Ihanaa iltaa! Kerronpas teille, että meidän perheessä on innostuttu retkeilystä. Ei aina ehkä ihan perinteisimmällä tavalla, mutta retkiä voi tehdä monenlaisia. Omalla pihalla, kodin lähistöllä, tutussa metsässä ja joskus voi harhautua ihan uuteenkin paikkaan retkelle uusia seikkailuja kokemaan. Termarikahvit ja eväät tietysti ovat aina kaikista tärkeimmät. Pikku työmiehen kanssa lähdettiin viikko sitten sunnuntaina extempore retkeilemään Maansydänjärven lähiympäristöön. Suuntana meillä oli Huuhankallion näkötorni, missä olin jokunen vuosi sitten käynyt. Tosin menin silloin näkötornille eri reittiä. Tällä kertaa päätimme retkeillä ihan uutta polkua ja olihan meillä lopen hauska ja vaihderikas reissu! Retki alkoi mukavasti pitkospuilla kävellen. Molemmin puolin saattoi ihastella suomaisemaa. Sitten polku siirtyi metsän siimekseen. Monenlaista mukavaa nähtävää oli polun varrella. Luontopolun varrella oli muutamia tietotauluja, mistä saimme lukea eri eläinlajien asumispaikoista. Puol...
Villa Emmassa
Koti - Lapsiperhe - Arjen oivallukset