LVIV Liikekannallepano. Se on sana, joka herättää pelonsekaisia tunteita opiskelijapiireissä Ukrainassa.
Sotaa on jatkunut kaksi vuotta, ja taistelut ovat junnanneet samoilla sijoillaan jo yli vuoden. Ukrainan nykyiset voimat eivät riitä työntämään Venäjää takaisin sen omalle maaperälle.
Armeijaan on värvätty arviolta noin 800 000–900 000 sotilasta Ukrainan sinikeltaisiin väreihin. Se määrä ei ole riittänyt kukistamaan vihollista.
Siksi liikekannallepano on asia, jota Ukrainan on vaikea välttää.
Nykyisellään jokainen 27 vuotta täyttänyt alle 60-vuotias ukrainalaismies voi joutua armeijaan. Ukrainan parlamentissa on jo kuukausia käyty kiivasta keskustelua siitä, että miehiä on saatava rintamalle enemmän.
Pöydällä on nyt esitys, joka laskisi alaikärajan 25 vuoteen. Samalla tarkoitus on poistaa pykälä, joka vapauttaa kolme vuotta rintamalla palvelleet miehet armeijasta.
Jokaisen yli 24-vuotiaan ukrainalaisnuorukaisen on siis valmistauduttava siihen, että kutsu voi tulla.
26-vuotias Mykola Speresenko kuuluu niihin, joiden on pakko pohtia asiaa omakohtaisesti.
Speresenko on juuri valmistunut filosofian maisteriksi. Hän asuu kauniissa Lvivin yliopistokaupungissa Länsi-Ukrainassa, ja sota on pysynyt etäällä hänen elämästään.
Speresenko toteaa aluksi, että rintamalle lähtö ei ainakaan tällä hetkellä pelottaisi.
– En minä sitä pelkää.
Sitten hän sanoo:
– Voi tietysti olla, että tilanne muuttuisi, jos joutuisin rintamalle.
Vähän aikaa asiaa pohdittuaan hän sanoo:
– Tietenkin se pelottaa minua. Olisi typerää väittää muuta.
Lyhyen ajan sisällä hänen mielensä siis muuttuu täysin. Lopuksi hän vielä lisää:
– Mutta kyllä me olemme valmistautuneet siihen.
Näin Speresenko pyörittelee ajatusta pelosta:
Eroon äidinkielestä
Nuorukaisella tuntuu kuitenkin olevan vakaumusta siitä, että isänmaata on puolustettava.
– Minulle on tärkeää, että rakas kotiseutuni ei koskaan joudu vihollisen käsiin, Mykola kertoo Lvivin yliopiston kaikuvalla käytävällä.
Speresenko on kotoisin Itä-Ukrainan Kamjansken teollisuuskaupungista Dnipron kupeesta. Hänen äidinkielensä on venäjä, mutta siitä hän yrittää nyt päästä eroon.
Hän antaa tämän haastattelun venäjäksi, mutta jatkossa ukraina on hänen kielensä.
Mykola on hyvin tietoinen valtiojohdon suunnitelmista kutsua myös nuorempia ikäluokkia rintamalle. Hän on opiskelijapoliitikko ja siksi myös mielipidevaikuttaja monelle.
– Olemme puhuneet asiasta opiskelukaverien kanssa. He sanovat, että jos sinä olet valmis lähtemään, sitten mekin tulemme, ylioppilaskunnan puheenjohtajaksi valittu Mykola kertoo.
Liian myöhäinen liikekannallepano
Lvivin katolisen yliopiston historian professori Yaroslav Hrytsak on ollut kysytty mies sodan aikana.
Analyyttisena älykkönä tunnettu Hrytsak on osallistunut moniin hankkeisiin, joissa pohditaan Ukrainan tulevaisuutta Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Liikekannallepanoa Hrytsak pitää välttämättömänä.
– Se tulee joka tapauksessa liian myöhään. Ja tässä nousee kysymys [presidentti Volodymyr] Zelenskyin kyvystä tehdä isoja uudistuksia.
Hrytsak painottaa, että kun liikekannallepano tehdään, se täytyy tehdä oikein. Yläluokan pojille ei saa antaa vapaalippuja.
– Se, haluavatko ihmiset mennä rintamalle taistelemaan, riippuu myös siitä, tuetaanko heitä riittävästi. Jos sitä ei tehdä tasapuolisesti, koituu isoja ongelmia.
Toistaiseksi tasapuolisuus ei ole toteutunut. Osa nuorista miehistä on paennut maasta lääkäriltä ostetun väärennetyn terveystodistuksen avulla.
Ja ainakin pääkaupungin Kiovan kaduilla moni nuorukainen kiihdyttelee estottomasti kalliilla luksusautoillaan ennen puolta yötä alkavaa ulkonaliikkumiskieltoa. Samaan aikaan heidän ikätoverinsa kaatuvat rintamalla venäläisten tulituksessa.
Ukrainan yhtenäisyyttä koettelevat myös venäjämieliset kansalaiset.
Hrytsakin mukaan esimerkiksi Mustanmeren tärkeän satamakaupungin Odessan asukkaista noin puolet kannatti Venäjää ennen vuoden 2022 helmikuun suurhyökkäystä. Raaka sota herätti osan ihmisistä, mutta edelleen lähes joka kolmas kaupunkilainen toivoo Venäjän voittavan sodan.
Myötämielisyydestä on kuitenkin matkaa siihen, että ryhtyisi toimeen, professori muistuttaa.
– Ratkaisevaa on se, kuinka moni on valmis toimimaan Venäjän hyväksi. Heitä ei ole paljon, Hrytsak sanoo.
Alla olevalla videolla Hrytsak kertoo, mitä ukrainalaiset haluavat nyt kaikkein eniten:
Joukko ukrainalaisia ja puolalaisia asiantuntijoita julkaisi hiljan julkilausuman, jossa he pohtivat kestävän rauhan mahdollisuutta. Hrytsak kuuluu kirjoittajiin.
– Tiedämme, että sota päättyy vain harvoin sillä tavalla kuin miltä alussa näyttää. Tällä hetkellä enemmistö ukrainalaisista pitää yllä ajatusta, että saamme vuoden 1991 rajat takaisin.
Hrystak tunnustaa, ettei hänellä - eikä muillakaan julkilausuman kirjoittajilla - ole kovin myönteisiä ajatuksia tulevasta. Suomi ei ole joutunut sotimaan itänaapurinsa kanssa 80 vuoteen. Ukrainalaisprofessori tyytyisi paljon vähempään.
– Ukrainan voiton täytyisi olla sellainen, että se toisi rauhan yhdelle tai kahdelle sukupolvelle. En usko, että sellainen rauha on mahdollinen lähitulevaisuudessa.
Inhimillisyys pitää ihmiset pystyssä
Opiskelijapoliitikko Speresenko muistelee sodan syttymistä kaksi vuotta sitten. Hän heräsi tyttöystävänsä puhelinsoittoon helmikuun 24. päivänä 2022.
– Avasin verhot, kaupunki oli kaaoksessa. Ihmiset juoksivat kauppoihin ja osa yritti lähteä kaupungista.
Speresenko päätti jäädä tyttöystävänsä kanssa Lviviin tekemään monien muiden opiskelijoiden kanssa vapaaehtoistyötä.
Kaiken kauheuden keskeltä ihmisistä paljastui myös uusia, toivoa herättäviä piirteitä.
– Yleensä Ukrainassa ei luoteta ihmisiin, mutta nyt kävi toisin. Jos vaikka kaupassa ei pystynyt maksamaan luottokortilla, myyjä antoi tilinumeron, jonne ostokset saattoi maksaa myöhemmin. Inhimillisyys piti meitä pystyssä. Sen avulla voitimme pelon.
Tässä Speresenko muistelee sodan alkamista: