Vanhassa vara parempi, ja antiikin aikaisessa tavassa varsinkin, ajatteli ehkä muinaiseen keinoon turvautunut keskiajan saksalainen raaputtaessaan lyijylaatalle kirouksen, jonka toivoi käyvän toteen.
Yle Uutiset kertoi joitakin vuosia sitten Ateenassa tehdystä löydöstä, vainajien mukana tuonpuoleiseen lähetetyistä kaunaisista pyynnöistä, joissa toivottiin pahaa milloin oikeusjutun vastapuolelle, milloin lemmenkateuden aiheuttajalle. Hautojen lisäksi postilaatikkoina käytettiin lähteitä.
Kirouslaatat olivat tavallisia niin Kreikassa kuin Ateenassa 1 400–2 800 vuotta sitten, mutta samalla tavoin Saksassa Rostockissa keskiajalla esitetty toive oli Mecklenburg-Etu-Pommerin osavaltion arkeologeille iso yllätys.
He tekivät kaivauksia selvittääkseen, paljastuisiko Rostockin raatihuoneen laajennustöissä jotakin merkittävää. Maan alta löytyi 1400-luvun käymälän lisäksi jäänteitä 1500-ja 1600-lukujen kellareista ja kivijaloista sekä kuivuneesta vesiväylästä.
Parhaimpia esinelöytöjä olivat poikkeuksellisen hyvin säilynyt nahkakenkä ja harvinaisen kaukaa tullut astia, Espanjassa Valenciassa 1400-luvulla valmistettu sininen kulho, jossa on metallinhohtoinen lasite.
Kaivausten johtajan Jörg Ansorgen mukaan kulho on niin hieno, että sitä epäilemättä käytettiin vain erikoistilaisuuksissa. Siinä saatettiin panna tarjolle esimerkiksi makeisia, hän arvelee.
Käymälän syvyyksissä maannut hienoin löytö näytti ensin vaatimattomalta mutta paljasti yllätyksen. Kun tutkijat oikoivat kääröksi kierretyn lyijylevyn palasen, he näkivät siihen kirjoitetut sanat: ”sathanas taleke belzebuk hinrik berith” .
1400-luvun goottilaisella tekstuuralla kirjoittu teksti yllyttää Belsebubia eli Saatanaa ja pahaa henkeä Berithia käymään Taleke-nimisen naisen ja Hinrik-nimisen miehen kimppuun.
Sisältyykö siistillä käsialalla kirjoitettuun viestiin katkeruutta hylätystä rakkaudesta, vai oliko pariskunta jollakin tavoin kiroajan tavoitteiden tiellä, puntaroi Ansorge.
Taulun kätkeminen käymälän pohjalle noudatti vanhaa tapaa. Jo antiikin aikana kiroustauluja sijoitettiin paikkoihin, joista niiden löytyminen oli epätodennäköistä. Siten kirottu ei saanut tietää lähestyvästä katastrofista ja taika sai aikaa vaikuttaa, Ansorge selittää.