Sielua raastava menetys. Pohjattomalta tuntuva suru ja suunnaton yksinäisyys.
Sellaiselta kolme vuotta sitten tapahtunut keskenmeno tuntui helsinkiläisestä Atte Lamminsalosta.
Keskenmeno huomattiin sikiön seulontatutkimuksen yhteydessä sairaalassa, kun kätilö ei löytänytkään sikiön sykettä.
Lamminsalon vaimo tajusi tilanteen vakavuuden heti. Molemmat järkyttyivät: he olivat menettäneet unelman lapsesta.
Lamminsalo muistelee, että lyhyen hiljaisuuden jälkeen kätilö totesi keskenmenojen olevan yleisiä ja hieman jopa hätyytelleen pariskuntaa poistumaan huoneesta.
Kävelymatka sairaalasta kohti parkkihallissa ollutta autoa tuntui tuskallisen pitkältä.
Molempia itketti.
Keskelle tunnemyrskyä
29-vuotias Lamminsalo on yksi hieman alle 80 lukijasta, jotka kertoivat Ylelle, miltä keskenmeno tuntuu miehen näkökulmasta.
Jutussa olevat sitaatit ovat lukijoiden vastauksia. Vastaajat esiintyvät aiheen arkaluonteisuuden vuoksi vain etunimellään, mutta kaikkien henkilöllisyys on Ylen tiedossa.
Sikiö todettiin kuolleeksi ultraäänitutkimuksen yhteydessä. Aloin itkeä vastaanotolla, vaikka aikuisiällä olen itkenyt erittäin harvoin. Soitin tapahtuneen jälkeen pitkiä puheluita muutamille kavereilleni ja sukulaisilleni. Se, että sain käydä tapahtunutta läpi puolisoni ja läheisteni kanssa, auttoi eteenpäin.
Matti, 28, Mikkeli
Koin, että minun piti olla se, joka kannatteli tilanteessa muuta perhettä. Yksin autossa istuessani annoin surun tulla.
Sami, 46, Tampere
Kun hoitaja kertoi asian, minut valtasi suru ja ahdistus. Putosin tuolilta lattialle. Pyörrytti. Suru tuntui myös fyysisesti. En saanut tukea, vaikka lapsen menettäminen on yksi elämän kovimmista paikoista.
Timo, 39, Tampere
Atte Lamminsalo oli haaveillut lapsesta puolisonsa kanssa pitkään. Ajankohta perheen perustamiselle tuntui vihdoin oikealta.
– Innostuimme asiasta tosi paljon, hän muistelee.
Vielä varhaisultrassa kaikki vaikutti olevan hyvin.
Seulontatutkimus tehtiin raskausviikolla 13. Siihen mennessä Lamminsalo oli ehtinyt pohtia jo paljon tulevaisuuttaan isänä.
– Olimme jo hetken vanhempia, ja sitten se kaikki vietiin meiltä pois. Emme päässeetkään vanhempien clubiin.
Keskenmenon jälkeen Lamminsalo joutui keskelle tunnemyrskyä.
Hän keskusteli asiasta paljon vaimonsa kanssa ja teki pitkiä kävelylenkkejä. He ymmärsivät keskenmenon olleen yhtä suuri menetys kummallekin.
Lamminsalo koki tärkeäksi kertoa tapahtuneesta kaikille, jotka tiesivät raskaudesta. Hän uskoo, että juuri tunteista puhuminen on auttanut häntä suruprosessissa. Lamminsalo kertoi keskenmenosta myös työpaikallaan lähiesihenkilölle, jotta tämä voisi ottaa asian huomioon.
Isän rooliksi jää usein tukea puolisoa
Raskaudenaikaisen menetyksen kokeneille tukea ja tietoa antavan Tähti ry:n hallituksen puheenjohtaja Emmi Oksanen toteaa, että keskenmeno ravistelee perusturvallisuutta ja luottamusta elämään.
Raskausviikot eivät määritä menetyksen suuruutta. Kyse ei ole vain raskauden päättymisestä, vaan usein koko elämää määrittävien suunnitelmien kariutumisesta.
En ikinä olisi uskonut, että keskenmeno voisi olla näin kova tälli. Se laittoi miettimään, kuinka raakaa elämä on. Olen vuodattanut monta kyyneltä, ja tuhat kysymystä on pyörinyt päässäni.
Matias, 37, Mustasaari
Vasta kahden kuukauden jälkeen aloin ymmärtää, kuinka sumussa aika oli mennyt. Sairauslomaa hakiessani hoitaja ei meinannut uskoa, että tarvitsen sairauslomaa itseäni varten.
Andrei, 38, Helsinki
Oksasen mukaan isän rooli on hyvin usein keskittyä tukemaan raskaana ollutta puolisoa, joka kokee menetyksen myös fyysisesti.
Väistämättä kokemus keskenmenosta on osapuolilla erilainen, mutta menetys on yhtä lailla kummankin, hän sanoo.
– Isät eivät saa tilanteessa tarvittavaa tukea. He voisivat hyötyä kriisitilanteessa esimerkiksi kohdennetusta vertaistuesta, kuten miehille suunnatusta omasta vertaistukiryhmästä.
Kevään aikana HUSissa aletaankin tutkia, millaista psyykkistä tukea keskenmenon kokeneet potilaat ja heidän puolisonsa tarvitsisivat.
Vaihtoehtoinen suunnitelma
Pettymyksen ja surun keskellä Lamminsalo joutui pohtimaan tulevaisuuttaan uudesta näkövinkkelistä.
Entä jos heistä ei tulisikaan vanhempia?
– Ajattelin, että yhteiseen harrastukseemme, kilpatanssiin, panostaminen olisi hyvä kakkossuunnitelma. Se toi lohtua tilanteeseen. Yritin kaikkeni, että en jäisi rypemään suruun.
Muutaman kuukauden päästä keskenmenosta Lamminsalon vaimo oli uudestaan raskaana.
Neuvolassa pariskunta keskusteli terveydenhoitajan kanssa aiemmasta keskenmenosta. Se aiheutti pelkoa ja huolta uutta raskautta kohtaan.
– Terveydenhoitaja sanoi, että keskenmenosta huolimatta olimme jo vanhempia. Nyt meistä tulisi toivon mukaan uudestaan vanhempia. Se tuntui valtavan tärkeältä.
Omat tunteet syrjään
Lamminsalo on huomannut, ettei yhteiskunta kannusta miehiä puhumaan keskenmenosta eikä näyttämään tunteitaan. Hänestä tuntuu, että miesten odotetaan siirtävän omat tunteensa syrjään.
Jyväskylän yliopiston perhe- ja isyystutkimuksen dosentti Johanna Terävä on tutkinut isyyttä väitöskirjassaan. Lisäksi hän on tutkinut muun muassa miesten kokemia kriisejä, jollaiseksi keskenmenonkin voi lukea.
Terävä sanoo, että kulttuurisesti ajateltuna miesten ei ole sallittua näyttää tunteitaan samalla tavoin kuin naisten.
– Keskenmeno on hyvin yksityinen, herkkä ja tunteellinen asia. Isyyteen liittyy vahva, suojeleva elementti. Siksi moni kokee, että keskenmenossakin omat tunteet on laitettava sivuun ja suojeltava muuta perhettä.
Perheemme on kokenut seitsemän keskenmenoa. Terveydenhuollossa minua tai suruani ei ole kohdattu oikeastaan mitenkään. Koen, että sekundäärisesti lapsettomille ei ole kunnon tukipalveluja. Elämme kulttuurissa, jossa miehen rooli on jaksaa, eheytyä surustaan yksin ja samalla kyetä olemaan empaattinen muita kohtaan.
Janne, 40, Jyväskylä
Olen käsitellyt asiaa kirjoittamalla. Aloin kirjoittaa joitakin viikkoja tapahtuneen jälkeen. Välillä itkin ja kirjoitin. Kun olin saanut asioita kirjoitettua, se helpotti oloa.
Simeon, 39, Kotka
Moni mies saattaa kokea helpommaksi lähestyä aihetta järjen kautta. Osa taas ei halua puhua asiasta lainkaan.
Keskenmeno on tabu, mutta Terävä uskoo, että tulevaisuudessa siitäkin saatetaan puhua avoimemmin – tai ainakin eri tavalla kuin nyt.
– Uskaltaisin ajatella, että tulevat, terapiakulttuurissa kasvaneet sukupolvet ovat avoimempia. Nykyisin jo päiväkodissa puhutaan tunnetaidoista, hän muistuttaa.
Kolme neuvoa
Nyt Lamminsalojen vanhin lapsi on kaksi- ja puolivuotias. Syntymän jälkeen pariskunta joutui kokemaan vielä toisen keskenmenon vuonna 2022.
Se oli helpompi kestää, sillä surun iskiessä Lamminsalo saattoi mennä halaamaan pientä tytärtään. Loppukesällä 2023 perhe kasvoi vielä toisella lapsella.
Lamminsalo haluaa osoittaa kaiken tukensa muille, joilla on samankaltaisia kokemuksia kuin hänellä.
– Muistakaa puhua niille ihmisille, joille puhuminen tuntuu helpolta. Älkää jääkö yksin ja tukekaa toisianne, hän sanoo.
