Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Huovutus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2025

Vielä jotain, mitä tein Jouluna ✨🌞

 Huovutin tuon pallon ja ompelin pikku helmiä sitä koristamaan ja kuuseen tietenkin. En tehnyt kuin tuon yhden ja ensi Jouluna teen toisen ja sitä rataa jatkan, aina yksi vuodessa🌞 




 Niin kun kirjoitinkin edellisessä postauksessa virkkaan siis ns. tunikaa tai siis jotain sen tyylistä, mutta ennen sitä kudoin nämä ranteen lämmittimet jämä langoista ja kirjailin nuo kukkaset ja pilkut. Olen siis tuohon kirjailuunkin vähän hurahtanut, mulla tekeillä myös yhden hameen kirjaileminen, jonka kirjailen ohuimilla langoilla en siis tuollaisilla paksuilla 😊 ja askarrellakin pitäisi huh 😅 no olen minä kyllä sitäkin tehnyt ja niistä kuvaa myöhemmin 🌞




Näillä taas eteenpäin 🌞 mukavaa viikonloppua kaikille ja kiva kun poikkesit 🌞✨💖☃️

keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Hyvää tätä vuotta kaikille 💖✨🌞 tekemäni parit joululahjat.

 Niin ensinnäkin ihanaa tätä uutta vuotta kaikille 💖 

Nyt voin laittaa nämäkin parit joululahjat jotka tein Jaanalle. Me sovimme, että teemme toisillemme pienet lahjat 😊

Huovutin tämän pikkuisen pöllön ja koristelin helmillä.









Tein myös hänelle tämän muistivihon. Pohjassa gelli platella tekemiäni taustoja, leimailukuvia ja kaikkea sälää mitä löysin. Vihkon saa kiinni magneetilla.









Liimasin nipun vesiväreillä ja teellä värjäämiäni paperita yläreunasta yhteen, jotta sain niistä lehtiön, mistä on helppo nyppästä tarvittaessa papereita pois.


Joulun aikaan oli hieman taukoa askarteluissa, nyt pikku hiljaa heräilen henkiin myöskin sillä rintamalla 😊 Olen virkannut yhtä mekkoa hullun lailla, siitä sitten myöhemmin laitan kuvaa, kun on valmis 🌞 

Leppoisia talvipäiviä teille kaikille 💖🌞✨❄️☃️💖

torstai 22. helmikuuta 2024

Uusi kone ja uusia askarteluita 😊

 No niin nyt olen vihdosta viimein saanut oman läppärin, olen niiiin onnellinen 😁😍

Tässä hieman valmistuneita juttuja.

Tässä ensin kahdet ystävänpäiväkortit. Olen tehnyt tämän ja tuon toisen oikeastaan kokonaan silpuista. Joitain pikku koristeita/tarroja/kuvioteippejä olen lisännyt myös. Tuon mustavalkoisen pikku kukkasen olen piirtänyt, ne toimii ihan kivasti koristeina 😊




Ystävänpäivä toivotus on tuon valkoisen paperin alla.




Ja tässä toinen, samalla tyylillä tehty.









Eräs tuttavamme täytti 90 v ja on ollut kova kalamies. Tein hänelle kortin johon laitoin nuo pikku kalakuvat ja tuo ristikko kuvaa verkkoa.





Tämän pikku pupusen korkeus n.10 cm huovutin ystävälleni 😊





Ja tässä lämppärit jotka kudoin, halusin todella pitkät, kun tykkään käyttää legginsejä ja pitkiä paitoja/hameita. Minulla on näitä raitasia eri värisiä todella paljon, mutta aina tuppaan kutomaan ihan liian lyhyitä.



No niin siinähän sitä taas oli 😊 kiva kun poikkesit ja mukavaa loppuviikkoa 💖✨🌨️🌞🌟❄️

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Parit joululahjat 😊

 Nyt olen voiton puolella siitä kamalasta taudista, huh. Ainoa, että en edelleenkään maista enkä haista, mutta muuten kaikki hyvin ja kyllä tämän kestää, kun tietää mitä se tauti on.

Askarteluita en ole kerennyt tekemään, kun on noita Joulukiireitä😊

Nämä sukat menevät lahjaksi.

Nämä ovat täyttä villaa.




Tämän huovutin, hatun virkkasin ja jalat, näitä on kiva tehdä 😊 tämäkin päättyy pukinkonttiin 😊


Kaikki Joulukortit kerkesin lähettämään, en siis muistanut kuvata niitä kokonaisuudessaan.

Kiva kun poikkesit ja oikein hyvää Joulun odotusta kaikille 💕❄️☃️✨ palaan vielä toivottelemaan Joulua sitten lähemmin.

tiistai 18. huhtikuuta 2023

Atc-kuukausi vaihto Jaanan kanssa 😊

 Maaliskuun atc-kuukausivaihto JAANAN kanssa, aihe oli TUOLI.

Tässä ensin Jaanan ihanuudet.


Jälleen kerran upeaa 👍 niin kekseliästä ja värimaailma miellyttää silmääni. Ihanat kortit 🌞 Kiitos Jaana ❤️

Vasemmalta: "Mukava istuskella" ja "Tuolin vartija"



Tässä minun tuolini. Jos nyt oikein muistan niin vasemmalla nimi on "lempituoli" ja "muutto"



Loppuun lisään vielä yhden jutun. Huovutin Jaanalle tuon pöllön laukkukoruksi tms. En ole ennen noin pientä tehnyt. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen 😊 ompelin siihen helmikoristeet se oli hieman haastavaa. Kynä näyttää koon.


Mukavaa päivää kaikille 😊🌞🌷💕

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Helmeilyä ja huovutusta 😊

 Kaikenlaista pientä olen tässä pikkuhiljaa tehnyt. Askarteluhuoneessa on vielä vähän vaikea olla, koska Lumi pikkuinen oli aina minun askartelukaveri ja tykkäsi makoilla siinä vieressä.

No juu teen tässä surutyötä, älkää hermostuko vaikka puran täällä vähän itseäni.


kuvasin muutaman kuvan mistä lähdin liikenteeseen tässä pipokorussa.

Lähdin vuovuttamaan kukkasta...








...ja kasvoja...



...Ja tällainen kummajaistyttö kukkanen siitä sitten tuli, koristelin vielä helmillä. halusin tehdä hieman rikki menneen tyttösen joka parsittiin kasaan ja  jaksaa vielä hymyillä, minähän kun olen fantasia/kummallisuus fani 😉



Jokaisessa terälehdessä on nuo pienet ristit, vaikka jostain kumman syystä näyttää että kahdesta puutuu, kävin vielä tarkistamassa, ilm. kuvakulma väärä, kummaa.






Innostuin sitten yhdistämään huovutuksen ja korun. Tuo valkoinen pohja on siis huovutettu ja huovutin myös muutaman pallon. Kukkashelmet olen tehnyt Fimo massasta.




Tästä tuli tällainen talvikoru 😊

Mukavaa viikon jatkoa 💓🌞❄

sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Kaikenlaista 😊

On ollut hieman hiljaista täällä blogimaailmassa.
Rakas isäni sai loppusijoituspaikan kun ei enää pärjännyt yksin kotona ja vanhaa asuntoa ollaan tyhjennetty, hikipäässä...ja sitten illalla ei enää jaksa mitään...

Nämä on olleet jo aikaa sitten tehtyjä:


Huovutin ystävälleni piristyslahjan yllätyksenä. Halusin ilahduttaa kun ajat ovat niin vaikeat.


Jalat ovat piipunrassista joihin olen pujotellut helmiä.
Kiinnitin ne sydämeen pienillä renkailla.




Tein jälleen uuden Art Dollin ja siellä hän nyt on muiden kaltaistensa joukossa 😉




Pää on massasta,
tuikkukipon jämät pään takana,
kroppa tehty paristojen myyntipakkauksesta,
valkoinen ristikko jotain pakkausmateriaalia,
sydän, ratas ja kukka akryylimassasta tehtyjä, jotka maalasin ja vedin inka goldia pintaan,
siivet leimattu.







Yö sukkaset pehmeistä jämälangoista.





Pahviympyröihin tuunailin tuollaista kaikenmoista sekalaista.....



Ihanaa kesää kaikille 💖☘🌷🌺

tiistai 21. tammikuuta 2020

Joululahjoja, kutomisia, askartelua


Ensiksi laitan tähän nämä kutomiset jotka tein Joululahjaksi.
Ystävilleni nuo tossut ja villasukat.
Tossukat olivat vähän niin kuin kokeilu ja siltä ne näyttävätkin, mutta jalassa ihan eri näköiset.


Nämä tein Isälleni.


Tämän kolmiohuivin tein itselleni, on siis puolikkaalla isoäidin neliöllä tehty.
Väri on oikeasti pinkki.


Tämän huovutin pikkujouluihin lahjakasi.


Sitten askarteluihin. Nämä ovat tehty klemmareista ja paperista ja helmistä, tulevat koristamaan joko tageja tai kirjoja.



Tuunasin kirjekuoren uusiksi.
Käytin langanjämiä tuossa alla hyödyksi, tuokin kokeilu. Ajattelin kun kudoin, että harmi laittaa langanpätkiä roskiin kun niitä tuli niin paljon, niin voihan niitä käyttää myös noin.


Tämän ohjeen löysin netin ihmeellisestä maailmasta. Törmäsin tuunattuihin pelikortteihin ja niiden vanhentamiseen, aika käheet vai mitä 😉
ensin liimataan sinne tänne kirjansivuja ja revitään ne sitten pois.
Käytetty teepussi päälle liimavesiseoksella ja valmis. Näitä voi sitten jatkotyöstää tai jättää ihan noinkin.

Olen kokeillut vähän eri materiaaleilla, eli:
alimmaisena kolme korttia neliskanttisella teepussilla päällystetty.
Vasemmalla kaksi korttia talouspaperilla päällystetty joka oli teelänttejä täynnä.
Ylhäällä kaksi korttia päällystetty pyöreillä teepusseilla.
Minusta nuo alimmat ovat parhaat.


Kiva kun poikkesit 😊

Mukavaa viikkoa kaikille ❤

maanantai 3. kesäkuuta 2019

Huovutusta ja Atc-korttia

Huovutin ystävälleni tällaisen pikku kisun. Tätä oli kiva tehdä :) Tein tämän neulahuovutuksena.







Sitten olen saanut valmiiksi nämä ATC-kortit, on ollut inspis hieman hukassa ;)

"Ensinäytös Kahdelle" (tämä on oikeasti paljon kirkkaampi)



"Vaimoni" (tässä sama juttu, ei oikein mennyt kuvaus nappiin)



" Nainen"

Kaunista viikkoa :)

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Valmistuneita Joululahjoja :)

Tässä näitä Joululahjoja joita olen saanut valmiiksi ja joihin aikani on tyystin mennyt ;)

Tein lyhyen videon jossa näkyy paremmin, on niin hankala kuvata yksittäisiä kuvia, mutta laitan myös kuvat tuohon alas.





Olen aloittanut tuon neulahuovutus hommelin ja tässä muutamat :)



Olen ensin neulahuovuttanut pelkän pään ja posket sitten märkähuovutun ne ja lopuksi neulahuovutin yksityiskohdat.


Tämä on ihka ensimmäinen pikku mollamaija/keiju/taru nukke.
Osat on huovutettu esikseen ja vasta sitten liitetty toisiinsa huovuttaen.
Laitoin rautalangasta kierteet noihin kädentapaisiin jotta sain pysymään ne noin mutkalla ;)
Hiuksissa myös ohutta rautalankaa.





Huomasin vasta kuvattuani, että tuosta keskeltä puuttuu helmi.


Tässä satulintu huovuttaen :) Helmet lisäsin jaloiksi.


Sitten pompataankin mixed mediaan.
Tein puhelimen pahvipakkaukseen tuollaisen koristellun laatikon.

Tässä aloitus mistä lähdin. Pohjan maalasin ensin gessolla ja sitten kaikkea mitä nyt löytyi niin sopivasti, liimalla kiinni :)

Ja gessoa kaiken päälle, sitten brusho jauheita ja vettä.
Viimeisenä inka goldia hieman ja ruskeaa mustetta reunoihin.
















Ja massailuhommiin ;)
Isäni pyysi minua tekemään tuollaisen Nuuskamuikkuspatsaan, hän niin tykkää siitä ja häntä on myös nuuskamuikkuseksi sanottu, tyyli on niin sama.

Ensin piirsin paperille ja väänsin rautalangasta kehikon.


Sitten foliosta tukevuutta.


Ja eikun massaamaan ilmakuivuvalla massalla.


Maalasin koko patsaan akryylimaaleilla. Kaulaliina virkattu.

VIDEOSSA NÄKYY PATSAS KOKONAISENA.


Repun tein nahanpalasesta. Näkyvä lehti on netistä tulostettu.


Kengät ovat barbien, maalasin ne vaan vihreiksi.
Pohjassa käytin ihan vaan pahvia ja luonnon kiviä.
Kädessä oleva keppi on risu ulkoa.


Että tällästä projektin tynkää tällä kerralla ;)
Näitä on kiva tehdä ja tykkään kun voi tehdä niin erilaisia juttuja laidasta laitaan, niin ei kyllästytä ;)

Rauhallista Joulun odotusta kaikille :)