Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppuhelmi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lamppuhelmi. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Muutama Skorpioni

on kuvattuna ja myytävänä HoLan puolella, josta löytyy myös sähköpostiosoite johon voi laittaa viestiä mikäli joku niistä kiinnostaa.

keskiviikko 14. lokakuuta 2009

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Tarkoitus olisi....

huomenna tehdä lisää tanssijoita.
Nyt voi ehdottaa pohjavärejä tanssijahelmille. Niitä sitten toteutetaan sen mukaan kuinka ne puhuttelee ;)
Muutaman väri on jo mielessä ja lisää varmasti tulee kun pääsen polttimelle.

maanantai 5. lokakuuta 2009

Iloinen postaus

Lisää tanssijoita :D
Nämä tanssii yössä.

lauantai 3. lokakuuta 2009

Värien hehkua



Useat helmien ideat muhii päässä pitkiä aikoja, jotkut jopa vuoden. Niitä työstetään päässä ja mietitään millä laseilla saadaan toivotut värit aikaiseksi. Olen aika monta vuotta ollut ihastunut voimakkaisiin väreihin, oranssin eri sävyihin ja niiden tehostamiseen.

Tämä aihe on ollut "päässä" jo pitkään ja sen lopullisesti ajoi ulos näkemäni kankaalle maalatut Afrikkalaiset tanssijat. Näitä maalauksia oli esillä Nokialla seurakunnan kahvilassa. Valitettavasti siellä poiketessani kaikki maalaukset, jotka olisin itselleni tahtonut oli varattu.

Siellä päin liikkuville tiedoksi, että tuossa kahviossa on varsin maittavat kahvileivät ja kahvi, suosittelen. Ainakin minä tulen poikkeamaan siellä aina kun kahvihammasta Nokialla käydessä alkaa kolottaa.

Kuvaus oli yllättävän vaikeaa ja vieläkin rohkenen väittää helmen olevan huomattavasti kauniimpi luonnossa. Toivotaan siinä vaiheessa kun helmi pääsee koruksi asti, että saan vielä paremman kuvan helmestä.

perjantai 25. syyskuuta 2009

Matti Myöhäinen

Huomenna on sitten miitti :D
Porukkaan mahtuu kyllä jos kalenterissa on tyhjä aukko huomisen kohdalla.
Minua voi heittää sähköpostilla jane (@) janemyrsky.fi, huomenna aamupäivällä klo 11 vielä katson postini.
Aloitamme klo 12 kahdessa paikassa ja ne jotka käy täällä tutustumassa helmentekoon saapuu varsinaiselle miittipaikalle n. klo 15. Miitti jatkuu niin pitkään kuin porukkaa ja ruokaa riittää.
Jotain nyyttärievästä mukaan.

Laitetaan nyt tännekkin näistä kuva, kun on niin onnistunut :D

torstai 24. syyskuuta 2009

Dichroic -lasia ja Miitistä

Kolme päivää on kulunut kuin siivillä vuokrapoltinlaisen kanssa. Aina yhtä hyvää seuraa oleva Marja-Liisa, joka kulkee helmeteossa omia polkujaan ja saa minutkin aina miettimään asioita eri suunnilta.

Tällä kertaa testattavaksi otin jo kuukausia nurkissa pöyrineen dichroic-lasin. Minussa asuu hyvin pieni harakka joten tuo dichroic ei ole niin kovasti sytyttänyt. Kokeileminen ja testaaminen on kuitenkin aina kivaa ja varmaan tuota lasia tullaan jossain määrin näkemään helmissäni.

Miitti on sitten ensi lauantaina ja edelleen mukaan mahtuu, joten jos lauantai on vapaa ohjelmasta ja haluat hyvää seuraa, tervetuloa joukkoon.
Lamppuhelmien tekoa pääsee kokeilemaan minun studiolla klo 12-15, samaan aikaan Anneka ottaa vastaan Kuntolassa. Miitti jatkuun niin pitkään kun porukkaa paikalla on, vuokrausaika päättyy vasta seuraavana iltapäivänä.
Tarkoitus on vaan olla ja seurustella. Ruokailu toimiin nyyttäriperiaatteella, joten jos haluat tulla niin jotain ruokaa mukaan.
Myös kaikki ylimääräinen kannattaa ottaa mukaan, lehdet, kirjat, helmet, työkalut. Tosiostajia on aina liikkeellä :D

Lisätietoja löytyy:

Primates-foorumilta
Facebookista


torstai 17. syyskuuta 2009

Nuolimyrkkysammakko



Vielä yksi sammakkokuva :D

Muistutan myös miitistä 26.9.2009 klo 12 alk. Heinoo, Sastamala.

Primateksesta voi käydä kurkistamassa missä mennään.

Mitä tahansa miittiin liittyviä kysymyksiä voi lähettää minulle
sähköpostiin:

jane(@) janemyrsky.fi

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Liskojen yö

Muutamia liskoja tein eilen, tässä yksi. Muista tulee kuvia myöhemmin. Joku on niin "oudon" värinen, että täytyy vielä itsekkin totutella ja päättää onko hyvä vai ei. Yksi ui coca-colassa.
Niin ja tämä on sytämellinen lisko, niinkuin helmen alapuolikin kertoo :D

tiistai 18. elokuuta 2009

Päivän pelastaja

Joskus kun intoutuu liikaa kokeilemaan, voi tuloksena olla todella ikävän näköisiä helmiä.
Se kuuluu asiaan, aina ei voi voittaa. Normaalisti pyrinkin siihen, etten tee uudellä väriyhditelmällä kuin yhden helmen. Lopullinen tulos kun ei kuitenkaan näy ennenkuin helmi on tullut uunista.
Valittavasti tähän tulee aina silloin tällöin poikkeus.
Pari päivää sitten tein yhdellä lasilla testihelmiä oikein kunnon satsin ja sitten toisella vaan yhden arvatkaa kumpi onnistui? Aivan se mitä tein vain yhden :D

Tässä tapauksessa lohduttaa se, että se ainoa onnisitunut onkin sitten todella hyvä, jollei täydellinen :D
Yksi helmi monta kuvaa, Afrikka:

tiistai 28. heinäkuuta 2009

Joskus joutuu nöyrtymään

Eilen tein helmiä varsin tyytyväisenä, olin olevinana ovela ja oivaltavani asioita.
En tehnyt niinkuin ennen vaan luulin olevani viisaampi ja keksineeni jotain uutta tekniikan suhteen. En keksinyt, aamulla oli monta rikkinäistä helmeä uunissa.

Kaiken lisäksi olin hieman liian väsynyt ja hosuin yhden sammakon kanssa, josta olisi tullut varsin kaunis, mutta se rikkui.

Aina ei kaikki mene niinkuin kuvittelee.

Jotain mukavaakin, keksin varsin oivan väriyhdistelmän jota kokeilen taatusti kun seuraavan kerran menen polttimelle ja oli yksi toinenkin kokeilu, josta tuli ihan kivan näköinen.

Muuten aikaa on kulutettu mustikkametsässä ja muita töitä tehden.

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Uusia ahaa elämyksiä

Minulla oli yksi helmentekijä useamman päivän vuokrapolttimella. Hän tekin helmiä ihan omalla tyylillä, tekniikkaan ei paljonkaan puututtu. Helmet oli kaikki isoja ja iloisen värisiä.
Näissä helmissä on vaikutteita niistä helmistä, minä vaan olen tekniikan orja, enkä osaa tehdä huolettomia helmiä.

Värit on minun lempivärejä, näihin olen kuitenkin koittanut hakea ilmavuutta ja rentoutta.
Eli irti säännönmukaisuudesta.

Tykkään lopputuloksesta kovasti :D Syvyyttä on kovin vaikea saada kuvattua.


torstai 16. heinäkuuta 2009

Erittäin haastavaa

Vaikka en yleensä lämpiä tilaushelmille, niin nyt tein poikkeuksen. Käytettävät värit oli tosi haastavia ja jos en tuntisi asiaa omakseni olisin varmaan kieltäytynyt edes kokeilemasta onnistuuko.
Pääväreinä oli runsaasti mustaa ja punaista. Tästä yhdistelmästä tekee vaikean se, että niitä ei kuumana erota toisistaan. Punaiset lasit on aina mustia kuumana. Kyse oli myös aika suurista helmistä joilloin riski punaisen palamisesta lisääntyy ja sitähän ei sitten nää kun se lasi on mustaa :D

Jotain kuitenkin on uunissa, jouduin vaan lopettamaan tarkoitettua aiemmin kun ukkonen tuli liian lähelle, en viitsi ottaa riskiä uunin kanssa.

Nyt peukut pystyssä, että edes joku helmistä on onnistunut väriensä puolesta ja muutenkin.
On se taas jännää odottaa mitä sieltä tulee.

maanantai 13. heinäkuuta 2009

Ai, niin


kiireessä meinaa unohtaa kaikenlaista :D

Luxonia järjesti tänäkin vuonna korusuunnittelukilpailun, taisi olla jo kolmas.
Ensimmäisenä vuonna osallistuin, toisena en ja nytkin meinasi jäädä väliin. Muutamaa tuntia* ennen kilpailun sulkeutumista muistin kuitenkin helmet, jotka sopivat aiheeseen loistavasti.
Aiheena oli Valo.

Kesäyön Keijuiksi nimesin tämän korun. Oikein vaan mahdottoman vaikeita olivat helmet kuvattaviksi.

Kilpailuun osallistuneet korut ja voittaja on nähtävillä täällä.

* Kun sitten lopulta laitoin kuvan menemään tuntia ennen määräaikaa tajusin, että aikaa olisi ollut vielä vuorokausi :D.

tiistai 30. kesäkuuta 2009

Sitä saa mitä tekee

Aamulla eilisiä helmiä uunista ulos ottaessä ilmeeni oli varmasti melkoinen. Kyllähän testatessa tulee mitä kummallisimpia helmiä tehtyä ja joskus se hienon ja kamalan ero on varsin pieni.
Hiukan enemmän toista väriä niin tasapaino olisi ok.

Perhosessa nyt ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta tuo ruukun näköinen ja sydän, huh.
Sydän varsinkin on varsin oudon näköinen. No, se saattaa olla juuri niitä helmiä joita karsastan pari päivää ja sitten alan tykkäämään.

Parissa ensimmäisessä näkyy minun rasvaisia sormenjälkiä, ne on myös aika pieniä

Olkaa hyvä, saa kauhistella :D




keskiviikko 17. kesäkuuta 2009

Sepän tekemiä nauloja


Viime viikonloppuna oli Jaarassa markkinat.
Markkinat on pienet, mutta ehtiipä kiireettä katsella mitä on tarjolla. Paikalla oli mm. Jan Torstenssonin lasistudiolta helmenteon työnäytös. Nämä helmet tehdään eri tekniikalla kuin lamppuhelmet. Mielenkiintoista on kuitenkin sekin, itse olen yhden viikonlopun kurssilla ollut muutama vuosi sitten juuri tuolla Jaarassa.

Melkoinen virtuoosi on mies joka tekee karhuja ja muita veistoksia moottorisahalla, valitettavasti nimeä en muista, mutta Mouhijärveläinen kuitenkin.

Työnäytöksiä oli myös kahdella sepällä, joista Pasi Hurttila ystävällisesti ohensi minulle muutaman naulan.

Mukaan tarttui, tomaatteja, leipää tai kakkoa vissiin, pullaa, sepän tekemiä nauloja ja haka, Aloe vera tuotteita, mausteita ja varmaan jotain muutakin. Vatsaan meni muurinpohja lettu.

Yhden naulan jo uhrasin. Jäljittelee vuosi sitten tekemääni ruostumatonta rakkautta. Valitettavasti vaan sellaiset naulat mitä siihen käytin on kiven takana. Muodon kun pitäisi olla valmiiksi vääntynyt.

Ai, niin taisin keksiä viimeyönä aamuyöstä kukkahelmelle sopivan ripustuksen, täytyy vielä päivänvalossa testata tuliko siitä oikeesti hyvä.

tiistai 9. kesäkuuta 2009

Haasteita

Menen muutaman tunnin päästä illaksi helmiä tekemään.
Nyt jos laittaa väriehdotuksia, lupaa ainakin yhden totettaa ja esitellä huomenna blogissa.
Mahdollisista ehdotuksista valitsen itselleni mieluisamman :D