Näytetään tekstit, joissa on tunniste sormikkaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sormikkaat. Näytä kaikki tekstit

6.9.2020

Nopea välityö

Ihanaa, pääsin neulomaan sormikkaat!

 
Sormikkaat ovat mukavat neuloa, koska ne ovat niin nopeat tehdä. Toki neulomista hidastaa, jos sormikkaita täytyy koko ajan sovittaa. Äidilleni olen kuitenkin tehnyt ennenkin sormikkaat, joten näitä sain vain posotella menemään.


Lankana käytin ihanan harmaan sävyistä Regian nelisäikeistä sukkalankaa. Tämä harmaa (värinumero 1991) on aivan ihana. Koska minulla oli sitä pieni jämä ja kaksi täyttä kerää, jäi lankaa juuri sopivasti vielä sukkiin.


Lanka; Regia 4-fädig
Langan menekki; 44g
Ohje; Kotiliesi Helpot käsityöt -lehdestä, omilla muokkauksilla
Koko; naisten

25.1.2020

Sormikkaat

Veljelleni on hiukan vaikea keksiä joululahjaa. Lopulta päätin tehdä toiset sormikkaat, koska ensimmäiset olivat niin toivotut ja siten nämäkin pääsevät varmasti käyttöön. Sormikkaiden lisäksi pakettiin sujahti neulelahjakortti huiviin tai paitaan.


Sormikkaat on tehty Sandnes Garnin Sisusta, joka on mielestäni aika kiva sukkalanka. Sisussa on myös todella kauniita, minua miellyttäviä värejä.


Sormikkaat olivat nopeat neuloa ja edellisten sormikkaiden muistiinpanojen pohjalta sain nämä neulottua salassa. Itsetehdyt sormikkaat ovat vain parhaat. Kaupan sormikkaat hajoavat alta aikayksikön, eivätkä lämmitä läheskään yhtä paljon. Ne eivät myöskään ole rakkaudella tehtyjä.


Lanka; Sandnes Garn Sisu
Langan menekki; 51g
Ohje; Kotiliesi Helpot käsityöt, omilla muokkauksilla 
Koko; miesten

29.5.2019

Sormikkaat

Veljeni pyysi sormikkaita, koska niiden kanssa olisi helpompi tehdä asioita, kuin lapasilla.


Toki sellaiset täytyi laittaa puikoille. Ja tietenkin, jotta en pääsisi liian helpolla raidoitin kahta lankaa ja sain tuplasti pääteltäviä lankoja. Oikeasti syy raidoittamiseen oli se, että kumpikaan kotona jo valmiina olleista sopivan värisistä langoista ei olisi yksinään riittänyt.



Sormikkaat ovat todella käytännölliset ja itse tehtynä saa juuri oikean kokoiset. Käytän omia sormikkaitani koko vuoden paitsi kesällä. Ne ovat varmaankin käytetyimmät neuleeni.


Lanka; Filcolana Arwetta ja Sandnes Garn Sisu
Langan menekki; 51g
Ohje; Kotiliesi Helpot Käsityöt
Koko; miesten

29.7.2018

Kahdet sormikkaat

Mikä olisikaan hauskempaa, kuin neuloa sormikkaita pätkävärjätyistä langoista. Aloittaessa ei voi tietää, millaiset saa aikaan.


Sormikkaat ovat todella nopeita ja koukuttavia neuloa. Tein nämä molemmat parit viikon aikana. Nämä ovat tällaisia neuleita, joita tehdään kun tarve vaatii.





Näissä sormikkaissa häiritsi aluksi tuo värien läikittyminen, mutta ehkä se nyt ei kuitenkaan mitään haittaa. 
Ylemmät menivät tädilleni, mutta nämä alemmat jäivät itselleni. 


Kokeilin laittaa näihin pinkkeihin jarruaineella pisteitä, mutta ne eivät pysyneet kiinni näin pörheässä langassa, joten irrottelin kaikki pois. Pitää kokeilla jarrua vaikka 7-veljeksestä tehtyjen sukkien pohjiin isompana kuviona.


Lanka; Alize superwash 100 ja Sock wool yarn
Langan menekki; 44g ja 44g
Ohje; Kotiliesi helpot neuleet
Koko; naisen, toisessa pari sormea ovat pienemmät

14.10.2017

Sormikkaat

Äiti pohti kaupassa, että tarvitsisi uudet sormikkaat. Monet sormikkaista näyttivät siltä, että menevät parin käyttökerran jälkeen puhki sormien päistä, joten ehdotin, että voisin tehdä itse neulomalla pidempi ikäiset sormikkaat. 


Olen tehnyt kerran aiemmin sormikkaat, viime syksynä ja ne ovat olleet ihan lempparit, en ole paljoa muita hanskoja käyttänytkään sen jälkeen. Ja lisäksi ne eivät ole edes hirmuisesti kuluneet tai nyppääntyneet. Eli oli kiva tehdä toiset, koska nämä pääsevät varmasti aivan yhtä paljolle käytölle.


Ohje on erittäin helppo ja sen mukaan tulee oikein hyvät sormikkaat. Ainut mitä muokkasin, oli, että tein ohjeen kiilapeukalon sijaan intialaisen peukalokiilan. Lankana on Novitan Venla, jota löytyi sopivasti lankakorista viime talven huivi projektin jäljiltä. 


Lanka; Novita Venla fingering
Langan menekki; 40g
Ohje; Kotiliesi helpot neuleet lehti
Koko; naisen käsi

1.2.2017

Surullisen kuuluisat

Eikös kaikki haasteet ole aika surullisen kuuluisia siitä, että jossakin vaiheessa ne menee pieleen. No tämä minun haasteeni (käsityölehtihaaste) alku vaikutti oikein lupaavalta, mutta tottakai se ei sitten jatkunut loppuun asti yhtä lupaavana.

Lopulta näin helmikuun ensimmäisenä päivänä kun "aika" loppui on saldo 3/5.




Eli haasteen puitteissa valmistuivat Onnelin ja Annelin pipo, sormikkaat ja Anelmaiset.
Ja kyllä villapaita ja peitto jäi tekemättä. Miksikö, no alkoi epäilyttämään tuon villapaidan lukuisat palmikot ja palmikon kierrot ja peitolle on edelleen tarvetta, mutta se nyt odottaa vielä täydellistä lankaa ja ehkä myös eri mallia. Onko teillä ideaa sen suhteen?
Tässä nyt vain mainitakseni, tuli kyllä yksi villapaita neulottua, Breathing space, joka löytyy edellisestä postauksesta :) 
Mitenkäs teidän haasteiden kanssa, siis jääkö ne kesken, vai tuleeko tehtyä loppuun asti?

21.9.2016

No nyt onnistui!

Nämä sormikkaat otin käsittelyyn heti kynsikkäiden perään. Kynsikkäissä jouduin sormien välejä hiukan parsimaan, mutta nyt meni heti ensimmäisellä kerralla sormien välit kiinni. (Saattoi auttaa, että luin ohjetta)


Nämä tein Dropsin fabel printistä. Aivan todella hyvä lanka neuloa ja kivan väriset näistä tuli.


Ohjeen löysin Kotilieden helpot neuleet lehdestä ja tämä työ on osa käsityölehtihaastetta. Nyt siis 3/5 työtä tehtynä ja sen voin kertoa, että kuten epäilin villapaita jää tekemättä. Se ei enää miellytä silmää ja olisihan siinä ollut valtava työ noiden palmikoiden kanssa. Luulisin, että joulun jälkeen peitto pääsee koukulle!


Tapahtui aiheesta harhautuminen, mutta näiden ohjetta muuntelin aloitus silmukkamäärän ja peukalon osalta. Peukalo on siis intialainen peukalokiila, johon olen rakastunut! Sormet sain juurin oikean kokoisiksi jatkuvan kokeilemisen ansiosta. 
Taidanpa jättää nämä omia käsiä lämmittämään...


Lanka; Drops Fabel Print
Langan menekki; 43g
ohje; Kotiliesi helpot neuleet lehti
koko; pieni naisen käsi