Töissä on ollut kaapissa iso pino Kotipuutarha-lehtiä luettavaksi ja olen saanut niistä hyvin viihdykettä taukojen ajaksi. Alan koulutuksesta huolimatta en ole koskaan ollut innokas puutarhalehtien lukija. Olen lukenut mielummin ammattilaisille suunnattuja lehtiä kuin näitä harrastelijoille tarkoitettuja. Nyt olen kuitenkin huomannut, että onhan näissä sellaistakin asiaa, joka sopii myös mulle.
Jokaisessa numerossa on jonkun tietyn kasvilajin esittely, mutta aina myös isompi juttu jostain kasveista. Nämä on olleet mulle sitä lehden hyödyllisintä antia: juttujen avulla on hyvä kerrata kasvintuntemusta ja samalla tulee sitä lisäinfoa ominaisuuksista, jota me ei koulussa saatu kunnolla. Suuri osa näistä kasvijutuista on vielä Suomen puutarhakasviguru nro II:n Ella Rädyn kirjoittamia. (Pentti Alanko yliopistolta on siis ykkönen, jos joku ei tiennyt.)
Lehdissä on ollut myös paljon kaikkia kiinnostavia teemajuttuja erilaisista yleisistä puutarha-aiheista: omenapuiden leikkaaminen, nurmikot jne, joita on ollut kertausmielessä hyvä lueskella läpi. Sellaisia puutarhasuunnitteluvinkkejä en ihan aina jaksa lukea läpi, vaikka inspiraation saamisen takia pitäisikin - ainakin jos olisin suunnittelutöissä. Siis niitä juttuja tyyliin koko "kesän kukkiva puutarha" tai "luo heinillä preeriatyyliä".
Sen sijaan yksityisten puutarhojen esittelyt skippaan yleensä kokonaan joka kerta, kun niissä on harvemmin mitään erityistä eikä toisten juttuja aina voi soveltaa samalla tavalla käytäntöön. Sitten jotain vihannesviljelyjuttujakaan en oikeastaan jaksa, kun ne ei mua kiinnosta yleisestikään enkä pääsisi missään kunnolla käyttämään niitä tietoja.
Ammattilaiselle Kotipuutarhassa on siis vähän vaihtelevasti asiaa, mutta olen kyllä saanut lukemisesta tosi paljon hyötyä. Jos olisi suuntautunut kotipuutarhoihin, sitten tämä olisi vielä parempi lehti inspiraation ja näkökulman saamiseen, mutta julkisella puolella ei kaikkea voi hyödyntää sellaisenaan.
Harrastajapuutarhurille tästä lehdestä sen sijaan irtoaa tosi paljon kaikkea kiinnostavaa. Varsinkin jos on aloitteleva puutarhahommissa, niin uutta tulee paljon. Kokeneemmallekin puutarhurille löytyy asiaa paljon esim. itselle uusista kasveista.
Laitoin tuohon nyt elokuun numeron kansikuvan, vaikken pelkästään sitä numeroa tässä käsitellytkään. Kerkesin kuitenkin pikaisesti lukea sen perjantain kahvitauolla läpi, mutta siinä ei ollut mitään erityistä analysoitavaa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhakirjat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puutarhakirjat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 28. heinäkuuta 2013
maanantai 10. joulukuuta 2012
Kirja: Karel Capek - Puutarhurin vuosi
Karel Capek: Puutarhurin vuosi. Basam Books 2011.
Löysin kirjan muistaakseni kirjaston kierrätyskärrystä ja se on kerinnyt pyöriä jo vähän aikaa lukupinossa. Siihen piti tarttua kiireesti nyt ennen vuoden loppua, että saan yhden täysin uuden maan Eurooppa-lukuhaasteeseen. Karel Capek on siis nykyisestä Tsekistä, joka ehti olla hänen elinaikanaan ainakin Itävalta-Unkaria ja Tsekkoslovakiaa.
Capek on kirjoittanut pakinan tapaisia kertomuksia puutarhanhoidosta: mitä kotipuutarhuri tekee eri kuukausina ja muita sattumuksia puutarhurin arjesta. Vaikka kirja on julkaistu alunperin vuonna 1929, tekstit ovat melko ajattomia ja luulin kirjaa aluksi uudemmaksi. Luin itse kirjan aika kerralla, mutta tämä toimisi paremmin luettuna pienempinä palasina ja toisaalta nämä olisi hyviä luettavia jossain lehdessä.
Olen opiskellut ja työskennellyt viheralalla, niin se oli alkuperäinen syy tarttua kirjaan. En kuitenkaan tunnista teksteistä itseäni tai ketään tuttuani, muuten lukeminen olisi voinut tarjota eri tavalla ahaa-elämyksiä. Koulutuksestani huolimatta en siis ole innokas kuokkija puutarhassa. Se vähän häiritsi lukiessa, että monet kasvit oli mainittu tieteellisiin nimiin pohjautuvilla nimillä. Olin itse unohtanut niitä ihan hirveästi, vaikka joku muu ei välttämättä osaa yhdistää niitä näinkään paljoa.
Lukuhaasteet:
Kirjavuori Mount Everestille
Ikkunat auki Eurooppaan - Tsekki
Tunnisteet:
Eurooppa,
novellit,
puutarhakirjat,
ulkomaiset romaanit
keskiviikko 29. kesäkuuta 2011
Kirja-arvio: Kotipuutarhan marjat ja hedelmät
Meeri Saario: Kotipuutarhan marjat ja hedelmät. Tammi 2008.
Suomessa on julkaistu aikaisemminkin hedelmiin ja marjoihin liittyviä kirjoja, mutta tämä on niistä kattavimpia. Kirjassa esitellään taustatietoa esimerkiksi liittyen yleisesti hedelmäpuiden kasvatukseen ja viljelyyn, mutta myös leikkaamisesta ja tuholaisista kerrotaan. Esittelyssä on todella kattavasti erilaisia hedelmä- ja marjalajeja sekä niistä erilaisia lajikkeita. Hyötykasveista kiinnostuneelle tämä kirja on aika helmi.
perjantai 20. toukokuuta 2011
Kirja-arvio: Koristeheinät
Tein koulun lopputyöni koristeheinien käytöstä liikennealueilla. Erilaiset koristeheinät ovat olleet kova juttu Keski-Euroopassa jo vuosikausia, mutta Suomessa ne eivät ole koskaan tulleet käyttöön suurissa määrin. Osittain näistä syistä päätin laittaa tämän kirjan erilliseksi postaukseksi enkä julkaista sitä muiden kukkakirjojen kanssa, johon joukkoon tämänkin olisi periaatteessa voinut sijoittaa.
Susanna Widlundh ja Bertil K. Johanson: Koristeheinät. WSOY 2006.
Koristeheinistä ei ole kirjoitettu paljoa suomeksi, tämä on siis yksi harvoista aiheeseen liittyvistä kirjoista. Joistakin perennakirjoista voi kyllä löytää myös jonkin verran heinälajeja, mutta keskimäärin aika vähän. Tämä kirja alkaa heinien käyttöehdotuksilla ja hoito-ohjeilla. Se on hyvä asia, koska ammattilaisetkaan eivät keskimäärin kunnolla tunne asiaa (yksi lopputyöni tuloksista). Kirjassa esitellään useita erilaisia koristeheinälajeja. Monet esitellyistä lajeista ovat kuitenkin kirjan mukaan vain "puolikestäviä" Suomessa, mikä rajaa valikoimaa entisestään. Omasta mielestäni heinät ansaitsisivat täälläkin enemmän huomiota hyvien käyttömahdollisuuksien takia, siksi kirjalla olisi voinut olla enemmän pituutta. Silloin esittelyyn olisi voinut ottaa enemmän eri lajeja, kun nyt kirjasta puuttui useita todella tavallisia heinälajeja.
Kirjasta Bambut ja koristeheinät on kirjoitettu Leena Lumen blogissa ja sen arvion voi lukea täältä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011
Valikoima kukkiin liittyviä puutarhakirjoja
Erilaisten kukkien käyttö on yleistä puutarhoissa. Mielestäni niihin liittyviä kirjoja oli parempi käsitellä kokonaisuutena ja siksi julkaisen useamman kirjan arvion tässä samassa postauksessa. (ainakin lukijoiden on helpompi skipata teksti jos ei kiinnosta....)
Susanna Rosén ja Anna Skoog: Sipulikasvit ruukussa ja puutarhassa. WSOY 2004.
Sipulikasvit ovat helppo tapa saada vähän väriä puutarhaan jo alkukeväästä. Kirjassa esitellään tavallisimpia sipulikukkia, niiden valintaa ja hoitoa. Mukana on ohjeet sekä ruukussa että maassa kasvattamiseen. Tämä kirja on hyödyllinen kotipuutarhureille, jotka haluavat tietää sipulikasveista lisää. Se sopii hyvin myös aloittelijoille. Itselleni parasta antia kirjassa olivat sen kuvat: niitä oli paljon ja myös isoja, kaikki kuvat olivat tyylikkäitä ja hyviä kasvin tunnistamisen kannalta.
Lena Månsson ja Bertil K. Johanson: Kesäkukkia. Otava 1996.
Kirjassa esitellään ensin erilaisia kesäkukkien käyttötapoja ja sitten erilaisia lajeja. Kirja on aika samantyyppinen kuin seuraavana arvioitu perennakirja, molemmilla kirjoilla on samat tekijät. Tässä tapauksessa kuvitus ei ole niin suuri ongelma, kun kesäkukilla ne kukat ovat eri tavalla pääasia kuin perennoilla. Tämä on yksi parhaimmista tietopaketeista kesäkukkien suhteen, joten kannattaa tutustua kirjaan erityisesti silloin, jos haluaa hankkia jotain muuta kuin aina niitä samoja kukkia.
Lena Månsson ja Bertil K. Johanson: Perennat. Otava 2002.
Kirjassa esitellään erilaisia perennoja (=monivuotisia kukkasia). Aluksi on yleisiä selityksiä siitä, miten niitä voi käyttää puutarhassa, mutta 2/3 kirjasta esittelee erilaisia lajeja. Kirjassa on hyvin esitelty kaikista kasveista perustietojen lisäksi myös niiden kasvupaikkavaatimuksia ja hoitoa. Tämä on yksi laadukkaimmista kotipuutarhureille tarkoitetuista perennakirjoista, mitä itselleni on osunut vastaan. Kirjan kuvat eivät ole parhaita mahdollisia pienuutensa takia. Lisäksi monissa tapauksissa perennoilla on katselemisen arvoiset lehdet eikä niitä voi aina erottaa toisistaan pelkän kukan avulla. Itselleni kirjasta on ollut siis enemmän hyötyä kasvien ominaisuuksia hakiessa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011
Kirja-arvio: Puutarhan puiden ja pensaiden leikkaaminen
Monissa puutarhakirjoissa puiden ja pensaiden leikkaaminen käsitellään aika ohimennen eikä pelkästään tähän aiheeseen liittyviä kirjoja ole julkaistu suomeksi kovinkaan paljoa. Leikkaaminen on kuitenkin viljellyille kasveille usein melko hyödyllistä, joten siksi erillinen tietopaketti on tarpeellinen. Perusasioiden lisäksi kirjassa on joistakin kasvityypeistä tarkemmat ohjeet leikkausta varten (esim. hedelmäpuille ja marjapensaille). Lisäksi kirjan lopussa on luettelo, johon on koottu useamman puun ja pensaan leikkausohjeet, mutta sen käyttö tietenkin edellyttää kyseisten lajien tunnistamista.
sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
Kirja-arvio: Puutarhan koristepensaat
Kirjassa on esitelty erilaisia kotipuutarhaan sopivia koristepensaita. Ne on luokiteltu kasvisuvuittain ja jokaisesta suvusta on esitelty joitakin käyttökelpoisia lajeja. Kirja ei ole paras mahdollinen pensaiden tunnistamiseen, kun kuvissa on keskitytty pensaiden kukkasiin eikä eri lajeista ole välttämättä kunnollisia kuvauksia. Toisaalta normaalin ihmisen ei edes välttämättä tarvitse tietää kaikkien lajien eroja. Jos tarkoituksena on valita omaan puutarhaan jotain pensaita ja samalla saada tietää niiden kasvupaikkavaatimuksista, siihen tämä kirja sopii hyvin.
Tammi on julkaissut muitakin hyviä kotimaisia puutarhakirjoja, aiheina esimerkiksi pajut, havukasvit, ruusut, köynnöskasvit ja alppiruusut. Muutenkin voi sanoa, että mikä tahansa puutarhakirja, jossa Pentti Alanko on ollut tekijänä, on aina laadukas.
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Kirja-arvio: Suomalainen piha ja puutarha
Kevät on sopivaa aikaa arvioida puutarhakirjoja. Valitsin joukon suositeltavia kirjoja ja julkaisen arviointeja blogissa tipoittain kevään aikana. (Niin ja jos joku ei sitä vielä tiedä, niin olen opiskellut ammattikorkeakoulussa viheralaa.)
Pentti Alanko, Taina Koivunen, Elina Regårdh ja Meeri Saario: Suomalainen piha ja puutarha. Gummerus 2006.
Tämä on paras löytämäni kirja, johon on yhteen ja samaan kirjaan koottu tietoa useista asioista, joita oman puutarhansa kanssa puuhasteleva ihminen tarvitsee. Kirja jakaantuu kolmeen pääosaan. Aluksi kerrotaan pihojen suunnittelusta ja annetaan käytännön vinkkejä viherrakennustöihin. Seuraavassa osassa esitellään joitakin tavallisimpia koristekasveja: puita, pensaita ja erilaisia kukkia. Kirjan avulla pystyy valitsemaan kasveja, mutta samalla kerrotaan myös neuvoja kasvien hoitoon. Viimeiseksi käsitellään hyötykasveja: vihanneksia, hedelmiä ja marjoja. Jos joku haluaa hankkia vain yhden puutarhakirjan itselleen, niin sitten kannattaa hankkia tämä. Kirja on siis hyvä peruspaketti puutarhanhoidosta ja se sopii myös kokeneemmille puutarhureille.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)