Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaherukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mustaherukka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. elokuuta 2015

Marjojen poimintaa

Aloitin poimimaan viinimarjoja. Aika happamia ja pieniä on vielä osa. Kirsikat on kypsyneet jo, ne syödään varmaan puista päin kun ovat niin hyviä, ellen keksi niistä jotain. Omenoiden kypsymistä saa vielä odottaa.













sunnuntai 2. elokuuta 2015

Hyvää Elokuuta!

Oho, elokuu jo. Siinä se kesäloma menikin ja huomenna töihin ja paluu arkeen. Ihan hyvä juttu, alkaa nämä seinät jo kaatua päälle täällä, kun ei olla päästy lasten kanssa minnekään reissuun raksahommien vuoksi. Tässä tänään kuvailemia kukkasia puutarhasta. Ja on siellä vähän tulevaa satoakin vesi kielellä räpsitty. :)
















sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Päivän kuvat

Aika viileää ollut, eikä juuri mitään edistystä ole puutarhassa, joten tässä näitä samoja rehuja taas. Kuvaaminen kuitenkin on niin kivaa puuhaa, että sitä tulee tehtyä lähes päivittäin. :) Saisi alkaa kyllä jo lämmetä!







lauantai 17. toukokuuta 2014

Luvassa lämpenevää

Tänään voi jo tuntea kesän lämmön ihollaan. Tytön päiväunien ajan istuskelin terassilla auringossa ja päätin että vaikka pyykkiä ja tiskiä olisi, niin tämä on nyt tärkeämpää. :)

Tulppaani 'Sun Lover'
Tulppaani 'Blue Diamond'


Lemmikki, mun lemppari! :)

Puistolemmikki - Myosotis sylvatica


Pörriäiset vauhdissa.



Tulppaani 'Purissima'


Ahomansikka - Fragaria vesca