Näytetään tekstit, joissa on tunniste akileija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste akileija. Näytä kaikki tekstit

lauantai 9. heinäkuuta 2016

Kesäkuun lopputunnelmat ja heinäkuun alkua!

Huhuu! Pitkästä aikaa pääsin tänne.  Kaikenlaista sattunut ja tapahtunut. Juhannuskin meni hypyllä. No käytiin kyllä perinteisellä yöpiknikillä läheisellä rannalla ja meikä tietysti uiskenteli aamuauringon noustessa. Olipa se niin ihanaa ♥


Koko viikon kestänyt sade on hakannut ja repinyt useammankin kukkapuskan ja pensaan. Kaikki astiakukat vein tietenkin suojaan. Kirvat ja jotkut toukat ahmivat krasseja, ruusuja ja muitakin kukkia. Kohta on otettava järeämmät aseet. Mäntysuopaliuoksella oon suihkutellut kerran päivässä, mutta sitkeässä ovat. Mitään myrkkyjä en haluaisi käyttää. Tänä aamuna heittelin sitten nokkosten keitinvettä ruusuille ja malvikeille. Taitaa olla Kesi-Suomeesa pahin ongelma, miten siellä muualla päin suomea?

Etupihan maksaruohot.

Takapihan iloinen kivikkosekamelska :) 

Ihana loistotähdyke kauneimmillaan.

Pikkusydän ja ruusutarhan ruusut juhannuksen aikoihin.

Tämän alueen nurmikosta oon ajatellut hävittää, mutta että miten...? Tekis mieli laittaa ihan soralle, liuksekiville tai jollekkin muulle. Tuohon kiesien viereen tulee uusi suihkualtaan paikka ja ympäristö kuunliljaa yms. Aika hankalaa on taiteilla ruohonleikkurin kans nyt jo, saatikka sitten. Olisko vinkkejä?

Tämä unikko se ei vaan leviä, vaikka on vuosikymmeniä tuossa samassa paikassa oleskellut. Mutta taitaa olla ihan issesseen viihtyvää sorttia.

Löysimpä pellon reunasta ihanan värisen akileijan. Kunhan on lakannut kukkimasta, kaivan ylös ja istutan toisten joukkoon.

Joku ihanainen neilikka. Ostin alemyynnistä pari aika surkeassa kunnossa, mutta niin vain elpyvät.



Etupihan perennapenkkikin on saanut väriä.

Rusopajuangervot kukkivat parhaillaan.

Päivänkakkaroissa on käynyt kato. Viime kesänä niitä oli ihan valtavasti, mutta näköjään pakkanen nekin palelluttaa.

Maanantai-iltana oli aika mahtava taivaanranta.

Siemenistä, ihan ostetuista kasvatettu isolupiini. Nämä villilupiinien siemenet eivät vaan lähteneet, vaikka kolmena vuotena niitä viljelin. Tämä saa levitä, minne haluaa.

Miljoonakellon väri korostuu ystävältä saadun hinkin sineä vasten.

Kuinka kauan teillä nuo juhannusruusut kukkivat, kun nämä jo kolmatta viikkoa työntävät nuppuja. Sade tosin hakkasi niistä, mutta alimmaiset näyttävät olevan ihan kunnossa ja aukeamassa.

Ystävä tiesi mieltymykseni ja toi tämän häkkyrän. Vähän mutkalla, mutta kivi pitää pystyssä. Näille neilikoille niin osuvat paikat ♥


Puutarhaenkelit pääsivät taas köynnöksien suojaan.

Ja Matilda se on iloinen taas saadessan keinua ja vihellellä lintusten kanssa :)

Lepohetki koiven kanssa. Sattui nimittäin niin, että juhannuslauantaina lähin terassin kautta viemään kompostiastiaa ja jotenkin sain vasemman jalkani  ängettyä oven alle, jonne joku ihme metallipiikki oli jäänyt. Olihan se siellä ollut jo parikymmentä vuotta, se piikki meinaan. Eikä normaalisti jalka sinne ees sovi.  No se viilsi kolmen sentin palkeenkielen kantapäähäni. MIKSI JUURI NYT, OI MIKSI???? Kun uimakausi parhaimmillaan. Mä niin kiehuin ja kiehun vieläkin. Vedet ovat kylmenneet ja ne ihant tyynet ilmat meni menojaan. Murrrr! Ei se vieläkään ole kunnolla arpeutunut, mutta olen käynyt uimassa kerran ja sen jälkeen hautonut suolaveellä. Alkaa olemaan pinna kireällä, kun se järvi on mulle niin tärkeä. Toiveessa ollaan, että ensi viikolla voin polskia joka päivä :)
Toisaalta onhan se tämäkin luksusta, kun saa lueskella Viherpihoja ja nauttia viiniä  ihan rauhassa :)

  Semmosta tällä kertaa. Viettäkää kesäinen viikonloppu ja tavataan taas ♥

PS. Kiitosta taas edellisen postauksen kommentteihin ♥


lauantai 18. kesäkuuta 2016

Viikko ennen juhannusta!

Heissan!  Kiitos edellisen postauksen kommentteihin ♥
Viikko aikaa  kesän ihanimpaan juhlaan, juhannukseen. Toivottavasti viileä sää jatkuu, että juhannusruusut eivät kaikki vielä aukea ja kuihdu. Lupiinitkin kukassaan, pioneissa isot nuput ja muissakin ruusuissa kukkien alut jo aukeamaisillaan. Jotenkin nuo kaikki niittykukat ja juhannusruusut vaan kuuluu juhannukseen.♥ En silti niissä ole kierinyt :D Pitäskö?

Juhannus on mulle aika tärkeä juhla, koska olen syntynyt juhannusaatttona, tänä vuonna se on toinen juhannuspäivä. Olen kesän lapsi niin henkeen ja veren kuin vain olla ja voi.  Rakastan yötöntä yötä, yöuintia, uintia yleensä, järvi ja vesi on elementtini, enkä voisi elää ilman veden solinaa, uintia, sadetta, kastetta ja aurinkoa. Aikaisia aamuja, myöhäisiä kesäiltoja, auringonnousuja- ja laskuja. Koivuntuoksua, niittykukkia, lintujen viserrystä, tuulen ääntä, lehtien havinaa, vastaleikatun nurmen tuoksua, perhosia, sumua, usvaa ja tyyntä järveä. Oi, lista on loputon ♥

 Kaurapelto vasta oraalla.

Yksinäisen akileijan tanssi.

Uusi tuttavuus kukkakaupasta ihan väkisin usutti itsensä kainalooni :) Arenaria, joku kivikkokasvi. Kauniit kukat ja toivottavasti leviää laajalle alueelle, en estä.

Uimapaikan niittykukkia. Enemmänkin oisin laittanut, mutta kameran akku loppui.

Meijän takapiha sateen jälkeisessä auringonpaisteessa.

Arabian kannu on päässyt kunniatehtävään. Älkää saako sydänkohtausta, se on kaato-osastaan rikkinäinen :D

Koivutie, kotitie ♥

Tänä vuonna meijän pajukaaren takatie näyttää aika samalta, kukat vaan vähemmän kasvaneet. Humala tosin riehaantunut ihan vallattomasti.

Puna-ailakki virkosi, vaikka luulin sen kuolleen. Viime kesänä oli aikamoinen puska, mutta pakkanen sitäkin kurmotti. Ruosteinen tuolinranka saa toimia tarhatätinä.

Tää onkin sitten outo juttu, koska en muista istuttaneeni tätä. Ehkä ne viime syksyn siemenissä oli mukana. Joka kesä sama juttu. :D Tietäs vaan mikä?

Kahen kerroksen väkeä! Arvoitus on, mikähän lintu tehnyt pesän toisen pöntön katolle?


Näihin tunnelmiin 

Ihanaa, lämmintä, turvallista, tunnelmallista ja rakkauden täyttämää JUHANNUSTA ♥♥♥ 
ellei ennemmin tavata :)