Kuunliljat ja alaskankleitoniat viihtyvät vaahteran varjossa

Kuunliljat ja alaskankleitonia ovat löytäneet rauhallisen yhteiselon mallin vanhan vaahteran alla rinteessä. Siitä tuli juuri sellainen kuin muutama vuosi sitten suunnittelin.

Vielä on tekemistä siinä, että rinteessä rehottavan vuohenputken saa pysymään kurissa. Toisaalta se estää alaskankleitonian liiallisen leviämisen. Helpommissa olosuhteissa kuten alapihan kukkapenkissä se leviää vimmattua vauhtia ja saattaisi helposti karata metsän puolelle, ellei sitä tarkkaile.

Vuohenputkien kitkeminen vapauttaa tilaa kirjavalehtisille kuunliljoille, joita rinteeseen mahtuu paljon lisää.

Onnistuneita yhdistelmiä

Puutarhurin onnen hetkiä ovat tuokiot, kun tajuaa joko tarkoituksella tai vahingossa luoneensa onnistuneen kokonaisuuden. Hyvät väriyhdistelmät, onnistuneet valinnat kasvinaapureiksi tai muotojen vaihtelu ilahduttavat.

Tässä meidän pihamme onnistumisia.

Kaivon ja uuden kukkaistuksen väliin on syntynyt pieni niitty. Sen kukkijoita ovat kesäkuussa akankaali, puna-ailakki kahtena eri värimuunnoksena, ukkomansikka ja aitovirna. Muutama viikko myöhemmin harakankellot ja kurjenpolvet avautuvat.

Vaahteran alle on syntynyt alaskankleitonia-kuunliljarinne. Alaskankleitonia on levinnyt muutamasta yksilöstä tuuheaksi kasvustoksi. Se on ahkera kukkija alkukesästä syyspuolelle asti.

Tummalehtinen keijunkukka sopii minusta hienosti kielojen kaveriksi. Viiruhelpi tuo naapurustoon vähän valoa.

Kaksi omatoimista kukkijaa on kohdannut alapihan kukkapenkissä. Lehtoakileija ja puna-ailakki ovat hyvä yhdistelmä, oli kyseessä mikä väri tahansa.

Alaskankleitonia sananjalkametsässä

Elimäen tarkoitus valkenee viimeistään Mustilan arboretumissa: se on rhododendronien Suomen-koti. Siellä metsä on riittävän jykevää ja rhodoja niin paljon että ne tuntevat olonsa kotoisaksi. Vaikka Himalajan rinteiden rhodometsien korkeuksiin ne eivät yllä, suurimmat pensaistot ovat valtavia. Ja niin rhodot kuin puistoatsaleat hehkuvat hempeinä, räikeinä, kirkkaina harmaanakin päivänä.

Alppiruusujakin suurempi elämys minulle oli alaskankleitoniamatto sananjalkojen juurella. Puutarhalehdistä olen ymmärtänyt, että jokaisessa puolivarjoisassa pihassa sitä kasvaa eikä metsäpuutarhaa voi kuvitella ilman sitä. Nyt sen kauneus iski tajuntaan kertaheitolla. Mistähän saisi siemeniä?

Sääli että tänään oli niin ja koleaa ja tuulista; puuskat tuntuivat metsän keskelläkin.