Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ihanaa kevättä!

Blogi on ollut aika tuuliajoilla. En saa päivitettyä blogia puhelimesta ja tietokoneella en ole juuri ehtinyt istua. Ajantasaisemmin päivittelenkin nykyisin käsitöitäni ja muuta elämää instagrammiin, josta löydät minut tietenkin nimellä neulajavasara. Sinne saa kuvan niin nopeasti puhelimella heitettyä.

Blogistakaan en ole toki luopumassa, mutta tällä hetkellä päivityksiä en hirmu tiheään lupaile.

Alkuvuosi on mennyt meillä mukavasti. Käsitöistä tuli pidettyä pitkä tauko, mutta nyt olen taas hitusen neulonut ja ommellut. Puutarhatyöt pitävät myös kiireisenä.



 Kävin siskoni kanssa Jyväskylän käsityömessuilla, josta lähti matkaan puolen metrin pala pirteää traktorikangasta. Se muuttui pojille kesäpaidoiksi.




Pikkumies sai Batman -pipon. Kyseessä siis perus musta trikoopipo, johon kiinnitin kaupan valmismerkin.
 Joululahjaksi saamani lankakerä pääsi uusiksi villasukikseni. Lanka on aivan ihanaa.


Pihalle laittelin jo vähän kesäkukkia. Ja mullan alle olen piilotellut sitä sun tätä, jotka toivottavasti lähtevät pian kasvamaan.

Miehellä sen sijaan on astetta isompi projekti menossa, tulevaa autokatosta tässä aloitellaan.

Pieni suru uutinen saatiin keväälle, kun marsujen määrä väheni kolmesta kahteen. Muu lemmikkikunta voi hyvin, vaikka Örkillä taisikin olla pahat mielessä, kun löysin sen yksi päivä näin.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Joululahjoja

Viime vuosi päättyi nuhassa, mutta sopivasti vuoden ensimmäisenä päivänä alkoi vointi parantua. Vuosi onkin tullut aloitettua ahkerasti, raivattiin useampi muovipussillinen vaatetta ja leluja talosta poistettavaksi. Olen kiltisti tehnyt fysioterapeutin määräämät jumpat kipeän selän parantamiseksi ja neuleetkin ovat lähteneet hyvin käyntiin.

Alkuvuoden ajattelin käyttää tehokkaaseen lankavarastojen pienentämiseen, ensin on helppo aloittaa nopeista projekteista. Mutta niitä esittelen myöhemmin.

Sain joululahjaksi pari lankakerää. Toisesta riitti juuri sopivasti pikkukaverin kaulahuiviin.






Mutta ennen kuin siirrytään enempää uusiin tapahtumiin, tässä vielä kuvia itse tekemistäni joululahjoista joita annoin jouluna sukulaisille.

 Käsivirkattu tuubihuivi
 Kärjestä aloitetut pitsisukat novita nalle
 kämmekkäät ja pipo virkattuna

 Paksut virkatut lapaset

 Kaulureita



 Tossuja lähti jouluna useammallekin
 Säärystimiä heijastinlangalla
 Perusvillasukat 7-veikasta
 Sängynreunustasku pikkumiehelle

 Kämmekkäät reumalangasta, näissä olikin projektia, alunperin aion antaa nämä jo vuosi sitten lahjaksi, mutta valmistui vasta tälle joulua.

 Pikkukaverille ompelemani kalastuspeli
Lumiukko purkissa

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

6. Lumimies nappasi tontun!

Meidän keittiössä oli yöllä tapahtunut kummia, heti pöydän takana.



Tonttu parka oli joutunut lumimiehen kynsiin, mokoma oli pannut pienempänsä purkkiin ja piti siellä vankina.



Onneksi toinen tonttu oli yhä vapaalla jalalla ja oli näppäränä (tonttu kun on) rakentanut katapultteja ja pommitti lumiukkoa.



Ja onneksi pikkumies huomasi aamulla tilanteen, pelasti tontun ja siirsi molemmat omalle paikalleen. Sen jälkeen poika haki pienen pehmokoiran purkin vangiksi ja pommitus sai alkaa! Pienellä avustuksella pienempikin onnistuis katapultin käytössä.



Taisi kyllä perheen isoinkin mies innostua näistä, sen verta kauan jaksoi pommitusta leikkiä pikkumiehen kanssa. Koira unohtui kun pommittivat toisiaan pehmopalloilla. Kovassa käytössä olivat koko päivän, ja varmasti jatkossakin.




Minä tupeksin tänään. Olen pyöritellyt ennakkoon niin hyvin body shopin kalenterin luukkuja, että sekoitin 9 ja 6 luukut keskenään. En siis esittele teille tämän päivän luukkua, koska se kuuluu oikeasti päivälle 9 - etten pilaa keltään yllätystä. 9. päivänä esittelen sitten molemmat. Sanotaan vaan, että tykkäsin ja käyttöön tulee.



Mutta sen sijaan voin esitellä adventtisunnuntain luukkuni. Ja se osuikin täysin nappiin. Kynttilänteko setti! Olenkin pitkään haaveillut, mutta en ole tarvikkeita raskinut hommata. Kaupoissa ei ole tullut vastaan ja netistä tilatessa pitäisi maksaa postimaksut ja sit ois sama tilata enemmän ja sit tuleekin jo kalliiksi... Tai näin Suomalaisessa kirjakaupassa, pikkuruisen sankon, jossa kynttilänteko setti, hintaa 20 euroa, joten jäi ottamatta...



Ihan ei täydellistä ollut valanta taitoni heti ekalla kertaa, mutta näin nätti kippo niin kehtaahan tuota katsella. Ja pitänee raaskia poltellakin joulun aikaan. Kiitos sisko-tonttu!

Mies ulkoili poikien kanssa niin ehdin vähän ommellakin. Tein aiemmin aloittamani paidan pikkumiehelle valmiiksi. Tilauksen mukaan musta, tarratasku, pitkät hihat. No, mieli oli muuttunut tässä välissä ja vähän harmitti kun oli pitkät eikä lyhyet hihat, mutta taisi paita kuitenkin kelvata.






Iltasella kun pienin (joka otti takapakkia ja on jälleen pikkupotilas) oli jo nukkumassa ja isompi rakenteli legoilla miehen kanssa, minä ahersin keittiössä - joulua varten tietenkin

Jos vain tästä satsista saan tarpeeksi pakkaseen (tein noin 50 kpl) niin nyt on jouluksi karjalanpiirakat. Pitää vaan hakea huomenna pakastuspusseja, kun ne totaalisen loppu... Jospa ei ehditä ahmia liikaa sitä ennen näitä.



Etsin kaupasta balsamicosiirappia, kun sitä monessa ohjeessa on päälle roiskittu. Tuntuu olevan monen hienon ruuan merkki ja jouluna pitää syödä hienosti ;)
No, en löytänyt, mutta jouluisessa keittokirjassani ohje olikin ja tarvikkeetkin löytyivät. Kattilaan vain saman verran vettä, sokeria ja balsamicoa. Itse laitoin 2 dl kaikkia. Sitten sekoitellaan kunnes kiehahtaa ja kiehutellaan hiljaa 15-20 min.




Vielä on maku testaamatta. Mutta jospa tälle käyttöä löytyy. Mihinkähän kaikkeen tämä sopii? Salaattiin? Keiton päälle? Normiruuan päälle?




hsss...
katapulttien rakennukseen tarvitset korkkeja, kuusi askartelutikkua per vekotin, liimaa ja kumirenksuja


Yhden tikun päähän liimataan korkki, tikkua ei tarvii taivutella sitten.... Katapultti toimii joustavien kumirenksujen avulla, ei taittuvien tikkujen. Noin niinkun tuli jostain mieleen...

Keskelle laitetaan 4 tikkua nippuun, päistä kiinni kumirenksuilla. Poikittain keskelle ylä ja alapuolelle tikut, päälle se jossa korkki. Kumirenksuilla ristiin kiinni keskeltä ja päästä vielä. Tadaa, valmista.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Leevi ja Väinö muuttivat meille!

Mitä ihmettä? Joulukylässämme on kyllä ollut koko ajan vilskettä, mutta nyt siellä oli tapahtunut aivan kummia. Seinään oli ilmestynyt yöllä salaperäinen ovi, jonka edustalla näkötti kaksi pientä tonttua! Oven päällä lukee kyltti: Korvatunturille. Oven ympäristöön oli tuiskuttanut lunta. Mitä täällä oikein tapahtuu?

Myös joulupöydän tontut olivat kerääntyneet ihmettelemään asiaa ja olivat samalla saaneet lumituprahduksen päälleen.




Onneksi tontuilla oli mukanaan kirje ja näin siinä luki:

Terveiset Korvatunturilta!

Olemme Leevi ja Väinö, Korvatunturin harjoittelijatonttuja. Saimme joulupukilta tehtävän asua luonanne jouluun asti. Teidän valvoessanne näytämme ehkä leluilta, mutta yöllä olemme liikkeessä. Käymme Korvatunturilla taika-oven kautta (ei saa koskea!). Kun heräätte, jähmetymme kesken puuhiemme. Siirrättehän meidät oven luo - mutta meillä ei saa leikkiä!

Terveisin Leevi ja Väinö



Kirjettä on luettu monta kertaa, uudelleen ja uudelleen. Ihmetelty tonttusia, jokainen yksityiskohta on syynätty. Kirjoitimme myös pikkumiehen toiveesta vastakirjeen. Laitoimme joululauluja soimaan ja teimme muutenkin tonttujen olon mahdollisimman mukavaksi.





Hetken ulkona oli valkoista, mutta lumet sulivat nopeasti. Onneksi sisälläkin voi leikkiä lumella! Ja sitä voi valmistaa vaikka kesähelteillä itse.



Tänään pääsimme myös juhlimaan ensimmäistä adventtia. Kynttilä on vielä sytyttämättä, mutta aamulla avasimme tonttujen tuomat  paketit.

Isompi sai jouluisen Roope Sedän, paketti löytyi pussista, johon tonttu toi viime vuonnakin yllätyksiä.



Pienempi sai alushousuja, mutta tänä vuonna paketit löytyvätkin jouluhiiren sylistä!




 Edellisenä iltana (yönä) viimestelin hiirtä vielä, kun jäi vähän roikkumaan homma, käsinommeltavat kohdat kun eivät ole suosikkejani. Voi olla että jotain yksityiskohtia vielä lisäilen myöhemmin. Kaavat piirtelin itse jo vuosi sitten, mutta silloin en vielä selvinnyt toteutukseen asti. Pikkukaveri kyllä tykkää otuksesta, joka on kyllä häntä vielä isompi, mutta eiköhän tuo ohi kasva joku vuosi.

 Myös minua tonttu muisti (adventtisunnuntai -vaihto siskon kanssa). Ensimmäisen paketin teemana oli joulu ja sain kauniit jouluvalot, jotka saa napista painamalla palamaan tasaisesti tai vilkkumaan villisti. Kiitos, pääsivät olohuonetta valaisemaan, sieltä puuttuivatkin vielä jouluvalot.


 Joulupukki on viettänyt tämän viikonlopun täällä meidän suunnillamme. Isompi pääsi kertomaan lahjatoiveensa ja pienempi kävi pukin sylissä - kahteen eri kertaan! (ja eri paikoissa)




Hss, salainen osio...

Tontut ovat ostettu tällä viikolla Suomalaisesta kirjakaupasta.

 Idea kotiin muuttaviin tonttusiin on napattu netistä, lisätietoa saat etsimällä tietoa hakusanoilla: elf on the self. Sieltä löytyy hirmuiset määrät ideoita, mitä kaikkea tontut voivat tehdä. Aiheesta on myös piirretty, joka näkyi viime vuonna ainakin televisiosta. Alkuperäisessä versiossa tosin painotetaan sitä, että tontut ovat tarkkailemassa lasten käytöstä. Sitä en meillä halunnut niin painottaa, vaan ovat enemmänkin tulleet meillä harjoittelemaan tonttuilu taitoja ja meidän iloksemme. Isommille tontut ovat aika kujeellisia, tuhmiakin välillä, netissä siis väitettiin... Eikä tonttuihin saa hipaistakaan, muuten joulun taika katoaa ja tontut lähtevät pois. Lapset saavat kyllä koskea tonttuja meillä ja kantaa ne aamulla takaisin pöydälle turvaan. Leikkiä heillä ei kuitenkaan saa, jottei tonttuihin satu. Oikeassa versiossa käytetään juuri tiettyä tonttua, jolla taitaa hintaakin jonkin verran olla, en tiedä tarkemmin. Sivusuuntauksena löytyi myös hyväntekeväisyystontut, jotka kehottavat auttamaan muita, kuten leipomaan naapurille.


Ovi on rakennettu puisista askartelutikuista, koottu kuumaliimalla ja koristeltu hileillä. Seinään se on kiinnitetty tavallisella teipillä. Päälle on suihkautettu vielä tekolunta spray -purkista, samaten tonttujen lakkeihin ja kirjeeseen. 




Leikkilumi:
Tarvitset ison purkin soodaa ja purkin partavaahtoa, lidlistä löysin halvinta. 



Sooda kaadetaan astiaan ja päälle partavaahtoa ja sekoitellaan, lisätään vaahtoa kunnes koostumus on sopiva. Aine liukenee helposti veteen, kunhan se on levitetty suihkun lattialle, josta se on helppo huuhdella pois. Toki pyyhkimälläkin lähtee. 





Lumipalloiksi se lähtee muokkautumaan kunnolla vasta kun sitä on hetken möyhennellyt. Sitten onnistuu vaikka lumiukon teko.