Tammikuu 2021

 

Tammikuu meni odotellessa hyviä kuvaussäitä.

Aurinko ei juuri näyttäytynyt.

Lunta satoi lähes joka päivä.

Pikkupakkasta.

 Joskus näkyi illankajo kuusten välistä.

Joskus auringonlaskun aikaan pilvet hiukan väistyivät; saattoi saada havainnon auringosta.

Merinäköala oli monena päivänä tällainen. 

Merinäköala myös tässä. Rannassa on korkea ja komeaharjainen kinos, mäntyjen takana vasemmalla. Eipä sinne ollut menemistä kun ei tohtinut naapurin latua porkata.

Lunta tupruttaa lähes joka päivä, pihapolut vaativat avausta.

Pensaat taipuvat lumen alla.

Metsäpolkua ei pysty pitämään auki juoksemalla.

Otsalampun valossa näkee tarpoa, sauvat apuna, ettei kaadu.
 

Kuuset lumikuorrutuksessa, pienimmät hautautuneet lähes kokonaan.

Pihakeinuun ei pääse.

Jäätävää kauneutta

Päivä on jo jatkunut yli tunnin. Kuulaina pakkaspäivinä valoa riittää jo pitempään.
Aamutaivas hehkuu jo ennen auringonnousua.

 Lunta on vähän, rannat ja metsät paljaina. Maa huurteessa pikkupakkasen jäljiltä.

Rantajäätiköt saavat väriä taivaan hehkusta.

Jos aikoo aurigon paisteessa kuvia saada, on pidettävä kiirettä; merituuli saattaa kuljettaa pilviä ja sateita.

 Keskipäivän valaistus on hiukan lämpöisempi kuin aamun tai illan.

Helmiäispilviä kerääntyy taivaalle, mutta niistä sadetta tule.

Rannan jääröykkiöt muodostavat jylhiä kuvakulmia aurinkoa vasten.

Haikeat helmiäispilvet auringonlaskun jälkeen.

Alle kuuden tunnin päivä...

Eli päivän pituus näillä seuduin 5 tuntia 58 minuuttia. Näin totesi täsmällinen isäntä aamulla almanakkaa katsellessaan. Vähäinen on valoisa aika, ja yhä vähenee.

Kirkkaana päivänä tekee mieli katsella aurinkoa edes hetki. Kiirettä saa pitää, että ehtii ennenkuin päivänkehrä painuu meren syliin tällä rannalla.

Menossa on horisontin taakse. Linnun iltalento.

Hanhisen taakse painuu.

Laskevan auringon valossa voi katsella rannan ilmiöitä. Edellispäivän sakea pyry toi rannalle massoittain lunta, osittain sohjona veden mukana. Merivesi pyöritteli leipiä, lopulta ne jähmettyivät kuiville kun vesi laski.

Leikkisä meri; kaikenlaista rakenteli sohjosta joutessaan!
Olisihan noita kuvannut enemmänkin, mutta aurinko piti kiirettä; äkkiä meni pois.

Aurinko ja kuu toimivat vuorovedolla; kun aurinko laskee, kuu nousee. Kuu tulee ikäänkuin auringon perässä. (Aamulla taas päin vastoin!)

Aurinko nousee lokakuun aamuna.

Lokakuun yöt ovat pimeät, varsinkin kuuttomana aikana. Aamu valkenee hitaasti, yö pitää puoliaan, viivyttää hämärän harsoa. Tällä rannalla Hailuodon Vasken pikkukylässä ei ole mitään julkista valaistusta; yöt ovat totaalisen pimeitä. Ja hyvä niin; silmät lepäävät.


Näihin aikoihin lokakuun alkupuolella auringonnousun näkee, jos menee klo 8:n lautalla mantereelle. Aurinko nousee vastaan, Oulun "takaa".

Pilvissä näkyy punerrus, taivas loistaa keltaisena. Maasto on vielä yön tummuudessa.

Lauttarannassa nouseva aurinko iskee vastaan, häikäisee ja valaisee tienoon punaiseksi. Ukkospilven näköistä massaa työntyy kaakosta tai etelästä. Yöllä oli pikkupakkanen, silti tuollainen uhkaava pilvi.

Siellä vilkuttavat monet tuulimyllyt pilveä vasten...

Hiukan zoomailtuna tulevat tuulimyllyt näkyviin. Ehkä siellä sataa; vettä valuu pilvestä. Aurinko paistaa tummaan pilveen. Väriä on!

Ihmettelen tuon pilven loistetta, ehkä siinä on seinämä vasemmalle, aurinkoon päin.

Aamu kirkastuu, hämäryys väistyy. On tyyntä, lautta Merisilta  etenee reippaasti kohti auringonnousua ja Oulunsalon rantaa.

Pohjoisen puolella taivas on selkeä. Ouluun menee valtamerilaiva; piiloutuu osittain saarten varjoisia rantoja vasten. On tyyntä; savu nousee suoraan ylöspäin. Lokakuun aamu.

Päivänsäde ja Menninkäinen

Kun valo lisääntyy, pohjoisen ihmiset puskeutuvat ulos asunnoistaan, Menninkäiset luolistaan ja häikäistyvät Päivänsäteen kirkkautta. Vaikka matalalta paistava tammikuun aurinko on vain kalpea aavistus kesäpäivän loisteesta, se sokaisee kaamoskansan silmät.

Kaikki ihastuvat aurinkoon viimeistään tammikuun lopulla. Monesti keskitalven päivät ovat vain niin pilvisiä, että aurinko on harvinainen valoilmiö.

Merenrannan avaruudessa auringonvalon näkee kaikessa laajuudessaan. Sinne!

Pakkaspäivinä aurinko nousee ja laskee usvasta punaisena.

Keskipäivällä on hetken hyvinkin kirkas paiste; eteisen viileydessä viherkasvitkin saavat osansa säteistä.

Lenkkipolun varrella tulee silmäilleeksi viimetalvista auringon-ottopaikkaa; jokohan tuossa ruskettuisi. Ei vielä!

Pihalla ja puutarhassa on lunta melkoisesti.

Jäällä on melko vähän lunta, vaivatta voi kävellä. Syksyn myrskyt kasasivat jääröykkiöitä matalikoille.

 Laskeva aurinko hehkuu jäälohkareissa.

Ei kuulu lintujen ääntä. Tosin iltapimeällä huuhkaja rymistelee kuusikossa, pakoon otsalampun välkettä.
Jänikset kyllä liikkuvat metsissä ja jäälläkin, mutta ne eivät pidä ääntä.

Kirkkaassa auringonvalosaa Menninkäinen katselee mielellään maahan.
Kas, kas! Onhan jäniksille kelvannut kaadettu haapa. Syöty on.
Kevättä kohti.