Kysymyksiä ja mietteitä Melancholian tarinasta

Lars von Trierin Melancholia on vakavan masennuksen kuvaus.

Olisiko Melancholiassa tarvinnutkaan olla laajamittaista tarinaa ihmiskuntaa uhkaavasta jättiplaneetasta.

Olisiko Kirsten Dunst loistanut yksinäänkin elokuvan pääroolissa autismin piirteitä omaavana, vakavaan masennukseen vaipuvana nuoren naisena.

Mikä laukaisi nuoren Justinen masennuksen?

Miksi se aktivoitui juuri hääpäivänä?

 Ehtikö hän parantua juuri kun kaikki oli loppumassa? 

Masennus kuvattuna Melancholiassa:

kun kaikki on kuin harmaata villalankavyyhtiä

kun kävelee eteenpäin, muttei pääse mihinkään

kuin kävelisi vetisellä suolla, joka vetää joka asekeleella syvemmäs

kun on vain yksi ilme eikä peseytyä jaksa

kun ympärillä kaikki tapahtuu hidastetusti

eikä kuule mitään, vaikka kuuleekin

*

Ikuisesti Kirsten Dunstia ihailen tämän roolin vuoksi.

Mutta pitikö minun tämä elokuva nähdä, siitä en ole vieläkään varma.

Melancholia - sittenkin

Melancholia

*

Olin utelias. En voinut vastustaa Melancholian kutsua. Ihailen erityisesti Kirsten Dunstin näyttelijäntyötä, ja minun oli nähtävä hänet tässä Lars von Trierin elokuvassa.

(Anteeksi antanette aiemmat kiihkeät lausuntoni ohjaajasta ja hänen elokuvistaan. Aion nyt pitää kokonaan erillään Lars von Trierin ristiriitaisen persoonan ja hänen elokuvansa).

*

Melancholia osoittautuu elokuvaksi, jonka maailma imaisee mukaansa, huomaamatta. Alkuun katsojan eteen levittyy pauhaavaa musiikkia ja hidastettua visualisointia. Tämän pitkän alkuepisodin jälkeen alan kaivata puhetta.

Tieteisdraamana mainostettu elokuva on kertomus Melancholia -planeetasta, joka lähestyy uhkaavasti maata ja sen ihmisiä. Samaan aikaan Kirsten Dunstin näyttelemä nuori morsian Justine tuntuu olevan ahdingossa ja masentunut omasta elämästään, vaikka hääpäivän pitäisi olla hänen elämänsä onnellisin.

Melancholian kiintoisin rooli onkin juuri Dunstin Justine, jonka kohtalo mietityttää pitkään elokuvan katsomisen jälkeenkin. Mietin onko hän vain masentunut, joka ei ole saanut hoitoa olotilaansa. Vai piileekö hänen sisällään autismin tapaista oireilua.

Justinen siskon roolissa näyttelee luonnollinen Charlotte Gainsbourg. Hänen roolinsa jää kuitenkin hieman sivummalle. Hän kannattelee sairasta siskoaan, hoivaa ja huoltaa. Melancholia on samalla myös sisartarina, mutta se jää mielestäni kuitenkin siinä hieman keskeneräiseksi.

*

Myönnän, minun piti nähdä Melancholia, mutta se jätti minut lopussa hieman tyhjäksi. Miksi minua ei huolettanut lainkaan, että 'kaikki oli pian lopussa'. 

Mietin kotona jälkeenpäin, että

'kaikki voi todellakin olla lopussa, silmänräpäyksessä'.

Siksi nautin juuri tästä päivästä ja tästä hetkestä elämässäni.

*