joulujuttuja jouluun hurahtaneille ennen joulua ja joulun jälkeenkin
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

lauantai 24. joulukuuta 2016

Joulukalenterin viimeinen luukku

 Partiolaisten joulukalenterista avattiin viimeinen luukku.
Ollaan Joulussa.

 Ei vaan valkoista joulua tullut meille vaikka lumppariukko niin kovasti toivoi.


keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Ylen JouluKalenteri

 Ylen Joulukalenterissa tänä vuonna seikkailevat liikennepuistopoliisit Maltti ja Valtti, tällä kertaa siis hiihtopoliiseina Ylläksellä.
Eilen tuli siis eka jakso.
Tässä jo pyydeltiin kuumaa kaakaota.
Kiva katsoa näitä kunnolla tehtyjä kalentereita kuten viime vuonnakin.
Satsattu vähän rekvisiittankin, ihan kelpaa aikuisellekin.

perjantai 27. marraskuuta 2015

Adventtiaikaa alkaa

 Adventtikalenteri odottaa luukun avaamista. Partiolaisten kalenteri tänäkin vuonna ja ensimmäisen luukun saa avata jo 1. adventtisunnuntaina eli 29.11.
kuva nyt sattuu olemaan 30.11. luukusta eikä adventin 1. luukusta!

maanantai 1. joulukuuta 2014

Porokuiskaajan arvoitus alkaa tänään

 Tänään sitten pärähtää uusi Joulukalenteri telkusta, ihka uusi tehtykin, hyvä on näyttelijäkaarti, onko oikein panostettu, se nähdään kohta. Jäädään odottamaan ja kommentoidaan sitten jälkeenpäin.
Tämä tulee onneks muutaman kerran illassa että kerkiää katsomaan ja ainahan voi boxilla äänittää.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Adventtikalenteri

Täksi vuodeksi hankittu adventtikalenteri partiolaisilta. Tämän saa avata jo tässä kuussa, koska 1. adventti on 30.11. eli aikas pian, 29 päivän kuluttua jo!

maanantai 23. joulukuuta 2013

23. joulukuuta

 Piparintuoksua on ilmassa, joulu lähenee jo kovin pian. Pipareista tehdään talot, pienet ja sievät ja makoisat - niin kauniit ettei tee mieli ihan heti haukata, että olisi silmänruokaakin ettei vaan masun täytettä.
 Niin kauniita taloja on tehty että tarttee vain ihmetellä miten jotkut osaa ja jaksaa näprätä. Tosi erilaisia ovat kuitenkin kaikki. Kädenjälki näkyy.
Isoja linnoja ja kirkkoja tehdään, monimutkaisia rakennuksia, arkkitehdit varmaan kateellisena katselevat niitä. Kovin on kuorrutteita ja namuja näissäkin rakennuksissa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

22. joulukuuta


Tähtihetki saapuu pikkuhiljaa tai vauhdilla mun mielestäni. Tähti valtaa alaa.
Jouluntähti joka kertoi Suuren Kuninkaan saapumisesta. Hän syntyi Beetlehemiin. Siitä alkoi Joulutähden tarina ja jatkuu vieläkin.

 Tuollainen paperinen joulutähti alkaa olla jokaisella, se on kovasti muodissa, omani muistikuva on 70-luvulta jolloin meilläkin äiti viritti ikkunoihin punaisen oranssit paperitähdet ja niihin sytytettiin illalla valo. Se oli aina joulun alkamisen merkki. Mullakin on useita tähtiä. Valkoinen, vaaleanpunainen ja kirkkaanpunainen. Ne on kivoja, paperi arvossaan sillä muovijutskia on vähän liikakin.

 Askartelemalla saa kivoja tähtiä, paperin pyöritystä ja pitkääää hermoooo.


lauantai 21. joulukuuta 2013

21. joulukuuta

 Jouluna on kiva tehdä kuppikakkuja eli muffineita. Niistä voi tehdä jouluisia versioita. Malleja on netti pullollaan ja itsekin voi keksiä lisää. Taivas rajana.

 Toi poro on kiva, suolatikut sarvina ja keksistä turpa ja Petterin nenänä punainen namu!

Muffinivuokia on nykyään joka lähtöön, jouluisia löytyy paljon.  Kiva idea tuo lasipurkissa säilyttäminen, näkyy kivasti eri värit, taidan ottaa vinkin käyttöön.

perjantai 20. joulukuuta 2013

20. joulukuuta

Tänään puhutaankin lumiukosta. Mieliaiheita...
Tämä lumppari lähti Bauhasista meille.

 Vanhat vintage postikortit lumiukko aiheilla ovat aivan ihastuttavia, lumiukko on toisissa kuvissa jopa vihainen ja pelottavankin näköinen. Se kun seisoo pimeällä pihalla niin kyllä tekee mieli laittaa ovi lukkoon;)

 Jääkaapistakin saa lumiukon vähän tuunaamalla tarroilla tai teipeillä, ne saa sitten talven jälkeen poiskin helpolla. Eväsruuankin voi tehdä lumiukko muotoon;)


torstai 19. joulukuuta 2013

19. joulukuuta

 Nykyisin kansainvälisesti tunnetun joulupukin taustalla on 300-luvulla elänyt Myran piispa Pyhä Nikolaus (tunnetaan myös Nikolaus Barilaisena), jonka nimestä (lat. Sanctus Nicolaus) johtuvat hahmon nimet monissa kielissä, esimerkiksi englanninkielinen nimitys Santa Claus ja alankomaalainen Sinterklaas. Hänen kotikaupunkinsa Myra sijaitsi Anatoliassa, nykyisen Turkin alueella. Pyhä Nikolaus oli tunnettu hyväntekijä, ja hänestä tuli merimiesten, kauppiaiden ja lasten suojeluspyhimys. (lähde Wikipedia)

 Sitten on tämä Ameriikan ihme jota meilläpäin sanotaan Coca-cola pukiksi!

Näissä vanhanajan vintage postikorteissa pukki on aika pelottavakin.
Ei varmaan paljon lapset ympärillä hyörineet.
Pienenä meikäläinenkin pelkäsi pukkia!
Mutta ei se kyllä näin pelottava ollut silloin.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

18. joulukuuta


Jouluisia ulkokoristuksia voi tehdä kaikenlaisesta, esim. vanhat luistimet on aika suosittuja kun katselee blogeja, kuusen vanhat pallotkin voi laittaa kukkaruukkuun havujen kera. Punainen rusetti on ihan yksinkertainen juttu. 

tiistai 17. joulukuuta 2013

17. joulukuuta


Joulupukilla on usein kuljetuspulmia, siis jos ei ole lunta tai on liikaa...
Kottikärryt on ihan näppärä peli, ei tarvitse kantaa. 
Vene onkin ihan uusi kulkuväline, Motskarillakin pääsee. Kaikenlaisia on kuultu, perinteisen pororeen lisäksi on kuorma-autoa ja helikopteria...
Kaikilla pääsee niiden kilttien lasten luokse.
Varsinkin näinä päivinä kun meilläkin kaikki lumi on sulanut ja maa on mustana, onneksi se jääkin suli mikä oli tosi vaarallista. Mopolla ja veneellä siis pääsee, varsinkin kun järvet ovat sulana. Lämmintä luvatiin jouluun saakka, joten näillä mennään.
Ei anneta sen lannistaa joulutunnelmaa, se tulee sydämestä - jokaisen omasta tunnelmasta. Minäkin kuuntelen joulu CD:itä automatkoilla - siitä se tulee.

maanantai 16. joulukuuta 2013

16. joulukuuta


Nämä jouluiset ulkokoristeen on mun suosikkeja. Tosi ihania nämä molemmat, risupallot on ihan kaikkien osattavissa, valmiitakin myydään kaupassa ja valosarjaa vain ympärille - ei se paljoa vaadi. Vanhan lyhdyn ympärillekin voi valosarja laittaa, jos lasit on jostain syystä rikkuneet, sitä voi sitten kesällä käytää kukka-amppelina. Moni käyttöistä;)
Näin pimeällä tarvitaan paljon valoa ja näistäkin sitä tulee, jos ei nyt ihan valosaa niin tunnelmaa ainakin ja silmän iloa itselle ja naapureille.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

15. joulukuuta

 Jouluvalot - sisustusvalot. Nämä nostattaa mielipiteitä puolesta ja vastaan. Minä olen puolesta, kuinkas muuten. Itsekin omista kaikenvärisiä ja -mallisia valosarjoja ja lisää havittelen!
Tykkään syksyn pimeillä niitä viritellä ja jouluna tahti kiihtyy. Netistä löytyy jos jonkinmoista ideaa miten niitä voit viritellä jos oma mielikuvista ei riitä. Kauniisti on toiset kotinsa koristaneet mutta on myös niitä ylilyöntejä että saa melki aurinkolasit päässä ohitella kun niin on kirkasta ja värikästä. Eli toiset tykkää väreistä. Ja ovathan nämä valot kuitenkin turvallisemmat kuin oikeat palavat kynttilät joita tarvitsee vahtia kaiken aikaa.
Mullakin on ulkona olevat valosarjat ajastimen päässä eli ei ne koko aikaa loista, päivällä valoisalla aikaa ne saavat lepohetken ja yön pikkutunneillakin ne saa huilata.

Vasemmalla Londonista Harrodsin tavaratalon valot ja oikealla Helsingistä, kauniita ovat molemmat.

lauantai 14. joulukuuta 2013

14. joulukuuta

 Eläinten Joulu
Talviset luonnon eläimet ovat hauskoja ja niin sympaattisia näissäkin kuvissa. Suomessa kun on se onni että saamme nähdä eläinten talviturkkien värien vaihtuvan vuodenaikojen mukaan.


 Muistakaa ruokkia talvilintuja, varsikin jos olet aloittanut, niin jatka koko talvi loppuun saakka sillä linnut luottavat talviruokintaasi ja tarvitsevat sitä. Meillä on monta ruokintapaikkaa ja jatketaan aina kevääseen saakka. Siinä on kiva seurata erilaisia lajeja ja seurata käyttäymistä lintulaudoilla.

Tällaisen symppis villisian voisi ottaa itselleenkin vaikka peiton alle:)

perjantai 13. joulukuuta 2013

13. joulukuuta

Inge Löökin Lucia neidolla on ainakin hauskaa, varmaan on glögi terästettyä?!

Lucian päivää vietetään, kynttiläkruunut hiuksille ja valoa toivottamaan pimeään maailmaan. Valoa tähän pimeään talveen tarvitaankin, onneksi on kynttilöiden ja valosarjojen aika. Niitä vaan palamaan jottei ihan kaamosmasennus iske.
Kuumaa kaakaota ja pipari käteen ja kaamosta nujertamaan.

torstai 12. joulukuuta 2013

12. joulukuuta

Tänään vietetään joulutähden päivää:

Joulutähti
Joulutähti eli tähtilatva on tyräkkikasvien heimoon kuuluva koristekasvi. Joulutähti on kotoisin Väli-Amerikasta ja Meksikosta. Joulutähti ei ole myrkyllinen, mutta saattaa aiheuttaa lievää ärsytysoiretta suussa, iholla ja vatsassa. (Wikipedia)


Itse tykkään valkoisesta joulutähdestä. Se on niin juhlallinen ja onneksi hajutonkin, mikä tässä joulun kylläisessä tuoksumaailmassa on ihan hyvä asia. Tuoksuja tulee kaikkialta, ruuista, kynttilöitä yms. 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11. joulukuuta


Jonkin verran lunta maassa niin että voi sanoa että lunta on satanut. Pienet tontutkin pääsi kelkan kyytiin, ne vaan on niin suosittuja että talitintit käy vähän väliä nyppimässä niiden partoja ja ne lojuu väliin missäkin päin terassia. JOka vuosi sama homma, en tiedä mikä niiden parroissa kiehtoo lintuja. Nyt ne on vaihteeksi pystyssä kun kuvasin.
 Luonnon antimista tehdyt joulukoristeet ovat minusta parhaita, varsinkin äidin tekemä havupallo on minulla joka vuosi ollut. Siihen valosarja niin ei muuta tarvita.
Sammalkranssit ovat myös kivoja, kananverkkoa ja sammalta ja joku koriste päälle, ei paljoa tarvita niin jouluinen koristus on valmis ja kaunis, oma tekemä.


tiistai 10. joulukuuta 2013

10. joulukuuta


Huopainen hiiri tahtoi kaupasta meille. Mitä sitä muuta sitten kun kassan kautta, kiitos. Jouluhiiri tarkkailee keittiön toimintaa näin joulun alla.
Nissejä minulla ei vielä ole ja niitä kyllä himoitsen, mutta ehkä ensi vuonna...

maanantai 9. joulukuuta 2013

9. joulukuuta


Joulumuffineita pistin tulemaan eräänä aamuna ja hyviä tuli, kuorrutetta päälle ja nopparelleja, päälle kuumaa kaakaota ja polkkakarkki lusikkana, hyvää on. Joulun alla tulee syötyä jouluisia namuja, eihän niitä muuten mistään saakkaan muuten. Jouluna voi hyvällä omalla tunnolla napsia namusia.
Kaupat on pulloollaan taas uusia makuja ja uudenlaisia rasioita, joten jokaiselle varmaan löytyy se oma suosikki niiden joukosta. Tumma Geisha on erittäin hyvä uutuus, suosittelen.