...tai ainakin tiedän huomattavasti enemmän pukeutumisesta, muodista ja vaatteista kuin aikaisemmin.
Villa Puomin Hanna nimittäin järjesti meille Åblogilaisille tyyli-illan eilen. Olimme Friedtexin konttorilla saamassa asiantuntevaa tietoa pukeutumisesta ja muodista.
Hanna Friendtexiltä toivotti meidät tervetulleiksi ja kertoi yrityksestä. Taustalla myös Kira Friendtextiltä. Heillä molemmilla oli aivan uskomaton ammattitaito stailata ja antaa pukeutumisvinkkejä meille muille.
Syksyn 2014 trendeissä näkyi ihania neuleita, tekoturkista, tekstiilinahkaa,
eläinkuoseja, maanläheisiä värisävyjä, ym.
Huomaatko, että rekillä olevat vaatteet ovat väriharmoniassa eli samanväriset samassa kohtaa ja vaaleasta tummempaan. Saimme vinkin, että oma vaatekaappikin kannattaa järjestellä samoin.
Vaatteiden lisäksi oli myös paljon asusteita. Ihania koruja, huiveja, kenkiä jne.
Lisäksi meitä hemmoteltiin upealla kattauksella ja erittäin maistuvalla ruualla.
Bataattikeittoa lisukkeineen.
Suussa sulava vadelma-suklaa kakku
Illan aikana kävimme läpi myös jokaisen värimaailmaa henkilökohtaisesti. Sovittelimme erivärisiä huiveja, joista huomasi kuinka toinen väri teki itsestä aivan kalpean kun taas toinen väri toi voimaa ja lämpöä kasvoihin. Minun väriksi tuli murrettu, tumma luumu ja huivit saimme testikäyttöön. Kannattaa kotonakin kokeilla peilin ääressä erivärisiä vaatteita, jotka ovat lähellä kasvoja, miten eri värit vaikuttavat itseen. Silmien ja hiustenväri vaikuttavat siihen, mikä väri sopii juuri sinulle.
Erittäin ihana ilta kaiken kaikkiaan, naurettiin, soviteltiin vaatteita ja saatiin tietoa pukeutumisesta ja oli mukava nähdä taas muita bloggareita.