Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkomaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ulkomaat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. tammikuuta 2014

Kööpenhamina, osa 3

Taidepuoli Kööpenhaminassa oli kattava ja hieno. Nämä paikat olivat jo pelkästään arkkitehtuurisesti upeita suurine huoneineen, koristeluineen ja laajine kokoelmineen. Olin valtion taidemuseosta niin vaikuttunut, että vieläkin kaiholla ajattelen kaikkia ihania taideteoksia. Siellä kun eurooppalainen kulttuuri ja -taidepuoli on selvästi paremmin edustettuna suomeen verrattuna.




National Museet. Alakerrassa oli laajasti historiallista puolta: kivikautta, rautakautta ja pronssikautta, jotka eivät itseäni niin kiinnostaneet, joskin tanskalaisten tapa ripustaa muinaiset kivi- ja ja metallinäytteensä oli erittäin taiteellinen. Sitten päästiin asiaan, sillä ylemmissä kerroksissa oli esillä upeita huonekaluja ja -esineitä sekä muotokuvia. Vähän samanlaista tunnelmaa, kuin mitä näissä ylemmissä näkee, on myöskin Sinebrychoffin taidemuseossa, ylemmän kerroksen perusnäyttelyssä.




Ny Carlsberg Glyptotek. Voisi sanoa, että matkamme kohokohta oli ehdottomasti tämä kuvapatsasmuseo, joka oli jo paikkana mahtava mutta myös käsitti kaksi itselleni mielenkiintoista historiallista kansakuntaa, antiikin Rooman ja Egyptin. Varsinkin Egypti on ihan peruskoulusta lähtien ollut suuri kiinnostuksenkohteeni, minkä vuoksi olinkin innoissani kun pääsimme katsomaan sarkofageja ja muumioita. Lisäksi Glyptotekissä oli maalaustaidetta eri aikakausilta.




Puisto keskellä museota, kuinka söpöä! Tämä kuvassa näkyvä osa oli tavallaan aula, jonka ympärillä sitten oli erilaisia aikakausia. Muistan kun istuttiin noilla penkeillä, katosta kuului sadepisaroiden ääni, ja meidän piti siskoni kanssa kirjoittaa kortit sukulaisille. Hyvin kotoisaa. Taisin kirjoittaa kortteihin suunnilleen näin: "Täällä on ihanaa, taidemuseot ovat upeita ja laajoja. Taidan muuttaa tänne."










Meillä tosiaan oli hyvin intensiivinen reissu, mikä alkoi tuntua loppumatkasta. Glyptotekissa jätettiin maalaustaide hieman vähemmälle ja keskityttiin enemmän patsaisiin. Huomasitteko lattioiden ihanat mosaiikit? Kun piti välillä levähtää ja päästä istumaan, pystyi samalla ihailemaan lattioiden koristelua. Meidän perheessämme on hieman erilaisia taiteen kuluttajia: minä en pysähdy jokaisen taulun eteen puoleksi tunniksi, vaikkakin jos joku taulu erityisesti kiinnostaa, jään sitä tutkailemaan. Siskoni saattaa usein jäädä pitkäksi aikaa pohtimaan jokaista taulua, puhumattakaan isästä, jolla menee kokonainen päivä yhden näyttelyn läpikäymiseen. Onkin hyvin vaikeaa käydä heidän kanssaan näyttelyssä, kun itse on kiertänyt jo kaiken läpi mutta muut perheenjäsenet ovat vasta puolessavälissä.


Viimeisessä osassa onkin sitten toinen suosikkinäyttelyni! 

torstai 9. tammikuuta 2014

Kööpenhamina, osa 2

         Nyt vihdoinkin takaisin Kööpenhaminaan ja sen ihanaan arkkitehtuuriin. Näitä Kööpenhaminan upeita taloja voisi ihailla vaikka kuinka kauan. Siksi annan kuvien puhua puolestaan. Erityisesti rakastuin kanavan varrella sijainneisiin erivärisiin taloihin.












        Amalieborgin linnanaukio, jossa kiertelivät univormuun pukeutuneet sotilaat. Osuimme paikalle sopivaan aikaan, kun vahtivuoro alkoi. Saapastelu näytti hyvin hauskalta, mutta jäin ihmettelemään miten he pärjäsivät siinä kylmässä viimassa ja vesisateessa.





Onnistuttiin myös pääsemään Pienen Merenneidon luokse. Olin yllättynyt miten pieni patsas todella oli. Aluksi luulin merenneidoksi erästä sen takana olevaa patsasta, sekin ehkä kertoo miten huomaamaton Pieni Merenneito on. Lähempää katsottuna se oli hyvin sievä. Tulikin tämän matkan jälkeen into nähdä Disneyn versio Pienestä Merenneidosta uudestaan.








Puhelimen kuvanlaatu ei ole mikään paras, mutta toivottavasti tästä hieman näkee miten upea kupoli on. Kyseessä ovat Marmorikirkon hieno arkkitehtuuri ja yksityiskohdat. Ylemmässä kuvassa nuo valkoiset joutsenet urkujen yllä ovat ihan lempparini, tulevat kauniisti esiin tummasta taustasta. Nykyään Marmorikirkkoa käytetään virallisiin tilaisuuksiin.







Koska aikamme Kööpenhaminassa oli hyvin rajattu, piti päiviin saada mahduttettua paljon. Yritimme ehtiä käymään kaikissa kiinnostavissa paikossa, kuten esimerkiksi Rosenborgin linnassa. Itse linna oli mennyt hetkeä aikasemmin kiinni, mutta onneksi kuninkaallinen aarrekammio oli auki. Sieltä löytyi viinikellari, arvokoruja, miekkoja, aseita, tauluja, upeita norsunluuminiatyyrejä, tiaroita ja kruununjalokivet. Ruotsin kruunuprinsessan ohella Tanskan kuningasperhe kuuluu lempikuninkaallisiini, joten oli harmi ettemme päässeet sisälle linnaan, vaikkei se ollutkaan heidän asuinlinnansa.