.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste boho. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste boho. Näytä kaikki tekstit

26.12.2016

Joulutunnelmia ♥

Onko joulu sujunut leppoisasti? Meillä ainakin on. Aattona aloitimme ruokailut jouluhenkisillä tapaksilla, ja jatkoimme uunilohella lisukkeineen. Kinkkua ja joululaatikoita ei aaton ateriallamme siis nähty, mutta tapaspöydässämme oli kyllä ilmakuivattua kinkkua ja leikkeleitä eri muodoissaan. Tämä lähestymistapa toimi erinomaisesti ainakin tällä kertaa. Jouluähky ei iskenyt, vaikka leffojen ja kirjojen ohessa on suklaakulhojakin ollut esillä.

Meillä esikoinen sai pari päivää ennen aattoa kovan influenssan päälle, mutta onneksi tauti ehti hieman helpottamaan, ja tytärkin jaksoi osallistua perheen joulunviettoon. Tänään elpyminen on ehtinyt jo niin hyvään vaiheeseen, että käväisimme ale-kierroksella, ja juniorit pääsivät kuluttamaan lahjakorttejaan. Teini-ikäisille nuo lahjakortit ovat kyllä oiva valinta, ja näin lahjansaajat saavat varmasti sopivia ja oman maun mukaisia lahjoja.

Joulu näkyy kotonamme muutamina jouluisina kukka-asetelmina, valoketjuin ja olohuoneesta löytyy kyllä iso kuusikin, jossa perinteiseen tapaan kimaltelevat kilpaa eri väriset koristeet vuosien varrelta. Kuusenkoristeiden pääväri vetää punaisen suuntaan, mutta kyllä kuusessa roikkuu vähän sitä jos tätä. Ale-kaupoilta olisi houkuttanut ostaa muutama uusi koriste, mutta ei noille kyllä ole aidosti mitään tarvetta. En myöskään kuulu heihin, jotka jaksavat miettiä etukäteen joulun väriteemaa, ja versioida värivalintoja vuosien saatossa. On silti hauska seurailla somesta millaisia joulun somistuksia ja värisävyjä muut ovat keksineet. Hillityt valkoiset, harmaat ja mustat stailaukset ovat todella kuvauksellisia esimerkiksi instan virrassa, mutta meillä mennään joulukoristeiden suhteen reilulla väripaletilla.

Rentouttavia välipäiviä teille, jotka lomailette! Itse käynnistän sorvin huomenna aamusella, ja sovittelen sitten mahdollisia omia menoja työhetkien väleihin.








10.12.2016

Loviisan Joulukodit [V A C K E R B A C K A]

Piipahdin tänään työpäivän jälkeen Vackerbackassa, eli Loviisan Joulukodit kohteessa numero yksi. Kolmen maissa ei ollut vielä ihan pilkko pimeää ulkosalla, joten ajattelin hyödyntää pikaisesti luonnonvaloa muutaman valokuvan tallentamiseen Vackerbackan viimeisimmistä sisustusideoista, ja tietysti myös joulunajan koristelusta.

Vackerbackassa päästiin ottamaan käyttöön kodin lisäsiipi juuri ennen viime kesän Loviisan Wanhat Talot -tapahtumaa.  Sen jälkeen oli kodissa jo järjestys ehtiä muuttuakin, ja uusia kivoja kuvakulmia on tarjolla vähän joka nurkalla.

Vierailijoita Loviisan Joulukodeissa on useita satoja päivässä, joten hulinaa meillä Loviisassa riittää, ja varsinkin tietysti näissä ihanissa kotikohteissa. Joulukodit onnistuvat vierailijoiden suuresta määrästä huolimatta säilyttämään kotoisuuteensa, vieraanvaraisuuteensa ja viihtyisyytensä. Kävijät kyselevät paljon talojen historiasta, remonttitavoista ja nauttivat usein myös kohteiden glögi- ja herkkutarjoiluista.

Vackerbackasta voi hankkia myös kaunista sisustustuotetta ihan kotiin asti vietäväksi. Myös muilla Joulukodeilla on usein tarjolla talonväen tekemiä tuotteita tai leivonnaisia. Tarjontaa täydentävät erilaiset joulumarkkinat, joita Loviisanseudulla on lukuisia vielä ennen joulua. Esimerkiksi huomenna sunnuntaina (11.12.) Pernajan seurantalolla eli Höganåsissa on myyjäiset. Kannattaa käydä  piipahtamassa Pernajassakin, josta löytyy muuten Joulukotikohde nimeltään Stengård.

Loviisan Joulukodit ovat vielä huomenna sunnuntaina avoinna kello 10 - 17. Tervetuloa nauttimaan leppoisasta pikkukaupunkielämästä, virittäytymään joulun tunnelmaan ja piipahtamaan tietysti myös herttasella (avoinna kello 10 - 15).

Kuvasarjassa pääsemme kurkistamaan Vackerbackan joulutunnelmaan.


27.8.2016

Persoonallinen koti (LWT)

Loviisassa vietitään parasta aikaa pitäjän suurinta vuotuista tapahtumaa eli Loviisan Wanhat Talot -viikonloppua. Sunnuntaina (28.8.16) pääsee vielä tutustumaan kaikkiin Wanhat Talot -kohteisiin, sekä lukuisiin oheistapahtumiin. Loviisaan kannattaa suunnata jo tapahtuman tunnelman sekä erilaisten kirppisten, pop up -kahviloiden ja antiikkimarkkinoiden vuoksi. Suosittelen tietysti myös lämpimästi LWT-kohteiden kiertelyä.

Loviisan Wanhat Talot -kohteiden joukosta löytyy myös kuvasarjan persoonallinen koti (kohde 26, Vackerbacka), jossa silmänruokaa ja hyviä remontti- sekä sisustusideoita riittää katseltavaksi. Kodin perhe on taitava ja kekseliäs sisustaja. Kivoja näkymiä ja hauskoja asetelmia löytyy vähän joka kulmalta. Persoonallisen otteen sisustukseen tuo juurikin ennakkoluuloton ja omaperäinen tapa yhdistää erilaisia värimaailmoja sekä sisustuselementtejä. Harrastukset, kiinnostuksen kohteet, vanhat tavarat, design, graafisuus, kädentaidot ja talon oma historia yhdistyvät rennosti yhteen turhia pönöttämättä.

Kohti Loviisaa siis! Vackerbackan pihamaalta löydät muuten myös pienen valikoiman herttasen tuotteita LWT-viikonlopun ajan. Itse olen herttasen puodilla päivystämässä sunnuntainakin kello 10 - 15 välisen ajan. Nähdäänkö siis?




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...