vähän kaikkea

Me ollaan viime aikoina tehty vähän kaikkea. On menty vähän sinne minne nenä näyttää, syöty vähän sushia ja vähän jäädykejogurttia, juotu vähän kahvia, on käyty vähän äitin töissä, kuvattu vähän portaissa ja leikitty vähän cityparkouria Mannerheimintiellä. Kohta pitäisi vähän siivota ja tehdä varmaan vähän töitä. Jotain pitäisi vähän varmaan syödäkin taas. Vähänkö kivaa tällainen vähän suunnitelmaton viikonloppu.

kun kupliva ei lopu kesken

On se hyvä, että aina välillä kutsutaan ihmisten ilmoillekin niin ei tarvitse aina tönöttää vain toimistolla. Käväisin hiljattain A21-baarin Cocktail Loungessa kuulemassa lisää sekä SodaStreamista, että kyseisen putiikin yhteistyöstä vaatesuunnittelija Mirkka Metsolan kanssa. Tällä kertaa ulkoistin myös nerokkaasti kuvaamisen toisaalle ja sain itse nauttia harvinaisesta vapaahetkestä sekä illan antimista ihan rauhassa.

SodaStreamhan on siis vettä hiilihapottava laite, joka ainakin näin vissyn järjettömän suurkuluttajan mielestä vaikutti aika näppärältä. Mirkka Metsola puolestaan liittyy aiheeseen siten, että hän on suunnitellut SodaStreamilaisille työasut. Veden pinnan heijastuksista inspiraationsa saanut printtikuosi oli eläväinen ja väreiksi oli valittu kaunis kombinaatio sinistä ja oranssia. Printtikuosi toistui hauskasti pienissä yksityiskohdissa suurten pintojen lisäksi. Kyllä näissä kelpaa kuplista kertoa.

Illan iloksi paikalla olivat myös A21:sen baaritaiturit tekemässä meille kuplivia drinkkejä. Mikäpä sen mukavampaa kuin viettää kesäistä iltaa pehmoisilla sohvilla lakritsisitruunajuoma kädessä. Tilaisuuden kutsukin kuului, että ilta, josta ei kupliva lopu kesken. Ei loppunut ei.

Ja eivät muuten lopu kesken makuvaihtoehdotkaan. Minä kun olin jotenkin ajatellut, että kaupoista saatavien vissyjen valikoma on suuri mutta hitto vie, tähän masiinaanhan saa seitsemääkymmentäkuutta eri makua. Siis oikeasti! Seitsemääkymmentäkuutta! Metsämarjoja ja sitruunaruohoa, greippi ja granaattiomena, karpalovadelma! En kestä!

Onko jollain teistä tällainen kuplakone? Onko se aidosti niin näppärä kuin miltä se vaikuttaa? Mikä on suosikkimakusi?

Kuvat: Sarjakuvaaja Oy / Niko Siponen

///

SodaStream

Mirkka Metsola

yllättäviä aamuhetkiä

En tiedä mikä mielenhäiriö tänään aamulla vaivasi mutta minä nousin käsittämättömän aikaisin. Ilman univelkataakkaakin olen aamu-uninen ja O on selkeästi perinyt sen minulta. Meillä nousevat useimmiten naama mutrussa molemmat eikä poikkeuksia juuri näy.

Tänään asiat olivat toisin. Koska kello ei ollut juuri mitään, keitin kahvia ja päätin vetäytyä O:n viereen lukemaan kirjaa hetkeksi. Juuri kun sain kahvini ja kirjani paikalleen, nousi vierestäni pörröinen pää suu leveässä virneessä. Kuiskuttelin, että köllötä vaan vielä ja O mönkikin hetkeksi kainaloon siliteltäväksi mutta saman epidemian uhrina ei malttanut olla siinä kuin muutaman minuutin. Lopulta sanoin itsekin hieman hämmentyneenä, että kulta, ehdit itseasiassa leikkiä vähän aikaa ennenkuin meidän pitää lähteä. Ei ole kiire minnekään.

O ryntäsi innoissaan katsomaan olisivatko kissat jo heränneet ja minä nautin kirjasta ja kahvista lämpimissä lakanoissa. Ja korvaamattoman arvokkaista kiirettömistä aamuhetkistä, joita ei todellakaan meidän huushollista ole usein.

Millaisia aamuja teillä on?

insta(gram)ntvieraita, kirppistelyä ja sushia

Saateltuani lauantaina laivat niinsanotusti satamasta, suuntasin takaisin työhuoneelle. Siivouspäivä oli jo levittäytynyt pitkin puistoja ja katuja, joten ajattelin koukata sitä kautta ennenkuin hakisin mukaan omat uutta kotia etsivät vaatteeni ja tavarani. Instagramiin hurahtanut Elsa oli bongannut blogiin aamulla naputtelemani postauksen, jossa kerroin tulevani kirppistelemään ja kysyi tietysti heti, että mikä puisto. Satuimme näppärästi nokakkain keskellä kirppisvilinää juuri kun olin vastannut olevani matkalla.

Lopulta toimistolleni saapui siis insta(gram)ntvieraita, ensimmäisiä sitten muuttoporukan. Ja tokihan tämä näkyi myös Instagramissa. Sain siis mainiota kahviseuraa ja vähän myös kullanarvoista kanto- eli raahausapua puistoon.

Instagramista ei päästy eroon puistossakaan, Elsan ja pikkumiehen poistuttua päivittelin ajankuluksi  statustani vähän sinne sun tänne viihdyttävän seuran toivossa ja kappas vaan, ihana I liittyi seuraani loppupäiväksi nähtyään facebook-päivitykseni. Toimisto sai siis lisää vieraita heti samana päivänä ja kirppistelynkin loppusaldo oli ihan hyvä. Taisi I myydä melkein paremmin niitä minun vaatteitani kuin minä siinä vuoronvaihdon aikana.

Koko päivän suhailu ja seisoskelu vaati veronsa ja kun loput (eli alle puolet paikalle tuoduista!) vaatteet oli viety takaisin toimistolle, suuntasimme ansaitulle sushille Annankadulle. Jonka tietysti kuvasin, kuinkas muutenkaan kuin Instagramin #sushipäiväkirjoihin.

///

Visuaalisesti vaativa Instagramissa

Oi Mutsi Instagramissa

maailman kauneimman kirjan julkkareissa

Kun upeat ja osaavat naiset lyövät hynttyyt yhteen ei lopputulos voi olla mitään muuta kuin hieno. Varpusen Susanna ja Weekday Carnivalin Riikka pyöräyttivät yhdessä kirjan ja julkkareita juhlittiin eilen Suvilahdessa. Itse olin aika raato flunssasta mutta tätä en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta, pitihän se oma kappalekin ostaa heti omistuskirjoituksin ja onnitella huikeita tekijöitä.

OK – Omin käsin on käsittämättömän kaunista silmäkarkkia kannesta kanteen. Upeat kuvat ja tunnelman viimeistelevä taitto suorastaan hivelevät silmää. En malta odottaa, että ehdin kokeilla kirjan ohjeita, ne vaikuttavat varsin inspiroivilta ja ihanilta kaikki.

Suurkiitos supernaisille, että olette tehneet jotain tällaista!

///

OK – Omin käsin

OK – Omin käsin Facebookissa

Varpunen

Weekday Carnival

aikuiset ei juo näistä

Sain kuin sainkin pallokalapaidan pyykkiin (tosin vasta tuliaisten testaamisen jälkeen) kun kaivoin vihdoin violetin matkalaukkuni uumenista niitä oikeitakin tuliaisia. Olen yrittänyt kartuttaa astiavarastoamme aika maltillisesti ja pitäytyä pääosin mustavalkoisissa. Kun näin nämä ihanat mukit Boliassa, tiesin heti, että ne muuttavat meille. Astiat kuulostavat tylsiltä tuliaisilta mutta O oli aivan liekeissä ja tajusi heti jutun juonen. "Aikuiset ei juo näistä äiti eihän?"

Outojen örkkimukien lisäksi nappasin Design Torgetilta suuresti täällä blogissakin ihastusta herättäneelle lintumukille kaverin eli saman sarjan lautasen. O tosin oli sen verran vauhdissa jo, että totesi myös lautasen olevan nyt hänen.

Astiat piti myös saada käyttöön samantien. "Äiti, laita tänne jotain juomaa nyt heti!" Ilmeisen onnistuneet tuliaiset löysin kun lihamureke ja vesi upposivat näistä aivan ennätysvauhtia. Toivottavasti toimivat jatkossakin.

///

Bolia

Design Torget

#instatukholma

Tukholma oli odotetusti trenditietoinen, hyväntuoksuinen, aurinkoinen ja ihana. Kentällä minua tervehti Suomen kaatosateen jälkeen kirkas auringonpaiste ja vastapaistettujen korvapuustien tuoksu. Reissu oli antoisa, ruokaisa, rankka ja huikea. Tuliaisina toin mukanani jo keskiviikkoiltana alkaneen flunssakuumeen, joka muutti minut käveleväksi zombieksi samantien. Kaikki ylimääräinen oli karsittava pois joten kuulumisetkin ovat näkyneet pääosin Instagramin puolella (joka kannattaa muuten tsekata tuolta sivupalkista, kuvatekstit ovat olennainen osa näitä!) eivätkä täällä.

Radiohiljaisuus jatkui valitettavasti myös täällä Suomen kamaralla sillä vastavuoroisesti saatuani kuumeen mukaani, jätin jotain Tukholmaan. Se jotain oli koneeni virtapiuha. Korvaava kapistus saapui äsken joten tästä se taas lähtee. Aloitetaan kuvasaldon purkaminen näillä mainituilla Instagram-kuvilla, muut tunnelmat seuraavat perässä kun ehdin käydä niitä hieman läpi. Vinkkiä tulevasta voi vilkuilla jo vähän näistäkin, näppärin löytää eräästä kuvasta vihjeen yli vuoden kestäneeseen salamyhkäilyyn.

ex tempore -keksit

Mitä tehdään silloin kun makeannälkä yllättää? Ratsataan tietysti kaapit kaikenmaailman jemmojen varalta ja google helpon keksireseptin varalta. Heitimme peruskeksitaikinan sekaan mustikkasuklaata erään vetolaatikon perältä ja mustikoita pakastimen perältä. Lopputulos ei ollut kovin kaunis mutta sitäkin herkullisempi.

ja elämä jatkuu taas

Koko päivä tai oikeastaan syksy on pelastettu. Se paketti, jonka hain postista sisälsi nimittäin tilaamani kaksisataa kahvikapselia. Nyt eivät lopu vaniljakahvitkaan kesken.

Vanilion rinnalle otin tervetuliaistarjouksen eli sadanviidenkymmenen kapselin normaalihintaa edullisemman valikoiman kaikkia Grand Cru -makuja. Ja kaupan päälle tupsahti vielä se aiemmin jo himoitsemani pleksikuutiokin.

Tilaaminen oli simppeliä ja postiin nämä päivänpelastajat saapuivat päivässä maksun siirtymisestä mikä sekin tuntui aika muikealta. Näiden voimalla jo selkeästi tuloillaan olevan syksyn haasteisiin!

///

Nespresso

hyllytetyt

Kuten hehkutin sivulauseessa, sain vihdoin ne yrttihyllyt keittiön kattoon kiinni. Sain tosin heti myös erään kaksilahkeisen kommentin, että kai minä tiedän, että hyllyt tulevat yleensä seinään eivätkä kattoon. Pyh, nämä kyseiset hyllyt kuuluvat nimenomaan koukuilla kattoon ja sulostuttavat nyt keittiötä vihreillä asukkaillaan.

Asukkaat puolestaan ovat laiskuussyistä suurimmaksi osaksi suoraan lähikaupan vihannesosastolta ja kaksi keskimmäistä puolestaan niitä O:n ja minun toissavuotisista siemenistä kasvatettuja. Molempi parempi, kunhan ovat vihreitä ja mielellään syötäviä.

Mitään kukkia en edelleenkään kotiini halua mutta kasvit tuovat tänne kuitenkin jotain sellaista tunnelmaa, jota olen kaivannut. Ylärivi odottelee vielä asukkaita mutta alarivinkin täyttäminen muutti keittiön ilmettä kummasti. Ja nämähän näin avokeittiöstä näkyvät muuallekin olohuoneeseen koko ajan mikä ei haittaa ollenkaan.

Hyllyt itsessään ovat ne täälläkin moneen kertaan nähdyt kierrätysmateriaaleista valmistetut pleksit rautalangoin. Jokin näissä tekstinpalasissa ja keveässä ulkomuodossa puhutteli minua silloin samantien ja edelleen. Sijoituspaikkakin oli tiedossa heti kun näin tulevan keittiöni. Sen kaappien ja ikkunan välissä kun on täydellinen kapea railo kuin näille tehtynä.

Nyt ei tarvitse enää kuin onnistua pitämään nämä hengissä. Onneksi lähikauppa palvelee tarvittaessa joka päivä.

äiti mä voin maksaa tällä kertaa

Olen pohtinut tätä ennenkin mutta voi kun sitä aina välillä muistaisi, että varttia vaille kolmivuotiaalle seikkailuja piilee paljon pienemmissäkin asioissa kuin aikuinen aina muistaa. Aina ei tarvita huvipuistoja eikä eläintarhoja, lähikaupassakin asiointi voi olla yhtä jännittävää.

Se oli ihan tavallinen ilta ja maito oli loppu joten suuntasimme kauppaan. O mietti ensin mitä ottaisi mukaan ja oli jo reppu selässä kun keksi yhtäkkiä, että mukaan pitää saada myös pieni kankainen kantokoppa. Perustelu kuului, että kun äitilläkin on. Yritin kovasti ylipuhua O:n pelkkään reppuun koska ajattelin kädessä kannettavan kopan hukkuvan kuitenkin matkalla tai kaupassa. Lopulta teimme kompromissin ja O oli niin varma asiastaan, että luopui repusta saadakseen kopan mukaansa.

Jo kolmen minuutin kävelymatka kauppaan oli oma seikkailunsa kaivinkoneineen, kuvaamisineen ja kissankelloineen mutta perille päästyä alkoi vasta se hauskin osuus. Vasta ostoskoria ottaessani tajusin mitä O oli tarkoittanut. Kantokoppahan ei ollut laukunkorvike vaan tietysti vastine ostoskorille.

Olin nostamassa omaani O:n valitsemia jogurtteja kun O ilmoitti tomerasti, että eikun äiti tänne! Ja sinne ne sitten laitettiin. O kantoi koriaan tärkeänä ja antoi itse jogurttinsa kassatädille. Totesi vielä samalla, että äiti mä voin maksaa tällä kertaa. Päädyimme kuitenkin tässäkin kompromissiin ja minä maksoin. Kotiin herkut kantoi kuitenkin O itse korissaan.

Missä teillä on seikkailtu viime aikoina? Ja kuka maksoi?