Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Vesimaksut nousevat myös Mikkelissä ensi vuoden alusta

Yksinasuvalle henkilölle, joka käyttää vettä 40 kuutiota vuodessa, vesilasku nousee reilut 20 euroa vuodessa.

Hopeanharmaasta hanasta valuu runsaasti vettä.
Kiinteistöliitto kertoi syyskuussa, että Mikkelin vesimaksut ovat koko Suomen toiseksi korkeimmat. Kuvituskuva. Kuva: Mostphotos

Mikkelissä veden käyttö- ja perusmaksut nousevat kahdeksan prosenttia ensi vuoden alusta. Vuonna 2024 vesi maksaa 2,86 euroa kuutiolta ja jätevesi 3,97 euroa kuutiolta.

Esimerkiksi omakotitalossa, jossa kulutetaan vettä 180 kuutiota vuodessa, vesilasku nousee 91 euroa vuodessa.

Jos kerrostalossa yksinasuva henkilö käyttää vettä 40 kuutiota vuodessa, vesilasku nousee reilut 20 euroa.

Vesilaitoksen johtokunnan mukaan laitoksen sähkökustannuksen arvioidaan pysyvän edellisiä vuosi korkeammalla tasolla. Kemikaalikustannukset ovat hieman vakautuneet viimevuotisesta, mutta osa kustannuksista on sidoksissa energian korkeaan hintaan. Myös palvelujen ostossa ja yleisissä kustannuksissa on nousupainetta.

Mikkelin vesilaitos myös arvioi myydyn vesi- ja laskutetun jätevesimäärän edelleen hieman alenevan vuoden 2023 tasosta.

Vesimaksut nousevat ensi vuoden alusta myös ainakin Savonlinnassa ja Kuopiossa. Savonlinnan Veden perusmaksua korotetaan 20 prosenttia ja käyttömaksuja 5 prosenttia.

Kiinteistöliitto kertoi syyskuussa, että Mikkelin vesimaksut ovat koko Suomen toiseksi korkeimmat.