Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohje. Näytä kaikki tekstit

9.12.2020

Palmikolla

 Jatketaan sitten joululahjojen parissa. Neuloin toiselle mummolleni joululahjaksi lapaset.


Halusin tehdä palmikko lapaset, mutta silloin kun aloittaminen tuli ajankohtaiseksi en löytänyt mitään mallia, joka olisi ollut mieleinen. Päädyin sitten keksimään oman mallin. Ajattelin kirjoittaa ohjeen teille ylös, jos joskus iskee samanlainen tilanne. Lapaset voi tehdä oman peruskaavan mukaan, eli haluamallaan peukalolla ja kavennuksilla, vain resori ja palmikkokuvio on ohjeistettu alla.


Lapasissa on yhteensä 46s, 1. ja 2. puikolla 11s ja 3. ja 4. 12 s. Joustinneule menee seuraavasti:
1. puikko: 2o, 2n, 2o, 2n, 2o, 1n
2. puikko: 1n, 2o, 2n, 2o, 2n, 2o
3.puikko: 2n, 2o, 4n, 2o, 2n
4. puikko: 2n, 2o, 4n, 2o, 2n

Neulottuasi haluamasi korkuisen resorin, neulo sileää neuletta 1. ja 2. puikolla ja palmikko kuviota alla olevan kaavion mukaan 3. ja 4. puikolla. Kuvion kerroksia 1-4 toistetaan.
Tee haluamasi peukalo. Itse tein intialaisen peukalokiilan. Kuviota jatkoin mahdollisimman pitkään eli myös kärkikavennusten aikana. Kavennus on niin sanottu leveä nauhakavennus.



Tässä alimmassa projektikuvassa langan väri näyttää ehkä parhaimmalta. Reunimmaiset palmikot hiukan häivyttyvät, koska toisella niiden toisella puolella ei ole neulottu nurjaa silmukkaa. Tästä kuvasta näkyy myös hyvin, kuinka muhkeat näistä lapasista tuli. Toivottavasti mummo ihastuu näihin!


Lanka; Menita Lasse
Langan menekki; 84g
Ohje; Tässä postauksessa
Koko; naisten

18.9.2020

Parhaat

 Tätini tykkäsi aivan todella paljon lapasista, jotka neuloin hänelle Tukuwoolista. Lapaset olivat niin kovassa käytössä, että kerran jo tein niihin uudet peukalot ja lopulta keväällä koko hanskat olivat käyttökelvottomat.


Onneksi Poetista jäi juuri sen verran lankaa yli, että sain neulottua uudet vastaavat lapaset, kun käytin hiukan myös Taate sävyä. Jotta sain kaiken violetin langan käytettyä järkevästi, aloitin lapaset sormista ja etenin kohti ranteita. Olen kirjoittanut tähän tapaan pienen ohjeen, joka löytyy täältä.


Lanka; Tukuwool Fingering
Langan menekki; 38g
Koko; naisten

7.5.2020

Aivojumppaa

Vähän on ollut blogissa viime aikoina hiljaista. Postattavaa kyllä löytyy, joten yritetään alkaa käymään niitä läpi :)
Näitä lapasia täytyi pohdiskella hiukan enemmän, sillä aloitin nämä sormista ranteiden sijaan. En myöskään tyytynyt tavalliseen aukkopeukaloon, vaan tein intialaisen peukalokiilan.


Syy, miksi halusin neuloa lapaset tästä suunnasta oli sama kuin villasukkien kanssa. Halusin kuluttaa langan loppuun asti. Kirjava lanka loppui kokonaan ja peukalo, sekä resorin raidat on tehty yksivärisellä Austermannin Stepillä. Mielestäni nämä näyttävät paremmalta näin, kuin jos lanka olisi loppunut kesken ja pelkkä kärki olisi valkoinen. 


Valmiista lapasista tuli melkein riitaa, joten nämä menivät yhteiskäyttöön tädilleni ja serkuilleni.
Huomaatteko muuten ylä- ja alapuolella olevien lapasten eron. Ylemmät on kasteltu, alempia ei vielä. Eron neulepinnan tasaisuudessa huomaa mielestäni selkeästi.


Tästä kuvasta näkyy hyvin keskeneräinen lapanen. Eli aloitin neulomisen kärjestä (kaksi yhtä aikaa) tein lisäyksiä kärjessä ja niiden jälkeen sileää peukalon tyveen asti. Loin haluamani määrän peukalosilmukoita (fingering vahvuinen lanka eli 19s) väliaikaisella aloituksella ja neuloin samalla yhden kerroksen oikeaa. Sitten kavensin joka kerroksella yhden silmukan, kunnes puikoilla oli taas normaali määrä silmukoita eli tässä tapauksessa 19 krs:n ajan. Sitten tein vielä vähän matkaa sileää neuletta, jonka jälkeen tuli resori. Peukaloa tehdessä väliaikainen aloitus puretaan ja siitä poimitaan peukalosilmukat.
Eli käytännössä käänsin peukalokiilan toisin päin. Tekemistä helpotti se, että olen tehnyt intialaisen peukalokiilan useasti "oikein päin", joten tiesin, minkä verran milloinkin piti olla kerroksia/silmukoita.


Lanka; Gründl Hot Socks Print ja Austermann Step classic
Langan menekki; 41g
Ohje; Oma, suuntaa antava ohje tässä postauksessa
Koko; naisten

21.12.2018

21. luukku; joulupullon tuunaus

Varmasti monilla on niitä sukulaisia tai ystäviä, joille ostetaan jouluna muistamiseksi glögiä tai viiniä. Ja miksi et nopeasti tuunaisi tavallista pulloa hiukan omaperäisemmäksi?


Tässäpä siis ohje hattuun ja huiviin

Tarvitset; lankaa ja sille sopivan koukun (Novita Isoveli ja 5mm)

lyhenteet; 
krs=kerros
ks=kiinteä silmukka
s=silmukka
seur.=seuraavaan

Tee magic ring aloitus
1. krs; 4 ks magic ringiin (4s)
2. krs; 2 ks jokaiseen ks:aan (8s)
3.-4. krs; ks jokaiseen ks:aan (8s)
5. krs; *1 ks, 2 ks seur. s:aan*  toista** vielä 3 kertaa (12s)
6.-7. krs; ks jokaiseen ks:aan (12s)
8. krs; *2 ks, 2 ks seur. s:aan* toista ** vielä 3 kertaa (16s)

Päättele hattu ja liimaa vanusta tupsu.

Huivi on tehty kaksinkertaisesta 7-veljestä langasta (sama koukku) ja siinä on tehty kiinteitä silmukoita tasona. Huivin päät on ommeltu päällekkäin ja laitettu nappi koristukseksi.



Lanka; Novita Isoveli ja Novita 7-veljestä kaksinkertaisena
Langan menekki; yhteensä 14g
Ohje; Tässä postauksessa

15.12.2018

15. luukku; kuusenkoristeet osa 3

Tänään kuusenkoristeet sarjan viimeisessä osassa on ohje helppoon virkattuun tähteen.


Tarvitset lankaa ja siihen sopivan koukun (15-säikeinen Liina kalalanka ja 3mm koukku)

Lyhenteet;
krs=kerros
p=pylväs
kjs=ketjusilmukka
ps=piilosilmikka
seur. seuraava

1. krs; Tee magic ring aloitus ja siihen *3 p, 3 kjs* toista ** vielä 4 kertaa ja tee ps ensimmäiseen p:een.
2. krs; Siirry ps:lla ensimmäiseen kjs-kaareen. *3 p, 3 kjs, 3p ketjusilmukka kaareen*, toista ** vielä 4 kertaa ja tee ps ensimmäiseen p:een.
3. krs; *Tee pylväs ensimmäisen kerroksen keskimmäiseen pylvääseen. (Ensimmäinen tehdään hiukan takaviistoon, kuva alla) ja sitten 4 p, 3 kjs, 4 p ketjusilmukka kaareen.* toista ** vielä 4 kertaa. 



Kiristä aloitus upeen, päättele langanpäät, halutessasi tärkkää vesi-liimaseoksella ja laita ripustusnaru esimerkiksi juuttinarusta.


Lanka; 15-säikeinen Liina kalalanka
Langan menekki; kolmeen yhteensä 11g
Ohje; tässä ylempänä
Koko; sakarasta sakaraan n. 9cm

9.12.2018

9. luukku; joulukuusen matto

Meillä on kotona vain pieni joulukuusi, mutta viime jouluna se selkeästi kaipasi alleen maton. Joten siitä siis idea tähän mattoon.


Tarvitset mieluistasi lankaa ja virkkuukoukun. (Novita Isoveli ja 7-veljestä kaksin kerroin ja 6mm koukku) Paksummalla langalla saat nopeammin valmista.

Lyhenteet;
krs=kerros
p=pylväs
s=silmukka
seur.=seuraavaan
ks=kiinteä silmukka
ps=piilosilmukka

Matto;
1. krs: Tee magic ring aloitus ja siihen 12 p
2. krs: Virkkaa 2 p jokaiseen s:aan (24 s)
3. krs; *1p, 2p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (36s)
4.-? krs; Jatka samalla tavalla lisäten jokaisella kerroksella kahdessatoista kohdassa, kunnes matto on haluamasi kokoinen.

Reunus;
Tee 1 ks, hyppää kahden silmukan yli, tee 8p samaan s:aan, hyppää kahden silmukan yli. Toista tätä koko kierros. Jos silmukat eivät mene tasan, sovella loppu (esimerkiksi hyppää vain yhden yli) ja tee ps ensimmäiseen ks:aan.


Lanka; Novita Isoveli ja kaksin kertainen 7-veljestä
Langan menekki; 186g ja 34g
Ohje; Tässä postauksessa
Koko; Halkaisija 75cm

18.5.2018

Erilainen kukkaro (+ohje)

Olin jo aiemmin virkannut itselleni kukkaron ja kun äidin vanha kukkaro alkoi hajota, päätin tehdä hänellekin oman uuden.


Lankana minulla oli ohut virkkauslanka (ja 2mm koukku), joka löytyi kaapista ja sen takia jouduin tekemään hiukan ylimääräistä työtä. Halusin toteuttaa tämän pylväillä, jolloin pinnasta tuli hiukan harva. Tein siis kaksi ympyrää, jotka kiinnitin yhteen ja näin sain yhden paksun ympyrän. Toki vastaavan voi tehdä kiinteillä silmukoilla, jolloin pinta on kiinteämpi.



Tässä ohje yhteen ympyrään. Voit muunnella kokoa vähentämällä tai lisäämällä kerroksia. Myös lanka ja koukun koko vaikuttavat. 

krs=kerros
p=pylväs
s=silmukka
seur.=seuraava

Tee magic ring aloitus
1. krs; 12 p magic ringiin. (12s)
2. krs; *2 p seur. s:aan.* toista** vielä 11 kertaa (24s)
3. krs; *1 p, 2 p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (36s)
4. krs; *2 p, 2 p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (48s)
5. krs; *3 p, 2 p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (60s)
6. krs; *4 p, 2 p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (72s)
7. krs; *5 p, 2 p seur. s:aan* toista** vielä 11 kertaa (84s)


Jos teit yhteensä neljä ympyrää, kiinnitä nyt kaksi ympyrään yhteen kahdesti, jotta saat kaksi paksumpaa ympyrää. Kiinnitä ympyrät ensin erikseen kiinni kukkarokehykseen ja vasta sen jälkeen käännä kukkaro nurin ja virkkaa piilosilmukoilla pohja yhteen.





Lanka; Rondo Virkkauslanka
Langan menekki; 15g
Ohje; tässä postauksessa
Koko; korkeus n. 9cm

14.4.2018

Virkattu kassi (+ohje)

Joku kyseli jo viime vuonna 1-vuotisarvonnan yhteydessä, että voisinko kirjoittaa ohjeen virkattuun laukkuun, joka siis oli silloin arpajaispalkintona. Mutta nyt siis viimein pitkän odotuksen jälkeen ohje on täällä!


Eli lankana minulla on 12 säikeinen kalalanka ja koukku on 2mm. Kassi on mitoitettu niin, että aloitusketju on noin kukkarokehyksen levyinen ja jonkin verran leveämpi kuin puhelimeni.

kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka
s = silmukka
krs = kerros

Aloita tekemällä 32 kjs.
Tee toisesta kjs:ta lukien kjs:den yläreunaan 30 ks, päätyyn 4 ks, 28 ks kjs:den alareunaan ja 3 ks samaan silmukkaan, kuin ensimmäinen ks.


Työn pitäisi näyttää tältä. Silmukkamäärällä ei ole sen suurempaa väliä, vaikka se ei ihan täsmäisi tai se muuttuisi hiukan matkalla. Isommat muutokset vaikuttavat toki sitten ulkonäköön.


Virkkaa kiinteitä silmukoita spiraalina niin kauan, kunnes kassi on haluamasi korkuinen. Aloita kavennusten tekeminen.

Jaa silmukat puoliksi, koska pitää tehdä kaksi tasona virkattua läpyskää. Minulla on 33 s molemmille puolille. Eli jossakin kohti oli aloitukseen verrattuna tullut lisäys.

Kavennus tehdään siten, että kavennat 2 s pois krs:lta, eli jätät virkkaamatta kerroksen ensimmäisen ks:n ja lopussa virkkaat 2 ks yhteen. Teen kavennukset yleensä joka kerta hiukan eri kerroksilla, kokeile mikä on itsellesi hyvä. (Ks. kuva kavennuksista alla) Tällä kertaa kaikki kavennukset osuivat nurjalle puolelle.

1-5. krs oikeaa
6. krs kavennus
7. krs oikeaa
8. krs kavennus
9. krs oikein
10. krs kavennus
11. krs oikein
12. krs kavennus
13. krs oikein
14. krs kavennus
15. krs oikein
16. krs kavennus
17. krs oikein
18. krs kavennus
19. krs oikein


Tältä pussi näytti ennen kehyksen kiinnittämistä. Tasona tehtyjen osien ei tarvitse olla täysin samanlaiset kuin kehys on.
Kiinnitä kehys kassiin kaksinkertaisella langalla. Minulla on useasti mennyt lanka katki, kun kassia olen käyttänyt, joten ajattelin seuraavalla kerralla kokeilla siimaa.


Nyt sinulla on valmis kassi, johon saat mukaan kaikkein tärkeimmät tavarat.


Lanka; Suomen lanka, Molla kalalanka 12 säikeinen
Langan menekki; 26g
Ohje; Viimein täällä, tässä postauksessa!
Koko; kork. 21cm ja lev. 12cm

18.3.2018

Lapaset kerrosrivinousulla

Näin tällaisia kerrosrivinousu lapasia Facebookin Ihania lapasia -ryhmässä. Olisi ehkä tullut raikkaammat, jos yksivärinen lanka olisi ollut valkoinen, mutta en viitsinyt näiden takia ostaa sitä.


Ohje itsessään on simppeli, mutta nyt jos tekisin nämä lapaset uudestaan tekisin värikkäällä langalla vain kaksi kerrosta, jotta kuvio ei vetäisi lapasta kasaan. Valmistuivat muuten nopeasti nämä lapaset, kun viimeksi olen lapasia tehnyt ohuemmasta langasta.

Kämmenselkään 4 jaollinen määrä silmukoita
1. krs; neulo koko krs oikein (Aapo eli yksivärinen lanka)
2-3(4). krs; *3 o, nosta 1 s neulomatta* toista kämmenselän puolella (polkka eli väriä vaihtava lanka)



Lanka; Novita 7-veljestä Polkka ja Aapo
Langan menekki; 70g
Ohje; kerrosrivinousu selitetty tässä postauksessa
Koko; hiukan pieni, kuvio vetää

4.11.2017

Helppo hiuskoriste

Tämmöinen muutamassa minuutissa valmistuva kukka on oikein kiva ns. välipalatyö. En kuitenkaan virkannut tätä muuten vaan, vaan ajattelin, että tämä olisi sopiva asuste tekeillä olevan mekon kanssa. 


Koska tästä tuli niin kiva ja tämä oli helppo tehdä, ajattelin kirjoittaa ohjeen teillekin.

Tarvitset jämälankaa (n. 1-2g) ja siihen sopivan virkkuukoukun, sekä alla olevan kuvan mukaisen pinnin.

 Lyhenteet;
krs=kerros
p=pylväs
kjs=ketjusilmukka
ps=piilosilmukka

1. krs; Tee magic ring aloitus ja siihen *4 p, 2 kjs*, toista ** vielä 4 kertaa. Yhdistä ps:lla alun ensimmäiseen pylvääseen. Saat samantyylisen aloituksen kuin isoäidinneliössä, mutta pylväsryhmiä on 5.
2. krs; 1 ps kahteen seuraavaan pylvääseen. *Tee 8 p 2 kjs:n lenkkiin, ps seuraavan pylväsryhmän kolmanteen pylvääseen*, toista ** vielä 4 kertaa. 

Päättele langanpäät ja vain tökkää pinnin toinen puoli kiinni kukan nurjalle puolelle. Sitä ei tarvitse ommella, joten kukan tai pinnin voi myöhemmin halutessaan ottaa uusiokäyttöön.


Lanka; Novita Miami
Langan menekki; 1-2g
Ohje; Tässä postauksessa
Koko; halkaisija n. 3-4cm

27.6.2017

Kukkaro

Nämä kukkarot tuntuvat olevan tämän hetken buumi Facebookin Vilkasta virkkausta - ryhmässä. Ja koska olen jo pitkään halunnut tehdä tuollaisen "pulskan" kukkaron, niin oli pakko alkaa eilen illalla virkkaamaan.


Tämän valtavan ihanan langan löysin kirpparilta, eli sielläkin kannattaa pitää silmät avoinna. Juuri tämä vihreä on jotenkin niin raikkaan sävyinen, että onneksi löysin sen ja onneksi sitä jäi vielä jäljelle.



Tarvitset siis kukkaron kehyksen, lankaa ja siihen sopivan koukun.
Tee avatun kehyksen kokoinen ympyrä. Kuva alla havainnollistaa paremmin. Minä tein ensin liian ison, eli kehyksen pitää mahtua kehyksen sisään.

Lyhenteet;
krs=kerros
ks=kiinteä silmukka
s=silmukka
seur.=seuraavaan


1. krs: Tee magic ring aloitus ja siihen 6 ks.
2. krs: Virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan. (12 s)
3. krs: Virkkaa *1 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (18 s)
4. krs: Virkkaa *2 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (24 s)

5. krs: Virkkaa *3 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (30 s)
6. krs: Virkkaa *4 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (36 s)
7. krs: Virkkaa *5 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (42 s)

Minä tein tämän verran, jos sinulla on isompi kehys, jatka samaan tapaan, jos taas pienempi, älä tee yhtä paljon lisäyksiä.


Kun ympyrä on sopivan kokoinen jatka tekemällä ks jokaiseen s:aan. Minä tein n. 12 krs. kiinteitä silmukoita. Lopuksi kiinnitä kehys, minulla oli ommeltava kehys.



Lanka; Grønhøj Garn Carolina
Langan menekki; 14g
Ohje; tässä
Koko; leveys ja korkeus molemmat 9cm 

Työn iloa ja aurinkoisia päiviä kaikille!

11.6.2017

Marimekon inspiroima

Nämä sukkaset saivat inspiraationsa Marimekon räsymatto kuosista. Ja menivät ylioppilaslahjaksi pikkuserkulleni, jolta löytyy kyseisen sarjan astioita.


Pinterestiä selailin ensin kuvion toivossa, mutta kun en löytänyt mieleistä, niin päädyin piirtämään kaavion itse. (Löydätte sen alempaa) Lisäksi oli ihan kiva leikkiä Excelin kanssa piirrellessä kuviota, enkä edes menettänyt hermojani. ;)


Itse sukista sen verran, että viime kirjoneuleesta viisastuneena otin kirjoneule osioon isommat puikot ja enemmän silmukoita, eli resori, kantapää ja kärki tehty pienemmillä puikoilla. Ja tämä toimi, mutta sukat ovat ruman leveät, kun ne eivät ole jaloissa. Ovat kuitenkin hyvät jalassa, joten ei parane valittaa.


Sukissa oli lankana Novitan Nalle ja aloituksessa 14 s, mutta lisäsin resorin jälkeen vielä yhden silmukat puikolleen. Kiilakavennukset tein sukan pohjaan, jotta kuvio säilyisi ehjänä jalkapöydän päällä. Yllä olevassa kuvassa näkyy muuten nuo kavennukset. En jaksanut suuremmin kikkailla mitään hienoa kuviota sinne, kun kohta jää kuitenkin jalan alle. Yllätyin, miten hyvin sukat istuvat jalkaan kavennuksien sijainnista huolimatta.
Johanna postasi muuten hauskasti juuri ennen minua samasta aiheesta blogissaan, käykää toki lukemassa postaus sieltä.



Tässä kuvio, joka on jaollinen 6 silmukalla. Toista punaista aluetta, piirsin viereen toisenkin kuvion toiston, niin kaavion luku helpottuu. Räsymatossa kuvio hiukan heittää, joten piirsin myös kaavioon pienen siirtymän.


Lanka; Novita Nalle
Langan menekki; 74g
Ohje; Kuvio tässä postauksessa
Koko; 38

17.5.2017

Klassiset tiskirätit ja ohje

Neuloin nämä osaksi äitienpäivälahjaa ja nyt siis tässä postauksessa ohje näihin.


Lankana minulla oli Novitan Cotton bamboo ja puikot prym ergonomics nro 4. Valitse puikoit, joilla neulos ei ole tiukkaa.

Luo 4 s.
1 krs: Neulo oikeaa
2. krs: Neulo 2 o, lk, oikein kerroksen loppuun
Toista krs 2 kunnes työssä on 50 s tai haluamasi määrä.

3. krs: Neulo 1 o, 2 o yht, lk, 2 o yht, oikein kerroksen loppuun.
Toista kunnes jäljellä on 5 s.
4. krs: Neulo 1 o, 2 o yht, 2 oikein.
Päättele silmukat.

krs = kerros
s = silmukka
o = oikein
lk = langankierto
2 o yht = 2 oikein yhteen
Simppeli ohje, mutta kaunis ja käytännöllinen lopputulos.


Lanka; Novita Cotton bamboo
Langan menekki; 2 x 20g, eli yhteen 20g
Ohje; Tässä postauksessa
Koko; 18cm x 18cm

Kiitos hurjan paljon kaikille arvontaan osallistuneille ihanista kommenteista ja onnitteluista! Lisäksi kysyttiin, että aionko julkaista ohjeen kassiin ja voisin vaikka seuraavan kassin yhteydessä niin tehdäkin :)
Niin ja tällä kertaa arpaonni suosi erästä anonyymiä. Olen ottanut häneen yhteyttä sähköpostilla.

17.3.2017

Polvarit palmikolla

Ostin joskus tätä Novitan raitalankaa tarkoituksenani neuloa polvisukat. Mietin hiukan toteutusta, sillä en halunnut tehdä vain tavallisia sukkia, mutta toisaalta raitalangassa ei oikein monimutkaiset kuviot erotu ja pääse oikeuksiinsa. Eli päädyin tekemään yksinkertaisen palmikon taakse.


Puolivälissä ensimmäistä vartta mietin, että palmikkoa voisi jatkaa kantalappuunkin. 


Tässäpä nyt ohje myös teille!
Pohkeen ympärysmitta n. 35-37cm

Luo 60s ja jaa ne 4 puikolle (15 jokaiselle). Neulo 2 oikein, 2 nurin joustinneulosta 12 krs.



Aloita oikean neulominen. Palmikko tulee 2. ja 3. puikon vaihtumiskohtaan, eli puolet kuviosta (8s) neulotaan 2. puikolla ja puolet 3. puikolla. Tee myös lisäys ensimmäisellä kerroksella, eli lisää jokaiselle puikolle 1s (64s). 



Toista piirroksen kerroksia 1-8 ja tee ensimmäinen kavennus, kun koko varren pituus on n. 15 cm. Kavennukset tulevat palmikon molemmin puolin. Eli neulo 2. puikolta 6 s oikein ja tee ssk kavennus. Neulo palmikko kuvio piirroksen mukaan. Neulo 2 oikein yhteen.
Seuraava kavennus tulee 10 kerroksen päähän edellisestä ja loput kavennukset aina 5 kerroksen päähän edellisistä. Ja jatka kavennuksia siis niin kauan, kunnes jokaisella puikolla on 12 s jäljellä.



Kuvassa siis silmukkamerkit kavennusten kohdalla. Myös toisella puolella palmikkoa on kavennukset.

Kun varsi on sopivan pituinen ja olet viimeksi neulonut piirroksen 8. kerroksen, aloita kantalapun neulominen. Kantalappu tehdään 2. ja 3. puikon silmukoilla.
Neulo 1 puikon silmukat oikein. Sitten *nosta 1s neulomatta, neulo 1 s* toista ** vielä 2 kertaa. Neulo piirroksesta pelkkä palmikko-osuus, älä nurjia silmukoita. Ja sitten taas *nosta 1s neulomatta, neulo 1 s* toista ** vielä 2 kertaa. Käännä työ, nosta ensimmäinen silmukka nurin neulomatta, neulo muut nurin.
Toista näitä kahta kerrosta, niin, että kuitenkin etenet piirroksen mukaan ja teet palmikon kierrot. Kantalapun aikana piirroksen kerrokset 1-8 toistuvat 3 kertaa.
Tee kantapohjan kavennukset ja poimi kantalapun sivusta silmukat.

Jatka terä loppuun normaalisti, alussa tulee kiilakavennukset. Tee lopuksi haluamasi kavennukset. Itse käytin sädekavennusta.



Lanka; Novita Raita
Langan menekki; 176g
Ohje; tässä postauksessa
Koko; 38, pohje n. 35-37 cm

Aika ihanan keväinen väri. Mitäs teillä on puikoilla?

25.2.2017

Huolisyöppö (+ohje)

Minulta kysyttiin, että voisinko tehdä huolisyöpön ja tottakai suostuin, sillä mikä hauskempaa, kuin päästä toteuttamaan tällaista projektia.


Kyseessä on siis tämmöinen örkki, jolla on vetoketjulla aukeava suu. Jos on huolia tai näkee pahoja unia, se kirjoitetaan lapulle ja syötetään huolisyöpölle.
Mietin itsekseni, että miksi huolisyöpöt ovat hassun näköisiä ja tulin siihen tulokseen, että koska niillä on vakava ja vastuullinen työ, on niiden ulkonäön oltava hiukan hullunkurinen ja huolimaton.



Ajattelin, että kirjoittelen teille tämmöisen suurpiirteisen ohjeen, jota mukailemalla saatte omanlaisenne huolisyöpön tehtyä. Syöpön kokoon vaikuttaa paljon, mitä lankaa käyttää ja minkä kokoisen vartalon sille haluaa. Vain mielikuvitus on rajana, varsinkin korvissa, silmissä, käsissä ja jaloissa kannattaa soveltaa saadakseen mieleisen.

Tarvitset:
- lankaa, minulla oli Novitan Kotiväki Huvilaa, Uno a ritorto 5:ttä ja Molla kalalankaa (12 säikeinen?)
- vetoketjun, minulla 10 cm
- täytettä
-nappeja



Sitten itse ohjeeseen. Ohje kannattaa lukea ensin kerran läpi, tai ainakin pari, kolme kohtaa edemmäs, kuin missä olet menossa.
Anteeksi vaihekuvien huonosta väristä, ne on otettu iltaisin kun olen syöppöä tehnyt.



Virkataan ensimmäiseksi huolisyöpön suu. Suun täytyy olla pussi, koska kun syöppö täytetään vanulla, sen syömät huolet eivät saa tippua vanun sekaan. Pussin virkkaamisessa noudatetaan tätä ohjetta muuten, paitsi että aloituksessa vetoketju laitetaan väärinpäin. Kun vetoketju on väärin päin, pussin sisäpuolelle tulee kiinteiden silmukoiden oikea puoli. Ja vastaavasti ulkopuolelle jää kiinteiden silmukoiden takapuoli. Yllä olevassa kuvassa on vetoketju väärinpäin.


Ja vielä lähikuvaa miltä pussin sisäpuolen tulisi aloituksessa näyttää.



Näin päin aloitus olisi normaalisti, eli nyt siinä on kiinteiden silmukoiden takapuoli.



Tätä on jo hiukan pidemmälle virkattu, kun vetoketju on oikein päin, näkyy päällä kiinteiden silmukoiden takapuoli.



Ja kun aukaiset vetoketjun, paljastuu pussin sisäpuoli ja kiinteiden silmukoiden oikea puoli.
Kun pussi on valmis, päättele langat pussin ulkopuolelle!



Seuraavaksi pussin reunaan tehdään ketjupistoilla silmukoita, joiden avulla pussi myöhemmin kiinnitetään syöpön vartaloon kiinni.

Ketjupisto:
Työnnä neula, johon lanka on pujotettu, nurjalta puolelta oikealle puolelle kohdasta 1. Tee langasta lenkki ja työnnä neula kohdan 1 vierestä. Työnnä neula ulos kohdan 2 vierestä, niin että lenkki jää neulan alle ja kiristä pisto. Pistä neula kohdan 2 vierestä (uuden ketjun sisäpuolelta) ja jatka samoin.



Päättele myös tämä lanka pussin ulkopuolelle.


Tässä valmis pussi, jossa on ketjupistot ja päättelyt ulkopuolella.



Aloita syöpön vartalo. Itse aloitin tämä pohjasta.

kjs=ketjusilmukka
ks=kiinteä silmukka
krs=kerros
seur.=seuraavaan
s=silmukka

Virkkaa n. 34 kjs
1 krs: Virkkaa ks jokaiseen kjs:aan, ensin yläreunaan, ja sitten käänny ja jatka alareunaan, päätyihin 4 ks. (Päädyn silmukat: 4)
2 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyjen 4 ks:aan virkataan jokaiseen 2 ks. (Päädyn silmukat: 8)
3 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *1 ks, 2 ks seur. s:aan* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 12)
4 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *2 ks, 2 ks seur. s:aan* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 16)
5 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *3 ks, 2 ks seur. s:aan* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 20)
6 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *4 ks, 2 ks seur. s:aan* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 24)

Jos pohja on mielestäsi liian pieni, jatka samaan malliin. Jos taas koet sen liian isoksi, jätä pari kerrosta tekemättä tai tee alkuun lyhyempi kjs-ketju.





Tässä vielä pari havainnollistavaa kuvaa, kuinka pohja lähtee kasvamaan.

7 krs: Virkkaa ks jokaisen s:n takareunaan.
Muodostuu tuollainen reuna.
Pussi alkaa nousta ylöspäin, kun et enää tee lisäyksiä.



Tästä eteenpäin jatka niin, että teet ks jokaiseen s:aan. Voit halutessasi tehdä esimerkiksi raitoja tai pilkkuja.


Tässä minun syöppöni tekovaiheessa. 
Kun tuntuu, että olisi sopiva kohta suulle ota pussi, jonka virkkasit ja ala kiinnittää sitä vartaloon.



Laskin pussista ketjupistojen määrän ja merkkasin puolet niistä silmukkamerkkien avulla vartaloon.



Kun kiinnität pussia, tee kiinteä silmukka niin, että menet koukun kanssa tavallisen silmukan ja ketjupiston läpi.



Virkkaa kerros loppuun.



Kun olet vetoketjun kohdalla, jatka virkkaamista vetoketjun "yläpuolelle". Aluksi saattaa tuntua, että vetoketjun yläpuolelle jää reikiä, mutta se tasoittuu, kun virkkaat pidemmälle.


Jatka nyt kiinteiden silmukoiden virkkaamista, kunnes syöppö on mielestäsi sopivan kokoinen.

Aloita päälaen tekeminen. Päälaesta tulee samanlainen kuin pohjasta, eli nyt toistetaan pohjan kerrokset päinvastaisessa järjestyksessä ja ei lisätä vaan kavennetaan.
1 krs: Virkkaa ks jokaisen s:an takareunaan.
2 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *4 ks, 2 ks yhteen* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 20)
3 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *3 ks, 2 ks yhteen* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 16)

Jossain tässä kohdin kannattaa alkaa täyttämään syöppöä. Pussin voi halutessaan kiinnittää parilla pistolla, kuten tein alla olevassa kuvassa.



4 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *2 ks, 2 ks yhteen* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 12)
5 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *1 ks, 2 ks yhteen* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 8)
6 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan, mutta päätyihin *2 ks yhteen* toista** vielä 3 kertaa. (Päädyn silmukat: 4)
7 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan.

Ompele kiinni. Ja täytä loppuun samalla.

Nyt vartalo on valmis! Eikä ole enää paljon jäljellä.



Seuraavat osat ovat syöpön ulkonäköä määrääviä osia ja tässä on minun versioni niistä. Kannattaa kokeilla erilaisia versioita.

Kädet ja jalat (yht. 4 kpl):

1 krs: Tee magic ring aloitus ja siihen 6 ks.
2 krs: Virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan. (12 s)
3 krs: Virkkaa *1 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (18 s)
4 krs: Virkkaa *2 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (24 s)
5-? krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan (24 s)

Eli jatka kiinteiden silmukoiden virkkaamista spiraalina, kunnes olet tyytyväinen käden/jalan pituuteen.



Minä tein niin, että on toinen käsi/jalka on pitkä ja toinen lyhyt.
Täytä vanulla ja kiinnitä sopivaan kohtaan vartaloa.



Seuraavaksi tee silmät (2kpl).
1 krs: Tee magic ring aloitus ja siihen 6 ks.
2 krs: Virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan. (12 s)
3 krs: Virkkaa *1 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (18 s)
4 krs: Virkkaa *2 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista ** vielä 5 kertaa. (24 s)
5 krs: Virkkaa *3 ks, 2 ks seur. s:aan* toista ** vielä 5 kertaa. (30 s)

Kiinnitä napit virkattuihin pyörylöihin ja kiinnitä pyörylät vartaloon. Kiinnitin syöppöni silmät hiukan eri korkeuksille.

Viimeisenä vaiheena korvat ja sarvi.



Nämä korvat ovat afrikankukkia (ohje), jotka on taitettu puoliksi ja ommeltu yhteen. Kun ne kiinnitetään vartaloon taitoin ne vielä kerran puoliksi.


Huomaa muuten, että tämä kuva on otettu päivänvalossa ;)

Tämä "sarvi" on virkattu seuraavasti:
1 krs: Tee magic ring aloitus ja siihen 6 ks.
2 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan. (6 s)
3 krs: Virkkaa 2 ks jokaiseen s:aan. (12 s)
4 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan. (12 s)
5 krs: Virkkaa *1 ks, 2 ks seur. s:aan.* toista** vielä 5 kertaa. (18 s)
6 krs: Virkkaa ks jokaiseen s:aan. (18 s)

Jatka näin toistaen lisäyksiä (lisäysten välillä olevat silmukat lisääntyvät), kunnes "sarvi" on haluamasi kokoinen. Loppuun tein n. 3 krs pelkkiä ks:ta. Täytä ja kiinnitä vartaloon.

Syöppösi on valmis, onnittele itseäsi!!



Lanka; Novita Kotiväki Huvila, Uno a ritorto 5 ja Molla Kalalanka
Langan menekki; n. 180g
Ohje; tässä näin!
Koko; n. 35 cm pohjasta sarven päähän


Kysykää rohkeasti, jos ohjeessa on jotain epäselvää!