Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Satakunnassa riittää vielä rakennusalan harjoittelupaikkoja – painopiste siirtynyt korjausrakentamiseen

Rakennusalan ahdinko ei vielä suuresti vaikuta ammattioppilaitos Winnovan opiskelijoiden harjoitteluun tai alan kiinnostavuuteen.

 Peruskorjaus- ja energiaremontti 132 asukkaan kerrostalo-taloyhtiössä.
Winnovan rakennusalan opiskelijoille on vielä riittänyt työssäoppimispaikkoja, vaikka rakennusala on Suomessa kääntynyt laskuun. Kuvituskuva. Kuva: Esa Syväkuru / Yle

Satakunnassa rakennusalan opiskelijoiden tulevaisuudennäkymät ovat vielä hyvät. Harjoittelupaikkoja on riittänyt ja toisen asteen ammatillista koulutusta järjestävään Winnovaan on tälläkin viikolla tulossa iso ryhmä yläasteikäisiä tutustumaan.

– Yleensä se viittaa siihen, että kevään yhteishakuun saadaan hyvä määrä hakijoita, rakennusalan koulutuspäällikkö Heli Valkeapää kertoo.

Esimerkiksi Keski-Pohjanmaalla rakennusalan synkät näkymät ovat hankaloittaneet työssäoppimispaikkojen löytymistä. Kevään yhteishaussa maanrakennusalan tutkintoon ei oteta opiskelijoita, koska työssäoppimispaikkoja ei ole.

Winnovan koulutuspäällikköllä on vahva usko siihen, että rakennuspuolen opintojen vetovoimaisuus jatkuu tämän hetken laskevista suhdanteista huolimatta.

Oppilaitoksella on paljon yhteistyökumppaneita Porissa ja koko Satakunnan alueella.

– Ehkä pientä varovaisuutta on meidän yhteistyökumppaniyrityksissä havaittavissa.

Pitkäjänteinen yritysyhteistyö auttaa

Työssäoppimisjakson sisältö on kuitenkin siirtymässä uudisrakennuskohteista enemmän korjausrakentamisen puolelle. Koulutuspäällikkö korostaa yritysten ja oppilaitoksen pitkään jatkunutta yhteistyötä.

– Yrityksissä ymmärretään, että tulevaisuuteen täytyy varautua ja kouluttaa alalle uusia, jotta suhdanteen kääntyessä nousuun siihen ollaan valmiita.

Nuorten opiskelijoiden keskuudessa hän ei ole havainnut mitään suurempaa huolta tulevaisuudesta. Opintojen loppuvaiheessa olevat toivovat pääsevänsä yrityksiin oppisopimuksella.

– Nuoret elävät enemmän hetkessä, eivätkä onneksi murehdi.

Kuuntele tästä uusimmat Ylen radiouutiset Satakunnasta

Lue täältä uusimmat Yle Uutiset Satakunnasta