Karkulaisia ja tuholaisia

Treenirintamalla ei ole talventulon jälkeen tapahtunut paljonkaan, joten bloggaillaan nyt muista sattumuksista sitten. Toimettomuudesta ei ole liiaksi päässyt kärsimään tai nauttimaan opiskelujen pyörteessä, ja uusissa maisemissa ja tällaisessa koiralaumassa kaikenlaista tapahtumaa riittää.

Varis aloitti marraskuun ensimmäisellä juoksullaan 16 kuukauden iässä ja Nova jatkoi heti perään. Aika helposti tästä ajanjaksosta selvittiin, sillä juoksut meni nopeasti ohitse eikä Veeti kilttinä pikkupoikana tohtinut muuta kuin katsella sydämenkuvat silmissään ja kulkea kuin varjo perässä. Ruoka upposi totuttuun tahtiin ja yöt nukuttiin hyvin piipittelemättä, serenadeista nyt puhumattakaan.

Nova sen sijaan aiheutti pienimuotoisen etsintäoperaation todettuaan, että muualta on sulhanen etsittävä ja lähdettyään omatoimiseen riiuureissuun. Marko oli koirien kanssa kotona ja ulkona rakennellessaan yhtäkkiä huomasi, että Nova - ja Veeti tietysti siinä samalla - on kadonnut pihapiiristä. Tontilta, sisältä ja lähiympäristöstä etsiminen ei tuottanut tulosta, joten oli lähdettävä etsimään autolla hieman kauempaa. Puolentoista kilometrin päästä Letontieltä alkoikin häämöttää tutut hahmot, ja siellä Nova tosiaan taivalsi tien reunaa kohti Liminkaa Veetin seuratessa perässä. Ilmeisesti sopivaa sulhasta ei kuitenkaan vielä ollut matkalle sattunut, vaikka kaikkihan me tiedämme, mitkä yleensä on todennäköisyydet, kun narttu on kaksi kertaa Saksassa astutettuna jäänyt tyhjäksi ja sitten käy omatoimisen riiuureissun naapuripitäjässä...
Sitten karkulaisista tuholaisiin. Aika pian muuton jälkeen kävi selväksi, että autotallissa rapistelee ja vipeltää kutsumattomia vieraita. Siimahännille viritettiin hiirenloukut, mutta parempi näköhavainto paljasti, että hiirenloukuilla ne otukset voivat kuolla ainoastaan nauruun. Todennäköisesti vääntelevät hiirenloukut mutkalle, syövät houkutinherkut ja nakkaavat loukun olkansa ylitse. Seuraavaksi siis ostamaan rotanloukkuja.

Yksi rotta haksahtikin rotanloukkuun, mutta oli haavoittuneena päässyt siitä karkuun jättäen jälkeensä verilammikon ja tunnelin suulle jumiutuneen tyhjän loukun. Rottaraukka. Loukkuun ne eivät sen jälkeen enää erehtyneet, mutta erään kerran yksi rotta ei aivan ennättänyt karkuun ja se pääsi hengestään. Tässä vaiheessa loput lämmityksessä käytettävät viljat saatiin lapattua siiloon umpisäiliöön houkuttamasta enempää tuholaisia paikalle. Toinen rotta löytyi eräänä päivänä keskelle lämmityshuoneen lattiaa mystisesti kuolleena. Enää ei ole autotallissa rapissut. Ehkä ne nyt olivat siinä?

Pentu tuli taloon!

...ei tosin meille, vaan pikkuveljeni talouteen. Pitkään koiranhankintaa suunniteltuaan Juha ja Jaana hakivat marraskuisessa lumipyryssä kotiin pienen sinivalkoisen partacolliepennun. Ipana sai kutsumanimekseen Freya. Mukavaa, kun perhepiirissa on melko tarkalleen 20 vuoden jälkeen taas partacolliepentu! Vilkutukset vain pilven reunalle Malille, joka on suuri syy rotuvalintaan.

Viikko pennun kotiutumisen jälkeen kävin ottamassa Freyasta jokusen kuvan - ne löytyvät täältä. On se kyllä suloinen, ei voi mitään.

Lopun alkua

Rännin jalkavamma meni onneksi parin päivän levolla ohitse, ja pääsimme taas jatkamaan harjoituksia. Jotta saataisiin toistoja ja varmuutta myös tyhjin toimin keskilinjalle palaamiseen, tehtiin Rännin kanssa varsinaiset tee-se-itse -treenit. Metsäpolun molemmin puolin 50 metriin pystytin tyhjän piilon, joita lähetin Rännin sitten vuoron perään tarkistamaan. Palkkasin aina paluusta keskilinjalla ja ihan ilolla Ränni tuntuikin metsään pinkovan ja sieltä myös ilman rullaa palaavan. Jos ei tästä hyötyä ollut, niin olipahan hauskaa kuitenkin!

Hakutreeneihin kokoonnuttiin seuraavaksi briardiporukalla tänne kotikulmille Oulunsaloon. Pimeys tulee jo niin nopeasti näissä arki-iltapäivien treeneissä, että kolmesta koirasta viimeinen treenattiin jo suorastaan käsikopelolta. Jatkossa voi tehdä enää viikonlopputreenejä. Kun nyt aletaan olla hakutreenikauden loppusuoralla valon ja pian myös lumen ja pakkasen vuoksi, Rännille hauskaksi hyvän mielen treeniksi kolme haamua ja neljäs ukko ääniavulla. Näissä ei mitään ihmeellistä - hippulat vinkuen innokkaat lähdöt ja ilmaisut ok.

Heti seuraavana viikonloppuna hakuiltiin vuorostaan Kempeleessä. Päivänvaloa oli nyt siis riittämiin, mutta yön aikana oltiin myös saatu maaston peitteeksi viitisen senttiä lunta! Kivan valoisaa ja kirkasta, mutta kyllä tämä lumentulo aina vähän lopun alkua on hakutreeneille. Rännille nyt kolme maalimiestä, joille huutelin metsään ja he vastasivat kopistamalla tai huutamalla ääniavun takaisin. Ensimmäisen maalimiehen kanssa tosin emme kuulleet toisiamme mäen yli puolin eikä toisin, joten se oli käytännössä tavallinen valmis. Räpsy oli arvatenkin innoissaan - hyvät lähdöt, etsimiset, ilmaisut ja näytöt.

Paluu tottelevaisuuteen

Syysloman jälkiputkessa orientoiduttiin pitkän tauon jälkeen myös tottistreenailuun. Jälki jätettiin aina vanhenemaan pariksi - kolmeksi vartiksi ja sillä aikaa käytiin leikkimässä ja puuhastelemassa tottista lähellä sijaitsevan hiihtourheilukeskuksen parkkialueella.

Variksen kanssa on hieman koetettu venyttää seuraamismatkaa ja jatkettu liikkeestä istumisen ja liikkeestä maahanmenon alkeita. Isompana asiana on treenattu noutoa. Varis on toki osannut pidemmän aikaa noutaa kapulan ja luovuttaa sen pienellä ohjausavulla oikein, mutta suorituksen intensitetti ei vain ole ihan sitä mitä toivoisin. Kapulalle meno, kapulan ottaminen ja paluu on ihan reipas ja iloinen, mutta ei siinä sellaista "niin nopeasti kuin mahdollista" -yrittämistä ole. Sellaista positiivista stressiä ja kiirettä on nyt kehitelty tekemällä kapulan nostoja ja luovutuksia hihnassa. Pikku nyppäys heti kapulaan tartuttua lisää selvästi Variksen yritystä siepata kapula nopeasti ja luovuttaa se nopeasti, mistä toki saa myös narupallopalkan nopeasti.

Treenin lopuksi on Variksen kanssa ihan hauskanpidon, kierrosten nostamisen ja leikkimisen nimissä treenattu hakuilmaisua (haukku). Seisoen, istuen, maaten, naamioverkon alla ja piilohökkelissä - näitä on helppo ja hauska talven aikanakin treenata ihan pihapiirissäkin. Aika luonnostaan Vaakulta haukku tulee, ja toisinaan aika kipakastikin. :)

Valiopostia vol. 2

Tänäkin vuonna saatiin marraskuussa valiopostia, sillä maililaatikkoon kolahti ilmoitus Rännille 4.11.2010 vahvistetusta käyttövalionarvosta. Siinä se on! Ja loppujen lopuksi melko vähillä kokeilla ja nopealla loppukirillä. Mukavana lisänä saavutuksessa on tietysti se, että Ränni on jo toisen polven käyttövalio ja oma kasvatti.

Rännin valitsin aikoinaan pentulaatikosta uudeksi harrastuskaverikseni, mutta se on joutunut elämään muiden koirien vanavedessä ellei jopa varjossa enemmän kuin olin ajatellut. Ensimmäiset 2½ vuotta Ränni kasvoi kotiin jääneen siskonsa kanssa, eikä kahden pennun ja kolmannen kisaikäisen koiran treenaaminen todella ole minulle - eikä koirillekaan - ihannetilanne. Pennut tekivät kuitenkin BH:nsa 15 kuukauden ikäisenä ja Ränni starttasi jälkikokeessa vihdoin 3½ vuoden iässä. Koepaikkoja kahden koiran kesken jakaessa Nova iäkkäämpänä useimmiten veti pidemmän korren, ja Rännin pentusuunnitelmat veivät lopulta ison loven sekä kaudesta 2008 että 2009. Vasta kuluvana vuonna Ränni on päässyt ensisijaiseksi kisakoiraksi ja varsin mainioin tuloksin. Suoritusten näyttävyydellä ei päästä leveilemään, mutta tasaisen varma suorittaminen ja hyvin tunnollinen ja taitava jäljestäminen ovat parasta Ränniä.

Koiranetin laaja haku antaa kätevästi listan rodun käyttövalioista, alla briardit

1995 Zodiac Wizard Locuste (viesti)

1998 Zodiac Wizard Lucille (haku)

2000 Amadea Krasna Celebrita (haku)

2009 Charone Gasaron (jälki)
2010 Black Death Ranny (jälki)

Variksen jäljillä

Variksen kanssa touhuaminen on tänä kesänä ja syksynä jäänyt hieman satunnaiseksi, sillä kausi on mennyt kokolailla Rännin nimiin. Rännin metsäjälkiura saatiin päätökseen ja eteen tuli tilanne, jota ei olekaan ollut pitkiin aikoihin; ei ole koiraa metsäjälkikokeisiin. Tuntuu suorastaan omituiselta! Tilanteen korjaamiseksi vuoden tai kahden kuluessa, katse kääntyi luonnollisesti Varikseen.

Vanhoja treenimerkintöjä tutkiessa tuli todettua, että Variksen jälki on miltei samassa pisteessä kuin vuosi sitten talvitauolle jäädessä. Jotta hommassa päästäisiin eteenpäin ennen uutta talvitaukoa, otettiin ripeään tahtiin muutama uusi askel syysloman mittaisessa jälkiputkessa.

Loman aikana Variksen kanssa tehtiin arviolta 7 - 9 jälkeä sammalisessa ja jäkäläisessä kangasmetsässä. Pilkoin jäljelle noin 120 namia, ja viimeisimmissä jäljissä tyhiä askelia oli suunnilleen saman verran eli jäljillä mittaa noin 200 metriä. Laitan jäljen alkuun aina paalun, jonne on tultu nyt jäljestysvalmiin Variksen kanssa noin 5 metrin päästä sivusta - näin tulee kuin huomaamatta harjoiteltua hieman jäljen nostamista janalta. Jälki on ollut aina kahden kulman laatikkojälki, jonka toisella suoralla ja lopussa on ruokarasia ja sen päällä jälkikeppi. Jälkikepin ilmaisua maahan menemällä on pariin kertaan opeteltu kotona, joten siitä Variksella on jo jonkinlainen käsitys. Kerran Varis pääsi jäljellä yllättämäänkin ilmaisulla, kun en huomannut koko rasiaa ja keppiä ja Vaakku yks kaks maastoutui - vieläpä harvinaisen määrätietoisesti. Aina se ilmaiseminen ei niin huvittaisi, kun jälki kuitenkin on aika jännä ja mielenkiintoinen.

Yksi jäljistä tuli otettua videolle, mutta kuvasin sen itse, joten kuvakulma, kuvaamisen taso kuin myös koiran ohjaamisen taso (ja koiran esitys verrattuna muihin jälkiin) on hieman heikot. Videon siirtämisessä Youtubeen oli ihmeellisiä ongelmia, kun kerta toisensa jälkeen tuli ilmoitus virheestä ja lataaminen epäonnistui. Yritin jo epätoivoissani leikata videosta pois kaikki Vaakun virheetkin (eli lyhentää videota), mutta ei auttanut sekään. :-D Alla se nyt kuitenkin lopulta on virheineen kaikkineen. Ensimmäisellä suoralla Varis tekee yhden tarkistuksen ja yhden lyhyen katkon. Toisella suoralla tulee niinikään yksi ihmeellinen herpaantuminen, jossa onnistuin vielä kadottamaan koko piskin kuvasta. Muilta osin on videolla hyvin normaali suoritus.