Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventin aika. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste adventin aika. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Ensimmäinen adventtisunnuntai-ilta


Tänään matkasimme kauniissa auringon kajossa Turusta kohti kotia. Olemme jo useana vuonna olleet perheinemme katsomassa, kun Turun Tuomiokirkon upeaan joulukuuseen sytytetään valot. Ihana perinne! 

Turku on tunnelmallinen joulukaupunki. Aurajoen pinnasta kajastavat ympäröivät valot, ihmiset hyörivät Vanhan Suurtorin kojuilla nautiskellen lämmintä glögiä.  

Seesteinen sää oli mukava kaupunkikävelyllemme. Oli juuri sopivasti vaatetta yllä. Tuli mieleen, että tällainenko on Kööpenhaminan talvi. 

Joululimppuakin saimme maistaa tyttären jatkettua jouluperinnettämme ansiokkaasti. Tofuskagen vei miltei kielen mennessään. Arvelen sen pääsevän joulupöytäämme uutuutena. 

Viime viikolla meillä oli vielä maassa lunta, kun tuon kuvan otin pihatien päässä. Sininen hetki valloittaa maiseman päivä päivältä aiemmin. Huomenna koittaa joulukuu ja sytytän ensimmäisen kerran kalenterikynttiläni aamuhetkeäni ilahduttamaan. 

Joulukyntteliköt pääsivät ikkunalaudoille valaisemaan illan hämärää. Huomenna viritän parvekkeen valolangan.

Menneiden vuosien kirjoituksiani joulun aikaan on hauska käydä lukemassa. On aivan kuin palaisi hyvän ystävän luo. 

Tiellä tähtihetkiin, Tuija alias tuikku



 

sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Valoiloa marraskuuhun




Sade tuli ja piiskasi luminietokset lätäköiksi. Aamukävelyllä sää oli raikas ja hapekas. Kuusikatselmus oli kiva tehdä leudolla kelillä varsinkin, kun itse seisoin tumput suorana löydettyämme mieluisat kuuset ja toinen teki raskaan työn. Yhteistyötä tässä puuhassa tarvitaan ja senhän me osaamme. Urakan jälkeen oli mukava syödä puuhellalla hautunutta kalasoppaa hapankorppujen kera.

Portaan pieleen tehdyt valmiit kolot toimivat erinomaisesti kiilojen kera. Viritettyämme valot en malttanutkaan sammuttaa niitä, koska niin ihanasti ne toivat valoa säkkipimeälle pihamaalle.


Joko teillä on valoja aseteltu paikoilleen? Taas on mielessäni pari uutta valoisaa ajatusta, joiden toteutus toisi iloa myös naapurustoon.

Viikko ensimmäiseen adventtiin! Iloisin terveisin Tuija