Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelua. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste askartelua. Näytä kaikki tekstit

perjantai 21. marraskuuta 2025

Askartelua, massailua ja kutomisia ☀️💖☀️

 Heippa pitkästä aikaa 💗 on ollut jo joulukiireitä, että postaukset jäänyt kyllä. No olen minä jotain muutakin tehnyt kuin joululahjoja, joista laitan vasta kuvaa, kun on joulu mennyt 😀

Massailin ilmakuiva massasta miehelleni kalan, joka tulee roikkumaan muiden keraamisten yms. kalojen sekaan yhdelle seinän osalle, siellä kun on jo aikamoinen kokelma 😀

Maalasin ensin koko kalan mustalla ja päälle sivelin sormella inka goldia. Silmä on lasia. Kynä näyttää koon.


Sitten jossain välissä askartelin nämä kolme pikku "vihkosta" silpuista. Olen tehnyt näitä ennenkin. Nämä on tarkoitettu Junk Journaliin.

Tässä vielä avattuna kaikki.






On minulla kyllä muitakin askarteluita valmiina, mutta en ole vielä niitä kuvannut.

Viimeisenä mutta ei vähäisempänä olen kutonut nämä sukat. Yleensä en tee ohjeesta, mutta nyt halusin tehdä. Laitan linkin mistä tämä ohje on: MUMMIN MATKASSA

Eihän nuo nyt ihan ole samanlaiset, mutta tykkään tuosta kärkijutusta 💗värimaailman halusin tuollaiseksi, kun ei ole vielä tuon värisiä 😅



Kiva kun poikkesit 💖 kaikkea hyvä teille ja odotellaan rauhassa joulua 😻☀️💖



 

tiistai 16. syyskuuta 2025

Pieniä koristeita paperisilpuista ja pikku kuvista, myös muutamat stanssatut ja leimailut☀️🍂

 Olen taas tehnyt näitä pikku koristeita silpuista ja pikku kuvista. Käytin myös uusinta leimasin settiäni ja uutta stanssiani 😀

Tässä ensin vanhempia koristeita jotka ovat lojuneet pöydällä ties kuinka kauan 😅

Tässä ensin Timpan paperinuket. Olen käyttänyt näissä silppuja, lehdistä leikkatuja numeroita.





Nämä kaksi ovat saaduista kuvista joita Jaana aina minulle laittaa extrana 💖lehdistä numeroita ja kirjan sivu taustassa. Kynä näyttää koon.




Tässä myös lehdistä leikattuja, silppuja yms.




Kellot lehdistä, silppuja ja yms. pikku kuvia.




Näissä myöskin kaikkea sekalaista pientä.




... ja näissä.




Tässä uusin stanssini ja heti piti kokeilla miten toimii 😀




Nämä tein eilen illalla.




Kamerani teki jälleen tällaista jälkeä höh. No kait tuosta selvän saa. Olen näissä käyttänyt uutta leimasinsettiäni. Tein nämä pohjiin jotka on mennyt pilalle. Ensin suikaleita pohjasta, sitten taittelin ne ja reijittäjällä napsasin kulmat pyöreiksi ja leimailut päälle.


No niin siinähän sitä jälleen huh 😅

nyt on pöytä tyhjä uusien projektien tekoon 😀👍

Kiva kun kävit poikkeamassa 💖 ja hyvää syksyn jatkoa kaikille 💖🍂☀️🍁☔💖


sunnuntai 27. huhtikuuta 2025

Masterboard ja talouspaperi tekniikka 🌞🌷🌞

 Nuhanenänä täällä edelleen, mutta jo nyt voiton puolella 😀

Tykkään tehdä aina välillä näitä masterboard taustoja (niin näitä kutsutaan maailmalla)

Pohjaan olen ensin liimannut kirjansivuja ja muita paperisilppuja, sitten vesivärejä sinne tänne ja sitten leimailin mustalla ja ruskealla. Ihan kiva tuli. Tästä sitten leikkaan taustoja mihin nyt sitten tarvitsen 👍🌞



Ja tässä talouspaperitekniikka (olen varmaan jo tämänkin tekniikan teille näyttänyt) eli tämä on talouspaperi johon olen pyyhkinyt ylijäämämaalit yms. Irrotin ohuimman kerroksen ja vedin liimavesiseoksen päälle,kun oli kuiva leimailin mustalla stazon musteella ja tuli kyllä ihanat 👍😀








On vielä yksi servetti tekniikka johon myös olen leimaillut ja näytän sen myöhemmin, kun nyt joskus saan kuvattua sen😅

Mukavaa sunnuntaita kaikille 💖🌞🌷🌞💖 ja kiva kun poikkesit 💕

torstai 10. huhtikuuta 2025

Piirrettyjä värikkäitä pieniä koristeita 💖

 Heikun keikun, täällä postailee flunssainen nuhanenä 🤒tiedä sitten mistä tämäkin tuli. Harvoin olen kipeänä, viimeksi koronassa 2023... Influenssapiikki otettu.

No juu kyllä tää tästä, mulla ei ole kiire mihinkään, joten saan parannella rauhassa.

Innostuin piirtämään ja värittämään näitä pieniä kukkia ja sieniä. Nämä on tarkoitettu ihan leikattaviksi pikku koristeiksi 😀 

Tuosta kuvasta näkyy miten pieniä kuvat ovat. Alla A4 kokoinen paperi ja päällä tuo pienempi mihin olen kukkaset piirrellyt. Olen käyttänyt näissä vesivärejä, puuvärejä, kuulakärkikynää.






































Näitä on kiva piirrellä ja väritellä illalla telkkua katsellessa 👍🌞

Eipä tässä sitten muuta, kun kaikkea hyvää teille ja pysykää terveinä 💖🌷💕🌷💖

lauantai 15. maaliskuuta 2025

(video) Gelli Plate tekniikkaa ja alkoholipohjaisten tussien yksi tekniikka

 Heippa 🌞 nyt olen saanut itseäni niskasta kiinni ja sain vihdoin tehtyä videon, jonka lupasin varmaan viime vuonna. Tein Gelli Platella kaksi eri tekniikkaa, tämä ensimmäinen on aika paljon samanmoinen kuin olen aiemmin teille näyttänyt videolla, mutta kuitenkin hieman erilainen ja toisenkin olen muistaakseni ainakin kuvina esitellyt.

Videon lopussa on alkoholipohjaisilla tusseilla tehty tekniikka. 

Laitan kuvat vielä videon jälkeen, jos et jaksa katsoa, mutta tekniikat kerron videossa, tästä postauksesta tulisi muuten hiervittävän pitkä 🌞

Kysykää ihmeessä jos joku jäi mietityttämään.




Tässä kuvat 🌞





























Tässä vielä parit koristeet joissa olen käyttänyt noita suikaleita 🌞


Mukavaa viikonloppua kaikille 🌞💖🌷💕🌞

lauantai 8. helmikuuta 2025

kello askartelua ja uudet kudotut sukat 🌞✨

 Sain tämän idean, kun meillä on Jaanan kanssa helmikuun atc vaihdon aihe: kello. Vielä en laita kortteja koska meillä vaihto kesken 😊

Unohtui laittaa kuviin kynää mitaksi, mutta suurin noista on n. 2,5cm. Olen käyttänyt pohjina itsetehtyjä taustoja. Oli hieman työlästä leikata noita pienen pieniä viisareita 😅 mustalla tussilla tein sitten numeroiden paikat. 

Näitä teen ehdottomasti lisää, tässä vaan esimakua 😉seuraavaksi haen mainoksista kellojen kuvia ja niihin teen uudet taustat.



Ja kun minulla pitää aina olla jotain tekemistä käsillä, kun katson esim. telkkaa tms. niin valmistui jälleen tällaiset sukat. Tein varsiin viikinkipalmikkoa (olen saanut muutamat tuollaiset viikinki ohjeet ystävältä joskus muinoin ja yritinkin löytää kyseistä kirjaa, mutta sitä ei enää saa mistään).

Näitä ei ole vielä kasteltu ja en aina sukkia jaksa kastellakkaan, mutta ehkä nämä.



Nyt sain juuri valmiiksi unisukat, jotka lähtevät saareen ensi kesänä. Laitan myöhemmin niistä kuvaa 😊

Täällä paistoi tänään aamulla ihanasti aurinko 🌞nyt jo meni pilven taakse.

Mukavaa viikonloppua kaikille 💖✨🌞💖

perjantai 31. tammikuuta 2025

Tuunattuja pienen pieniä mainoksia lehdistä 🌞

 Täällä jälleen pienen pientä. Aina katselen sillä silmällä noita mainoksia ja ilmaislehtiä, josko sieltä jotain putkahtaisi silmiin, mistä saisi jotain kivaa ja tällaisia putkahteli tällä kertaa 😅

Minä kun rakastan kaikki pieniä koristeita niin niitähän sitten tein.

Tässä ensin Lidlin mainoslehdestä leikattuja. 

Tein nämä niin, että leikkasin ensin  kuviot ja liimasin ne pahville, joka ei ollut kauhean paksu mutta paksumpi kuin tavallinen paperi, sitten leikkasin ne irti ja santapaperilla hioin hellästi reunat ja hieman keskeltäkin. Osaan tuputin hieman reunoihin mustetta. 

Kynä näyttää kuinka pieniä nämä ovatkaan 😅




Nämä tein Alkon mainoslehdestä.





Ja nämä Motonetin mainoslehdestä.


Numeroita ja kirjoituksia löytyy ja niistä pidän. Näillä on ihana koristella 🌞👍

Täällä perjantai etenee aika tummana ja synkkänä, kun ei luntakaan oikein täällä enää ole, mutta onneksi on kausivalot 🌞

Toivottelen täältä kaikille kuitenkin ihan mukavaa viikonloppua 🌞💖✨🌞

keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Hyvää tätä vuotta kaikille 💖✨🌞 tekemäni parit joululahjat.

 Niin ensinnäkin ihanaa tätä uutta vuotta kaikille 💖 

Nyt voin laittaa nämäkin parit joululahjat jotka tein Jaanalle. Me sovimme, että teemme toisillemme pienet lahjat 😊

Huovutin tämän pikkuisen pöllön ja koristelin helmillä.









Tein myös hänelle tämän muistivihon. Pohjassa gelli platella tekemiäni taustoja, leimailukuvia ja kaikkea sälää mitä löysin. Vihkon saa kiinni magneetilla.









Liimasin nipun vesiväreillä ja teellä värjäämiäni paperita yläreunasta yhteen, jotta sain niistä lehtiön, mistä on helppo nyppästä tarvittaessa papereita pois.


Joulun aikaan oli hieman taukoa askarteluissa, nyt pikku hiljaa heräilen henkiin myöskin sillä rintamalla 😊 Olen virkannut yhtä mekkoa hullun lailla, siitä sitten myöhemmin laitan kuvaa, kun on valmis 🌞 

Leppoisia talvipäiviä teille kaikille 💖🌞✨❄️☃️💖

lauantai 23. marraskuuta 2024

Postimerkkien tuunausta, kirjekuorista taskuja ja "minikansiot" 🌞❄️✨💖

 Näin YouTubessa oikeiden postimerkkien tuunausta ja hetihän minunkin piti kokeilla.

Minulla on paljon postimerkkejä eri maiden, kun olen joskus lapsena niitä kerännyt ja ovat jääneet talteen.

Paljon käytän ilman tuunausta niitä askarteluissani, mutta osa on sellaisia, että haluan ne tuunata. 

Osan olen vain peittänyt jollakin pienellä kuvalla ja osassa olen tehnyt taustan ihan uudelleen ja sitten koristellut pienillä kuvilla. Minulla on sellainen postileimasin, jolla sitten päällimmäiseksi leimailen ja vanhennan merkin reunat musteella.






Tässä vielä lähempää (minulla on uusi puhelin ja siinä on hyvä kamera, mutta harjoittelua vaatii, kuten huomaatte, kuvan reunat sumeat. Tarkentaa keskelle, kun vähäkin yrittää kuvata sivuttain ääh. Tietyissä tilanteissa ok, mutta ei aina ja kaikkia asetuksia yms. olen kyllä kokeillut.)











Tässä jälleen parit taskut, jotka olen tehnyt postista tulleista kirjekuorien ikkuna osista. Noita reunoja en ole ommellut, vaan leimaillut ja silppu koristeita tietenkin. Nämä on siis junkkikseen tai voihan näihin laittaa jotain kivaa ja antaa jollekkin 😉





Näitäkin olen tehnyt aiemminkin. Pienen pieniä kansioita silpuista.
Vasemmanpuoleisen kansion mitat ovat 4,5cm x 5cm ja kaikki olen tehnyt niin, että ensin olen kansiot taitellut ja päällystänyt pohjan, sitten stansseilla leikannut nuo kuviot keskelle, jonka jälkeen olen leimaillut kalvolle Stazon musteella perhoset ja rattaan, sitten kiinnittänyt kanteen ja koristellut koko komeuden. 
Nää on niin kivoja laittaa vaikka junkkikseen taskuun 😉


Kiitos kun poikkesit ja jos jaksoit jättää myös kommentin niin siitäkin kiitos💖

kaikkea hyvää teille ja palaillaan 💖✨❄️🌞☃️💖

lauantai 2. marraskuuta 2024

Tarrojen tuunausta ja maalarinteipin leimailua🌞❄️

 Nyt askarteluissa vuorossa hieman tällaista 😊

Olen kirpparilta löytänyt aika kasan noita valkoisia tarroja. Nyt en saa mieleen niiden oikeaa nimeä, mutta kuten kuvasta näette mitä ne on. 

Maalailin ne Derwentin Inktense kynillä niin, että kastelin ensin siveltimen vedessä ja otin väriä kynän kärjestä ja jätin juuri tuollaisiksi myöhempää käyttöä varten. Leimailee tai tekee nyt sitten mitä tekee käyttötarkoituksen mukaaan 😉

Maalasin maalarinteipin pohjan ensin noilla samoilla Inktense kynillä ja sitten leimailin päälle (olen aiemminkin näitä tehnyt ja näyttänyt täällä) säilytän näitä itsetehtyjä kuvioteippejä kalvossa ja kansiossa, mistä niitä on sitten helppo käyttää 🌞👍

Tykkään kovasti vesiliukoisista väreistä ja nämä kynät ovat ihan suosikkini, nämä ovat voimakas pigmenttisiä👍





Jatkojalostin muutamat tuollaiset tarrat leimaamalla niitä ja niistä tuli ihan kivat 👍🌞


Tällaista tällä kertaa, kiva kun poikkesit 💖🎃✨💖 meillä satoi eilen ensilumi ❄️🌨️☃️❄️