Sää oli Funchalissa sateinen, mutta täällä paistoi aurinko.:)
Jyrkänteiden ja rotkojen ketju on jylhää ja karun kaunista.
Kuljettajamme Norberto, hänelle maisemat ovat hyvinkin tuttuja.
Sama kuvauskohde kuvaajilla :))
Tuuli oli aikamoinen, hyvä ettei siippani lentoon lähtenyt :)
Välillä jotain muutakin kuin maisemia...
Pidempi tauko pidettiin Porto da Cruzissa (Ristin satama). Syötiin ja vähän jaloiteltiin.
Uimaan olisi ennemminkin tehnyt mieli :)
Lounaan jälkeen kävimme katsomassa sokeriruokotehdasta.
Tieto kertoo, että rommin lisäksi siellä valmistetaan hunajamelassia kuten on tehty jo vuodesta 1927.
Komeita kuparipannuja :)
Kait tämäkin pannu on tarpeellinen rommin valmistuksessa, kauniin muotoinen..
Vielä kerran Kotkan kallio koko komeudessaan kauempaa ja korkeammalta katsottuna.
Sen verran oli pilvistä, että kuljettajamme mielestä ei kannattanut ajaa saaren kolmanneksi korkeimmalle huipulle Pico do Areeirolle, hiukan harmitti.:( Päivätkin olivat vähissä, joten tuo kohde jää seuraavaan kertaan...
Vielä yksi pysähdys Santo da Serran tasangolle, eli tasamaatakin löytyy, siellä on jopa golfkenttä.
Puistossa olisi saanut aikaa kulumaan enemmänkin, mutta takana jo viisi tuntia alkoi etenkin miehille riittämään.
Retkikuvat olivat nyt tässä.
Laitan vielä jokusen yksittäisen kuvan joita olen napsinut Funchalin kaupungista ja Lidon alueelta.
Sitten suljen Madeira-kuvakansiot ainakin vähäksi aikaa.