Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

Pihan syyssiivousta

 Onpas taas ollut pitkä blogitauko! Tuntuu, ettei muka ehdi koskaan koneen ääreen. Totuushan on, että kyllä ehtisi. Sitä vaan keksii aina jotain muka tärkeämpää, vaikka tämä blogi oli itselle aiemmin todella tärkeä. Olen aina tykännyt kirjoittaa, mutta jotenkin tämä nykyajan kiireinen elämäntahti imaisee mukaansa. Koitan nyt elvyttää sekä blogia, että itselleni tärkeää kirjoittamista. 

Tänään oli pihan ja kasvihuoneen siivouspäivä, joka kylläkin jatkuu huomenna kun ei päivän aikana kaikkea ehdi tehdä. Eikä oikein jaksakaan. 

Siivoilin kesäkukka-amppelit viimeinkin pois, vaikka pelargoniat kukkivat vielä ihan täysillä. Viimeöinen pakkanen ei juurikaan ollut niitä puraissut. 




Muratit olivat tuplanneet kokonsa kesän aikana. Niitäkään ei ollut pakkaset haitanneet ollenkaan. Ruukutin niistä osan ja toin sisälle talvehtimaan. Osan kaivoin kohopenkkiin toivoen, että menisivät siellä talven yli. 




Pelargoniat päätin säästää kaikki. Leikkasin niitä reilusti ja poistin kaikki kukinnot. Istutin ne uuteen multaan ja toin sisälle kattoikkunoiden alle talveksi. Nämä oli niin komeana koko kesän, että olisi kiva jos saisi samat istutella myös ensi keväänä.



Vielä pitäisi japaninvaahterat siirtää varastoon talveksi. Ne alkaa olla jo niin isot, että tilan kanssa on jo vähän ahdasta. Mietinkin, että uskaltaisikohan niitä tähän aikaan vähän leikata? 

Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle ♥ 


Syksyn puuhasteluja ja hämärähommia

 Kylläpä syksy on mennyt nopeasti ja kohta saa huudella heipat lokakuullekin! Pihalla alkaa melkein kaikki hommat olla tehtynä. Vielä jänisverkot paikoilleen ja allaspumppu ylös niin sitten jäädään odottelemaan talven tuloa. Tosin ilmat lämpeni täksi viikoksi ja luvattiin jatkuvan vielä ensi viikollekin. Eipä se toisaalta haittaa yhtään. 

Kuun alkupuolella jo nostin daalian juurakot ylös kun ensimmäiset yöpakkaset tulivat. Ne saivat ensin kuivahtaa kasvihuoneessa, jotta sain ravisteltua liiat mullat pois. Kietaisin ne paksuun kerrokseen sanomalehteä ja nostelin viileään ja pimeään. Toivottavasti tällä konstilla saan näistä nauttia myös ensi kesänä. 

 


Syyskuun alkupuolella jo ostin kukkasipuleita kun ensimmäiset tulivat kauppoihin. Hankkijalta löysin tuota marhanliljaa jota olen jo kauan himoinnut. Lisäksi mukaan lähti jättipussi helmililjoja sekä ´Ice Follies´ narsisseja. Pikkuiirikset sekä ´Sweet Desire´narsissit puolestaan kotiutin Lidlistä. 



Penkkiin istutin ainoastaan tuon marhanliljan ja muut suunnittelin laittavani ruukkuihin. Eilen illalla sitten viimein sain aikaiseksi lähteä istutuspuuhiin. 

Ulkonahan oli oikeasti jo pimeä, mutta tarkoitus oli upottaa ruukut sipuleineen tuonne kasvihuoneen istutusaltaisiin. Onneksi siellä on tuo ledvaloketju, joka antaa ihan hyvän valon työskennellä. 



Siinäpä ne nyt on nätisti rivissä odottamassa ensi kevättä. Toivon kyllä kovasti, että saisin nämä onnistumaan! Haaveena olisi nostella nämä sitten keväällä kaunistamaan tätä kasvihuoneen edustaa. 



Kuluneena kesänä jäi leikkokukkien hyödyntäminenkin ihan nollatasolle. Niinpä yhtenä viikonloppuna kävin poimimassa loput kukkivat pihalta ja kokeilin niistä saada vielä jonkinlaisen asetelman tehtyä. Ja saihan niistä :)




Tänäkin syksynä villiviini puki ylleen upean syysvärin. Tosin en muista oliko viime vuonna ihan näin punainen, mutta kaunista katseltavaa se oli joka tapauksessa. Ensimmäisten yöpakkasten myötä lehdet sitten tipahtivat oikeastaan kerralla kaikki. Se oli aika hassua, sillä en muista niin käyneen ennen.



Tällaisia puuhia tällä kertaa. Kivaa lokakuun viimeistä viikkoa sinulle!

Sadonkorjuu

 Tänä kesänä kasvihuoneessa kasvoi hyötykasveista vain tomaattia ja kurkkua. Tomaatin taimet ostin valmiina puutarhalta, mutta kurkut kasvattelin itse. Kylvin 6 siementä, joista 3 iti ja se oli juuri sopivasti tilaan nähden. 



Mikään supersato ei kurkuista tullut, mutta ihan kohtalainen. Käytin salaattiin ja leivälle sitä mukaa kun niitä kypsyi. Säilömään asti ei kuitenkaan kurkkuja päässyt. 




Tomaateista kirsikkatomaatti jopa ennätti osittain kypsyä jo loppukesästä ja salaattiin sai useamman tertun jo napsia. 




Omenasadosta kerroinkin jo aiemmin, että se oli runsas. Siitä tehtiin mehua, hilloa, omenapaistosta ja -piirakkaa.




Keväällä hankitut kirsikkapuut tekivät molemmat kovasti jo hedelmää ja kun muuta ei keksitty niin tehtiin hilloa. Vielä sato jäi pieneksi ja hilloakin tuli vain purkillinen, mutta hyvä alku sekin on! 





Meillä kasvaa kolme herukkapensasta: punainen, valkoinen ja musta. Valkoiset syötiin suoraan pensaasta ja punaisilla oli edessä sama kohtalo. Rastaat ehti kuitenkin ennen isäntäväkeä ja puhdistivat koko punaisten pensaan! Onneksi oltiin jonkin verran ehditty niitäkin syödä. Mustat poimin kaikki talteen ja niistä keitettiin hilloa. Se on herkkua kanaruokien kanssa! 




Zilga tekee rypäleitä jo kolmatta kesää. Sen kasvupaikka on muuten varmasti ihan hyvä, mutta ruusut ja villiviinit vieressä tahtovat peittää sen. Ulkosalla siis kasvaa, pergolan kyljessä. Tämän kanssa ei oikein voi sadosta puhua kun rypäleetkin jäävät todella pieniksi. Toisaalta niiden ilmestyminen on ollut aina pieni ihme itselle. Ehkä laitan toisen ensi keväänä kasvamaan kasvihuoneeseen. Jospa satonäkymät olisivat silloin hieman valoisammat.




Perunaakin meillä oli kymmenkunta vartta, mutta ne on jo syöty parempiin suihin! Sipulit nostin viikko sitten, sekä ihan muutaman porkkanan. Punajuurtakin kylvin, mutta sen kanssa ei onnistanut. Täytyy kokeilla ensi vuonna uudestaan.

Mitenkäs sulla meni satokausi? 

Syksyn kukkasipulit

Tänä syksynä olen käynyt vähän hitaalla kukkasipulien hankinnan suhteen. Kauppareissulla huomasin, että Prismasta lähes kaikki oli jo myyty loppuun ja muualla en asiasta tehden ole käynyt. Torstaina Lidliin tuli sipulit myyntiin ja sinne ennätin vasta illalla. Reissu ei ollut turha vaan repullisen ostin. Olin nimittäin "pääntuuletuslenkillä" ja kohde oli mitä parhain tuohon tarkoitukseen! 

Etukäteissuunnitelmaa ei ollut, joten valitsin ihan fiiliksen perusteella. Tuohon uuteen Kirsikkapuupenkkiin nämä kaikki Lidlin sipulit olisi tulossa. Muualle ei taida enää mahtuakaan...

Nämä ripsureunaiset "Green Wave" tulppaanit sekä samantyyliset "Nightrider" tulput, ilman ripsuja olivat niin kivannäköisiä, että mukaan lähtivät. Samaan värimaailmaan vielä hyasinttimix.




Toinen väripaletti on punaista ja valkoista. Jännä, miten ajatus kulkee, sillä kotona vasta hoksasin, että tänä vuonna mennään tulppaaneilla. No, muutama hyasintti joukossa, muttei esimerkiksi narsisseja ollenkaan. Tosin niitä ei montaa pussia tainnut olla edes jäljellä.

 





 

Eiköhän näillä pärjätä tämä syksy ja ensi kevät! Oletko jo sipulit hankkinut ja teitkö hyviä löytöjä?  

Puutarhan syystyöt - ajankohtaista nyt

Kasvukausi alkaa olla ohi ja kotipuutarhurin virta vähissä. Vielä on kuitenkin vähän rutistettava ja tehtävä viimeiset syystyöt jotta lepokausi voi alkaa. 



  • Nurmikkoa kannattaa leikata vielä syksylläkin mikäli se kasvaa. Leikkaa kuitenkin vähän kerrallaan. Leikkuujätteen voi jättää nurmikolle lierojen ravinnoksi
  •  Haravoi maltilla. Yksittäiset lehdet kannattaa jättää haravoimatta, sillä maatuessaan ne ravitsevat nurmikkoa. Paksut lehtikerrokset kannattaa haravoida pois tai levittää isommalle alalle. Tällöin ne eivät vahingoita nurmikkoa.  
  •  Suojaa puuvartiset kasvit jäniksiltä ja myyriltä. Tähän sopii erilaiset runkosuojat tai verkot.
  •  Tyhjennä vesiletkut, kerää suojaan työkalut, kastelukannut sekä lannoitteet. Muista myös huolehtia allaspumppu sekä kasvihuoneen automaattiavaajat  talveksi varastoon. 
  • Suojaa ruusut ja köynnökset. Köynnökset kannattaa taivuttaa alas ja ryhmäruusut lyhentää (n. 20 cm uudesta kasvusta) ennen suojausta. Suojaukseen käy kuivat lehdet, havut tai turpeen/mullan ja hiekan seos. Markkinoilta löytyy myös valmista talvensuojaturvetta. Talvella myös voi lisätä lumipeitettä ihan tarkoituksella. 
  •  Istuta tulppaaneja ym. sipulikukkia niin kauan kuin maa on sula. Kerros puidenlehtiä istutusten pinnalla edistää sipulien juurtumista. Istuta suurina ryhminä ja kerroksittain niin saat istutuksiin näyttävyyttä. 
  •  Nyt on aika tehdä myös kukka-asetelmat talveksi. Hyödynnä tässä myös luonnonmateriaalit kuten kävyt, tammenterhot ym. joiden keräämiseen ei tarvita maanomistajan lupaa. Callunat, sypressit, marjakanervat ja pikkuhavut ovat ajankohtaisia ja tarjonta on juuri nyt runsasta. 


Nämä hommat on kaikki vielä itsellä edessäpäin, mutta pikkuhiljaa. Pikkuhiljaa olen onnistunut hieman tykkäämään myös syksystä, joka ennen oli jotenkin masentava vuodenaika. Kuulaat ja aurinkoiset syyspäivät on kauniita ja kun keskittyy katselemaan ympärilleen niin onhan ne syksyn värit vaan niin ♥♥♥

Lisää aiheesta: Voihan narsissit!
                         Kukkasipulit maahan ja yksi uusi pioni

 
                Millä mallilla sinun syystyösi puutarhassa ovat? 

 

Kukkasipulit maahan ja yksi uusi pioni ♥

Ilmat jäähtyi sen verran tällä viikolla, että päätin piilotella kukkasipulit maan uumeniin. Aikalailla sama määrä tuli laitettua kuin viime vuonnakin, noin pari sataa sipulia. Pääasiassa jättilaukkaa ja tulppaaneja, mutta myös pari uutta narsissiakin. 

Laukat, kevättähdet ja suurin osa tulppaaneista pääsi tuohon uuteen pionipenkkiin. Ikuisuuspenkiksi Tita sen nimesi




Kaikki sipulit ostin tänä vuonna saksalaisesta. Oltiinkin työkaverin kanssa aamulla ensimmäiset penkomassa näitä kun tulivat myyntiin :) 

Torstaina samaiseen kauppaan tuli myyntiin pionin juurakot. Päätin etten tartte. Eilen sitten ruokaostoksilla "piti" pyörähtää myös siellä. Jäljellä oli enää viisi pussukkaa ja niistä yksi sellainen lajike, jota mulla ei vielä ollut. Mukaanhan se lähti!


Viime syksyn juurakoista kaikki kahdeksan lähti kasvuun, joten odotukset on korkealla tämänkin suhteen. Tämän väristä, yksinkertaista pionia mulla ei vielä olekaan. Ja nimikin on niin kaunis ♥ 

Näillä mennään, sillä enempää ei mahdu! 

Auringonpaistetta viikonloppuusi!
♥♥♥  

Muuttopäivä

Tänään sain loput kesäkukat kerättyä pois ja laitettua kasvihuoneen talvikuntoon. Pelargoniat muuttivat samalla sisälle talvehtimaan. 


Olivat niin komeassa kukassa kaikki vielä, että tuntui oikein pahalta katkoa enimmät kukkavarret kompostiin. Kaikissa oli kuitenkin tulossa vielä nuppuja, joten kukinta ei suinkaan ole ohi. Lisäsin näille vähän uutta multaa ja osan istutin isompaan ruukkuun. Jospa ne paremmin selviytyisivät talvesta. 

Maljaköynnös ei syksystä paljon perusta, vaan kukkii ihan täysin rinnoin!


Ajattelin tuoda senkin sisälle talveksi. Onnistuukohan talvettaminen, onko kokemuksia? 

Kasvihuoneeseen istutin keväällä 3 kpl kirsikkatomaatti "Supersweet 100" taimia ja ne ehtivät villiintyä ihan täysin tuossa tiilialtaassa! Ne jopa valloittivat nuo yläreunassa näkyvät amppelikehikot, joista orvokit heitin jo aikaa sitten kompostiin. 
Tänään keräsin loput kypsät ja puolikypsät tomaatit ja toin sisälle jälkikypsymään. Paljon oli vielä kukkia ja karttejakin tomaateissa, mutta komposti kutsui. 


Istutusalueet värittyy jo ihan syksyyn, mutta jotain vielä kukkiikin. Tässä maistiaiset tältä aamulta: 







Pergolaa peittävä villiviini on vaihtanut värinsä suorastaan kirkuvan punaiseen! 



Samassa penkissä ruusut jaksaa edelleen kukkia. William Baffinissa on aina vaan uusia nuppuja tulossa! Uskomaton kaveri ♥



Kirsikkapuupenkki on vasta vuoden vanha, mutta näyttää jo aika hyvältä. Viime talven siinä talvehti kaksi erilaista hortensiaa. Toinen oli terassihortensia, jonka siirsin syksyllä ruukusta maahan. Toinen puolestaan on jalohortensia Endless Summer, jonka talvenkestävyyteen luotin.  Niiden kasvuunlähtö keväällä yllätti minut kuitenkin täysin. 
Terassihortensiassa näkyi jo lehtiä toukokuun lopussa kun taas jalohortensia antoi odottaa. Sen kasvu lähti vauhtiin vasta loppukesällä. Eron näkee hyvin tästä tänään otetusta kuvasta. 


Vasemmalla terassihortensia, joka avasi ensimmäisen ja ainoan kukkansa pari viikkoa sitten. Endless Summer on aika vaatimattoman kokoinen tuossa vierellä. 


Enää on jäljellä kukkasipuleiden istutus. Ensi viikolle luvattu kylmenevä sää saattaa mahdollistaa istutuspuuhat piankin. Sipulit on jo hankittu, ellei tule jotain hyviä alennusmyyntejä vastaan :) 

 Aurinkoista sunnuntaita sinulle!

Tammen istutus ja uusi pionipenkki

Kesän ainoaksi projektiksi olin suunnitellut istuttaa tammentaimen lopulliselle kasvupaikalleen sekä tehdä sen yhteyteen penkin pioneille. Kuuma kesä kuitenkin siirsi projektin tänne syksylle. Lämpimässä säässä sain silti penkin tehdä, sillä mittari kipusi +20 asteeseen koko viime viikon. 

Paikaksi valikoitui aiemmin jo päätetty kulmaus tonttimme etuosassa. Siinä tammi saisi rauhassa kasvaa. 
Piirtelin nurmikkoon muotoja alueelle ja ympyrästä lähdettiin liikkeelle. 

  
Ja eikun lapio heilumaan! 
Oikeastaan kanttausraudalla paloittelen nurmikon ja talikolla nostelen palaset pois. Olen sen todennut itselleni toimivimmaksi tavaksi kun uutta istutusaluetta teen. 



 Kun tammen paikka oli valmiiksi kaivettu, alkoi muun alueen hahmotteleminen. Pyöreillä muodoilla edettiin siinäkin ja ensimmäinen ympyrä piirtyi enemmän tontin etureunan suuntaisesti. 




 Sitä aikani tuijoteltuani päätin piirtää uuden ympyrän. Tälläkertaa enemmän pihalle päin. Niin että penkkiä voisi ihailla terassilla istuessa, eikä se olisi niin kaukana katseelta.




Lopulta päätin, että molemmat ympyrät saa jäädä! Tehdään penkille kunnolla kokoa kun on kerran alettu =D
Saihan siinä muutaman kerran kanttausraudan maahan polkaista! 
Tammen istutuspaikalta poistin siis nurmen kokonaan, mutta muulle osalle käänsin irroitetut ruohoturppaat vain toisinpäin. Pioneille jätin kolot tähänkin, jotta istutuskuopista tulee riittävän syvät.  



Suunnittelin pionien istutuspaikat ja -välit ja merkkailin ne noilla turppailla. Niiden kohdalle tuli lopulliset istutuskuopat. 



Penkin reunat tehty Lakka Antiikkikivellä väri karelia. Samalla kivellä on reunustettu kaikki meidän istutusalueet. 



Tilaa jäi vielä muutamille perennoillekin. Terassihortensian siirsin ruukusta jo tähän penkkiin talvehtimaan.  Lisäksi istuttelen kukkasipulit tuonne väleihin, jotta pääsee heti keväällä nauttimaan tulppaanien ja narsissien kukinnasta. 

Tähän penkkiin istutin siis vuosi sitten juurakkona Lidlistä ostamani pioninjuurakot, jotka olivat tilapäisistutuksessa tämän vuoden verran. Niitä oli kaikkiaan kahdeksan ja lisäksi pari pionia oli purkkeineen valeistutuksessa tuolla omenapuiden alla odottamassa lopullista istutuspaikkaa. 

Näin istutin pionit: 

Penkin pohjalla on reilu kerros kompostia, jonka päällä n. 30 cm itsetehtyä multaa ( metsänpohjamultaa + hiekkaa + kalkkia). Penkki on siis kohopenkki. 

Kaivoin jokaiselle pionille n. 50 cm syvän kuopan, jonka pohjalle sekoitin 1 dl luujauhoa. Kuoppaan reilusti vettä, joka sai imeytyä rauhassa. Sitten lisää multaa niin, että juurakko tuli penkin pinnan kanssa samaan tasoon. Juurakon pinnalle reilu 3 cm:n kerros kivituhkaa, josta hiekka seulottu pois.



Käyttämäni luujauho on Bayer Gardenin valmistama Natria Luujauho. Tuote on valmistettu 100% orgaanisista raaka-aineista ja on siis luomutuote. Sitä suositellaan käytettäväksi istutuksen yhteydessä, jolloin hitaasti liukenevat ravinteet vaikuttavat tasaisesti ja pitkään auttaen kasvia juurtumaan. Luujauho tekee myös kasvista vahvan ja vastustuskykyisemmän tauteja ja tuholaisia vastaan.


 Ja mitä pioneja sitten penkkiin istutin? No tässäpä lista lajikkeista: 

Penkin valmistuttua alkoikin sitten pari päivää kestänyt sadejakso ja vähän kyllä pelotti, että saako taimet liikaakin vettä. Onneksi tuo penkki on reilun kokoinen ja korkuinen, että veden ei kyllä pitäisi jäädä seisomaan mihinkään. 

Nyt vain odotellaan ensi kevättä ja kesää!