Kirjamielellä

Hanna van der Steenin Tähtisilmät -sarjan ensimmäinen osa oli hyväntuulinen ja piristävä lukukokemus. Tämä toinen osa, Kirous , näytti ja kuulosti heti kättelyssä aika tavalla synkemmältä. Onneksi ihan mustanpuhuvasta kirjasta ei kannesta huolimatta ole kuitenkaan kyse, vaan ensimmäisen kirjan mukava tunnelma kulkee tässäkin kirjassa mukana. Ennustuksessa päästiin tutustumaan sadunhohtoiseen fantasiamaailmaan, mutta Kirous tapahtuukin yllättäen suurimmaksi osin Suomessa. Ihan tavallista elämää ei kuitenkaan ole tiedossa, sillä sisarukset Elena ja Armada saavat yhdessä aikaan kaikenlaista pientä sähellystä. Lisäksi Elenan kotikaupungin asukkaista paljastuu yllätyksiä, jotka tarkkaavainen lukija tosin on jo ennalta arvannutkin. Kirous laajentaa Tähtisilmien maailmaa ja tuo uusia kiinnostavia henkilöitä mukaan tarinaan. Pernaisten rehtori ja hänen 49 poikaansa tulevat tutuiksi ja paljastuvat aika mahtaviksi tyypeiksi. Pientä romantiikkaakin leijuu ilmassa, mutta sen suhteen jäädään ku...

Lukupiiri valitsi kesäkuun kirjaksi jotain kevyttä mutta kuitenkin merkityksellistä. Valinta kohdistui L. M. Montgomeryn aikuisten kirjaan Sininen linna . Kannatin valintaa vahvasti, sillä olin ostanut kirjan jo aikaa sitten hyllyyni kirpputorilta. Minulla on tuollainen kaunis sininen kansi, mutta tästä on paljon muitakin painoksia. Sininen linna kertoo tiukassa kurissa kasvaneesta Valencystä, jota suvun pikkumainen ja tekopyhä asenne ahdistaa. Vanhaksipiiaksi päätynyt Valency saa 29-vuotiaana kuulla, että on kuolemassa vuoden sisällä. Siitä lähtien nainen päättää tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, ja vähät välittää sukulaisten kauhistuksesta ja painostuksesta. Kirja on ihastuttavan asenteellinen ja samalla kuitenkin asenteita purkava. Minun piti ihan tarkistaa, koska kirja on julkaistu (1926!), koska siinä oli sen verran rohkeita ajatuksia. Se asettaa vastakkain hyveellisen elämän ja naisen säädyttömän itsenäisyyden. Vaikka kirja päättyykin sovinnaisen onnellisesti,...

Hyvän fiiliksen kirjoja tarvitaan näköjään erityisesti silloin, kun pitäisi kirjoittaa gradua. Mitään kauhean raskasta tai liian masentavaa ei voi todellakaan lukea, joten kotimainen lastenfantasia täyttää juuri sopivasti lukutarpeen. Sainkin nyt luettua Hanna van der Steenin Ennustuksen , johon ihastuin selaillessani kirjaa ajankulukseni. (Vaarallisia nuo liikennemyymälöiden kirjakaupat.) Ennustus on Tähtisilmät -trilogian ensimmäinen osa. Se kertoo vauvana toisistaan erotetuista prinsessakaksosista, jotka vanhemmat ovat pitäneet toisistaan tietämättöminä ennustusta pelätessään. Siskon olemassaolo on kuitenkin paljastunut fantasiamaassa asuvalle prinsessa Armadalle, joka ennustuksesta piittaamatta päättää hankkia kaksosensa Elenan kotiin Suomen Pernaisista. Seikkailuhan siitä sukeutuu. Ennustuksen parasta antia on rajaton mielikuvitus ja sen yhdistäminen mitä arkisimpiin asioihin. Prinsessa Armadan uskomattomat puvut ja kengät olivat minusta kaikkein hauskimpia. Vai mitä sanotte...

No olipas tämä nyt... varsin jännä kirja. Olen China Miévillen Toisten kanssa vähän jälkijunassa, mutta kirja on keikkunut koko ajan siinä kiinnostaa–eikiinnosta-akselilla. Kun vihdoin sitten päätin lukea kirjan, huomasin, että olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi kirjaa lukenut. Toiset käynnistyy kuin mikä tahansa dekkari: komisario Borlú saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan kotikaupungissaan Beszélissä. Tämä peruskuvio tapahtuu kuitenkin kaikkea muuta kuin peruskaupungissa, sillä Beszélin kanssa samaa tilaa jakaa Ul Qoma. Kyseessä on kaksi erilaista mutta erikoisesti lomittunutta, päällekkäistynyttä ja jakautunutta kaupunkia, joiden asukkaat elävät aktiivisesti näkymätöntäen kaikkea toiseen kaupunkiin liittyvää. Rajojen noudattamista valvoo salaperäinen ja kaikkivaltias Rikko. Tämä on juuri sellainen dekkari, josta minä pidän. Murhan selvittäminen muuttuu yhtäkkiä kiinnostavaksi, kun sitä rajoitetaan oudoilla säännöillä ja eriskummallisella historialla. Tosin minull...

Varokaa hullua koiranaista! Olen saanut ärhäkän koirapureman, jonka seurauksena meillä saattaa olla pian useita erirotuisia koiria. Onneksi kyseessä ovat kuitenkin tällaiset kohtuukokoiset neulotut lemmikit, joten eivätköhän ne tänne meidän asuntoomme mahdu. Tämä mäyräkoira viihtyy ainakin varsin hyvin nojatuolin selkänojalla. Koiravillitys alkoi siitä, kun sain joululahjaksi Sally Muirin ja Joanna Osbornen hauskan Muotovaliot – Neulo oma koira -kirjan, jossa on ohjeet 25 eri koirarodun neulomiseen. Minä kokeilin tietysti ensimmäiseksi mäyräkoiran tekemistä, sillä nehän ovat koirista parhaita, vaikka tämä onkin täysin puolueellinen mielipide. Muotovaliot on aika helppotajuinen kirja, ja ohjeet olivat paljon ymmärrettävämpiä kuin etukäteen arvelin. Koirista on myös useita kuvia, joista voi tarkistaa millaiselta lopputuloksen pitäisi näyttää. Koiran neulominen oli nopeaa, kunnes tulin päälaelle. Siinä kohtaa en oikein ymmärtänyt ohjetta. Usean yrityksen jälkeen päätin vain py...

Tuntuu, että nyt on todella hyvä vuosi suomalaisessa nuorten fantasia- ja scifikirjallisuudessa. Ja mikä parasta, kaikki lukemani kirjat ovat olleet omaperäisiä, toisin kuin käännöskirjat, joissa mennään pääosin suosittujen mallien vanavedessä. Yksi onnistuneista nuortenfantasiakirjoista on juuri lukemani Anneli Kannon ja Terhi Rannelan Tähystäjäneito , joka aloittaa Kuparisaari -trilogian. Aloitin Tähystäjäneidon lukemisen eilen illalla ja minun oli todella vaikea päästä tarinalta nukkumaan. Ilman tätä flunssan aiheuttamaa väsymystä olisin todennäköisesti valvonut kirjan kanssa aamuun asti. (Yövalo ei olisi edes haitannut avomiestäni, sillä hän valvoi aamuyön tunneille Tuomas Vimman Raksan parissa.) Väsymys kuitenkin vaati pitämään nukkumistauon, mutta jatkoin kirjaa heti herättyäni. Tähystäjäneito kertoo 17-vuotiaasta Amayasta, joka on Sarmatian valtion tähystäjäneito, eli kuninkaallisen parin tytär. Merenkulkumaan valtiolliset nimityksetkin ovat merellisiä; maata johtaa ruorina...

Koska olen jotenkin onnistunut ohittamaan Anu Holopaisen Syysmaa -sarjan, päätin sivistää itseäni ja tartuin sarjan ensimmäiseen osaan Welman tytöt . Minua vähän nauratti takakannen luonnehdinta, jonka mukaan kirja sopii varttuneille nuorille. Yritin miettiä, minkä ikäisiä lukijoita tuo määritelmä tarkoittaa, mutta en oikein saanut tartuttua siihen. Ilmeisesti se on jotain varhaisnuorten ja nuorten aikuisten välillä? Welman tytöt aloittaa siis kertomuksen Syysmaasta, joka on miehinen yhteiskunta. Naiset ovat alistettuja ja esineellistettyjä. Heidän tehtävänään on kodin hoitaminen ja lasten synnyttäminen. Naisten ei ole sallittua omistaa mitään, opiskella tai olla muutenkaan mukana yhteiskunnassa. Ainoa hyöty tyttölapsista on se, että heidän avioliittojensa avulla voidaan luoda suhteita. Juuri tällaisessa tilanteessa onkin kirjan päähenkilö Adaira. Adairan isä ilmoittaa tytölle, että on etsinyt tälle aviomiehen. Tytön kauhuksi aviomies on kauheampi kuin mikään hänen kuvitelmansa. Ed...

Tuskin olin ehtinyt kirjoittaa Kariston syksyn kirjojen esittelytilaisuudesta , kun postiluukusta kolahti yllätyspaketti. Joku hyvä kirjahaltijatar oli käynyt lukemassa blogia ja laittanut minulle luettavaksi sekä Kirsti Ellilän Eksyneet näkevät unia ja China Miévillen Toiset . Jälkimmäistä ehtikin kommenteissa minulle jo vahvasti suositella Sivukirjasto -blogin Liina. Ensimmäiseksi tartuin kuitenkin Ellilän kirjaan. Eksyneet näkevät unia on lasten ja nuorten fantasiakirja, jossa on mukana juuri sopivasti satujen lumoa. Kirja kertoo Nimettömästä, eksyneestä lapsesta, joka yhdessä koiransa kanssa lähtee maahisten luota ihmisten maailmaan etsimään muistojaan ja itseään. Samalla tyttö haluaisi selvittää myös sen, miksi asiat ovat joka paikassa kääntyneet niin huonolle tolalle. Nimetön törmää matkallaan sekä pelottaviin että ystävällisiin olioihin ja ihmisiin. Vasta Orientian kaupungissa mysteerit alkavat selvitä. Eksyneet näkevät unia -kirjan maailma on raikas ja kekseliäs, mutta...

Olin eilen tutustumassa Kariston syksyn uutuuksiin, ja tyypilliseen tapaan taas silmät vetäisivät enemmän kuin mieli pystyy kirjoja ahmimaan. Mutta ei sille mitään voi, kun kerran mielenkiintoisia kirjoja tuntuu riittävän. Tällä kertaa minua eniten kiinnostavat uutuudet löytyvät fantasiakirjallisuuden saralta. Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia Jo ilmestynyt kirja on ollut mukavasti esillä blogeissa ja arvosteluissa, ja sitä on kehuttu paljon. En ole uskaltanut lukea arvioita kauhean tarkkaan, sillä aion itsekin lukea kirjan, enkä halua tietää siitä ennakkoon sen vuoksi liikaa. Kirjassa on muuten todella kaunis kansi. Anu Holopainen:  Varjoja – Syysmaa 5 On aina vähän kauhea tilanne, kun huomaa jonkun kiinnostavan kirjasarjan, josta on ilmestynyt jo monta osaa. Pitäisi siis löytää aikaa lukea sarjan kaikki aiemmatkin osat, jos haluaa tutustua uusimpaan kirjaan. Osaisiko joku kertoa, millainen sarja Syysmaa on? Holopaisen haastattelun perusteella nimittäin uskon, ett...

Terry Pratchettin Kiekkomaailma -kirjoissa on ihan omanlaisensa tunnelma. Jo kirjaan tarttuessaan tietää suurin piirtein, mitä tuleman pitää. Kirjoissa on silti eroja. Hirmurykmentti oli siitä jännä kirja, että se oli pinnaltaan hauska, paljon hauskempi kuin viimeksi lukemani Yövartiosto , mutta silti pinnan alla sen juoni ei ollut minusta kovinkaan ihmeellinen. Hirmurykmentti kertoo Pollysta, joka värväytyy piskuisen maansa armeijaan löytääkseen sodassa kadonneen veljensä. Koska naisen liittyminen armeijaan on mahdotonta, Polly pukeutuu pojaksi, vaikka sekin on paikallisen jumalan mielestä Iljetys. Muutkin alokkaat ovat varsin persoonallista porukkaa. Mukaan päätyy muun muassa vampyyri ja peikko. Sekalainen joukko alokkaita aloittaa marssinsa kohti sotaa ja kohtaa matkalla monenlaisia vastuksia ja yllätyksiä. Pratchettin huumori ei uppoa kaikkiin. Minua sen sijaan jaksoi naurattaa jokainen kirjan sukkavitsi (sukkakäärö on olennainen osa mieheksi pukeutuneen naisen valepukua) ja mu...

Harmittelin joskus, että tulee luettua liian vähän lasten fantasiakirjallisuutta. Olenkin sittemmin yrittänyt korjata tätä asiaa. Tällä kertaa luettavaksi päätyi juuri ilmestynyt Päivi Lukkarilan Kolmen ajan maa. Kirjan on muuten kuvittanut 12-vuotias Oona Liukkonen . Kolmen ajan maan päähenkilö on Miima, kymmenenvuotias tyttö, joka asuu pikkuveljensä ja äitinsä kanssa. Lasten äiti tekee paljon töitä ja lapset joutuvat olemaan paljon kahdestaan. Miiman pikkuveli Miko ei osaa puhua ääneen, vaan hän puhuu Miimalle ajatusten kautta. Lapset törmäävät yhtenä päivänä pelottaviin hukattuihin lapsiin, joita Miko tahtoo auttaa. Miima ei suostu tähän, mutta kun Miko katoaa, tytön on oltava rohkea ja lähdettävä pelastamaan lapsia. Kolmen ajan maan opetukset tuntuivat aikuislukijasta melko alleviivatuilta mutta kuitenkin ihan sympaattisilta. Kirjan ajatus on, että lasten tulisi olla lapsia mahdollisimman pitkään, vaikka jotkin aikuiset yrittävätkin varastaa lasten elämänvoiman. Tämä teema j...

Mitä, jos törmäisit 30 vuotta nuorempaan itseesi? Malttaisitko antaa itsesi löytää oman tiesi siksi ihmiseksi joka nyt olet? Entä yrittäisitkö pysäyttää vallankumouksen, jos tietäisit, että uusi hallinto ei ole vanhaa parempi? Tällaisiinkin asioihin Vartioston Sam Vimes törmää, kun hän joutuu ajallisen sekaannuksen takia 30 vuotta ajassa taaksepäin Terry Pratchettin Kiekkomaailma -sarjan uutuuskirjassa Yövartiosto . Sam Vimes on juuri pidättämässä rikollista, kun he molemmat yhtäkkiä tempautuvatkin ajassa taaksepäin. Rikollinen pääsee vapaaksi ja surmaa John Keel -nimisen sankarin. Vimesin on nyt astuttava Keelin saappaisiin ja laitettava historia tapahtumaan niin kuin se tapahtui hänen nuoruudessaankin. Samalla Vimesin pitää opettaa nuoremmalle itselleen ne asiat, jotka John Keel hänelle opetti, sillä ilman niitä Sam Vimes ei selviä hengissä nykyisyyteen asti. Vaikka Yövartiosto onkin jo 27. Kiekkomaailmasta kertova kirja, ei sitä vaivaa väsymys. Kirja on tuttua, ha...

Sean Stewatin Kehä kertoo elämässään jämähtäneestä William ”Dead” Kennedystä. Nuoruus on mennyt, mutta mies on jäänyt johonkin pysähtyneeseen tilaan. Työpaikat vaihtuvat ja ainoa asia, josta mies pitää kiinni, on 12-vuotias tytär. Tytär ja entinen vaimo ovat kuitenkin jo jatkaneet elämäänsä. Kennedyn elämää haittaa myös se, että hän näkee aaveita. Hassua on, että päähenkilöä sanotaan Kariston sivuilla keski-ikäiseksi. Minusta 32-vuotias ei ole vielä keski-ikäinen! Miestä kyllä kuvataan sillä tavalla, että hän vaikuttaisi olevan lähempänä viittäkymmentä. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Teksasiin, joka näyttää kirjassa rappioituneelta valkoisen roskaväen tyyssijalta. Tytöt tulevat raskaaksi nuorena ja saavat paljon lapsia, joiden isistä ei ole tietoa. Jokaisella tyypillä on ase tai pari - eikä niitä pelätä käyttää. Suvut ovat laajoja ja jokaisessa suvussa riittää kuolemantapauksia. Sukukokouksiin saapuu sekä eläviä että kuolleita. Teksti sisältää paljon viittauksia musiikkiin ja si...