.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukodit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukodit. Näytä kaikki tekstit

29.11.2016

Olohuoneessa

Olohuoneessamme päivittyi sohvan paikka. Kyseessä on periaatteessa pieni muutos, mutta kyllä tuo päivitys piristi vaihteeksi näkymiä sekä toimintoja. Samalla tuli tietysti siivottua koko nurkkaus tehokkaasti, lajiteltua ja karsittua sisustuslehtiä ja mallailtua vähän vaihtelua piensisustustavaroihin.

Oikeastaan koko rumba lähti liikkeelle isosta viherkasvista, jonka sain ystävältä. Iso vihreä valtasi yhden kokonaisen nurkkauksen huoneesta, ja huonekalut tuli sitten sovitella palapelin palasina paikoilleen.

Meillä asuu yksi tyyppi, joka muutoksesta ei välittömästi pitänyt. Keinot on monet, sanoi nainen kun ripotteli lauantaimakkaran palasia sohvan taakse, jotta koira osaa (uskaltaa) kiertää sohvan, kun se on eri puolella kuin aiemmin. Pienen harkinnan jälkeen koiramme Rica sanoi "ok" uudelle tavalle katsoa maailmaa. Sittemmin on tosiaan pärjätty ilman sohvan taakse jemmattuja leikkeleitäkin. Sohvan taustan puoleinen ikkunarivi on näet tielle päin, ja se on tähystelypaikoista se ehdoton ykkönen.

Sohvapöydälle on asettenut muutama usein selailtu kirja, maljakko tai pari, sekä sekalainen seurakunta erilaisia kynttilöitä. Pöydältä löytyy muuten yksi uusi hauska tuote, joka on paperinen kynttilänvarjostin Loviisa-aiheella. Kyseinen tuote on kortti, josta saa saksilla leikkaamalla ja pienellä liimatipalla taitettua hauskan varjostimen tuikulle. Loviisa-kortin kuvituksessa on vanhan kaupungin tunnelmaa, ja tunnistaapa tuosta ihan yhden Loviisan Wanhat Talot / Joulukodit kohteen eli Vackerbackan.

Vackerbacka ja muut Loviisan Joulukodit -kohteet ovat avoinna jälleen 3. - 4.12 sekä 10. - 11.12.16 kello 10 - 17. Herttanen palvelee Joulukodit viikonloppuina la - su kello 10 - 15. Nähdään Loviisassa!




6.12.2015

Loviisan Joulukodit 2015

Mukavasti sattui tämä Itsenäisyyspäivä sunnuntaille. Pääsin nimittäin vapaapäivän merkeissä piipahtamaan Loviisan Joulukodit -tapahtumaan. Kiertelin Vackerbackassa (1 - 6), Ajurintalossa (7 - 11), Helgasissa (12 - 14) sekä minulle uudessa tuttavuudessa eli Lilla Ljuvassa (15 - 18). Nappasin kuvia kauniista yksityiskohdista, joita jokainen Joulukoti -kohde tarjoaa yllin kyllin. Jouluiseen tunnelmaan oli helppo päästä tihkusateesta ja tuulesta huolimatta. Siitä piti huolen kynttilänvalo, jouluiset koristelut, glögin tuoksu sekä havut, hyasintit ja muut joulunajan pienet ilot.

Joulukodit avaavat ovensa vielä ensi viikonloppuna 12. - 13.12.15 kello 10 - 17. Kannattaa siis hurauttaa Loviisaan vaikka sen kadonneen joulumielen metsästykseen tai iloitsemaan kauniista sekä idearikkaista sisustuksista. Joulukodeista saa taatusti mukaansa myös hyviä remontti-ideoita, motivaatiota omiin rakennus- sekä remonttiprojekteihin ja hyvää mieltä. Nämä loviisalaiset vanhat rakennukset ovat löytäneet asukkaiksi perheitä, joilla on esteettistä silmää, kyky yhdistellä vanhaa sekä uutta ja tietysti myös sydämellistä vieraanvaraisuutta.

PS. Lisää Joulukoti -tunnelmia löydät KK:n Facebook-sivulta!















Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...