Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

lauantai 28. tammikuuta 2017

Joulun lahjat

Joulusta on mennyt jo jokunen tovi, mutta en ole vielä tänne päässyt aiemmin esittelemään tuotoksiani, niin tässäpä niitä nyt sitten tulee. 

Kuten aiempinakin vuosina, niin tänäkin vuotena joulu pääsi taas minut yllättämään ja kiire kaikella tekemisellä taas kerran tuli! Jotain saattoi jäädä tekemättäkin mitä ajatuksissani oli, mutta ne tärkeimmät sain valmiiksi kuitenkin aikataulussa. Jos kuitenkin tänä vuonna muistaisin alkaa tekemään juttuja vähän aiemmin. Tässä on yksi hyvä tavoite tälle vuotta.

Lahjapaketteihin sujahti tänä vuonna seuraavanlaisia juttuja..

Teeteen Pallaksesta virkkasin 3,5mm koukulla kolmiohuivin lämmittämään tätini hartioita tai voihan tämän kietaista myös kaulan ympärille viileällä ilmalla. 

Äidilleni neuloin 4mm puikoilla Novitan 7veljestä sinapin värisestä langasta kaulaliinan. Tämä on neulottu ihan simppelillä helmineuleella. Olinkin unohtanut kuinka ajattoman ja kauniin näköistä pintaa helmineuleella voikaan saada aikaiseksi. 

Piirakkasukkia olin neulonut valmiiksi vuoden varrella ja nämä olivatkin ainoat mitkä jemmoistani valmiina löytyi jo hyvän aikaa ennen joulua. Nämä kaikki on tehty Novitan 7veljestä langoilla ja 3,5mm puikoilla. 

Nämä villasukat lähti lämmittämään tätini miehen jalkoja. Joskus vähän jännittää koon puolesta osuuko oikeaan, mutta kyllä nämä oli olleet juuri sopivan kokoiset. Nämä on tehty myöskin Novitan 7veljestä langoista vihertävän sävyistä Nostalgiaa ja harmaata, puikot 3,5mm. 

Lopuksi jotain ommeltuakin. Ompelin jo aiemmin syksyllä nuo tilkkublokit ja juuri ennen joulua keksin käyttää nämä patalappuihin. Nämä oli niin söpöt, että hetken aikaa jouduin miettimään raaskinko laittaa näitä ollenkaan joulupakettiin, kun nämä olisi sopineet niin hyvin myös omaan keittiöön. Mutta pakettiinhan ne meni, kuten olin päättänytkin ja saanhan minä näitä tehtyä itselleni sitten jossain vaiheessa.

Nämä kaikki lahjat sujautin kangaskasseihin, jotka korvasi tänä vuonna joulupaperin. Niistä voitte lukea tästä aiemmasta kirjoituksesta. Jotain muutakin paketteihin sujahti ja maailmalle lähti, mutta kaiken tohinan keskellä en enää kuvia muistanut taikka kerennyt ottaa, mutta onhan sitä tässäkin.

Nyt kun olen saanut joulun jutut tänne kirjoitettua, niin seuraavan kerran tuleekin sitten vielä vähän viime vuotta ja vähän tämän vuoden tavoitteita, näistä sitten myöhemmin.


-Alvariina- 






lauantai 5. marraskuuta 2016

Ohje: Neulottu panta ja virkattu kukkanen

Julkaisin viime keväänä täällä blogissa jutun neulotusta pannasta nutturatukalle täällä, joka pitää korvat lämpimänä viileälläkin ilmalla. Jo tuolloin minulta pyydettiin ohjetta siihen, mutta ohjeen kirjoittaminen on minulla hippasen viivästynyt, kun olen ihan surkea ohjeiden kirjoittaja. Se ei minulta oikein luonnistu kovinkaan helposti. Voi kuulkaas, kun näkisittekään tuon minun käsityövihkoni tai ne loputtomat lippuslappuset joihin olen joitain omia juttuja yrittänyt itselleni jatkoa varten tallentaa, niin enhän itsekään mitään selvää niistä enää ota jos sitä vielä toisen kerran yritän tehdä. Sen vuoksi minulla tapana onkin, että jos teen jotain oman ohjeen mukaan, niin kyllä useampi sellainen on samannäköinen, mutta kyllä niissä aina jokin pieni eroavaisuus on ja sehän ei haittaa ollenkaan! Nehän on vaan sitä enemmän uniikkeja tuotteita.

Tosin enhän minä tähän pantaan ole itse mitään omaa tekniikkaa keksinyt, kun valepalmikko on jo vanha tuttu. Sekä googlettamalla löytyy useampiakin virkattujen kukkien ohjeita, mutta koska ne ei ollut minulle mieluisia, niin tässä kukkasessa on nyt sitten minun oma versio sellaisesta. 

Tähän alle olen kasannut ohjeen, kuinka saat tehtyä vastaavanlaisen yhdistelmän simppelisti ja valmista tulee nopeasti.



Panta

Lankana käytin Novitan 7 veljestä lankaa, langankulutus n.45 gr, puikot 3,5mm

Aloitukseen luo 120 silmukkaa
huom! tällä silmukkamäärällä pannasta tulee rennon löysähkö ja toki huomioi oma kokosi. Silmukoiden määrää on helppo säädellä joten pannaan kokoakin voi helposti säätää oikeaan kokoon. Valepalmikko on kerrollinen 5 silmukalla.
  • 1.kerros; 2nurin, 3oikein, 2nurin, 3oikein, 2nurin, 3oikein..... Jatka näin loppu kerros
  • 2. ja 3.krs; neulo samoin kuin 1.krs
  • 4.krs; 2nurin, nosta 1silmukka neulomatta, neulo oikein seuraavat 2silmukkaa, vedä neulomatta nostettu silmukka neulottujen 2silmukan yli.... Jatka näin loppu kerros
  • 5.krs; 2nurin, 1oikein, langankierto, 1oikein, 2nurin, 1oikein, langankierto.. Jatka näin loppu kerros
Siinä se valepalmikon kuvio sitten onkin, jatka neulomalla tätä viiden kerroksen sarjaa niin syntyy ihana valepalmikko. Säätele pannan leveys oman makusi mukaan, minun pannassa on yhteensä 8 palmikko kerrosta.


Virkattu kukka

Lankana Novitan 7veljestä, virkkuukoukku 3,5mm
  • Virkkaa 82 ketjusilmukkaa.
  • Tee ensimmäinen pylväs kuudenteen ketjusilmukkaan. (Ensimmäiset 5ktjs on 1.pylväs+2ktjs)
  • Hyppää 2 ketjusilmukan yli ja tee samaan silmukkaan pylväs+2ktjs+pylväs. Tee näin ketjusilmukkaketjun loppuun asti
  • Virkkaa 6 pylvästä 2ketjusilmukan ketjuun, 1kiintosilmukka seuraavien pylväiden väliin, 6pylvästä 2ketjusilmukan ketjuun, 1kiintosilmukka seur. pylväiden väliin... Jatka näin loppuun asti. Viimeisten 6pylvään jälkeen tee kiintosilmukka 3ketjusilmukkaan.
  • Päättele langat ja nyt on kukan runko valmis.
Kieputtele kukka haluamaasi muotoon ja ompele kasaan ohuella langalla takapuolelta. Voit koristella kukan keskuksen napeilla, helmillä tai jollain muulla jos haluat, itse olen laittanut näihin pikku koristuksia. Voit myös laittaa takaosaan rintaneula hakaneulan, jolloin voit kiinnittää kukan haluamaasi paikkaan ja vaihdella helposti myös paikkaa hakaneulan avulla. Tai sitten voit ommella kukan suoraan kiinni pantaan.














Huh! Tässä nämä ohjeet on ja toivottavasti näistä on apua teille. Jos nämä on jotenkin epäselviä niin toki tarkennan näitä, jos jokin ei täsmää. Tämä on sellainen työ johon saa helpostikin kulutettua loppuja nytteröitä joita on saattanut jäädä yli jostain projektista. Varsinkin nuo kukkaset ei paljoa vie lankaa, niin sellaisen saa tehtyä pienestäkin nytteröstä.

Jouluun on vielä hyvin aikaa, niin tässä myös pieni joululahjavinkki, jonka voi sujauttaa vaikka ystävän lahjapakettiin.


-Alvariina-















tiistai 24. toukokuuta 2016

Suolaa ja leipää sekä vähän muutakin

Tämänkin postauksen aiheena on lahjakori, koska aiempi postaukseni Pieni vieminen  sekä tämän antaminen osuivat samalle viikonloppu vierailulle.

Tapanahan on, että uuteen kotiin viedään suolaa ja leipää onnea tuomaan. Veljeni ja hänen avovaimonsa muuttivat uuteen kotiin joten tein heille uuden kodin korin sisältäen suolaa ja leipää, joka oli hapankorppujen muodossa. Toki koriin halusin laittaa muitakin kotijuttuja.

 

Virkkasin Novitan Bambu-langasta käsipyyhkeet, pari tiskirättiä ja lasinaluset. Langan sävynä kaikissa näissä on turkoosi, paitsi toinen tiskirätistä on luonnonvalkoinen. Tiskirättejä olen heille aiemminkin tehnyt tosi kauan aikaa sitten ja ovat tykästyneet niihin, niin olihan tuo jo aika uusiakin antaa.. :-) 
Olen joskus aikanaan virkannut itselleni käsipyyhkeen ja huomannut sen toimivaksi, niin niitähän virkkasin sitten kaksi. Käsipyyhkeiden renksut on ihan valmisnauhaa ja niiden kohdalle ompelin vielä langan sävyisen ruutunapin.
Lasinaluset on tehty samaa mallia mukaillen, kuin tiskirätitkin. Joskus nuo yksinkertaiset mallit on niitä kauneimpia ja ajattomia. 






Ja tietysti tämmöisessä korissa pitää molemmille olla uudet villasukat! Niitä tarvitaan aina ja eihän villasukkia voi koskaan liikaa olla, vai voiko? Mielestäni ei.




Kuvassa näkyvät luonnonvalkoinen ja vihreä nauhan näköiset jutut ovat kirjanmerkit, jotka voi hyvin antaa kirjojen ystäville. Löysin Pinterestistä kivan kirjanmerkki mallin ja sitten ihan omalla ohjeella virkkasin sen näkemäni kuvan näköiset kirjanmerkit. Ja kyllä niistä ihan saman näköiset taisi tullakin.




Kuvissa näkyvä liina, joka juttujen alla näkyy on toki myös korin sisältöä. Ompelin sen omalla kaavalla ja toisella yrittämisellä tuollaisen mallin ompelu onnistuikin. Samoja kankaita mitä liinassa on käytetty löytyy myös korista, joka on ommeltu taannoisella tilkkuleirillä samoin kuin tuo liinakin.


Tämmöinen korista sitten tuli. Toivottavasti kaikille näille pikku jutuille löytyy käyttöä siellä ihanassa uudessa kodissa, jossa varmasti on hyvä olla ja elää.

-Alvariina-












maanantai 7. maaliskuuta 2016

Kiitos Novita

Huomasin viime viikon torstaina Novitan luonnonvalkoisessa seiskaveikan kerässäni langan mukana jotain sinne kuulumatonta. Tosin ei koko kerän osalla, mutta kuitenkin jonkin matkaa kerän varrella.

Tuo asia kuitenkin harmitti yli ministi ja laitoinkin heille viestiä laadunvalvonnan sähköpostiin kuvan kera. Ja sainkin sieltä melkein heti vastauksen! Jossa oli vastine miksi langan mukana oli vähän ylimääräistä ja toki pahoittelut oli viestissä myös mukana. Samassa viestissä he ilmoittivat, että saan hyvityksenä kaksi seiskaveikka kerää. Vastasin heidän viestiin vielä torstaina myöhään illalla, jossa ilmoitin myös yhteystietoni hyvityslankojen toimittamiseen. 

Ja jo nyt tänään maanantaina posti toi paketin Novitalta! En ikinä olisi uskonut, että heidän toiminta olisi ollut noin superhyperonopeaa! 






Kiitos Novita! Paketissa oli kaksi luonnonvalkoista seiskaveikka kerää ja yllärinä uusin sukkalehti!  

Ja kuten viestissäni kerroinkin luottamukseni Novitan lankoihin ei horjunut. Tulen käyttämään Novitan lankoja jatkossakin. :-)

- Alvariina -








sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Lankalakko 2016, tammikuu

Vuoden vaihtuessa päätin, että tämä koko 2016 vuosi on minulle lankalakkoa. Minun tulee ostettua ihan liikaa lankaa ja meidän vaatehuoneen on vallannut lähes kokonaan minun lankalaatikot. Aina uutta työtä aloittaessa menen kauppaan ja ostan sieltä tarvittavat langat, miksi ihmeessä?!? Enkö voisi suunnitella työtä niiden lankojen ympärille mitä jemmoissani on? Tai miksi en vaan ensin mene katsomaan jemmojani, jos sieltä löytyisikin oikeaa lankaa?


Joten päätin itselleni seuraavanlaiset säännöt:

- yritä suunnitella kaikki työt siten, että voit hyödyntää niihin lankajemmojen lankoja
- jos joku pyytää tekemään jotain, niihin tietty ostetaan langat
- lankaa saa ostaa lisää jos sitä et enää jemmoista löydä ja tarvitset juuri sitä keskeneräiseen työhösi
- mikäli saat lankalahjoja, otat ne suurella ilolla vastaan, eihän parempaa lahjaa olekaan!

Lankavarastojani en lähtenyt punnitsemaan ollenkaan. En taida itsekään haluta tietää totuutta kuinka paljon niitä on kertynyt... :-)


Ja näin minulle sitten tammikuussa kävi:




Ihanilta työkavereitani sain nimipäivälahjaksi nämä kolme kerää niin täydellisen värisiä 7veljestä keriä. Nämä ihanuudet odottaa vielä käyttöä, mutta olen jo suunnitellut työtä mitä tulen näistä tekemään.



Ja melkein sain tästä tammikuusta lankojen nolla ostos kuukauden, mutta tänään viimeisenä päivä oli aivan pakko käydä ostamassa tuo luonnonvalkoinen 7veljestä kerä, kun se oli tyystin loppu. 
Olen nyt virkannut isoäidinneliöitä jämälangoista sitä mukaa kun nytteröitä on päässyt tulemaan, niiden kaverina neliöissä on tuo luonnonvalkoinen lanka, joka rauhoittaa muuten niin kirjavahkoa värimaailmaa. 

Niin se tämäkin tammikuu hurahti mennä ja huomenna aloitetaan jo helmikuuta!


- Alvariina -



sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Virkatut säärystimet

Näin jo aiemmin syksyllä Facebookin jossain ryhmässä postauksen virkatuista säärystimistä. Mikä loistoidea! No pitihän minun sellaiset tehdä, kun mallikin oli niin ihanan kaunis. Tallensin idean päähäni, niin valitettavasti minulla ei ole kertoa alkuperäistä postausta tähän. 

Nämä on virkattu ihan tasaisena levynä pylväitä ees ja taas. Reunoihin tuli simpukat ja sitten napit sivuun. Nappeja tarvitsi olla aika lailla ja tokihan niiden piti olla samanlaiset... Ajatuksenani oli laittaa näihin vaaleanpunaiset muovinapit, mutta tietty niitä jäi uupumaan juuri se yksi tarvittavasta määrästä.. Sitten piti mennä uudestaan nappivarastoille... Olen jemmannut tiettyjä nappeja, jotka on mummoni peruja ja en ole raaskinut käyttää niitä nappeja vielä minnekään. Mutta nyt  niistä mummoni vanhoista napeista löytyikin, aivan täydelliset napit näihin säärystimiin ja vielä oikea määräkin. :-)


Lankana näihin käytin Novitan 7 veljestä vaaleanharmaata ja sitä kului noin puolitoista kerää. Nämä valmistui tosi nopeasti, siis tuo virkkaus osio.  Mikä minua hidastutti näiden valmiiksi saattaminen oli nappien ompeleminen.. Muutenkin minulle se nappien ompelu on niin huoh jotenkin tylsää... Mutta nyt ne on valmiit! :-)

Ja pikku vinkkinä.. Jos vielä puuttuu joululahja idea niin tässä yksi sellainen, joka ei vie montaa iltaa valmistuakseen.

Talvikin tuli kerrasta joten nautitaan nyt kauniista lumisista maisemista!

- Alvariina-









sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Virkattu pitsi pussukka


Hurmaavat pitsit kirja on yksinkertaisuudessaan vaan niin hurmaava. Tämän kirjan nimi on kyllä ihan totta, kirja täynnä mitä ihanimpia pitsejä! Itse otin tästä kirjasta työnalle ensimmäiseksi kannessakin näkyvän kukkaron. 

No toki heti aloittaessani tiesin, että omasta versiostani tulee suurempi mitä malli on, tein Novitan Kartano langasta ja koukulla nro 2. Ohjeessa on käytetty ohkasempaa lankaa ja koukku nro. 0,75. Mutta pussukanhan minä halusinkin tehdä. :-)


Ja puolitoista viikkoa myöhemmin pussukka on valmis! Tämän virkkaus vaati paljon keskittymistä, tarkkuutta ja välillä vähän purkamistakin. Päänvaivaa ehkä eniten tuotti saada vuorikankangas oikean kokoiseksi. Kun eihän tietenkään ohjeen kaava ollut oikean kokoinen vaikka sitä kuinka olisi suurentanut. 

Ja olihan tässä mallin lisäksi muutakin uutta minulle, tuo ommeltava kehys.. Vaikka kuinka olen ostanut noita kehyksiä jemmoihini tulevia projekteja varten, niin vielä en ollut kertaakaan tuollaista kiinnittäny. Mutta ehkä eniten pahinta oli se aloittamisen jännitys kuin kehyksen ompelu. Alkuun kun pääsi niin hyvin se sitten sujui. Halusin toki tuohon pussukkaan myös olkahihnan. Ja muutamaa vaihtoehtoa pyöritellessäni päädyin kuitenkin virkkaamaan itse hihnan ja noin on parempi.



Tämä pussukka ei jäänyt omaan käyttööni vaan tämä matkasi serkulleni syntymäpäivälahjaksi. 


Mutta kyllä tämä niin ihana on, että minun täytyy tehdä tämmöinen myös itselleni, mutta nyt seuraavaksi jotain muuta.

-Alvariina-


















tiistai 24. helmikuuta 2015

Viltti ja tohvelit

Olen viime aikoina ollut kovin salamyhkäinen tekemisistäni, mutta joskus on oltava hissukseen, kun lahjoja tekee.. :-)
Juhlimme perhepiirissä viime viikonloppuna rakkaan äitini syntymäpäiviä ja tein hänelle syntymäpäivälahjaksi virkatun viltin ja huovutetut tohvelit.



Virkkasin viltin 7-veljestä langasta, ruudut on tehty erilaisilla ruutumalleilla. Mallit ruutuihin otin 200 virkattua ruutua-kirjasta. En tullut laskeneeksi kuinka monta erilaista eri ruumallia vilttiin virkkasin, mutta kyllä niitä useampi erilainen tuli. Osaa on vain yksi ja osaa vähän useampi. Toki sitten nuo isoäidinneliöt, jotka on aina joka toisena, joko yksivärisenä tai kirjavana. 

Värimaailmasta halusin rauhallisen, kuitenkin pienellä säväyksellä turkoosia.. En laskenut käytettyä langan määrää mitä vilttiin meni, mutta arviolta lankaa meni vähän yli kymmenen kerää. Mutta painava se ainakin on!


Huovutetut tohvelit tein Joki-langasta pesukoneella huovuttaen. Varren tohveleihin virkkasin jälkikäteen. Koskaan en ollut tämmöisiä tehnyt, mutta olen todella tyytyväinen lopputulokseen ja näistä tuli juuri oikean kokoisetkin.


Jouluna aloitettu urakka on nyt valmis ja olen niin iloinen, että sain nämä valmiiksi! Koska jouduin olemaan melkein pari viikkoa tekemättä yhtään mitään, niin meinasi tulla ihan hippunen kiirus, mutta onneksi oli myös yön pikkutunnit aikaa! Ja mikä tärkeintä, niin lahjansaaja tykkäsi lahjoista. <3





Nyt "pakko tehdä" projektilistalla on pari huivia virkattavana, joten ei muuta kuin niitä tekemään!

-Alvariina-