Näytetään tekstit, joissa on tunniste arvonta. Näytä kaikki tekstit

Arvonnan voittaja ja gallupin satoa

Edellisessä postauksessa haastoin teidät vastaamaan pariin kysymykseen koskien puutarhalehtiä.
 Halusin tietää luetko puutarhalehden yleensä kannesta kanteen vai selailetko sieltä täältä pääasiassa kuvia katsellen?
Toiseksi kyselin parasta ohjetta minkä olet lehdistä saanut tai parasta ideaa jonka olet toteuttanut? 

Aikalailla puolet vastaajista lukee lehdet kannesta kanteen ja palaa juttuihin vielä myöhemminkin. Toinen puoli selailee ja syventyy itseään sillä hetkellä kiinnostaviin juttuihin. Itse kuulun ehkä ennemmin tuohon jälkimmäiseen puoliskoon. Palaan kyllä selailemaan lehtiä usein myöhemminkin, varsinkin jos muistan nähneeni jossain lehdessä jonkin kivan idean tai hyödyllisen tiedon. 


Parasta ideaa tai ohjetta olikin monen vaikea nimetä. Kaupunkilaistyttö ja Tintti olivat saaneet kasvatuslaatikko ideat lehdestä. Sieltä varmaan idea omiinikin alunperin lähti. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että lehdistä saa hyviä ideoita ja niitä on mukava katsella. Harvoin jokin idea siirtyy suoraan sellaisenaan omaan pihaan vaan se tulee jalostettua jollainlailla kuten Teijallakin, että omaleimaisuus pihassa säilyy. Keijunkukkanen on saanut lehdistä hyödyllistä tietoa mm. kasvilajeista ja -lajikkeista. Näin varmasti moni muukin harrastaja! 

Lehtien lisäksi hyviksi inspiraation lähteiksi koettiin puutarhaohjelmat kuten englantilainen Rakkaudesta Puutarhaan sekä kotimainen Puutarhaunelmia.  Itse tillotan keväällä kaikki mahdolliset aiheeseen liittyvät ohjelmat kun puutarhainnostus heräilee. Aina niistä jää jotain muhimaan tuonne takaraivoon 😅 Myös Pinterest mainittiin hyvänä kanavana ammentaa ideoita. Se on kyllä totta. Sinne kun menet selailemaan niin sinne jäät! 

Tällä kertaa arvonta suoritettiin tyttären avustuksella ja onnetar suosi sinua Teija! Laitanpa sinulle postia tulemaan niin pääset lueskelemaan tuota Gardener´s World -lehteä 😊

 Pihalla ei ole minun toimesta tapahtunut nyt viikkoon mitään. Työt vie kaikki mehut tällä hetkellä, mutta kyllä se tästä taas kun pääsee kiinni rutiineihin. Pari uutta kasvihankintaa olen tehnyt, mutta niistä vähän myöhemmin tarkemmin. Nyt otan sukan kutimen käteeni ja lähden katsomaan kisoja. Heipparallaa!


Puutarhalehdet inspiraation lähteenä ja arvonta!

Puutarhalehdet ovat yksi suurimmista inspiraation lähteistä kun mietin tai suunnittelen jotain uutta. Eikä aina tarvitse olla edes suunnittelemassa kun jokin mukava idea tulee vastaan lehden sivuilla. Innostuksen alkutaipaleilla tilasin Kotipuutarha -lehden ja sen tilaus jatkuikin useamman vuoden. Minulle on tullut myös OmaPiha - ja ViherPiha-lehdet, näistä jälkimmäinen viime vuoteen saakka. Kaikkiin olen ollut ihan tyytyväinen ja jokaisesta olen saanut hyviä vinkkejä sekä todella hyödyllistä tietoa mm. kasvatusohjeita ja lajiketietoutta. 

Irtonumeroita olen ostanut puolestaan ulkomaisista lehdistä. Osa on jo vanhoja, mutta niin vain niistäkin löytyy muka jotain uutta joka selaamiskerralla! Nämä ovat niitä aarteita, joita tuskin hävitän koskaan, sillä asiat näissä eivät vanhene. 





Keväällä kun puutarhakuume alkoi hiljalleen nousta, tutkailin eri lehtivaihtoehtoja. Täällä blogistaniassakin vilahteli muutamia päivityksiä ulkomaisista lehdistä, joten päädyin sitten tutkimaan niitä minäkin. Aikani vertailtuani eri lehtien sisältöjä päädyin tilaamaan maaliskuussa englantilaisen Gardener´s World -lehden.  Odotus on ollut melkein sietämätön kunnes muutaman sähköpostikirjeenvaihdon jälkeen ensimmäinen lehti saapui viikko sitten! 







Mikäli olette seuranneet BBC:n Gardener´s World -puutarhaohjelmaa niin tässä lehdessä esiintyvätkin ovat tuttuja. Monty ja Alan ovat molemmat suosikkejani♥

Ensimmäisen saamani lehden perusteella olen tyytyväinen valintaani. Tätä ihanuutta on tiedossa vielä 11 numeron verran :) 
 Ja jotta sinullakin olisi mahdollisuus tutustua tähän lehteen ja muodostaa oma mielipiteesi niin laitetaanpa pystyyn arvonta! 
 Vastaamalla seuraaviin kahteen kysymykseen olet mukana Gardener´s World heinäkuun numeron arvonnassa, sillä minulle toimitettiin 2 kpl kyseistä lehteä. 

1. Luetko puutarhalehden kannesta kanteen vai sieltä täältä pääasiassa kuvat katsellen? 
2. Hyödyllisin ohje minkä olet lehdestä saanut tai paras idea jonka olet toteuttanut omalla pihallasi/parvekkeellasi?

Aikaa vastailla ja osallistua lauantaihin 5.8. saakka. 

En edellytä lukijana olemista, mutta laitathan yhteystietosi kommenttikenttään, jotta lehti tulee myös perille. Kaikki osallistuvat tuolla yhdellä kommentoinnilla eli yhdellä arvalla. Jään innolla odottamaan vastauksianne!

ONNEA ARVONTAAN JOKAISELLE TASAPUOLISESTI!
 

Gallupin tulos ja arvontavoitto

Edellisen postauksen aiheena oli blogin sisältö ja kysyin siihen teidän mielipidettänne myös. Yksimielisesti oltiin sitä mieltä, että kyllä tänne mahtuu mukaan myös käsitöistä ja muistakin asioista juttua :)

Siihen suuntaan olinkin ajatellut blogia viedä kun ainakaan itse en saa ympäri vuoden juttua pelkästään puutarhasta. Toinen vaihtoehto toki olisi se, että blogi nukkuisi talviunta ja heräilisi sitten keväällä luonnon kanssa yhtäaikaa. Se taas ei sovi minulle kun tämä on yksi tärkeä henkireikä työn vastapainona! 
Siispä jatkossa talvisin käsitöitä tai jotain muuta ja kevät-kesä paneudutaan puutarhan puolen asioihin :)

Ja mitä tuohon arvontaan tulee niin siinähän kävi näin:


Vaahteranlehden Leenalle menee siemenpussukat, onnea Leena! Olen sinuun yhteydessä.

Tällä polkaistaan tämä viikko käyntiin. Meillä lauhtui ja tänään oli jo +5 astetta. Mukavan leppoisalta ilma tuntui ja kuulemma aurinkokin päivällä paisteli. Tästä sitä mennään kuulkaa kovaa kyytiä kohti kevättä! Ihanaa! 

Mukavaa helmikuun puoliväliä! 

 

Rauhallista Joulunaikaa ♥

Kiire alkaa hiljalleen hellittää. Tämä päivä vielä hieman aikataulutettu menemisten suhteen, mutta huomenna en kotoa liikahdakaan! 
Kaksi nuorimmaista oli eilen tehneet joulusiivouksen sillä aikaa kun me vanhemmat olimme vielä töissä. Oli ihan parasta tulla siistiin kotiin ♥

Meillä sisällä on jouluisempaa kuin koskaan ennen. En tiedä mistä johtuu, mutta tänä vuonna olen innostunut vähän kaikenlaisesta käsillä tekemisestä. Alkuviikosta sain valmiiksi suodatinpusseista askartelemani ruusukranssin. Lisäsin siihen vielä led-valonauhaa niin on tunnelmavalonakin. 


Blogini arvonnassa onni suosi Maatuskaa, Onnea sinulle! Laitatko yhteystietosi tuohon sivupalkissa olevaan sähköpostiini niin laitan paketin tulemaan ensi viikolla :)

Oikein rentouttavaa ja rauhallista joulunaikaa teille jokaiselle! 

 
 

ARVONTA!

Lupailin jonkin aikaa sitten laittaa käyntiin arvonnan mikäli 60 lukijaa täyttyy. No eipä siinä kauan nokka tuhissut kun tavoitteeseen päästiin ja yhdellä ylikin!
Homma menee näin:

Koska ehto arvonnalle oli tietyn lukijamäärän täyttyminen, on tämä arvonta pelkästään lukijoille. Eli olemalla blogini lukija ja kommentoimalla saat yhden arvan jolla voit osallistua arvontaan. Kommentit voisivat liittyä ensi kevään puutarhasuunnitelmiin. Ja lukijaksi liittyminen arvonnan aikana on sallittua 😉

Aikaa osallistua arvontaan on koko alkava viikko eli sunnuntaihin 18.12. saakka. 

Ja sitten se palkinto:


 ♥ kaksi ruusuista kangaskassia 26*28cm
 ♥ sisustustarra "HOME is where our story begins" 
♥ kaksi sisustussydäntä
♥ Tähtililjan siemeniä syksyn 2016 satoa
 
Kangaskassit ja sydämet olen itse ommellut ja siemenet on omasta puutarhasta syksyllä kerätty. Tarra on ainoa ostettu juttu.

Jos tällainen maalaisromanttinen setti kiinnostaa niin ei muuta kuin kommentoimaan ! 
 

Arvonta tulossa....

Pari päivää ehti maisema näyttää aika lohduttoman synkältä ja pimeältä. Pakko oli viritellä pensaisiin jo valoköynnökset hieman piristämään pihan ilmettä. Onneksi puolen viikon maissa sateli taas lunta ja viime yön aikana olikin tullut reippaat 15 cm. Aamulla sai tehdä ekat kunnon lumityöt tälle talvelle. Tai mies ne teki, minä loikoilin vielä sängyssä. Nautin siitä kun saan rauhassa viikonloppuaamuina heräillä. Myöhään en osaa nukkua, mutta ylösnousun kiireettömyys on se juttu!


Lähestyvä joulunaika on pitänyt minutkin kiireisenä sekä töissä että kotirintamalla. Kaikenlaisia lahjajuttuja on pitänyt näpertää ja uusia ideoita pulpahtelee vastaan jatkuvalla syötöllä! Nytkin on virkkausta, askartelua ja ompeluksia kesken yhtäaikaa. Jatkan aina sitä mikä kulloinkin eniten polttelee. 


Se ainoa ostamani kukkasipuli pussi jäi sitten tuohon kodinhoitohuoneen pöydälle. Välillä olen sitä pyöritellyt, että onko lähtenyt kasvuun, mutta toistaiseksi piikkejä ei näy. Purkkiin ne kai pitäisi jo kovaa kyytiä saada ja viedä tuonne varastoon. Mutta kun laiska. 

 Sen verran ajattelin kyllä reipastua, että laitan arvonnan tänne blogiin heti kun 60 lukijaa on kasassa. Ei ole siis paljosta kiinni 😉

Olen viimeaikoina askarrellut ja ommellut kaikenlaisia sisustusjuttuja, joten palkinnotkin saattavat osittain liittyä siihen maailmaan. Jos kiinnostuit niin kannattaa pysyä kuulolla! 

Pirtsakkaa viikonlopun jatkoa Sinulle!
 

Onnenpotku!

Tänään posti toi erittäin mieluisan kirjeen. Lähettäjänä oli Kotipuutarha -lehti. Kirje sisälsi 20 pussia eri vihannesten ja juuresten siemeniä! Osallistuin Kanelia ja kardemummaa- blogissa arvontaan, jossa arvottiin 3 tällaista pakettia. Minä, joka en koskaan voita missään mitään, voitin sitten yhden näistä paketeista. Voi sitä ilon päivää! 


 Paketissa oli seuraavat siemenet:

avomaankurkku ´Diamant F1 Hybrid´
retiisi ´Red Head´
lehtimangoldi ´Fantasy´
jäävuorisalaatti ´Antarctica´
pikkubasilika ´Aristotele´
retiisi ´Dragon F1 Hybrid´
kurpitsa ´Hooligan´
kesäkurpitsa ´Patio Star F1 Hybrid´
porkkana ´Caracas´
munakoiso ´Patio Mixed F1 Hybrid`
palsternakka `Albion F1 Hybrid
porkkana `Yellowstone`
krassikanankaali 
parsakaali `Belstar F1 Hybrid`
ruotiselleri `Victoria F1 Hybrid`
maissi `Mirai 003 F1 Hybrid`
salaatinlehtisekoite `Speedy Mix`
porkkana `Purple Haze F1 Hybrid`
bataviasalaatti `Lettony`
nauris `Sweetbell F1 Hybrid`

Huh huh! Olipas siinä monenlaista, osa ei niin tuttuja kasviksia. Keltaista ja violettia porkkanaa pitää ainakin kokeilla. Retiisiä ja palsternakkaa myös ehtisi vielä. Ja salaatithan ehtii kyllä.  Ihan kaikkia ei pääse tänä vuonna kokeilemaan, kun esikasvatuksen kanssa ollaan jo auttamattomasti myöhässä. Onneksi aika monta näistä ehtii vielä kasvattaa. Jos nimittäin löytyy tilaa...
Mullahan kasvimaan virkaa toimittaa vain nuo kaksi kasvulaatikkoa, jotka viime keväänä rakennettiin tuohon kasvihuoneen kylkeen. Eihän niihin kauhean paljon kerralla mahdu.

Jotta kasvimaan laajennusta...) 
 


Kevätarvonta suoritettu!

No niin! Nyt on arvonta suoritettu ja voittajat selvillä. Osallistujien nimet kirjoitin ihan käsipelillä paperille ja tytär toimi onnettarena. 



 1. Hyötytarhurin hemmottelupaketin saa: 

Ryytimaan Minna

2. Kukkatarhurin hemmottelupaketin saa: 

 
Beate56

Lämpimät onnittelut molemmille ja kiitos kaikille osallistujille! 

Voittajat laittakaahan yhteystietonne tuossa sivupalkissa olevaan sähköpostiosoitteeseen niin pääsen postittelemaan voittonne.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille puutarhaystäville!

Tänään kylvin....

Mikä ihana keväinen päivä tänään onkaan ollut!
Oli ihan pakko lähteä pihalle edes muka tekemään jotain. Monenlaista pientä sainkin aikaiseksi. 
Hain viimeinkin terassihortensia ruukut varastosta, jossa talven viettivät ja purkitin ne uuteen multaan. Elämän merkkejä ei vielä ollut näkyvissä, mutta toivottavasti niitä tulee. 
Siivoilin portaalta kanervaruukkuja pois ja toin tilalle vähän keväisempää asetelmaa. 


Kävin hakemassa myös läheisestä metsästä mustikanvarpuja maljakkoon. Ovat niin nättejä kun tulevat hiirenkorvalle. 

Eilen koulin kiinanasteri Bridesmaidsin isompiin ruukkuihin. Jätin vielä kaksi tainta/ruukku.



  Kasvualustana käytän ensimmäistä kertaa Novarbon Ruukutusmultaa, joka on rahkaturveseos. Erittäin ilmavaa ja pitää hyvin kosteutta. Olen sekoittanut joukkoon myös perliittiä, jotta kasvualusta pysyy kuohkeana.
 Tuolla luottopuutarhallani Piha ja Puutarha Ahvenjärvi (en mainosta tätä siksi että itse jotenkin hyötyisin. Tykkään asioida täällä, koska henkilökunta on ammattilaisia ja heiltä saa aina hyvät ohjeet ja vinkit! ) tätä suositeltiin ja aion kyllä käyttää jatkossakin. Hinta oli kuuden euron kieppeillä tuolla 50 litran säkillä. 


Samaiselta puutarhalta kävin eilen hakemassa tomaatinsiemeniä. Ostin avomaan pensastomaatti The Amateur - ja avomaa tomaatti Tanskan vienti Bonner Beste -siemenet. Näiden tarpeellisten lisäksi mukaan lähti kasvihuonekurkun siemeniä. Lajikenimi herätti hilpeyttä ostettaessa sekä myöhemmin kotona: Paska F1. Nimestään huolimatta on kuulemma todella hyvänmakuinen kurkku! 

Lajikenimi jäi sopivasti tuohon salamavalon alle!
Innostuinpa vielä kylvämään suippopaprikan ja tsinniankin siemenet. Tuon paprikan siemenet keräsin ihan ostopaprikasta tässä alkuvuodesta. Katsotaan onnistuuko kasvattaminen. 
Tsinniakin on ollut mulle varsinainen akilleen kantapää tähän asti. Pitäisi olla idioottivarma kasvatettava, mutta minäpä olen onnistunut senkin aiemmin ryssimään. Hakkaanko nyt sitten päätä seinään vai mitä, mutta yritetään vielä kerran!


Ensimmäistä kertaa kokeilin näitä tällaisia taimipotteja. Nämä on puolitettuja wc-paperirullia. Ovat pohjasta auki kun en jaksanut alkaa taittelemaan niille pohjaa. Pääseepä kasteluvesi suoraan sinne minne pitääkin. 
Meidän ruokakaupasta raahasin tuollaisia mustia muovikaukaloita kun olivat roskiin menossa. Mulla iski heti idealla ja pelastin ne uusiokäyttöön. 

Ulkokierroksella nappasin pari kuvaa vauvalan asukeista. Tuon vauvalan perustin viime syksynä kasvihuoneen taakse lavakauluksiin. Siellä asustelee mm. aika liuta siemenestä viime kesänä kasvatettuja akileijoja. Hyvin näyttivät talvesta selvinneen.

Aquilegia vulgaris Pom-Pom´s mix

Aquilegia viridiflora Chocolate Soldier
Tulipas tähän paljon tarinaa tälläkertaa. 
Muistakaahan että Satupuutarhan Kevätarvontaan ehtii vielä osallistua torstaihin 10.4. saakka. 
Moni onkin jo osallistunut ja uusia lukijoitakin liittynyt joukkoon. Tervetuloa! Tuntuu todella mukavalta lukea teidän kommentteja :)

Nyt toivottelen oikein ihanaa ja toivottavasti jo keväisen aurinkoista alkavaa viikkoa teille kaikille!

Kevätarvonta!

Pari bloggausta sitten lupailin, että järjestän Satupuutarhan historiassa ensimmäisen arvonnan. Tässäpä se tulee. 


Säännöt ovat seuraavanlaiset:

Kommentoimalla saat yhden arvan.
Kommentoimalla ja lukijana saat kaksi arpaa. 
Kommentoimalla, lukijana ja vielä linkittämällä arvontakuvan blogiisi olet oikeutettu kolmeen arpaan.

Palkintoja on kaksi vaihtoehtoa. Kerro kommentissa kumpi paketti sinua enemmän kiinnostaa ja olet sen arvonnassa mukana. 

1. Hyötytarhurin hemmottelupaketti

* koristesanko esim. kynttilälle
* pienoispuutarhatyökalut
* Puutarhurin saippua 
* tilli, australialainen lehtisalaatti, oregano, persilja ja basilika siemenpussit

2. Kukkatarhurin hemmottelupaketti

* koristesanko esim. kynttilälle
* Oriflamen You Dazzle- sarjan suihkusaippua, käsivoide ja palasaippua (kukkaistuoksu kuten asiaan kuuluu)
* siemenpussit tähkälaventeli ja torvikukka Burlesque
* oman puutarhan siemeniä akileijat Chocolate Soldier, Nora Barlow ja Blackcurrant Ice sekä karmiininpunainen kiinanpioni

 Kaikki palkinnot ovat omakustanteisia, joten sponsoreita ei näissä ole. 

Arvonta-aika on 10.4. saakka. Onnea matkaan!