 
 

maanantai 6. helmikuuta 2012

Ihanat emalit!

Mikä näissä emaliesineissä oikein kiehtoo? Värien syvyys, kuvioiden villi herkkyys, hellyyttävän lommoiset kyljet? Jo lapsena muistan ihailleeni emalivadin ruusukuviota, silloin emaliesineet olivatkin ihan jokapäiväisiä käyttöesineitä. Kirppikseltä on tarttunut sitten myöhemmin näitä nostalgisia esineitä mukaan. Tässä muutamia:



Vati on niin soma, että se oli pakko ostaa kirppikseltä, vaikka siinä on pieni reikä. Se pienikokoinen, halkaisija vain 23 cm.



Riikinkukkokulho toimii meillä sipuliastiana.



Sinivalkoiset emalit ovat sairaalatarvikkeita. Tuollainen on ollut siis se alkuperäinen nokkamuki!


Tähän kahvipannuun liittyy tarina. Se on mummoni vanha pannu. Se oli kerran mukana marjastusretkellä ja "nokipannukahvit" olivat juuri kiehumassa nuotiolla, kun hirvi juoksi nuotion läpi ja potkaisi kannun kanervikkoon. Pohjaan tuli iso lommo. Lommon kohdalle on myöhemmin tullut reikä, eli nykyään tämä on vain rakas koriste-esine.

Hyvää viikkoa kaikille sivuillani vieraileville ja tervetuloa uudet lukijat!