Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahkeraliisa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ahkeraliisa. Näytä kaikki tekstit

15. syyskuuta 2012

Liaanilla menee lujaa

Jaakko ja pavunvarsi -satu on tainnut saada kimmokkeen sademetsässä kasvavasta puuvartisesta köynnöksestä. Ei ole yhtään liioittelua sanoa, että kotiliaanissa on ainesta ihan samanlaiseen ilmiöön. Haluatteko kuulla, paljonko tämä hetki sitten itänyt kasvi on venynyt?


Ensimmäisen viikon aikana (7.9.-12.9.) pituutta tuli 20 senttiä. Edellisessä postauksessa puhuin "reilusta viikosta", mutta kun tarkastin asian, niin ekat kuvat on otettu 7.9., jolloin mullan päällä näkyi vihreää. Itämispäivä voi tosin olla edellinenkin päivä, muttei sen vanhempi.

Noh kuitenkin, tahti on tästä kiihtynyt huomattavasti. Viimeisen kolmen vuorokauden aikana kasvi on venynyt 27 senttiä lisää. Kyllä.


Reilu viikko sitten itänyt köynnöstelijä oli tämän aamun mittauksessa 47 sentin pituinen. Kaikki kasvu on siis tapahtunut välillä (6)7. syyskuuta – 15. syyskuuta.

Lonkero oli toissapäivänä itseään lähimmän anopinkielenlehden ympärillä, mutta lähti mittaussuoristuksen jälkeen liikkeelle eteenpäin. Toisin kuin esim. kärhö, tämän kieppi ei ole napakka vaan on helppo suoristaa. Se ei myöskään palaa takaisin kiepille, vaan jää suoraksi.

Mutta näin se vain ilman tukea kurottelee korkeuksiin, eli ei ole lörppävartinen tai valonpuutteen takia venähtänyt ja löysävartiseksi jäänyt. Kasvivaloa olen pitänyt päällä pari tuntia illassa, muu aika on mennyt luonnonvalon varassa.


Täytyy kyllä sanoa, että nyt hiukan hirvittää, että mitähän tuosta kasvista tulee. Kurkkaako se joku aamu makuuhuoneen ovelta tai tyynyltä, syökö kenties koiran yöpalakseen? 

Tätä estääkseni laitan tänään ikkunalle ristikon, johon hänet ohjaan. Mulla on jossain semmoinen pienille ruukuille tarkoitettu metallisysteemi, jonka laitan pitkistä koukuista roikkumaan ikkunaruudun eteen. Laitan sitten kuvaa, kun on paikallaan.

Ulkosalla kasvuvauhti hiipuu samassa suhteessa, mutta "uusi" kasvihuone on osoittautunut mukavaksi myös tässä asiassa. Siirsin kaikki pelargonit kasvariin syyssateita pakoon ja ne alkoivat viihtyä selvästi hyvin. Tomaateista olisi vielä tullut satoa, mutta eliminointitoimiin on ryhdyttävä silloin, kun on sopiva hetki ja otollinen inspis. 

Täällä ruukut saavat nyt kuivahtaa ennen kellariin siirtoa, joka on edessä juuri ennen pakkasöitä.




Arkiviikon aikana nuppuja on avautunut paljon.


Kyllähän tämä vähän huijaamiselta tuntuu, että annan kasvien ymmärtää kesäelämän taas jatkuvan, vaikka ajat ovat menossa kasvukauden kannalta heikompaan suuntaan. Mutta nautin suuresti tästä viimeisestä pyrähdyksestä, en voi kieltää.

Taivasalla kukkivat ne, jotka eivät vähästä näytä säikähtävän, kuten daaliat ja eräs Hollannista tuotu lilja.


Oriental-lilja on kevätostos Floriaden-reissulta. Moni liljan sipuleista oli homeessa pussissaan purujen seassa, huomasin asian vasta sipuleita istuttaessani. Heitin osan kymmenestä sipulista pois, kuorin vähiten homeisista uloimmat kerrokset pois ja työnsin ne multiin. Kovin ovat olleet hidaskasvuisia, mutta niin vain osa taimista jaksoi vääntää kukkiakin. Laitetaan näille liljoille ruksit kohtiin sitkeä [x], tuoksuva [x] ja säilytetään talven yli [x].

Ulko-oven vieressä ahkeraliisat ovat lähteneet uuteen kukintaan pienen suvantovaiheen jälkeen.


Ajassa leijuu nyt yllätyksellinen ja harras sekoitus syksyä ja suvea. Ei tarvitse lainkaan miettiä, että kumpaankohan suuntaan sitä olisi henk.koht. kallellaan :)

11. heinäkuuta 2012

Säälivaahtera ja muita hankintoja

Nämä ovat pahoja aikoja. En tarkoita eurokriisiä tai rankkasateita, vaan kesäkukkien alennusmyyntejä, joissa repsahduksen vaara on suuri.

Kävin rautakaupassa ihan oikeilla rautakauppa-asioilla ja ihan vaan vilkaisin sinne piha ja puutarha -osastolle. Ulkona laarissa keikkui yksinäinen pikkupuu, joka oli alennettu puoleen hintaan, tässä tapauksessa 10,95 euroon. Siinä katsellessani tuuli tarttui puun pikkuiseen latvukseen ja kaatoi kasvin laarin pohjalle. Kourallinen kuivaa turvemultaa turskahti ulos muoviruukusta, ja sinne kasvi jäi avuttomana kyljelleen makaamaan.

Se riitti. Poimin puun kärryyni ja toivoin, että mies ei huomaisi 1,5 metrin korkeudessa keikkuvaa vihreää latvusta. No toivetta ei kuultu, vaan mies huomautti, että katos, sulla on hypännyt joku kasvi kärryyn, ootko huomannut.

Jouduin siinä selittämään todella sydäntäsärkevän tarinan yksinäisestä vaahterasta, joka voi huonosti yksinään rautakaupan pihalla. Kas kun olen ostanut "viimeiset hankinnat tänä vuonna" jo niin moneen kertaan, että mies ihan tosissaan on luullut näin olevan. Äh.

Tällaisen soman vaahteran minä pelastin etupihan portaiden tyvelle, ruukkuun, joka vapautui keväisistä ja nyttemmin rönskähtäneistä orvokeista.


Voi, hänelle tulee toivottavasti myös komea syysväritys, ja sitten talven korvalla ilahdutan miestäni vielä vienolla pyynnöllä, että rahtaisiko hän tämän 40-kiloisen systeemin kellarin portaita pitkin, kun itselläni ei voima riitä.

Tässä havisevat nyt kyllä pienet vaahteraiset historianlehdet, sillä samassa ruukussa, samassa paikassa kasvoi aiemmin japaninvaahtera. Ja hyvin kasvoikin, kunnes jätin sen laiskuuttani talveksi ulos.

Ostin Pohjanmaalta itselleni tuliaisiksi myös muutaman sähäkän värisen ahkeraliisan, jotka sijoitin – ylläri pylläri – kevätorvokeilta vapautuneeseen tilaan kuistin akkunan alle.

Mukaan ymppäsin pari itsekasvatettua värinokkosta, nämä molemmat lajit kun pärjäävät tässä varjoisessa paikassa.


Tämä ääreispinkki sopii musta hyvin heinäkuun helteisiin, ainoa kauneusvirhe tässä on nyt se helteiden puute. Mutta odotetaan vielä rauhassa, kyllä se sieltä... 

Nämä pinkit näyttävät sitten loppukesästä ja alkusyksystä todella räikeiltä, aivan kuin ne olisivat väärässä ajassa ja paikassa. Mutta annan heidän kukkia niin kauan kuin puhtia riittää, muistona löysästä heinäkuusta.

Loput itsetehdyistä värinokkosista istutin muratinpistokkaiden kanssa samaan ruukkuun. Pieniä ovat kaikki vielä, mutta värierot ovat jo selvät.


Laitoin coleuksen siemenet multiin muistaakseni huhti-toukokuun vaihteessa, se oli kyllä turhan myöhäinen ajankohta. Seuraavalla kerralla (jota epäilen ensi kevääksi) kylvän heidät jo maaliskuussa, niin ehtivät isommiksi taimiksi ennen ulosistutusta.

Hankin Pohjanmaalta, Siipon puutarhalta, ihan vaan yhden pelargonin, kun se niin viehkosti siellä kukki. Ja viehko hän on edelleen, tämä 'Appleblossom'.


Ja hempeyttään korostamaan laitoin samaan purkkiin liilanpunaista markettaa. Hassua sinänsä, että joskus olen pitänyt epänättinä tällaista vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmää, joka marketan kukassa on, mutta nyt se näyttää jotenkin kivalta. Liekö syy tässä ylenpalttisessa pinkkikaudessa, joka mut on vallannut?


Pelakuun, marketan ja liilan lobelian (huh, onpas perinteis-tylsän kuuloinen yhdistelmä) laitoin – ette arvaakaan – kevätorvokeilta ylijääneeseen sinkkiämpäriin, ja koko hökötyksen tolpannokkaan. Mutta nytpä teinkin säästöteon: istutuksen pohjalla ollut Hienostunut Salaojasukka oli vielä ihan hyvässä vedossa, joten ymppäsin sen takaisin ämpäriin ja säästin näin mooonta kauhallista lekasoraa.


Tuo kivisukka on kyllä oikeasti ihan hirveän ruma näky, mutta kun on kerran tälle tielle lähdetty... Ja tällaisilla myrskytuulilla kunnon paino purkin pohjalla on hyvä, ei lennä ämpäri tolpannokasta ohikulkijan ohtaan. Heh.

Ihan vaan yhden pienen koristeenkin olen matkan varrella ostanut. Kas blingbling-perhonen viehätti kovasti muistaakseni Agrimarketin puutarhaosastolla, ja koska mies oli taas mukana, piti olla vakuuttava siinä tarinassa, että tämä BB-pertsi on aivan välttämätön juuri tuossa omenapuun rungolla.


Ja niinhän se onkin ;)

Arvuuttelin eilen, että minkähän kevätkukkijan siemenet mahtavat olla kuvassa kyseessä, ja aivan liian helppo tehtävä se teille oli. Helmililjan, of course.

Nyt vaan pitää miettiä, että ottaisiko ne siemenet talteen ja tekisikö helmililjasiemennyskokeilun. Toisaalta, jos en ole tähän mennessä kesää saanut niitä sipuleita maahan, niin miksi alkaisin kasvattelemaan sipuleita siemenestä? Tähän ei ole mitään järkevää vastausta.