Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sugaridoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sugaridoo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 26. huhtikuuta 2020

Maija Mehiläinen🐝

Viime viikolla ilmestyi Sugaridoo-blogin Ireneltä ilmainen 
 #HappyBeeBloc  ja piti sitä heti kokeilla, oli niin valloittavan näköinen, 
tein heti kaksi ja nyt sitten mietintään mihin nämä käytän:-O
Sain myös valmiiksi pääsiäisen jälkeen tämän pienen 
boro kirjonalla koristellun kukkaron Maija Mehiläisen seuraksi.
 Siitä on jo pari vuotta, kun olen tehnyt edelliset samanlaiset kukkarot 
ja en löytänyt ohjetta, mutta onneksi kiltakaverit auttoivat, 
joten sain tehtyä tämän valmiiksi asti.
 Ei ihan tullut sellainen, kun ajattelin, mutta tämä jää itselle.
Leikkasin sitten vielä kaksi kukkaron kaavaa ja näissä 
riittää taas käsin kirjontaa vähäksi aikaa.
 Aloitin myös yhden ufotyön vuodelta 2011 Liljanin laukkukurssilla
ja ehdin tehdä tästä vain muutaman simpukan.
 Ompelin loput simpukat ja asettelin ne laukkukankaalle.
 Asettelu eri lailla, kun ohjeessa, 
mutta luulen, että se ei haittaa mitään. 
Simpukan reunat kirjon vielä muliinilankalla.

Aurinkoista huhtikuun loppua kaikille!



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...